Armas aika - nautiskelijan kesä

Kesälukumaratoniin valmistautuminen kannattaa aloittaa lukemalla aihetta liippaavaa (keitto)kirjallisuutta. Mistä muustakaan olisi kyse kuin kesästä nautiskelusta? Siispä nappasin tarkempaan lukuun kesän uutuuden, josta löytyikin pari varteenotettavaa vinkkiä lukumaraton-treeniä varten.

Kesällä luetaan kesäkirjoja ja talvella luetaan kesäkirjoja. Kumpanakin vuodenaikana on tunnelmaan pääsy se kaikkein tärkein juttu. Tässä kirjassa fiilis nousee esille vielä normikeittokirjaa enemmän.

Kuva S&S

Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki : Armas aika -  Nautiskelijan kesä 
Kustantajalta luettavaksi ja kokattavaksi (S&S) 

Armas aika on jännästi urbaani hipsterikirja. En ole tainnut ihan tämän tunnelmaista aiemmin lukeakaan. Mukana on perinteisiä reseptejä kuten syrnikit, tarte tatin tai karjalanpiirakat, mutta toisaalta myös puhutaa vegaanisista resepteistä ja kokataan seitania, intialaista palak paneeria tai sammatin raakakakkua. Reseptien myötä siis ollan ajan hermolla, mutta ilman tiukkistelua. Yllätyksellistä ja houkuttelevaa - tykkäsin.

Fiilikseltään kirja on rento. Tällaisessa kesässä ei tärkeillä eikä pidetä muodollisia puutarhajuhlia vaan käydään retkellä, syödään pitkää aamupalaa ja herkutellaan viljelypalstan sadolla. Juhannustakin juhlitaan kaupungissa. Piristävää! Mökkikirjatkin ovat kivoja, mutta kesän lämpö ja lomanautiskelu onnistuvat kaupungissakin. Täydet pisteet muistutuksesta.

Tarinan tyyli ja juoni siis ovat kivoja, pikkuisen olisin kaivannut ehkä vahvempia värejä kuviin. Ovathan nuo kauniita nytkin, mutta en tiedä johtuuko paperista vai mistä, mutta jotenkin himmeänä kuvat tulevat esille. Toki siinä tulee omanlaisensa tyylikin, joka tavallaan sopii teksteihin, mutta silti... Itse kirja nimittäin on huomattavasti harmaampi kuin vaikka tuo kustantajan sivulta ladattu kansikuva.

Kaikkiaan Armas aika - nautiskelijan kesä on kuitenkin mielenkiintoinen, omanlaisensa ja tunnelmaltaan kaunis kesäkirja, jota luki oikein mielellään. Varsinkin, kun tämä kesä taidetaan viettääkin enemmän kaupunkimaisemissa kuin reissussa tai maalla.

Kirjan resepteistä kokeiluun päätyivät ensimmäiseksi perinteiset syrnikit. Ihan vaan kun sattui rahkaa osumaan silmiin naapurimarketissa. Hyvin kelpasivat. Kirjassa lisukkeeksi tarjoiltiin lemon curdia, mutta meillä mentiin kesän kunniaksi ihan vain kermavaahdolla ja mansikoilla.

Syrnikit eli rahkaletut

6 kananmunaa
2prk rahkaa
ripaus suolaa
2dl vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Sekoita munat rahkaan, lisää ripaus suolaa ja lopuksi jauhot. Jätä taikina turpoamaan puoleksi tunniksi.

Paista nokareet keskilämpöä hitusen miedommalla voissa kauniin ruskeapilkkuisiksi, paksuhkoiksi letuiksi.

Tarjoile valitsemasi lisukkeen kera (ei ollut Nutellakaan yhtään huonoa)

Operaatio Lipstick pelasti yhden lentomatkan tylsistymiseltä

Kansikuva Otava 

Elisa Kirjan kevään ja alkukesän alet ovat osoittautuneet kohtalokkaiksi. Olen tullut klikkailleeksi sattumanvaraisesti alennuksessa olevia kirjoja, joita en ehkä noin muuten tulisi hankkineeksi.

Tästä olin lukenut aiemmin joistain blogeista ja asetelma vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Sotakirjeenvaihtaja ei ehkä chicklitissä ole niitä yleisimpiä kuvioita. Naisten kostoretki renttumaista poikaystävää vastaan pitkin Afganistanin kriisialuetta pelastikin yhdet edestakaiset lennot tylsyydeltä, vaikkei tämä nyt ehkä minun tipukirjallisuuden suosikkeiheni kuitenkaan yltänytkään.

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Anna on sotakirjeenvaihtajana Kabulissa. Elämä on vaarallista, mutta tavallaan kiihottavaa. Onhan ympärillä toinen toistaan komeampia uroita. Sitä oikeaa vain ei tahdo löytyä.

Annan ystävä Kelly kuvitteli löytäneensä unelmien poikaystävän, mutta tämä osoittautuukin pahimmanlaatuiseksi lieroksi. Yhdessä naiset päättävät paljastaa miehen kurjan olemuksen muullekin maailmalle ja lähtevät kostoretkelle Afganistanin syrjäisiin tukikohtiin.

No joo, eihän tämä kauhean uskottava ole tai ainakin naisista saa jonkin verran tyhmän kuvan. Siis kuka lähtee miehen takia ehdoin tahdoin vaaranpaikkoihin ja törmäilee vähän holtittomasti sinne tänne keskellä sotilastukikohtia? Vai ovatko journalistit tuollaisia?

Sinänsä tietysti tekee varmasti monille viihdekirjallisuuden ystäville joutua vastakkain myös sodan aiheuttaman kurjuuden ja maailmantilanteen jännitteiden kanssa, mutta en ole nyt kuitenkaan ihan varma romanttisen hötöilyn aasinsillan toimivuudesta. Luinhan minä kirjan tietysti loppuun eli ei se nyt varsinaisesti huonokaan ole.

Kaikkiaan kirja on jotenkin hivenen outo yhdistelmä pseudorohkeaa seksiä (ei sitä nyt niin kamalasti ollut), viatonta kanakirjallisuutta (joo, se törmäily eri puolilla ja BFF sekä sydämentykytyksiä aiheuttavat komeat ja arvoitukselliset miehet) ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta Afganistanin kärsivän kansan puolesta. Sinänsä siis ihan mielenkiintoinen coctail, mutta lievästi ontuva kumminkin.

Päätyy listalle kuriositeetit, jotka tuli luettua kulmakarvat hivenen koholla. Pelastanee tarvittaessa sadekelin mökkikurjuudesta tai tosiaankin paikasta toiseen siirtymisen tylsyydestä.

Lukumaratonvalmistelujen tärkeydestä

Se alkoi "harjoitteluloma" nyt - tai ainakin melkein. Tarkoituksena oli antaa kuopukselle viikon verran lisää lomaa ja samalla varmistaa keskimmäisen leirikuljetukset. Eikä se äidillekään tietysti huonoa tee, että vähän pääsee lomaa harjoittelemaan ennen sitä "oikeaa" neljän viikon rupeamaa. Viikon verran taukoa kiireistä siis, eikä varsinkaan yhtään matkaa minnekään kuulostaakin tosi houkuttelevalta. Vähän tosin näyttää siltä, ettei mene täysin suunnitelmien mukaan.

Projektien ajoitukset ovat yleensä aina pielessä ja tämä sattuu nyt sitten juuri tähän tauolle. Onneksi sentään kevennettynä eli ei täysipäiväistä työntekoa - paitsi maanantaina ja kai torstainakin (pyörittelee silmiään). Lukeakin ajattelin edes jotain, ja siivota pitäisi ja kuskata poika leirille aamulla ja illalla, ja viettää päivä parin matkailijan kanssa ja... Hups, kuulostaapa kiireiseltä. Ei ollut tarkoitus.

Vieläkin (työ)kiireisemmästä alkukesästä johtuen en ehtinyt mukaan kesäkuun lukumaratonille, mutta heinäkuun maraton osuu parempaan hetkeen (luulisin). Olen siis ilmoittautunut mukaan. Tosin se on keskellä heinäkuun alun työrupeamaa, mutta sentään lauantaina eli 8.7.

Tulkaa muutkin! 

Lukumaratoonaus on ihan sikakivaa, yhteisöllistä ja mahtavan rentouttavaa puuhaa! 

Seuraavaan Kesälukumaratoniin voi ilmoittautua "Kirjan jos toisenkin" - blogissa. 

Kuva: Hannan kirjokansi 

Kuten muissakin kestävyslajeissa, myös Lukumaratonin onnistumisen takaa huolellinen valmistautuminen. Minulla tämä tarkoittaa ainakin seuraavia juttuja:


(1) Varoita perhettä lukumaratonpäivästä. 

Huolehdi lapsille puuhaa tai nakita isäntä viemään muksut jonnekin. Tänä vuonna suunnitelmissa taitaa olla isoveljien lahjonta kuopuksen viihdyttäjiksi. Se tosin saattaa tulla vuorokauden mittaisella maratonilla jo vähän turhankin kalliiksi...

Minulla on siinä mielessä tuuria, että isäntä suhtautuu lukumaratoonauksen hyväntahtoisen huittuneesti. Mutinoita ei ole kuulunut, lukurauha on säilynyt ja onpa isäntä usein ottanut tankkauksenkin hoitaakseen.

Tästä pääsemmekin toiseen tärkeään seikkaan...

(2) Lukumaratonherkut etukäteen valmiiksi 

Myös lukumaratoonari tarvitsee energiaa. Erilaiset hedelmät, leivät, juustot, pateet ja sen sellaiset pitävät nälän loitolla ja halutessaan voi vaikka syödä lukiessaan. Liian tuhdit herkut on paras jättää lukumaratonsuorituksen juhlintaan, ettei uni pääse yllättämään, mutta toki jotain kakkua tai keksiä pitää saada. Toiset vannovat irtokarkkien nimeen, mutta minusta niistä tulee helposti inhalla tavalla ällö olo, mikä taas puolestaan häiritsee lukukeskittymistä. 

Kukin tavallaan - tämän vuoden menu on vielä vaiheessa, mutta todennäköisesti ainakin mansikoita, mustikoita (ja ehkä jo oman pihan vadelmia!) on listalla. Viikonloppuisin myös leivon aina jääkaapissa muhivasta juuresta leipää, joten ihan varmasti myös tuoreesta leivästä tehtyjä voileipiä tulee mutusteltua. Mieli tekisi kokeilla maalaispateen valmistusta. Ehkä sen ehtisi jo viikolla tehdä odottamaan.

(3) Valmistele lukupaikat 

Tyynyt sohvannurkkaan, markiisikatos paikoilleen ja tuoli sopivasti varjoon, piknikmatto nurmikolle. Missä nyt yleensä voi kuvitella lukevansa. Muista antaa lapsille ehdoton kielto liikuttaa mitään (ks. myös kohta 1) . 

(3) Valitse valikoima mielenkiintoisia, viihdyttäviä ja vaihtelevia kirjoja valmiiksi 

Tämä lienee kaikkein mielenkiintoisin ja tärkein osio valmisteluissa. Taktiikoita on monia. 

Jotkut vannovat lyhyiden ja vaihtelevien kirjojen tai jopa novellikokoelmien nimeen, toiset valitsevat järkäleen tahkottavakseen ja uppoutuvat vuorokaudeksi sen syövereihin. 

Minä yleensä sekoittelen ja menen fiiliksen mukaan. Siksi pitää valmiuslistalta löytyä monenlaista. Hyvä miksaus sisältää ainakin yhden dekkarin, jotain fantasiaa, novelleja välipaloiksi ja sitten keskittymistä edistävää hevimpää osastoa eli jonkun klassikon tai nykykirjallisuuden mestariteoksen. Äänikirjat auttavat silmien väsymiseen ja niiden seurassa pääsee myös ulos liikkumaan keskeyttämättä maratonsuoritusta. 

Huonoja kirjoja ei lukumaratonilla siedetä. Lukujumiin päätyminen on pahempi vaiva kuin kramppi juoksijalla, ja se voi pahimmillaan pilata lukuilon pitkäksi aikaa maratonin jälkeenkin. 

Tänä vuonna listalle taitaa päätyä "pino" e-kirjoja. Elisa Kirjassa on ollut ale päällä säännönmukaisesti jo pidemmän aikaa, mikä on tarkoittanut Kobon lukulistan kasvua huomattavan nopeasti. Syntynyttä sumaa voisi purkaa. 

Toinen fokusalue taitaa olla "Hyllynlämmittäjä"-haaste. Kirjat katosivat jakkarapinosta jonkun (lue: isännän) siivousinnon vuoksi ja koko haaste painui kiireissä puoliksi unholaan. Lukumaraton on kai hyvä hetki virittää haaste uusiksi? Status tällä hetkellä ei ole mieltä lämmittävä ja vuosi on kohta sentään jo puolessa. 

Hyllynlämmittäjistä siis lukumaratonlisalle voisi nostaa vaikka seuraavat : 

1) Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin - Se on ollut kesken jo jonkin aikaa, kamalan pientä fonttia

2) Aikamatkaajan opas historiaan - lyhyempiä, asiapitoisia juttuja. Omiaan välipaloiksi luulisin. 

3) Herman Hesse : Kertomuksia - nuoruuden suosikilta vielä lukematta oleva kirja 

4) Ernest Hemingway: Kuolema iltapäivällä - olen vanhemmiten tykästynyt Hemingwayn tuotantoon enemmän kuin nuorena - tai sitten Vanhus ja meri vain oli äänikirjana vaikuttavampi ja Nuoruuteni Pariisi vain sattui kertomaan minua kiehtovista ajasta ja paikasta. 

Lisäksi minua on jo pidemmän aikaa hyllyssä houkutellut parikin kirjaa eli 

5) Claes Anderssonin Hiljaiseloa Meilahdessa 

6) Anthony Bourdain: Kitchen Confidential - ruoka, keittiö ja asioihin mielenkiintoisella tavalla suhtautuva keittiömestari. 

Ja sitten niitä e-kirjoja Kobossa: 

7) Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär - Pakkohan sarja olisi saada loppuun. 

8) Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa - Tämä vastannee lukumaratonin dekkariosastosta. Tosin saattaa olla, etten saata vastustaa Flavia de Lucen houkutusta jo "loman" aikana. Onneksi Elisa Kirjassa on se uusinkin osa tarjouksessa... 

9) P.D. James : Cover her face - saattaa hädän tullessa myös täydentää dekkaripuolta. 

10) Marcel Proust: À la recherche du temps perdu (Du côté de chez Swann) - kesken, hienoa luettavaa, mutta saattaa ehkä olla vähän turhankin hidasta luettavaa alkukielellä lukumaratonin tulosta ajatellen. 

11) Kummenen kulmaa - Type & Tellin novelliantologia 2017 - välipaloja, välipaloja 

12) Elina Rouhiainen: Kesytön (Susiraja 1) - tämä vastannee fantasiaosastosta

13) Pirkko Arstila: Naisen silmin - kuulostaa mielenkiintoiselta elämäkerralta 

14) Nicolas Barreau: Meillä on aina Pariisi - Hömppäosastoa mielenvirkistykseen väsymyksen varalta. Tosin en yhtään tiedä tuon tasosta, joten riski listalla... 

Olisikohan tuossa vuorokaudeksi valikoimaa ? 

Ai niin, ne äänikirjat vielä puhelimesta: 

15) Elina Karjalainen : Uppo-Nalle

16) Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet 

Taitavat tunnit jo loppua kesken vuorokaudesta. No, tarkoitus onkin saada valikoimaa valmiiksi eri mielentiloihin. Todellisuudessa luettavaksi päätyvät voivat joko olla tältä listalta, tai sitten jotain ihan muuta.

Vapaata meininkiä lukumaratoonaus - siinäkin on sen viehätys.


p.s. tämänkin laitan #satasuomalaista2017 haasteeseen, sillä mikä olisikaan suomalaista lukukulttuuria parhaimmillaan ellei yhteinen lukumaratoonaus? 

Akvarelleja Engelin kaupungista äänikirjana

Kesäkuun alkupuolen reissut sekä työn puolesta että kotimaassa mummolaan autolla ajaen loivat varsin vaikuttavan listan äänikirjoja lukulistalle. Viisi on jo kuunneltuna ja kuudes vahvassa vauhdissa.

Tämän kuuntelin suurimmaksi osaksi autossa matkalla Turkuun ja takaisin.

Jukka Viikilä : Akvarelleja Engelin kaupungista 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Eero Saarinen 

Johan Carl Ludvig Engel sai 1816 tehtäväkseen suunnitella Helsingin uudelleen. Jukka Viikilän 2016 Finlandia-palkinnon voittanut teos on arkkitehdin fiktiivinen päiväkirja vuoteen 1840 saakka.

Lyhyissä merkinnöissään Engel pohtii kaupungin rakentamisen haasteita, keisarin oikkuja ja yleensä kauneuden tarvetta. Hän myös kertoo vaimostaan ja lapsistaan, varsinkin rakkaasta tyttärestään Emiliestä.

Lyhyet päivämerkinnät vaihtelevat unikuvauksista miltei filosofisiin pohdintoihin sekä arjen askareiden kuvauksiin. Niiden kautta paljastuu kunnianhimoinen mies, joka rakastaa työtään ja tehtäväänsä, mutta samalla ikävöi kotiin Berliiniin ja miettii tekikö perheellen oikein urakkaan suostuessaan. Tutustumme mieheen, joka rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, muttei oikein osaa sitä näyttää. Ei ajan miesten kuulukaan olla tunteellisia. Miehen elämä on työssä ja julkisella puolella, nainen hoitaa kodin. Toisensa he tuntuvat kohtaavan vain ohimennen.

Lyhyissä pätkissä etenevä tarina soveltuu hyvin äänikirjamuotoon, mutta taisi olla onni, että pystyin kuuntelemaan pidemmän pätkän kerralla. Luulen, että lyhyemmissä jatkoissa olisi homma voinut vähän hajota käsiin ja lukukokemus jäädä hyvinkin etäiseksi. Uskon kuitenkin, että nimenomaan kuunneltuna kokonaisuus aukeaa paremmin, varsinkin kun Eero Saarinen antaa Engelille äänen varmalla ja uskottavalla tavalla. Minulla on taipumusta lukea nopeasti ja kovin lyhyet luvut olisivat saattaneet mennä vähän ajatuksettomaksi harppomiseksi. Äänikirjoissa on se hyvä puoli, että ne tavallaan pakottavat ottamaan kaiken huomioon (siis, jollei keskittyminen herpaannu kokonaan tai uni voita).

Kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Engel ei ole täydellinen, mutta hän  haluaa hyvää niin Helsingille kuin perheelleen. Viikilä ei sorru historiallisen henkilön kaunisteluun, vaan kirja piirtää maalauksenomaisesti muotokuvan, joka on uskottava ja samalla kuvastuu myös Helsinki ja tsaarin aikakausi. Mielenkiintoinen kirja toi myös ainakin minulle uutta tietoa Helsingistä ja vähän muidenkin kaupunkien arkkitehtuurista. En ollut tajunnutkaan, miten laajalti Engelin vaikutus taitaa näkyä ihan Suomen maalaiskuntia myöten.

Kesäiset kirsikkaherkut

Manteli ja kirsikka on taas sellainen yhdistelmä, joka juhlistaa juhannusviikonlopunkin.
Meillä tosin vietettiin tänä vuonna rauhallista kotijuhannusta. Syötiin hyvin, rauhoituttiin ja todettiin mökille menemättä jättämisen päätös hyväksi. Mennään sinne paremmalla kelillä ja vähemmän väsyneinä. Jaksetaan ahtaatkin tilat paremmin.

Nämä kakkuset maistuvatkin sitten kelillä kuin kelillä ja mieli on aina aurinkoinen.

Kirsikka-mantelikakkuset 

200g voita
6 kananmunanvalkuaista
80g jauhoja
150g tomusokeria
100g jauhettua mantelia
1tl vaniljauutetta
muutama kourallinen kirsikoita, joista on kivet ja kannat poistettu

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sulata voi. Kaada puolet jäähtymään ja anna lopun voin muuttua pähkinäntuoksuiseksi ja hivenen rusehtavaksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi (ei tarvitse olla kovaa vaahtoa). Sekoita jauhot, sokeri ja mantelijauhe sekä hyppysellinen suolaa.

Sekoita kuivat aineet, valkuaisvaahto, vanilja sekä sulatettu voi tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina silikonisiin muffinssivuokiin (tai voideltuihin metallisiin). Painele kunkin pinnalle leikattuja kirsikanpaloja makusi ja muffinssin koon mukaan.

Paista uunissa n.25min.

Ripottele lopuksi pinnalle tomusokeria ja nauti jäähtyneinä (tai haaleina jätskin kanssa).

Kylän koirat

Kylällä on tosiaan koiria kai enemmän kuin koskaan ja useampi tuttukin on viime aikoina erehtynyt karvaturrin hankkimaan. Ei siinä mitään, pidän minäkin koirista, vaikka kai kissaihmiseksi enemmän tunnustaudunkin.

On vaan koiranelämä nykyään kaukana sanonnan alkuperäisestä merkityksestä. Nykyään lemmikkejä hellitään ja lellitään, mutta hintana lienee vapauden menetys. Toista se oli ennen. Ainakin mikäli on Veikko Huovista uskominen.

Veikko Huovinen: Kylän koirat 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Esa Saario 

En tiedä, voiko näitä oikein novelleiksi sanoa, ehkäpä jonkinlaisiksi pakinoiksi ennemmin. Olivat mitä olivat, mutta elävän kuvan saa pohjoisen kylien koiraelämästä vuosilta 1961-62, jolloin kirjailija ilmoittaa tutkineensa koirien touhuja sekä kameran kautta että kyläteillä muuten tarkkaillen.

Koirat kiertävät tunkioita, ystävystyvät, kinaavat luista ja muista herkkupaloista, vahtivat omaa aluettaan ja isäntiensä omasuutta, sekä tietysti rakastuvat. Narttukoiran piirtyksen keskellä asuvan kokemukset kuuluvatkin kirjoituksista vaikuttavimpiin - opinpahan olemaan koskaan hankkimatta tyttökoiraa. Susi saa sukulaisensa kaikkoamaan kuolleenakin. Kaipa sen haju tuo viestin vaarasta ja jostain syvemmästä, unohtuneesta siteestä ja vaarojen houkutuksesta, kuoleman uhasta.

Jutut ovat vähän rouheasti kirjoitettuja ja niissä elää aika, jota ei enää ole. Nyt on sisävessat ja jätesäiliöt, tuolloin niitä vasta kaukaisempiin kyliin asennettiin. Eikä kai metsästys tai koiramaisen käytöksen sietäminenkään ole enää samalla tasolla. Vai sietäisitkö sinä naapurin koirien kuseskelut oman ikkunan alla keltaiseksi lumeksi saakka?

Kielellisesti nämä ovat ehkä hivenen vanhahtavia, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Hyvin soveltuvat luettaviksi ääneen ja Esa Saario tekeekin varsin mainion työn. Erilaiset koirat luonteineen ja kohtaloineen ovat hauskoja kuunneltavia, vaikka välillä kaupunkilainen nykyihminen ihmetteleekin moista menoa ja huomaa tutustuvansa koiriin aika yksipuolisesti niiden lemmikkitoimenkuvassa.

Kylän koirat on viihdyttävä ja omalla tavallaan mielenkiintoinen kuvaus elämästä, eikä vain koirien. Kyllähän koirien kanssa kylissä elää kirjassa ihmisiäkin ja kylän nelijalkaisia asukkeja tarkkailemalla tulee samalla tiirailleeksi myös niiden isäntien tapoja ja toimia.

Isäntä kokkaa ku halvalla sai - tomaateista sitruunaista salsaa

Jep, lähimarketin tarjoustomaatteja nämäkin. Isäntä sai inspiraation, jonka seurauksena on meillä taasen uusi vakkariherkku listoilla valmiina. Kevyesti chilinen, kieltäkipristävän sitruunainen ja silti ihanan makea ja yrttinen tomaattisalsa katosi kulhosta alta aikayksikön.

Sopivan juhannusherkunkin tästä saa vaikka ihan bruschettana leivän päällä.

Sitruunainen tomaati-chilisalsa 

Pala vihreää chiliä (jalapeno)
sitruunan kuori
sitruunan mehu
iso kasa tomaatteja
korianteria ja minttua
oliiviöljyä
pippuria, jos haluat

Leikkele, silppua, raasta ja purista. Sekoita ja nauti. Maistuu erityisen hyvältä hetken marinoitumisen jälkeen.

Kuukauden keittokirja ja tomaattivyöry

Kuukauden keittokirja, tai ehkä vielä viime kuun keittokirja, kun taisi silloin jäädä välistä, on Alex Nurmen Alexin keittiössä. Kyseistä kirjaa olin selaillut kaupoissa useammankin kerran, joten olin varsin tyytyväinen sen saadessani.

Alex Nurmi / valokuvat: Kristiina Hemminki : Alexin keittiössä
Santa Marian tilaisuudesta 

Nykyään vaadin keittokirjalta aina teemaa. Pelkkä lista reseptejä ei minulle kelpaa, vaan kirjasta pitää löytyä myös luettavaa ajatusta. Alexin keittiössä on taas virkistävästi vähän uudesta näkökulmasta, varsinkin ruokabloggaajaa kiinnostavasta.

Itse asiassa kirjassa on parikin teemaa. Saamme lukea yrittäjän arjesta perheen kera sekä sitten ruokastailauksesta ja -kuvauksesta. Löytyypä kirjasta kuvausvinkkejäkin, jotka on laatinut Fotonokan Kristiina Hemminki, joka myös vastaa teoksen kauniista kuvista.

Luin siis kirjaa tyytyväisenä pienissä pätkissä useamman illan aikana. Tyyliltään leppoisasti jutusteleva teksti oli mukavaa luettavaa ja reseptitkin ihan mukavasti kiinostavia. Niissä tosin en oikein osannutkan sitten löytää varsinaisia teemoituksia, paitsi ehkä, että annokset näyttivät hyvältä. Eikä niissä kai ollut tarkoituskaan olla mitään rajaavaa otsikkoa, kunhan kuulemma ovat reseptejä, joita Alex Nurmi tykkää tarjoilla omallekin perheelleen. Kauniisti hän kirjoittaakin sekä vaimostaan että lapsistaan. Sympaattista.

Tällä kertaa kirjasta valikoitui kokeiltavaksi yksinkertainen, mutta varsin maistuva resepti marinoiduille tomaateille. Syynä oli yksinkertaisesti se, että naapurimarkettiin ilmestyi irtomyyntiin kotimaisia minilumutomaatteja alle kahdella eurolla kilo. Niitä onkin meillä nyt sitten syöty kilotolkulla, marinoituina tai ilman mausteita. Parhaiten marinoitnti tietysti hyödyttää sesongin ulkopuolella syötyjä, vähän mauttomia tomaatteja, mutta ei tuo pahalta maistunut näinkään - varsinkaan hyvä mozzarellan seurassa.

Marinoidut tomaatit 

Vähän muutin eli vaihdoin hunaja-omenaviinietikan vaaleaan balsamicoon, jota sattui löytymään jääkaapista ja kevätsipulin kiinanruohosipuliin, jota kasvaa pihalla..

Sekoitetaan vajaa 1dl oliiviöljyä, puoli desiä vaaleaa balsamicoetikkaa ja 2tl sokeria. Laitetaan puoliksi leikatut pikkutomaatit ja sekoitetaan. Jätetään muutamaksi tunniksi marinoitumaan.
Nostetaan tomaatit tarjoiluastiaan (öljyä on maustunut hyväksi salaatinkastikkeeksi) ja laitetaan päälle pihan kiinanruohosipulia silputtuna ja kierretään myllystä mustapippuria.

Toimii vaikka juuresta leivotun leivän päällä tai salaatin virkistäjänä tai muuten vaan lisukkeena.

Rakkautta vahingossa

Kun painanut useamman viikon pitkää päivää tietokoneen vieressä (ja muutenkin) ei reissulla enää meinaa jaksaa lukea. Ei muuten, mutta silmät ovat väsyneet. Silloin äänikirjat nousevat arvoon arvaamattomaan ja viime viikkojen aikana olenkin kuunnellut useammankin.

Lennollakin saa puhelimen lentokonemoodiin ja sitten piuhakuulokkeella kirja korviin. Silmät kiinni ja... no, myönnetään - aika usein nukahdan. Siksi melkein laitankin joka kerta torkun päälle. Ei tarvitse ihan niin paljon kelata taaksepäin...

kuva: Tammi

Veera Vaahtera: Rakkautta vahingossa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Olen taas viime aikoina sortunut yhteen jos toiseenkin aleostoon Elisa Kirjasta. Tämänkin latasin vähän vahingossa ja vähän epäluuloisena. Aina välillä suomalaisten hömppäkirjojen kanssa meinaa pinna palaa, kun sankaritar tyrii säännönmukaisesti ihan kaiken ja nolouttaan sitten ihastuu.

Asetelma ei sinänsä ollut kauhean lupaava nolostumisten suhteen. Pihla on karannut pohjoiseen. Tulevasta vauvasta järkyttynyt avomies lähti Intiaan mietiskelemään ja Pihlan pitää miettiä elämä uusiksi. Miettiminen tosin meinaa jäädä kaikenlaisten kommellusten varjoon ja miehiäkin pyörii nurkissa melkein riesaksi saakka.

Yllättävän hyvin kuitenkin viihdyin. Nolotkin tilanteet lähinnä naurattivat ja huomasin kannustavani Pihlaa hänen sopeutumisyrityksissään. Henkilöhahmot ovat herkullisia ja pääasiassa herttaisia. Mitä nyt joogagurun ehdottomaan maailmanparannukseen välillä meinaa vähän hermostua, mutta onhan hän toisaalta ihan symppis.

Aika realistiselta tuntuivat myös Pihlan ajatukset lapsesta, vaikka toki ensimmäisen lapsen saamiseen liittyy (aina) myös paljon haihattelua. Niin se on ihan reaalimaailmassakin, eihän sitä voi tietää etukäteen.

Tämä kirja siis viihdytti, niin lentokoneessa, Kööpenhaminalaisessa taksissa kuin iltatoimissa vähän rupsahtaneessa hotellihuoneessa. Toiminee myös kesäloman rentoutuksena.

Isäntä kokkaa: Kesän toinen paras salaatti

Tuossa jokin aika sitten hehkutin herkullista kesäsalaattia. No, salaattejahan voi tehdä monella tavalla ja nyt isäntä hemmotteli meitä kesäisen illan kevyellä menulla, jossa kunniapaikan nappasi raikas ja pirteä kesäsalaatti II (vuodelta 2017).

Kaveriksi sitten vaan juurella leivottuja sämpylöitä ja isännän makrillipateeta. Juomana jo aperitiivina palvellut seljankukkainen gintonic vadelmilla ja mintulla höystettynä, jollaisen tulin reissulla maistaneeksi ja hyväksi todenneeksi. Sekaan vielä vähän lämmintä keliä, auringonpaistetta ja rauhallinen lauantai-ilta reissustapaluun onnellisuudella.

Onko mitään parempaa?

Salaatin juju taitaa olla fetan ja sitruunankuoren yhdistelmässä. Tähän ei tarvita edes kastiketta.

Ota paketillinen hentoja salaattivarsia (sellainen versosalaatti on hyvää) Leikkaa joukkoon kirsikkatomaatteja ja kurkkupaloja. Silppua kourallinen minttua ja toinen basilikaa. Murusta joukkoon fetaa makusi mukainen määrä. Raasta lopuksi pinnalle hyvin pestyn luomusitruunan kuorta.

Virkistys ja makuhermojen herätys on taattu.

Kaveriksi itse tehtyä juurileipää ja isännän makrillipateeta.

Arkistojen kätköistä: Lukumaratonmuistoja eli makrillipatee

Lukumaratoneväitä vuodelta 2015 - Tänä vuonna en ehtinyt kesäkuun maratoniin (eilen) mukaan, mutta makrillipateella tuli herkuteltua kuitenkin :-)  

Ehdottoman herkkua, maratonilla tai ilman. 

Tässä ohje parin vuoden takaa. 


26.6.2015 

Tänään on lukumaratonpäivä. Yli 50 kirjabloggaajaa ja muita innokkaita lukijoita lukee 24h putkeen - tai siis sen verran kuin kunto lukemista kestää. Oman maratonini etenemisestä voi lueskella täällä.

Lukumaratonista selviää tietysti parhaiten hyvällä tankkauksella ja huoltojoukkojen aktiivisella tuella. Tänään sain lukuenergiaa juuri oikeanlaisella eväällä.

Kyseessä on tietenkin meidän isännän rillette de maquereaux... eli makrillipatee. Sitä tehdään meillä säännöllisin väliajoin ja aina se on yhtä hyvää. Tänään herkuttelin pateella Alsacen Wolfberger Pinot Gris viinin kera ja yhdistelmä oli varsin miellyttävä. Kyllä taas jaksaa jatkaa lukemista.

Rillettes de maquereaux

Ota 4 makrillifilettä, poista niistä mahdolliset ruodot. Laita fileet palasiksi, samoin kuin paketillinen pekonia. Lisää molemmat pannulle. Ripottele päälle reilu ripaus suolaa ja pippuria sekä pikkuisen jauhettua muskottipähkinää. Lisää 1,25dl valkoviiniä ja anna poreilla hiljalleen kannen alla vartin verran.

Laita makrillimassa tehosekoittimella sileäksi. Massan pitää olla kosteaa,joten lisää tarvittaessa hieman vettä. Sekoita joukkon3 laakerinlehteä ja 5 katajanmarjaa. Jaa massa kahteen pieneen uunivuokaan.

Laita vuoat vesihauteeseen isompaan vuokaan ja laita vähän alle 100 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Tarkoituksena ei ole kiehuttaa vettä tai kalamassaa, vaan antaa se tekeytyä rauhassa. .

Rillette on lämpimänä vähän liiankin suolaista, mutta maku tasaantuu massan kylmetessä. Parhaimmillaan se on seuraavana päivänä tekeydyttyään jääkaapissa.

Segway-seikkailua ja maalaisromantiikkaa

Se on sitten viimeinen työreissu ennen kesälomaa takanapäin. Nyt vielä viimeiset rutistukset ja voi hetkeksi hengähtää. Koko viikko siihen meni ja kahdessa paikassa pyörin, mutta nyt olen taas kotona ja nautin kesäisestä päivästä. Vähän harmittaa, kun päivän lukumaraton taitaa jäädä kokonaan väliin. Eivät olisi tainneet äiti-pisteet (vaimo-pisteistä puhumattakaan) olla enää positiivisen puolella, jos olisin tullut illalla yhdeltätoista kotiin reissusta ja sitten ilmoittanut katoavani päiväksi kirjojen maailmaan.

Tsemppiä kuitenkin kaikille lukumaratoniaan vielä jatkaville! Ehkä seuraavaan pääsen mukaan. (8.7.)

Viikon reissu kulki Barcelonan kautta Walesin rajalle. Varsin erilaisia seutuja siis. Töitä tehtiin suhteellisen tiukkaan tahtiin ja vedin mm. kolmen päivän työpajan asiakaspolun määrityksestä järjestelmätarpeisiin, mutta jotain kivaakin tietty kerittiin.

Barcelonasta parhaiten jäi mieleen puolentoista tunnin Segway-ajelu. Sellaiselle kannattaa ehdottomasti mennä, jos kaupunkiin osuu. Opas opastaa reitit, kertoilee paikoista, eikä vehjekään ole yhtään niin villi kuin voisi kuvitella. Ensikertalainenkin pärjäsi oikein mukavasti.


Toki kävimme myös Salesforcen tyyliin sopien myös putsaamassa yhtä rannoista ja keräämässä sen roskanäytteitä. Kuten olen tainnut ennenkin hehkuttaa, on vapaaehtoistyö yksi yrityksen kantavista arvoista ja teemoista, eikä taida olla mitään yhteistä kokoontumista, jonka aikana ei edes jollain tavalla osallistuttaisi jonkin tärkeän asian tukemiseen. Tällä kertaa kyse siis oli merien puhtaudesta.

Tosin sininen taivas ja paahtava aurinko aiheuttivat sen, että tottumattomat pohjoismaalaiset meinasivat kokonaan kuukahtaa. Hiekkakin oli rannalla niin kuumaa, ettei sen päällä voinut varpaitaan polttamatta kävellä paljain jaloin.

Rantareissustakin kuitenkin selvittiin ja kaikki jaksoivat illan tapaskierroksen. Enkä edes palanut, ennen kuin Segway-ajelun aikana. Nyt minulla on tyylikäs "laukkuhihnaraita" poikittain keskellä rintakehää...

Barcelonasta sitten lento Manchesteriin.

Manchesterin lentokentän viereisestä hotellista ei sen enempää. Sinne en toivottavasti koskaan päädy uudelleen.

Onneksi varsinainen pysähdyspaikka Walesin rajalla oli varsin pittoreski pikkukaupunki ja yhtenä iltana päädyimme paikkaan, jonka pihalla odotin koko ajan Elisabeth Bennetin kävelevän ovesta ulos olkihattuaan heilutellen.

Baari ja ravintola olivat oivia ja olisi tuolta voinut huoneitakin vuokrata. Me kävimme tällä kertaa Sweeney Housessa vain "dinnerillä", jonka inspiroimina meillä juotiin tänään illalla GT seljankukkatonicilla sekä vadelmilla ja mintulla höystettynä. Toimi Napuenkin kanssa,

Pihan vierestä alkava lammaslaidun oli varsin mainio ja lisäsi mukavasti tunnelmaa.

Ravintolassa: Hyvää vai mielenkiintoista ?

Sattuman kauppaa 


Olin tässä männäviikolla Kööpenhaminassa työmatkalla. Illalla raahauduin hotelliin. Vettä satoi kaatamalla ja nälkä oli kova (en ollut ehtinyt sen paremmin lounaalle kuin kunnon aamiaisellekaan - molemmat tulin kuitanneeksi tanskalaisella skonssilla). Kävelin siis siis hotellin aulasta  heti sen kylkiäisenä löytyvään ravintolaan.

Parhaat asiat tulevat yllättäen. Läppäri odotti hotellihuoneen pöydällä dokumentteineen, mutta huomasinkin tilaavani kolmen ruokalajin aterian. Istuin yksin pöydässäni, linkkinä ulkomaailmaan vain puhelimeni. Vesi valui ravintolan ikkunoista, palvelua hoiti punatukkainen nuori nainen tyyliltään kuin romaanista ja ruoka vei ajatukset kesäiseen metsään, herätteli aivot ja makunystyrät.

Restaurant Jordnaer 

Restaurant Jordnaer edustaa nyt niin kovin muodikasta uutta pohjoismaista keittiötyyliä. Metsää, yrttejä ja luonnonmukaisia tuotteita yksinkertaisessa ympäristössä. Noma taisi trendin aloittaa ja seuraajia on useampia.

En ole ihan varma tykkäänkö vai en. Kokemuksena kokonaisuus oli mielenkiintoinen, mutta kaikista annoksista löytyi yhteensä kaikkiaan tasan yksi suupala, joka aiheutti "ahh, ihanan makuista" - reaktion. Eivät muutkaan annokset olleet missään nimessä pahanmakuisia, jotenkin vaan niin ylenmäärin "mielenkiintoisia". Se paras oli muuten kurkkupalan sisään rakennettu kreemi ja mätiä.

Vaikken makumaailmaan niin kamalasti ihastunutkaan, niin tykkäsin kokemuksesta valtavasti. Osansa toi yksinkertainen kodikkuus sateesta suojassa ja yksinäinen, rauhallinen ravintolailta, jollaisia en itse asiassa kovin usein harrasta, mutta pidin myös ajatuksesta luonto lautasella.

Wasabi-mausteiset osterit ja korvasienikastikkeella höystetty sirloin-pihvi jäivät suolaisista parhaiten mieleen sen jo mainitun herkkusuupalan lisäksi. Merikrotti ei jotenkin maistunut rantaheinien kera ihan niin hyvältä, mutta vika taitaa olla minussa. Olen kalan kanssa tosi vaikea.

Aina vaan mielenkiintoisempaa

Mielenkiintoisimmaksi annoksista osoittautui jälkiruoka. Maidosta tehtyä jäädykettä, päällä lehtiä ja jonkinlainen yrtti-öljy kastike. Sattumina oli kuivattettua maitoa murusina. Jäädyke oli hyvää, mutta nuo lehdet kyllä maistuivat... no lehdiltä. En oikein saanut kiinni siitä, mitä ne ovat.

Tunnistaako joku ? Ketunleipääkö? Pitää varmaan mennä metsään maistamaan, josko tunnistaisin maun samaksi.

Kaikkiaan kokemusta siis kuvaavat sanat mielenkiintoinen ja yllättävä. Se lienee tarkoituskin tällaisen tyylin ravintoloissa. Vähän jäin kuitenkin miettimään, miten pitkälle tuo kantaa. Menen mielelläni kokeilemaan kerran, mutta palaisinko uudelleen? En tiedä. En kai ainakaan ennen menun vaihtumista ja uusien yllättävien makujen saapumista listalle. Tällä kertaa ei löytynyt yhtään sellaista annosta, joka houkuttelisi uusimaan kokemuksen vain sen makuun palatakseni.

Kirjafriikin murhamiljöö

Ihana sää tänään! Se on oikeasti kesä nyt. Kaikki olisi ihan mahtavaa, jollei pitäisi taas ruveta pakkaamaan seuraavaan työreissua varten. No, huomiseksi onkin luvattu huonompaa keliä. Nautitaan siis tänään. Vielä ajattelin ehtiä vähän sohvannurkkaankin lukemaan.

Mikä sopisikaan kirjoja rakastavalle lukijalle paremmin kuin kirjastomiljööseen sijoittuvat murhatarinat? Kun sekaan laittaa vielä ripauksen romantiikkaa ja keveän tyylin, on lopputuloksena täydellisesti matkalukemiseksi, laiturinnokkaan tai omenapuun alle sopivaa luettavaa.

Tämä sarja selvitti kolmen osan testin kirkkaasti, sillä luin jo seitsemän kahdeksasta. Sekin kertonee jo jotain. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Vähän jäin miettimään, että ovatko nämä dekkareita vai romanttista viihdettä, mutta kyllä minä sittenkin valitsin luokitukseksi dekkarin. Sen verran kiemuraiset ratkaisujuonet sentään.

Jenn McKinlay	Books can be deceiving
	Due or Die
	Books, line and sinker
	Read it and Weep
	On borrowed time
	A Likely Story
	Better Late than Never

Lindsey on päätynyt pikkukaupungin kirjastonjohtajaksi vähän vahingossa. Hän sekä menetti työpaikkansa että sai sulhasensa kiinni pettämisestä suurin piirtein samoihin aikoihin ja vastasi ystävänsä ehdottamaan työpaikkailmoitukseen lähinnä päästäkseen pois. Nopeasti hän kuitenkin huomaa saaneensa ihania ystäviä ja juurtuneensa pienen kaupungin rauhalliseen ja romanttiseen tunnelmaan, eikä asiaa ainakaan hankaloita eräs komea laivakapteeni.

No, siitä rauhasta voidaan tietysti olla montaa mieltä, sillä näissä kirjoissa tapahtuu murhia. Sarjaan kuuluu kaikkiaan kahdeksan osaa, mutta minä luin lennoilla ja hotelleissa nopeaan tahtiin ne seitsemän, jotka HelMet Overdrivesta ovat lainattavista. Jäin koukkuun. Myönnän ihan kiltisti. Minäkin ihastuin pikkukaupungin henkilögalleriaan joogaa harrastavasta historiallisen seuran puheenjohtajasta sitruunanhappamaan kirjastonhoitajaan. Eikä elämä pienissä ympyröissä vaikuta ollenkaan tylsältä, vaikkei murhia ottaisikaan lukuun.

Nämä ovat sellaisia hyvänmielen kesädekkareita, joissa on juuri sopiva ripaus jännitystä, mukavasti ihmissuhteita ja käänteet höystetty huumorilla. Kaikkeen nenäsä työntävä Lindsey ei ole tyhmänrohkea, mutta kirjastonhoitajan tehtävähän on löytää tietoja... siksi hän ei voi jättää sekaantumatta kaupungissa tapahtuviin rikostutkimuksiin. Kaikki alkaa, kun Lindseyn parhaan ystävän niljakas kirjailijapoikaystävä murhataan ja Beth joutuu pääepäillyksi.

Sitten selvitellään teatterimaailmaan sijoittuvaa myrkytystä, kuolemaa erakkosaarella, aarteenetsintää, 20 vuotta vanhaa opettajattaren murhaa ja muutamaa muutakin tapausta. Kaikki ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia eivätkä murhaajat ollenkaan itsestäänselviä.

Goodreadsin mukaan sarjaa on jäljellä vielä yksi ja onhan vaihtoehtona myös saman kirjailijan muffinssileipomoon sijoittuva dekkarisarja. Sattuneesta syystä tälle lukijalle ehdottoman sopiva miljöö siinäkin.

Huomenna lähden näillä näkymin viimeiselle reissulle ennen kesälomaa, mutta se kestääkin sitten koko viikon. Kannattaa tulla mukaan Instagramin puolelle (@minna_vuocho), jos haluatte nähdä, missä päin milloinkin heilun. Tiedossa hellettä ja työpajoja nettikuvien perusteella aika pittoreskissa ympäristössä.

Valokuvausta, mausteita eli tervetullut tauko

Santa Marian sponssitilaisuus 

Paussi tekee hyvää. Kaikkien työmatkojen, tapaamisten ja tietokoneen vieressä näpyttelyn keskellä on ihanaa päästä tekemään jotain ihan muuta.

Varjelin muutaman viikon kalenterissani yhtä iltapäiväsessiota, josta en suostunut millään luopumaan. Uskokaa pois, päällevaraajia riitti. Olin kuitenkin päättänyt ansainneeni pienen tauon ja lähdin kuin lähdinkin iltapäivällä ajoissa toimistolta. Suuntana oli Studio Fotonokan toimisto Vallilassa ja aiheena Santa Marian mausteet sekä ruoan valokuvausvinkit.

Maistelimme herkkuja ja kuuntelimme hetken Santa Marian mausteiden historiasta ja niihin liittyvien kuvien filosofiasta. Kliinisistä ja yksinkertaistetuista kuvista on siirrytty runsaampiin ja välillä vähän sotkuisiinkin kuviin. Saman huomaa monessa muussakin paikassa eli trendistä lienee kyse. Ehkä nykyään etsitään kodikkuutta ja runsauden tunnelmaa.

Ruokastailaus- ja kuvausvinkkejä meille kertoivat Alex Nurmen ja Fotonokan Kristiina Hemminki. Olihan se hienoa nähdä, miten kätsysti ammattilainen annoksia rakensi. Kuulimme mm. että monesti ruoka kannattaa jättää hivenen raa'aksi, jotta se näyttää kuvassa paremmalta. Kasvikset kuuluisi kierrättää jääveden kautta heti kypsennyksen perään. Ulkonäön kannalta kovasti arvokkaita vinkkejä, mutta kyllä mielessä käväisi, mistä keittokirjan lukija sitten voi tietää onnistuneensa, jos oma annos näyttää kypsänä toisenlaiselta kuin kirjan houkutteleva kuva? (Kohta pääsen tuotakin testaamaan, sillä saimme Alexin kirjan mukaamme) Oli myös mielenkiintoista ihan käytännössä nähdä, miten paljon astiat vaikuttavat kuvan tunnelmaan.

Kristiinan innostus kuvaukseen oli tarttuvaa ja hänenkin oppejaan kuunteli mielellään. Olenhan minä ennenkin kuullut valon tärkeydestä kuvauksessa, mutta vasta nyt viesti konkretisoitui esimerkkien kautta oikein todella. Oli myös lohdullista kuulla, että välttämättä ei tarvitse kalliita kuvausvälineitä. Eri värisillä pahvilevyillä pääsee jo pitkälle ja voi leikitellä valon suunnalla ja heijastuksella. Oli avartavaa nähdä, miten paljon kuvan tunnelmaa voi vaikuttaa blokkaamalla mustalla levyllä toiselta puolelta tuleva valo. Erittäin sovellettavia vinkkejä kotikonsteinakin.

Santa Marian tuotteet lienevät tuttuja jo suurimmalle osalle ihmisiä muodossa tai toisessa. Vaikka tämä nyt jonkinlainen sponssitilaisuus olikin, niin seuraava kehu ei ole millään tasolla tilattu:
Ne maustemyllyt ovat oikeasti ihan huippuhyviä! Taisin hehkuttaa yhtä jo itämaisen kanakeiton kokeilussa.

Meillä on suosikkina Pasta Rosso, jota tungen ihan joka paikkaan ja Korianteri-chilikin on kovassa käytössä. Kuivatut maustesekoitukset ovat kivoja, sillä ei tarvitse ostaa ihan niin paljon erilaisia pusseja ja purnukoita itse sekoitusta varten. Toki välillä haluaa tehdä jotain ihan tiettyä, mutta myllyt ovat käteviä ja meillä käytössä kai nykyään jo noin 90% kokkauskerroista.

Nytkin on uunissa chili con carne, jossa on kaapista löytyvista myllyistä kaikista vähäsen (Korianteri-chili, Pasta Rossa, Chili Explosion) - niin, ja lisäksi tietysti sitten muita lisättyjä juttuja :-)

Kiitokset siis Alexille, Kristiinalle ja Santa Marian väelle virkistävästä tauosta kiireen keskellä. On kiva, kun tilaisuudesta jää käteen muutakin kuin mahdollinen sponssikassi, kun mieli virkistyy ja kokee jotain oikeasti oppineensakin.

Murha ei sovi naiselle

Vähän tällainen olo kirjasta tuli - perinteistä, mutta erikoisessa valossa 

Löysin Kobostani ekirjan, jonka mitä ilmeisimmin olen joskus lukenut. Mitään mielikuvaa minulla ei sisällöstä ollut, mutta se on tietysti toisaalta ihan hyvä juttu. Varsinkin, kun kyseessä on dekkari. Sinänsä vähän ihmetytti muistikuvien puute, kun kirjoittaja on kuitenkin ikiaikainen suosikkini P.D.James. Tämä on ilmeisesti myös häneltä ensimmäiseksi suomennettu dekkari.

P.D.James : Murha ei sovi naiselle
Oma ostos Kobosta 

Luin siis kirjan uudelleen. Näin jälkikäteen ajateltuna, en yhtään ihmettele unohdustani. Tämä ei ole kaikkein vaikuttavinta P.D.Jamesia, vaikkakin hyvin kirjoitettu tarina sinänsä. Niin, ja antaahan tuo "feministinen" vire tietysti oman pienen lisänsä. Siksi minä kirjaan kai uudestaan tulin tarttuneeksikin.

 Cordelia löytää työtoverinsa kuolleena ja joutuu miettimään tulevaisuuttaan. Voiko nainen hoitaa etsivätoimistoa yksinään? Luottaako kukaan naisen "miehittämään" toimistoon eli riittääkö toimeksiantoja? Sitten Sir Ronald Callender pyytää Cordeliaa tutkimaan, miksi hänen poikansa hirttäytyi. Tutkimus vie Cordelian yksinäiseen vuokramökkiin ja yliopistomaailman laitamille. Vähitellen tarina kehkeytyy.

Cordelia on mielenkiintoisen ristiriitainen hahmo. Hän on toisaalta älykäs ja pätevä, toisaalta epävarma taidoistaan ja motivaatioistaan. Myös kuolleen pojan ystäväkaartin jäsenet ovat hauskasti hivenen stereotyyppisiä - rikas ranskalainen perijätär, itsenäinen nuori nainen, muodikkaasti kyyninen nuori mies jne... Tarina kuitenkin etenee jotenkin ihan itsestään. En oikein saanut otetta siihen, miksi jotain tapahtui tai miten Cordelia asioita hoitaa.

Kirjasta jäi jotenkin hassu olo. Tiedän sen olevan hyvi kirjoitettu, mutta minulle se jäi jotenkin kliinisen etäiseksi tälläkin lukukerralla. Ehkä minä luen sen sitten taas uudelleen muutaman vuoden päästä, kun en muista juonta. Sinänsä outoa, koska tarinassa on montakin mielenkiintoista koukkua ajattelun herättelyä varten. Taitavat olla aivoni ihan kohmeessa kylmän kevään jälkeen.

P.D.Jamesin rakastettu Dalgliesh-hahmo on tässä kirjassa täysin sivuosassa. Ensin hänestä vain kerrotaan ja lopussakin hän osallistuu tarinaan vasta tapahtumien jälkeen.

Ylipainolisämaksu

Kuva Johnny Kniga

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn

Kaisa Haatasen ensimmäinen kirja Meikkipussin pohjalta kertoi viisikymppistä lähestyvän naisen ajatuksista elämästä ja maailmanmenosta. Ylipainolisämaksu jatkaa samoilla linjoilla, mutta matkailun näkökulmasta.

Tällä kertaa tartuin lyhyisiin tarinoihin ja pohdintoihin äänikirjan muodossa ja tähän kerrontamuotoon ne ovatkin omiaan. Kirsta Putkonen-Örn myös osaa lukea näitä oikealla tavalla - sillain vähän itseironisesti, mutta samalla aikuisen naisen itsevarmuutta uhkuen.

Vanhemmat, ystävät ja toinen toistaan mielenkiintoisemma matkakohteet vilisevät tarinasta toiseen. Tosin mitään kovin eksoottista ei Tytti kuulemma harrasta, vaikka kyllä minusta Egypti ja pyramidit nyt aika jänniltä jo kuulostavatkin.  (Kyllä, aihealue kiinnostaa minuakin, eikä vähiten Waltarin Sinuhen jäljiltä - joskus vielä...)

Kummasti taas tunnistin itseni - Englanti lempipaikka, mukavuudenhaluinen matkustaja ja kirjat mukana aina ja kaikkialla. Jep, been there, done that. Tosin minulla on viimeiset yli 20 vuotta useimmiten ollut aina sama mies mukana ja vuosien varrella kolmeen kasvanut määrä muksuja vaihtelevalla matkakokoonpanolla. Se ei tietysti estä minua haaveilemasta lomasta itsekseni englantilaisessa majatalossa herkullisen aamupalan ja sen jälkeisen rauhallisen lukuhetken parissa.

Älkää käsittäkö väärin. Kyllä minusta on ihana matkustaa miehen kanssa ja useimmitsen itse asiassa haluan myös jälkikasvun mukaan. Ehkä tämä on jonkinlaista itsensä lohduttamista tämänhetkisen työmatkasuman pyörteissä. Voi varasta itselleen edes hetken "omaa aikaa" pitkän päivän iltana. Jos hyvin sattuu voi hotelli suoda pientä luksusta ja kävinhän minä tässä Englannissakin ja osuin varsin oikeantunnelmaiseen paikkaan.

Huolimatta itseni tunnistamisesta, pääsin silti kirjan tunnelmaan kiinni vasta jossain puolessavälissä. Alussa jotenkin vierasti tarinoiden sävyä, mutta sitten kyllä hymähtelin ihan tyytyväisenä. En oikein tiedä, miksi. Ehkä olin matkalla väärässä paikassa.

Kaikkiaan tämän on mukavaa viihdettä tällaiselle keski-ikäiselle matkalaiselle ja kaipa tästä mieskin saisi aiheitä päänpyöritykselle, jos sattuisi kuuntelemaan. Äänikirjaksi tämä onkin omiaan  ja juurikin matkalla jonnekin - ihan jo aihepiirinsäkin puolesta, sekä tietysti siksi, että lyhyet tarinat sopivat paikasta toiseen siirtymiseen ja pidemmällä välillä nitä jaksaa kuunnella vaikka muutaman peräkkäin.

Kamadolaistumassa

Meille tuli uusi grilli. Se on kooltaan moninkertainen vanhaan pallogrilliimme nähden, ritilöitä on peräti kahdessa tasossa ja sitä peittää paksu keraaminen kuori. Kyseessä on sellaiseen vähän hitaampaan grillaukseen erityisen hyvin soveltuva Kamado, jonka käyttöä on nyt sitten opeteltu.

Ensimmäisen, aika viileäksi jääneen lämmitysyrityksen jälkeen äiti syrjäytettiin tehokkaasti grillimestarin pallilta ja pojat ottivat vallan käsiinsä. Mikäs siinä, homma toimii ja grilli kuumenee. Ehkä me kesän aikana saamme repertuaarin vakiintumaan, mutta nyt kokeillaan kaikenlaista. Tähän mennessä onnistunein satsi olivat kana-halloumivartaat, joiden marinadi kerrankin antoi kunnolla makua.

Halloumi-kana-pekonivartaat 

Kanafileitä (6kpl)
halloumijuustoa 2pkt
pekonipaketti

Marinadi
2 valkosipulin kynttä siivuina
2rkl Worchestershire-kastiketta
Pasta rosso Santa Maria maustemyllystä reilusti eli noin 2rkl
Chili explosion Santa Maria maustemyllystä noin teelusikallisen verran
 2-3tl sweet savupaprikajauhetta
1/2 sitruunan mehu
loraus oliiviöljyä
2rkl hunajaa

Sekoita marinadin ainekset ja leikkaa kana paloiksi. Sekoita kanapalat marinadiin ja jätä pariksi tunniksi maustumaan.

Rakenna vartaisiin vuorotellen kanaa ja halloumijuuston paloja kiertäen pekonisiivua pujottelemaan palojen ympäri.

Pistä Kamadoon (250 asteeseen) kunnes pinta on nätisti ruskistunut. Pidä kansi kiinni kypsymisen ajan. Meillä vielä opetellaan lämpötilan hallintaa, mutta hyvin paistui ja maistui herkulliselta.