Onnea on ... oma raparperipuska pihalla

Meillä se ei ole suuren suuri, kun kasvaa vähän varjoisassa paikassa, mutta saa siitä suun makeaksi. Siis ainakin kun käyttää myös sokeria. Raparperi on yksi niitä kasveja, joka minusta pitää löytyä jokaisen kodin pihalta, jos paljasta maata löytyy edes neliön verran. Se on niin helppohoitoinenkin (Lue : ei tarvitse hoitaa. Ainakin meillä on aina rehottanut ilman mitään varsinaisia toimenpiteitä)

Raparperi on herkkua monessa muodossa, mutta nyt kyllä löytyi yksi ihan huippuresepti. Viimeisimmässä Glorian ruoka ja viini - lehdessä tehtiin pieniä raparperi-toscamasariineja. Pakkohan ohjetta oli kokeilla.

Tehtiin toki niitä pienempiäkin ihan vaan minimuffinssivuoalla (ei tarvinnut voidella tai jauhottaa), mutta niissä jotenkin jäi se raparperi liian vähäiselle huomiolla. Minä en ainakaan osannut kaulia taikinaa tarpeeksi ohueksi, jottei sen maku dominoisi.

Osasta taikinaa tein sitten silikonisydänvuoassa piirakan ja johan alkoi lyyti kirjoittaa. Tämä on NIIN hyvää. Makeankirpeä raparperihillo ja rouskuva toskapäällyste sopivat toisiinsa uskomattoman hyvin. Itse asiassa en ole ollenkaan varma, että sitä varsinaista masariinitäytettä tarvitaan ollenkaan. Sen voinee jättää pois ja samalla vähenee tietysti myös rasvan määrä lopputuotoksessa.

Itse reseptin löytää siis viimeisimmästä lehdestä - kuten tietysti monta muutakin kokeilemisen arvoista ideaa ja ohjetta. En nyt tällä kertaa kirjoita sitä tähän, kun tuo lehtikin on vielä myynnissä ja pitää kokeilla vielä sitä ilman masariinitäytettä-versiota. Mainittakoon kuitenkin, että pohja on ihan normaali murotaikina kananmunalla. Raparperi hilloksi keitettynä hillosokerin kanssa. Toscakuorrutuksessa voita, sokeria, vehnäjauhoja, mantelia ja pikkuisen maitoa. Tähän palataan vielä...

Vieressä vielä kuva siitä, miten mikään ei riitä. Piirakka on herkkua itsessään, mutta meillä siihen lisättiin vielä mansikoita, vaniljajäätelöä ja kermavaahtoa. Taas noustiin ihan uusiin herkkusfääreihin.

Yksi äänikirja lisää - Mielensäpahoittaja

Ostin Mielensäpahoittajan äänikirjana jäädessäni äitiyslomalle. Oli siis jo aikakin kuunnella, kun poikakin on jo yli vuoden... Itse asiassa, minä en saanut kuunneltua niin kauan kun oli cd:llä, mutta heti kun siirsin puhelimeen niin johan soi.


Hyvin soikin. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan mietteet sopivat hyvin välipaloiksi vaunukävelyllä tai lasta syöttäessä. Hauskoja ja aika usein liikuttaviakin tekstejä oli ilo kuunnella Antti Litjan lukemana. En silti ollut mitenkään hurjasti täpinöissäni kirjan suhteen. Itse asiassa en ole yhtään varma, että tulenko missään vaiheessa hankkimaan "jatko-osia". Ehkäpä juuri tieto noista jatko-osista vähän vierastuttaa. Tuntuu jotenkin suosion rahastamiselta, vaikka tottahan kirjailijalla on oikeus elantoaan hyvällä konseptilla laventaa, varsinkin kun ovat kuulemma ihan hyviä.

Mielensäpahoittajasta on kirjoitettu monissa blogeissa pitkään ja hartaasti, joten mitäpä tästä sitten sen enempää. Perinteinen, juro Suomimieshän siinä purkaa tuntojaan. Iäkäs henkilö purkaa harmitustaan moderniin maailmaan toisen aikakauden näkökulmasta, täydellä sydämellä. Ja niinhän se on, että jurotuksen alta usein löytyy hellä mieli...

Sadan vuoden yksinäisyys

Gabriel Garcia Marquezin "Rakkautta koleran aikaan" on ollut yksi suosikkikirjoistani jo kohta useamman vuosikymmenen ajan. Jostain syystä kuitenkin hänen pääteoksenaan pidetty "Sadan vuoden yksinäisyys" on ollut minulla tähän saakka lukematta. Ei vaan ole osunut vastaan ennen kuin nyt vilkutteli kirjaston hyllyltä.


Ja kuinkas sitten kävikään ? No, ei sytyttänyt. En oikein millään päässyt sisälle tarinaan vaan luin koko ajan vähän hutaisemalla ja tämän kirjan kohdalla se on vähän huonompi juttu. Silloin uhkaa tippua kärryiltä ihan kokonaan. Sen verran vauhdilla melkein samannimiset henkilöt ja sukupolvet vilisevät silmien editse.

Kirja kertoo Buendojen suvun tarinaa Macondon kuvitteellisessa kylässä. Sodat, rakkaudet ja rikkaudet seuraavat toistaan hengästyttävällä vauhdilla. Ehkä, jos tuntisi paremmin Etelä-Amerikan ja erityisesti Kolumbian historiaa, niin tarinasta saisi referenssien kautta enemmän. Nyt vaan jää ihmettelemään hiukan fantasiamaailmaankin poikkeavaa värikkäiden persoonien seksin ja kuoleman täyteisiä kohtaloita. Lisäksi suurella osalla henkilöhahmoja on yksi kahdesta nimivaihtoehdosta, mikä ei tosiaankaan auta pysymään mukana tarinassa, vaikkakin nimillä on merkitystä myös heidän persooniensa muotoutumisessa.

Buendojen suvun matriarkka ja patriarkka perustivat Macondon kylän ystävineen. Ennustuksen mukaan kylä häviää, kun syntyy lapsi possun saparo takalistossaan. Tähän ennustukseen viitataan moneen kertaan ja se vaikuttaa myös suvun jäsenten kohtaloihin, mutta minulle ei oikein koskaan selvinnyt, mitä lopussa sitten oikein tarkalleen tapahtui. 

Ehkäpä tämä on sellainen kirja, joka pitäisi lukea pariinkin kertaan ennen kuin siihen pääsee sisälle. Värikäs ja pikkuisen vulgaarikin kerronta ei kuitenkaan ainakaan heti minua houkuttele. Se siitä sitten.

Äänikirjoihin totuttelua

Elisa Kirjan palvelusta kokeilin myös äänikirjan lataamista. Palvelu toimi oikein hyvin ja parasta on, kun kirjan saa puhelimeen mukaansa. Hintakin oli testille aika sopiva eli 9,90Eur.

Poikien kanssa kuunneltiin Masan ja Ollin seikkailuja parina iltana ja hyvin tuntui uppoavan. Itse asiassa kyseessä ei kyllä ollut ihan puhdas äänikirja, johon ainakin minun määritelmässäni pääasiassa luetaan kirjan teksti vain pienillä äänitehosteilla. Tämän luokittelisin jo kuunnelmaksi ja mukana oli muutama hauska laulukin.

Masan ja Ollin tehtävä Egyptissä alkaa jo lomamatkan alussa, kun pojat bongaavat lentokoneessa oudosti käyttäytyvän miehen. Tutustuttuaan mieheen perillä paremmin, pojat sotkeutuvat ikivanhaan Kleopatran ja Octavianuksen väliseen kiistaan. Tutankhamonin haudasta löytyneellä patsaalla ja Helsinkin Kansallismuseosta varastetulla kuulalla on yhteinen historia ja kun ne kohtaavat toisensa, tapahtuu kummia.

Pojat tykkäsivät ja äitikin viihtyi tämän parissa. Harmillista oli vain, että tarina oli niin kovin lyhyt. Tätä olisi kyllä kuunnellut kauemminkin. Sen verran innostuttiin äänikirjoista, että ostoslistalla on parikin seuraavaa kesäloman ratoksi. Uskoisin, että ainakin lomamatkalla nuorimmaisen päiväunien aikaan saattaa äänikirja puhelimessa nousta arvoon arvaamattomaan...

11 kysymystä

Karoliina laittoi kammaristaan minulle 11 kysymystä. Ihan hyviä kysymyksiä ovatkin, joten tässä joitakin vastauksia :

1) Kuka on vaikuttanut eniten siihen, että sinusta on tullut kirjojen ystävä ? 

Lapsena naapurissa asuneen Liisan perheessä luettiin paljon ja Liisa itse asiassa osaksi opetti minut lukemaankin. Siitä se innostus sitten lähti. Kesäisin käytiin tyttöporukassa lainaamassa jokainen iso pino kirjoja ja sitten asetuttiin jonkun takapihalle lukemaan läpi sekä omat että toisten...


2) Nimeä yksi kirja, jonka haluaisit lapsesi (siis niiden nykyisten kolmen pojan) elämänsä aikana lukevan.

Tämä on vaikea. Hyviä ja vaikuttavia kirjoja on niin hurjan paljon. Ehkäpä Taru sormusten herrasta on ollut minulle aikoinaan niin vahva elämys ja käsittelee myös niin tärkeitä teemoja, että toivoisin poikienkin tarttuvan siihen. Sitten tietysti Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ja Täällä pohjantähden alla ovat sellaisia suomalaiseen yleissivistykseen kuuluvia



3) Mikä on paras tänä vuonna tähän mennessä lukemasi kirja ? 

Olen lukenut tähän mennessä noin 30 kirjaa tämän vuoden aikana. Niistä parhaiten ovat jääneet mieleen Jean d'Ormessonin "Le vent du soir" ja Hermann Hessen "Narkissos ja kultasuu"



4) Kuka on suosikkisi ulkomaisista naiskirjailijoista ?

Tämä on varmaan Jane Austen tai Karen Blixen tai Marguerite Yourcenar tai...


5) Entä ulkomaisista mieskirjailijoista ? 


J.R.R. Tolkien on ikisuosikki. Jean d'Ormesson on viime aikoina kohonnut listan kärkeen.


 6) Kotimaisista naiskirjailijoista ? 

Helvi Hämäläisen kirjat ovat jääneet parhaiten mieleen. "Säädyllinen murhenäytelmä" ja "Kadotettu puutarha" ovat jokaisella lukukerralla yhtä vaikuttavia.  


7) Entä kotimaisista mieskirjailijoista ? 

Mika Waltari tuli nyt ensimmäisenä mieleen. Olisiko assosiaatio tuosta Hämäläisestä ? Onhan noita muitakin, mutta Waltarin Sinuhe vaan on niin tosi upea.






8) Odotatko erityisen kovasti jonkun syksyllä ilmestyvän kirjan lukemista ? Minkä ?

Minä olen kovasti opportunistinen lukija eli nappaan, mitä käsiin osuu milloin mistäkin. En siis pahemmin suunnittele etukäteen. Tosin Deborah Harknessin noita-vampyyrisarjan  toisen osan ajattelin hankkia käsiini, kunhan se kesän lopulla ilmestyy englanniksi. Lähinnä sen takia, että siinä aikamatkustetaan Tudorien ajan Englantiin ja historioitsija-kirjailijan yksityiskohtien tietämys tuli selväksi jo ensimmäisessä osassa. Lisäksi ensimmäisen osan monikerroksisuus oli virkistävä poikkeus yleensä vähän turhankin yksinkertaistettujen vampyyritarinoiden joukossa.


9) Antaako ympäristö esimerkkiä - onko perheessäsi (nykyisessä tai lapsuuskodissa) muita kovia lukijoita kuin sinä ? 

Vanhempani eivät koskaan ole olleet kovia lukuihmisiä. Pikkusisko tuli kaiketi vähän minun perässäni. Mies lukee ajoittain paljonkin, mutta tällä hetkellä tuntuvat olevan muut tekemiset tärkeämpiä. Lapsia patistan kirjojen pariin enemmän tai vähemmän pakottamalla.
Pikkusiskon kanssa siis lähinnä luetaan enemmän, osittain samoja ja osittain eri kirjoja. Viime aikoina ollaan molemmat luettu Sansomin Shardlake sarjaa.


10) Mainitse yksi kirja, joka yhdistyy mielessäsi vahvasti paikkaan/tilanteeseen, jossa sen luit. Kerro myös se paikka/tilanne.

Tähän minulla on itse asiassa kaksikin esimerkkiä.

a) Ernest Hemingway : Käärme paratiisissa. Tämä on tullut luettua joka kesä jo monen vuoden ajan. Pelkkä kirjan ajatteleminen saa aikaan kesäisen fiiliksen .

b) Olavi Paavolainen : Nykyaikaa etsimässä. Tätä luin ensimmäistä äitiyslomaa aloitellessa ja kirjan nähdessäni muistan heti ne hiljaiset hetket sohvalla. Vuorotellen luin kirjaa ja neuloin. Ne ovatkin sitten olleet ne viimeiset rauhalliset ajan melkein kymmeneen vuoteen...


11) Missä luet mieluimmin ? 

Sängyssä  tai vaihtoehtoisesti sohvannurkassa joko olohuoneessa tai työhuoneessa.


Ja sitten pitäisi keksiä vielä 11 uutta kysymystä ja löytää blogeja, joiden pitäjille tätä haastetta ei ole vielä laitettu... Katsotaanpa. Ensin kysymyksiä :

1)  Kuinka opit lukemaan ?
2) Kuka viimeksi luki sinulle ääneen ? 
3) Millä tavoin "kulutat" kirjoja ja mikä tapa on suosikkisi ? Kovakantiset, pokkarit, äänikirjat, e-kirjat ?
4) Ostatko vai lainaatko ?
5) Millä kielillä luet ?
6) Miten paljon (keskimäärin) kulutat aikaa kirjojen parissa viikossa ?
7) Montako kirjaa luit viime vuonna ?
8) Mikä kirja tai mitä kirjoja sinulla on tällä hetkellä luettavana ja kesken ?
9) Mitä kirjoja otat tänä vuonna kesälomalle mukaan ?
10) Kerro esimerkki (tai esimerkkejä) kirjailijasta, jonka kirjoja olet lukenut kolme tai enemmän ? Miksi ?
11) Miksi kirjoitat blogiisi kirjoista ?

Näihin kysymyksiin voi tietysti vastata halutessaan ihan kuka tahansa, mutta tässä nyt muutama blogi, joista en ihan äkkiseltään löytänyt vielä tätä kysymyshaastetta :-)

• Tessa - Aamuvirkku yksisarvinen
•  Erja - Erjan lukupäiväkirja
• Jori - Kaiken voi lukea
• Marjis - Kirjamielellä
• Kirsi - Kirsin kirjanurkka
• Luru - Lurun luvut

Mikään pakko siis ei ole vastata - en vedä hernettä nenään, vaikkette ehtisikään :-)

Jean d'Ormesson : Tous les hommes en sont fous - Mitfordin tyttöjen inspiroimaa fiktiota

Luin jo aikaisemmin Jean d'Ormessonin trilogian ensimmäisen osan, Le vent du soir. Ennen kuin tartuin toiseen osaan tulin katsoneeksi TV5 Monde:lta Jean d'Ormessonin haastattelun. Siinä mestari kertoi, että koko trilogia ja varsinkin sen toinen osa, on saanut inspiraationsa Mitfordin tyttöjen seikkailuista. Kirja on tietysti kirjoitettu paljon ennen nyt blogeissa paljon luettua elämäkertaa, eikä kyseessä elämäkerta vaan fiktio.  Romaanissa kuusi tyttöä muuttui neljäksi, Hitler Hessiksi ja muutenkin käytettiin vähän kirjailijan vapautta tarinan kulun suhteen. Sen verran samankaltaisuutta kuitenkin löytyy, että olen hyvin tyytyväinen haastattelun näkemisestä. Muuten olisin miettinyt jonkin aikaa, miksi ihmeessä osa tapahtumista erityisesti Espanjan sisällissodan ajalta vaikuttaa niin tutulta.

Trilogian ensimmäisessä osassa seurattiin kahden perheen muotoutumista yhden vuosisadan ajalta. Toisessa osassa pääsemme seuraamaan neljän O'Shaugnessyn tytön ja neljän Romeron pojan välisiä suhteita, rakkauksia ja seikkailuja. Kaikki neljä tyttöä ovat kuuluja kauneudestaan, mutta heidän kykynsä onnellisuuteen on kyseenalainen. Seikkailut sekä rakkaudessa että sodan melskeissä vetävät jokaista puoleensa. Kertojan asema on jossain kahden perheen välissä. Hänen tehtävänsä on tulla apuun, kun asiat menevät huonosti. Hänen kontolleen jää tarinoiden ja tapahtumien kirjaaminen jälkipolville.

Tapansa mukaan d'Ormesson ei kuvaa pelkästään henkilöhahmojaan vaan suuressa osassa on myös historia, aika. Tämä henkilöiden elämien ja itse olemuksenkin kietoutuminen historian tapahtumiin, luo tarinaan omanlaisensa jännitteen ja tekee lukemisesti kaksinverroin mielenkiintoisempaa. D'Ormessonin kirjat ovat ehdottoman suositeltavaa luettavaa historiasta kiinnostuneille ranskankielentaitoisille. Eikä vähintään siksi, että huolimatta rikkaasta sanavarastosta, d'Ormessonin teksti ei ole vaikeaa. Hän sanookin itse miltei hieman ärsyyntyneenä, ihmisten aina kuvittelevan hänen kirjoittavan helposti : "Ei kirjoittaminen ole minulle helppoa. Yksinkertaisen tekstin kirjoittaminen on hyvin vaikeaa. Olen kirjoittanut jokaisen kirjani kymmenen, viisitoista kertaa." Lopputulos on uskomattoman kaunista ja kuitenkin niin selkeää tekstiä.

Jean d'Ormessonin lisänimenä mainitaan usein "L'écrivain du bonheur" - onnellisuuden kirjailija. Nimitys ei niinkään kuvanne hänen teostensa sisältöä, niissä riittää tragedioita, vaan enemmänkin sitä kepeyttä ja optimistista sävyä, joka kirjoista jää päällimmäisenä mieleen. Rankoistakin aiheista huolimatta jää lukemisen jälkeen hetkeksi leijumaan ja mielessä pyörii vinhasti kirjojen tapahtumarikas maailma. Virkistävää ja rentouttavaa, mutta kummasti myös sivistävää luettavaa.

Elizabeth Cleghorn Gaskell : Vaimoja ja tyttäriä (Wives and Daughters)

Klassikko mikä klassikko. Jane Austenista pitävät nauttinevat myös Gaskellin pitkästä romaanista. Tosin ote ei ole ihan niin kirpeä ja tarina venyy ehkä vähän turhankin pitkäksi, mutta luvassa on samanlaista naisten elämän ilojen, surujen ja rajoitusten kuvausta. Niin, ja tietysti rakkaustarinoita - sovinnaisuuden rajoissa tietenkin, ajalta, jolloin pelkästään kahdestaan miehen kanssa keskustelu saattoi tuhota tytön maineen.

Kirjassa seurataan erityisesti kylän tohtorin tyttären, Mollyn kasvamista nuoreksi neidoksi. Siinä samassa pääsemme kurkistamaan myös kahden yläluokkaisen perheen tapoihin ja tarinoihin. Luokkatietoisuus on voimissaan (puhummehan 1700-luvun lopusta tai 1800-luvun alusta), ja esimerkiksi avioliittoa eri luokkien välillä ei välttämättä katsota hyvällä. Tämähän ei tietenkään estä nuoria rakastumasta ja salailuista on traagisia seuraamuksia.

Henkilögalleriasta löytyy herkullisia hahmoja. Browningin neidit ovat kuivakkojen vanhapiikasisarusten stereotypian ruumillistuma. Neiti Harriet luo virkistävän tuulahduksen maalaisjärjellään ja ironisoivalla yläluokan kuvauksellaan. Hamleyn aatelissuvun päämies tuhahtelee ja murahtelee niin kuin vain iäkäs maalaisherra voi. Molly on juuri niin viaton kuin sankarittaren tuleekin ja saa sopivaa vastapainoa flirttailevasta sisarpuolestaan. 

Aina välillä on ihana lukea tällaista nykyihmiselle turvallisen viatonta tarinaa. Ei väkivaltaa, ei seksiä, mutta suuria tunteita pienistäkin tapahtumista. Teemat ovat kuitenkin ajattomia. Rakkaus, perheiden sisäiset ristiriidat, elämässä pärjääminen ja oman paikkansa löytäminen.

Brittiklassikkojen ystäville tämä on ihan ehdoton lisäys lukulistalle.

E-kirjatekniikkaa ilman ärräpäitä

Minä olen monessakin paikassa kiukutellut suomalaisten ekirjojen saatavuuden hankaluutta ja erityisesti hintaa. Eilen sitten Amman bloggauksesta luin taas kerran Elisa Kirjasta ja uteliaisuus vei voiton. Yllätyin iloisesti. Elisa on ihan oikeasti ymmärtänyt, että kirjoja pitää hinnoitella monella tapaa. On uutuuksia, vanhempia ja sitten niitä tarjouksia. Sieltä löytyivät tähän asti halvimmat suomenkieliset ekirjat, siis niistä tarjouksista. Testikäyttööni investoin kokonaiset 4,5 euroa. Lisäksi Elisa myy äänikirjoja ladattaviksi ja sehän kiinnostaa. Kännykkään kirja ja menoksi ! Kunhan nyt ensin saan tuon elämäni ensimmäisen cd:llä ostetun kuunneltua loppuun.

Olen hehkuttanut ja intoillut Kobostani, mutta heidän palvelussaan on yksi suuri vika : sieltä ei saa kirjoja suomeksi. Luen mielelläni englanniksi ja ranskaksi, mutta kyllä sitä ihmisen pitää äidinkielelläänkin päästä kirjallisuudesta nauttimaan, ihan sähköisinä kirjoinakin. Oli siis pakko testata Elisa Kirjaa.

Olin varautunut ärräpäitä aiheuttaviin teknisiin komplikaatioihin, mutta kaikki sujuikin yllättävän jouhevasti. Siis kirjan ostaminen, lataaminen koneelle ja siitä sähköiseen lukijaan. Olihan siinä useampi vaihe, mutta sekä Elisalta että Kobolta löytyi selkeät ohjeistukset. Vaiheita siis oli seuraavanlaisesti :

1) rekisteridy Elisa Kirjan palveluun ja osta kirja
2) luo itsellesi AdobeID (kansainvälinen digitaalisten tuotteiden suojatunniste). Tämä onnistuu Elisa Kirjan palvelussa.
3) lataa koneelle Adobe Digital Editions(linkki löytyy Elisan ohjeista)
4) lataa ostamasi kirja koneelle
5) anna ADEn päivittää Adobe ID tunnistamaansa lukijaan (kun lukija on piuhan päässä koneesta)
6) siirrä kirja hiirellä lukijaan

Näin siis perusvalmistelut. Tästä lähtienhän tuo onnistuu ihan vaan ostamalla ja siirtämällä...

Tuntuu siltä, että e-kirjat alkavat olla teknisesti valmiita myös "suuremmalle yleisölle". Erityistä plussaa pitää antaa sekä Kobolle että Elisa Kirjalle erittäin selkeistä ja intuitiivisista ohjeista. Näin monen vaiheen prosessissa olisi ollut mahdollista saada asiakas ihan sekaisin, mutta tämä sujui kuin tanssi.

Kirjan keskenjättämisen autuus ja "hautausmaan kuningatarta"

Joopa joo, sinne se Kleopatra meni kirjaston palautusnauhalle enkä ollut kuin vasta jossain sivun 850 paikkeilla. Täytyy myöntää, että huokaisin helpotuksesta. Miten niin mielenkiintoisesta aiheesta on saatukin niin junnaava teos, tai sitten vika oli lukijassa.

No, tuosta tiiliskivestä hyppäsin sitten seuraavaan eli kesken on Elizabeth Gaskellin Wives and Daughters. Olen suurin piirtein puolivälissä enkä ainakaan vielä kyllästynyt. On vaan kyse paksusta kirjasta aikana, jolloin en oikein ehdi lukemaan. No, sitä jatketaan.

Pieneksi hengähdykseksi sitten luin varsinaisen ensimmäisen osan Graveyard Queen -sarjasta eli Amanda Stevensin The Restorer. Esittelyosasta ihan pidin, eikä tämä toinenkaan ollut yhtään hullumpi viihdepläjäykseksi. Itse asiassa oli sen verran jännäkin, että istuin ihan mielelläni olohuoneen sohvalla lukemassa miehen katsoessa Ranskan presidenttiehdokkaiden vaalikeskustelua. Kyseisten herrojen piikittelykisa toisella korvalla kuunneltuna kevensi mukavasti hautausmaapelottelua.

Amelia Gray entisöi hautausmaita ja näkee haamuja. Hänen elämäänsä sääntelevät isän opettamat tärkeät säännöt. "Älä huomioi haamuja. Pysyttele kaukana haamujen riivaamista henkilöistä". Tällä kertaa Amelia kuitenkin joutuu tekemisiin kahden haamun riivaaman poliisin kanssa ja kokee selittämätöntä vetoa kyseiseen mieheen. Samalla alkaa Amelian entisöimältä hautausmaalta löytyä surmattuja naisia.

Yliluonnollisten tapahtumien ja kaikkialla pyörivien parasiittihaamujen sekä hyvinkin lihaa ja verta olevan sarjamurhaajan yhdistelmä on yllättävän toimiva. Viihteestähän tässä on kysymys, mutta Harlekiiniksi tosiaan yllättävän hyvästä sellaisesta. Toimii hyvin välipalana ja seuraava osa on jo ostoslistalla.... Ensin vaan tuo Gaskell ja pari muuta vuoroaan odottavaa.

Äiti elokuvissa : Tintti ja yksisarvisen salaisuus

Vappuna meidän vatsataudin  enemmän ja vähemmän runtelemalla perheellämme oli ohjelmana dvd Tintin seikkailut - yksisarvisen salaisuus. Tosin se katsottiin parilla eri porukalla, kun ensimmäisellä katselukerralla jouduin äitinä 1-vuotiaan kanssa ihan muihin touhuihin...

Tintti on jo, uskallanko laskeakaan, varmaan yli 30 vuoden ajan ollut suuri suosikkini sarjakuvien saralla, joten vähän hirvitti tarttua amerikkalaiseen versioon. Ihanasti Spielberg on kuitenkin ollut uskollinen Tintin alkuperäiselle hengelle ja tunnelmalle. Osaksi varmaan auttoi sekin, että tietokoneanimaatio on tarpeeksi erilainen alkuperäisestä piirrosjäljestä, joten ei tarvitse pakosta lähteä suoraan tuotoksia vertailemaan.

Animaatio onkin ihan mahtava. Näin alaa ja tekniikkaa sen kummemmin tuntematta, voi kai sanoa, että olin vaikuttunut ? Kävi mielessä pieni harmitus, ettei ehdittykään elokuviin katsomaan 3D:nä. Osa tehosteista, varsinkin meritaistelujen ja aavikkolaskeutumisen osalta olisivat olleet varmaan huikeita.

Nautittavaa tämä oli näinkin. Tarina, eli kilpajuoksu Rakham Punaisen aarteen löytämiseksi seurasi alkuperäistä juonta tarpeeksi uskollisesti, ettei tarvinnut ruveta kiukuttelemaan. Tietysti minun edellisestä lukukerrastani on aika monta vuotta, joten ihan kaikkia yksityiskohtia en edes osannut arvostella...

Huumoria oli mukana sekä isommille että vähän pienemmille. Miloun kommellukset ja Kapteeni Haddockin reuhominen saivat aikaiseksi röhönauruja olohuoneen suunnalta. Ihan pienillehän tämä filmi ei sovellu. Ikärajakin on 11v. (siis elokuvissa vanhemman seurassa 9v) Meillä 9v katsoi ihan innoissaan ja on täpinöissään vielä näin pari päivää myöhemminkin. Keskimmäinen 7v katsoi osan filmiä isän kainalossa ja vietti osan aikaa äidin ja pikkuveljen kanssa muissa hommissa, kun pikkuisen pelotti.

Sivuhuomautus : ollaan oltu vähän ihmeissämme viime aikoina. Miten noita filmejä oikein voisi esittää kotikatsomossa ?  Esikoinen alkaa olla siinä iässä (ja mielentilassa), että voi jo katsoa noita 11v rajattuja. Keskimmäinen 7v. taas ei suostu jäämään paitsi (tietenkään). Aikamoista neuvottelua oli esim. Harry Potter-dvdn osalta. Onko teillä jollain tähän jotain kotirauhan säilyttävää konstia ?

Tämä äiti siis istui vapunpäivänä tyytyväisenä nuorimmaisen päiväunien ajan yksinään olohuoneessa katsomassa Tinttiä. Ei hullumpi rentoutuskeino. Tarina myös loppui siten, että jatko-osa on ihan ehdoton. Sitä odotellessa...

Le vent du soir - Jean d'Ormesson

Jean d'Ormessonista on lyhyessä ajassa tullut tyylillisesti yksi suosikkikirjailijoistani. En tiedä johtuuko se siitä, että luen ranskaksi, mutta hänen tekstinsä ja tarinansa on jotenkin ilmavaa ja kerrontansa kepeää. Näin on huolimatta siitä, että tässäkin kirjassa käytiin läpi 1800-luvun loppupuolen hurjiakin historiallisia tapahtumia buurien kapinasta boxerien vastaavaan, ja henkilöhahmojen kohtaloissa on hyvinkin traagisia tapahtumia.

Myönnettäköön kuitenkin, että jossain kirjan puolivaiheilla tuli sellainen olo, että d'Ormesson tuntee kreikkalaiset tragediansa vähän turhankin hyvin ja yhdestä tarinan osasta tuli turhan ennalta-arvattava. Oidipuksen jonkulainen toisinto ei kuitenkaan estänyt kokonaisuuden nautittavuutta.

Kirjan alussa Pandora on kuollut. Suruviesti sysää kertojan kirjoittamaan tarinaa Pandoran suvuista aina isoisoisistä lähtien. Seuraamme kirjassa, välillä vähän ajassa edestakaisin hypellen, englantilaisen aristokraattiperheen, venäläisen ruhtinassuvun, bahialaisen orjattaren, puolanjuutalaisen ja Paraguayn itsevaltiaan varjosta ponnistavan leskirouvan jälkeläisten seikkailuja ympäri maapallon. Aviottomat lapset, rotuennakkoluulot, antisemitismi, kidnapatut lapset ja kaiken ohessa brittiläisen imperiumin käymät taistelut maapallon eri kolkissa pitävät huolen siitä, ettei lukija pääse missään vaiheessa tylsistymään. Kuten arvaatte, kaikkien näennäisesti hajallaan olevien henkilöiden tarinat lähestyvät toisiaan viimeistään kolmannessa polvessa.

Niin mielenkiintoisia kuin henkilöhahmot ja heidän elämänsä kirjassa ovatkin, vähintään yhtä suuressa roolissa on historia, tai niin kuin kertoja asian tiivistää :"Aika". Koulussa opitut historian ja geopolitiikan tiedot ovat kovassa kulutuksessa, kun yrittää pysyä mukana tarinan kaikissa koukeroissa ja luokitella yksittäiset tapahtumat oikeisiin lokeroihinsa. Yllättävän hyvin tällaisen normaalin koulusivistyksen omaava suomalainenkin silti pysyi kärryillä, vaikka joutuikin vähän pinnistelemään. Älyllisessä haasteellisuudessa piilee kuitenkin myös osa tämän kirjan viehätyksestä.

Jean d'Ormesson on Ranskan Akatemiain jäsen samoin kuin toinenkin ikisuosikkini Marguerite Yourcenar oli. Ilmeisesti kyseinen jäsenyys on oikeasti jonkunlainen laadun tae, ainakin näin kahden esimerkin otoksella. Le vent du soir on trilogian ensimmäinen osa, toinen jo odottaa lukemista Kobooni valmiiksi ladattuna. Eikä ollut hintakaan päätähuomaava, alle kuusi euroa.