Luin jo aikaisemmin Jean d'Ormessonin trilogian ensimmäisen osan, Le vent du soir. Ennen kuin tartuin toiseen osaan tulin katsoneeksi TV5 Monde:lta Jean d'Ormessonin haastattelun. Siinä mestari kertoi, että koko trilogia ja varsinkin sen toinen osa, on saanut inspiraationsa Mitfordin tyttöjen seikkailuista. Kirja on tietysti kirjoitettu paljon ennen nyt blogeissa paljon luettua elämäkertaa, eikä kyseessä elämäkerta vaan fiktio. Romaanissa kuusi tyttöä muuttui neljäksi, Hitler Hessiksi ja muutenkin käytettiin vähän kirjailijan vapautta tarinan kulun suhteen. Sen verran samankaltaisuutta kuitenkin löytyy, että olen hyvin tyytyväinen haastattelun näkemisestä. Muuten olisin miettinyt jonkin aikaa, miksi ihmeessä osa tapahtumista erityisesti Espanjan sisällissodan ajalta vaikuttaa niin tutulta.Trilogian ensimmäisessä osassa seurattiin kahden perheen muotoutumista yhden vuosisadan ajalta. Toisessa osassa pääsemme seuraamaan neljän O'Shaugnessyn tytön ja neljän Romeron pojan välisiä suhteita, rakkauksia ja seikkailuja. Kaikki neljä tyttöä ovat kuuluja kauneudestaan, mutta heidän kykynsä onnellisuuteen on kyseenalainen. Seikkailut sekä rakkaudessa että sodan melskeissä vetävät jokaista puoleensa. Kertojan asema on jossain kahden perheen välissä. Hänen tehtävänsä on tulla apuun, kun asiat menevät huonosti. Hänen kontolleen jää tarinoiden ja tapahtumien kirjaaminen jälkipolville.
Tapansa mukaan d'Ormesson ei kuvaa pelkästään henkilöhahmojaan vaan suuressa osassa on myös historia, aika. Tämä henkilöiden elämien ja itse olemuksenkin kietoutuminen historian tapahtumiin, luo tarinaan omanlaisensa jännitteen ja tekee lukemisesti kaksinverroin mielenkiintoisempaa. D'Ormessonin kirjat ovat ehdottoman suositeltavaa luettavaa historiasta kiinnostuneille ranskankielentaitoisille. Eikä vähintään siksi, että huolimatta rikkaasta sanavarastosta, d'Ormessonin teksti ei ole vaikeaa. Hän sanookin itse miltei hieman ärsyyntyneenä, ihmisten aina kuvittelevan hänen kirjoittavan helposti : "Ei kirjoittaminen ole minulle helppoa. Yksinkertaisen tekstin kirjoittaminen on hyvin vaikeaa. Olen kirjoittanut jokaisen kirjani kymmenen, viisitoista kertaa." Lopputulos on uskomattoman kaunista ja kuitenkin niin selkeää tekstiä.
Jean d'Ormessonin lisänimenä mainitaan usein "L'écrivain du bonheur" - onnellisuuden kirjailija. Nimitys ei niinkään kuvanne hänen teostensa sisältöä, niissä riittää tragedioita, vaan enemmänkin sitä kepeyttä ja optimistista sävyä, joka kirjoista jää päällimmäisenä mieleen. Rankoistakin aiheista huolimatta jää lukemisen jälkeen hetkeksi leijumaan ja mielessä pyörii vinhasti kirjojen tapahtumarikas maailma. Virkistävää ja rentouttavaa, mutta kummasti myös sivistävää luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti