Viimeksi käsiini osui kaksikin tuollaista rentouttavaa tarinaa. Niissä sankaritar on nuori, kaunis ja hiukan naiivi, mutta kuitenkin tarpeeksi fiksu huomatakseen jonkin olevan pielessä. Sitten voidaankin odottaa sitä, kuka osoittautuu pahikseksi. Todennäköisesti joku salaperäinen komistus. Ei tarvitse liikaa jännittää, mutta kiemuroita löytyy sen verran, ettei mielenkiinto herpaannu. Täysin omiaan viikonlopun aloitukseen.
Niin, ja ei, nämä eivät kuvasta modernin ja emansipoituneen naisen maailmaa. Sankarit ja todelliset pahiksetkin taitavat olla poikkeuksetta miehiä. Fiktiona Sariolan kirjat ovat kuitenkin oikein viihdyttäviä, vaikka en kuvattujen asetelmien perään haikailekaan - paitsi ehkä niinä hetkinä, kun väsyn puskemaan ja tunnen lievää houkutusta vain istua ja lisätä huulipunaa, miesten hoitaessa homman... Onneksi nuo hetket eivät yleensä kestä viittä minuuttia kauempaa ja menevät ohitse, vaikka sitten lukemalla perinteistä dekkaria.
Mauri Sariola: Tohtori Viitasen tapaus / Kuolemanlotossa kuusi oikein
Oma ostos Elisa Kirjasta
Tohtori Viitasen tapauksessa on epäilyttävä avioero, nuori vaimo ja tunne siitä, etteivät asiat ole oikein kunnossa. Enempää ei tässä kai voi sanoakaan, ettei paljasta ihan kaikkia juonen käänteitä. Itse asiassa juonen kulun suurin piirtein arvaa viimeistään kirjan puolivälissä, mutta onneksi käänteitä ja yksityiskohtia on sen verran paljon, että loppujenkin sivujen parissa viihtyy vallan mainiosti.
Kuolemanlotossa kuusi oikein on näistä kahdesta mielenkiintoisempi. Siinä nuori nainen saa postissa täytetyn lottokupongin, joka osoittautuu peräti päävoiton arvoiseksi. Mielikuvituksellinen juoni kiemurtelee suuntaan jos toiseenkin ja auliisti myönnän olleeni ihan pihalla pitkän, pitkän aikaa. Toki sattumalla on jännästi osaa loppuratkaisussa, mutta ei sentään ihan liikaa uskottavuuden tuolla puolen. Kaikkiaan oikein nautittava dekkari - sanan parhaassa merkityksessä.
Nykylukijalle myös ajankuva ja tunnelma tuovat oman lisänsä lukukokemukseen. Vuosina 1966-1974 Mauri Sariola kirjoitti Esko Laukko nimellä 9 dekkaria ja samalla tuli ikuistaneeksi tapoja ja ympäristöjä tarkasti niin kielessä kuin henkilöhahmojen kuvauksessa. Ihan parhautta.
Kuolemanlotossa kuusi oikein on näistä kahdesta mielenkiintoisempi. Siinä nuori nainen saa postissa täytetyn lottokupongin, joka osoittautuu peräti päävoiton arvoiseksi. Mielikuvituksellinen juoni kiemurtelee suuntaan jos toiseenkin ja auliisti myönnän olleeni ihan pihalla pitkän, pitkän aikaa. Toki sattumalla on jännästi osaa loppuratkaisussa, mutta ei sentään ihan liikaa uskottavuuden tuolla puolen. Kaikkiaan oikein nautittava dekkari - sanan parhaassa merkityksessä.
Nykylukijalle myös ajankuva ja tunnelma tuovat oman lisänsä lukukokemukseen. Vuosina 1966-1974 Mauri Sariola kirjoitti Esko Laukko nimellä 9 dekkaria ja samalla tuli ikuistaneeksi tapoja ja ympäristöjä tarkasti niin kielessä kuin henkilöhahmojen kuvauksessa. Ihan parhautta.
*****************************************
Muita saman tyyli dekkareita ja sinnepäin samalta aikajanalta ovat kirjoittaneet esim.
Uudempaa samantyylistä edustaa Terttu Autere, jonka kirjasarja etenee parhaillaan uusilla osilla, mutta on harhaannuttavasti tyylisuunnaltaan ja ajankuvaltaan edellisten aikalainen.
Christien sisaria :
Dorothy L. Sayers (hivenen edellisiä aikaisempi)
Ngaio Marsh
Martha Grimes
Christien sisaria :
Dorothy L. Sayers (hivenen edellisiä aikaisempi)
Ngaio Marsh
Martha Grimes
*******************************************
Jännää, että pidät Mauri Sariolasta. Minulla ei ole muistikuvaa juuri näistä kirjoista, mutta ylipäänsä kyllä kaavamaisuudesta ja sovinismista.
VastaaPoistaTenhunen ja Tabet sen sijaan ovat suosikkejani, etenkin Tenhunen. Ja Sayers on ihan parhautta!
Minä taidan lukea näitä vähän vinosti hymyillen. Lähinnä huvittavat nuo asetelmat, kun ovat niin kovin silmiinpistäviä ja kovasti saumattomasti osana ajankuvausta.
PoistaEn minä kovin montaa peräkkäin viitsisi, mutta pari meni sujuvasti...
Sama juttu, jos jotain dekkareita pitäisi lukea niin ei mitään verta ja suolenpätkiä, mafiaa tai pedofiilejä mulle, vaan just sellaista perinteistä Agatha Christien tapaista.
VastaaPoistaTerttu Autere on mullekin tuttu, olen lukenut kaikki ne aiemmat kirjat ennen kuin hän jumittui dekkareihin ja dekkareista ensimmäisen. Olin hirveän pettynyt kun ensimmäisen dekkarin jälkeen tuli toinen jne.
Minä en itse asiassa tiedä Terttu Autereelta kuin nämä dekkarit. Ovatko toiset jotenkin parempia ?
PoistaMinä voin välillä lukea jotain vähän väkivaltaisempaakin, mutta turrun nopeasti ja palaan takaisin näihin "siistimpiin" - ovat yleensä myös juoneltaan monipuolisempia ja henkilögallerialtaan mielenkiintoisempia.
En varmaankaan ole lukenut yhtään Sariolan dekkaria, mutta kotimaisen saralla mulla on muitakin suuria sivistysaukkoja... Tanhusen Mustat kalat olen sentään lukenut ja se oli tosi hyvä. Vanhoissa perinteisissä dekkareissa on omanlaistaan viehätystä, joten Sariola alkoi nyt hitusen kiinnostelemaan.
VastaaPoistaNämä ovat melko kaavamaisia ja aikansa stereotypioita toistavia, mutta toisaalta juuri siksi viehättäviä ja vähän huvittaviakin.
PoistaSariolaa en ole lukenutkaan muistaakseni ikinä. Tästä genrestä ja ikäluokasta Eeva Tenhunen on suosikkini. Uudemmista Autereista tykkään myös kovasti. Jossakin vaiheessa tuli luettua Outi Pakkasen dekkareita, ne olivat myös mukavan leppoisia, mutta viime vuosina on syystä tai toisesta jääneet vähemmälle.
VastaaPoistaMinullakin Outi Pakkanen on jäänyt viime aikoina. Niistä on tullut jotenkin kaavamaisia. Hänen vanhemmasta tuotannostaan (tai niistä muutamasta lukemastani) olen pitänyt.
PoistaEeva Tenhunen on selkeästi minunkin suosikkini.