Sivut

26.2.2023

(Luku)päiväkirja: Hieman hämilläni ja hämmentynyt


Sain tänään luettua loppuun Sinikka Vuolan ja Laura Lindstedtin 101 tapaa tappaa aviomies. Se oli, noh, mielenkiintoinen. Olo on hiukan hämmentynyt. Luulen, ettei sivistyneisyyteni oikein riitä täysillä arvostamaan kirjan monia ansioita, vähän samaan tapaan kuin olen vuosi(kymmenten) aikana aina välillä koittanut lukea Queneaun Tyyliharjoituksia (Exercises de style) pääsemättä koskaan kovin pitkälle. 

Kirjaa voi kuulemma kuulemma lukea useammalla tavalla. Sitä ei edes tarvitse selata järjestyksessä, vaan tarkoituksessaan se toimii yhtä hyvin edes takaisin hyppelevällä lukutavalla.  (Kannattaa kuunnella se podcast, johon jo viime viikolla viittasin). Erilaisille lukijoille kirja myös avautuu eri tavoin.

Kirjoittajalle tarinat voivat toimia tekniikkainspiraationa ja jopa ohjeistuksena eri harjoituksiin. Eri tyylien kuvaus olikini mielenkiintoista, vaikka täytyy sanoa, etten ihan saanut kiinni, miksi haluaisin kirjoittaa tarinani uusiksi esim. korvaamalla substantiivit sanakirjasta 7 sanaa myöhempänä löytyvillä sanoilla (Oulipon metodi S+7). Kaikki kunnia niille, jotka niin haluavat tehdä. Varmasti hauskaa.  Oli kuitenkin useita tarinoida, joiden muodon kautta myös aihe näyttäytyy toisesta kulmasta. 

Kirjaa voi siis lukea myös variaatioina parisuhdeväkivallan ja erään pitkän avioliiton päättäneen laukauksen kertomuksesta. Sellaisena 101 tapaa tappaa aviomies on välillä aivot kysymysmerkin muotoon vääntävä, mutta useimmiten vaikuttava ja ajattelemaan pakottava. Koin myös tekniikan vaikutuksen avautuvan minulle parhaiten juuri niissä tarinoissa, joissa väkivalta aukesi ja vapautus koitti ilman, että sitää selitettiin millään tavalla. Silloin jäin myös miettimään, olisiko lukemani kertonut minulle jotain ihan muuta ilman tietoa taustasta. Sonetti jäi näistä ehkä päällimmäisenä mieleen, ja roolirunotekniikka, jossa kivääri kertoo näkemyksensä. 

Päällimmäisenä mieleen jää helpotus siitä, että kerrankin parisuhteen väkivaltatarina päättyi "niin kuin pitää" - Anja ampui miehensä 18 vuoden kärsimyksen jälkeen ja oikeus tuomitsi vainajan syyllisenä todeteen Anjan jo rankaisunsa kärsineen" - En olisi tainnut jaksaa lukea kirjaa kaikkine versioineen, jos lopputulos olisi ollut toisenlainan. Pitäkää minua verenhimoisena, mutta minusta tuo oli oikein. Voi vain toivoa, että kaikki kotonaan (tai muualla) väkivallan uhreiksi joutuvat saisivat kokea vapautuksen. 

Mielenkiintoinen kirja siis, ja vaikuttava, ja hämmentävä. Kannattaa lukea. Luulenpa erilaisen lukijoiden kohtaavan nämä tarinat kunkin omalla tavallaan. 


Aktiivinen viikko 

Noin muuten on hiihtolomaviikko ollut niin aktiivinen, että lukeminen on jäänyt ihan minimiin. Isäntä tuli kotiin järjestämään ohjelmaa hiihtolomalaisille minun tehdessäni töitä, mutta toki olemme viettäneet aikaa  yhdessä salilla, kotona ja ihanan talvisista keleistä nauttien. Perinteisesti olemme katsoneet myös televisiota. Tällä kertaa seurasimme Netflixistä vuoden 2018 robottitaistelujen maailmanmestaruuskisoja. Yllättävän hauskaa ja koukuttavaa...

Olen siis lähinnä ehtinyt aloittamaan muita kirjoja, kuten nyt vaikka Virginia Woolfin Nainen peilissä novellikokoelmaa, jolla osallistun #kevätvirginiankanssa lukuhaasteeseen Instan puolella helmikuun osalta. Kokoelmaan on koottu Woolfin lyhytproosaa koko hänen elämänsä ajalta. Minä olen vasta alkuvuosien kohdalla, mutta tyyli tuntuu jo jotenkin tutulta. 

 Lisäksi olen edelleen kuunnellut Pimeyden paratiisi -dekkaria ja mielenkiinnosta aloitin myös Anneli Kannon juuri ilmestyneen dekkarin Haihtuneet. Molemmissa leikitellään magian ja yliluonnollisen kanssa. Valan kirjassa Seychellinen gris-gris (eräänlainen voodoo-uskonto) piirteiden osalta ja Kannon dekkarissa päähenkilö on meedio. Mielenkiintoista. Kumpaakaan en ole vielä päässyt tarpeeksi pitkälle sen tarkempaan pohdintaan, mutta varsinkin Haihtuneet vaikuttaa mielenkiintoiselta, eikä vähintään sen takia, että edellinen Anneli Kannolta lukemani kirja Rottien pyhimys oli jotain aivan muuta...  

19.2.2023

(Luku)päiväkirja : Kirjaston kirjoja ja sosiaalista elämää

 


Tässä on käymässä juuri niin kuin pelkäsinkin. Varausten lista kasvaa, sitten niitä tulee haettavaksi ja ennen kuin huomaankaan, on luettavien kirjojen pino kasvanut stressaavalle tasolle... No, ei niitä vielä ole kuin kolme (ja yksi kirjastossa odottamassa noutoa), mutta kuitenkin. 

Laadussa ei ole valittamista. Sutinen-sarjan jälkeen siirryin Vuolan ja Lindstedtin tyyliharjoituskirjaan eli 101 tapaa tappaa aviomies. Se on juuri niin mielenkiintoinen kuin Takakansi-podcastin jakson jälkeen ajattelinkin, mutta lukemisessa taitaa mennä hetki. Takakansi-podcastin kuuntelu on muuten osoittautunut vähän vaaralliseksi varauslistan osalta. Kummasti sieltä kertyy listalle kirjoja, jaksojen edetessä. Tämä jakso oli myös hurjan mielenkiintoinen muutenkin kuin kirjan kuvauksen takia. Keskustelu syklisestä väkivallasta ja kirjailijoiden välisen yhteistyön muodoista ja vaatimuksista viihdytti mainiosti Turkuun ajaessa. Matka tuntui lyhyeltä. 

Muut lainassa olevat ovat Silja Koiviston Sataman kapakan Hilda, jota olen tässä pikkuhiljaa lukenut eteenpäin ja Virginia Woolfin päiväkirjojen ensimmäinen osa, jota en ole vielä ehtinyt edes aloittamaan. 

Kotkan laivatyttöjen (ja muuten "siveetöntä elämää viettävien joutilaiden naisten" historia ei ole ylentävää luettavaa, mutta onneksi sitä on nyt kirjattu ylös muutenkin kuin vain poliisin pidätyskorteissa. On aina yhtä raivostuttavaa lukea, miten seksin ostaminen on aina sitä myyvän naisen vika. Ihan kuin se olisi aina naisen oma valinta. Ihan kuin ostajalla (miehellä) ei olisi asian kanssa mitään tekemistä. Kysynnän ja tarjonnan laki lienee paheksujilla unohtunut jonnekin matkan varrelle. 

Osasyynsä kirjastonkirjojen etenemisen hitauteen on tietysti se, että luen myös muuta. Sain juuri loppuun joululahjakirjani Tutankhamonin salaisuudet, joka oli todella mielenkiintoinen kooste niin Tutankhamonin kuin muutaman muunkin faaraon historiasta. Eikä sovi unohtaa kuvausta siitä, miten arkeologia on kehittynyt, samoin kuin suhtautuminen arkeologisiin löytöihin ja niiden omistukseen. 

Sänkylukemisena minulla on ollut Siiri Enorannan Maailmantyttäret. Kirjaa on kutsuttu utopiaksi ja sellaiselta sen kuvaama maailma vaikuttaakin. Surua ja tuskaa ei kuitenkaan ole poistettu, vaikka luontoa ja ihmiskunnan välisten suhteiden tasapaino toimiikin. Huomaan kuitenkin koko ajan odottavani, milloin tarinassa on jokin katastrofaalinen käänne. Saa nähdä, tuleeko sellaista, ja millainen. 

Äänikirjana minulla on tällä hetkellä kesken Vera Valan Storytelille kirjoittama Pimeyden paratiisi. Melko melodramaattinen Seychellien paratiisisaarelle sijoittuva tarina kertoo kouluajan katastrofin vaikutuksista aikuisiän ihmissuhteisiin. Ahdistava tunnelma johtaa väkivaltaan, mutta vielä en ole päässyt niin pitkälle, että linkitykset olisivat edes hahmottumassa kunnolla. 


Mitäs teiltä muilta löytyy lukulistalla hiihtolomaviikolla? 


Täällä etelässä siis hiihtoloma alkaa huomenna. Tai kenellä nyt alkaa... minä teen tiukasti töitä koko viikon, mutta sain isännän sentään kotiin Totoa viihdyttämään. 

Muutenkin tuli taas todettua, miten tärkeää on tavata ihmisiä. Ystäväpariskunta oli eilen meillä päivällisellä ja hitsit, että oli kivaa. Olen koittanut opetella rennompaa emännöintiä eli mahdollisimman helpot reseptit ja koti siivotaan pääasiassa valaistusta himmentämällä (no, vähän sentään imuroitiin ja siistittiin muutenkin). Stressittömillä järjestelyillä saa itsekin nautittua seurustelusta. Ihanaa! 

14.2.2023

Ystävänpäivän lukumaraton : Osallistujien koontipostaus

 Vielä yksi postaus puuttuu ystävänpäivän lukumaratonilta ja se on koontipostaus osallistujien "suorituksista" 


Maratonia sai sääntöjen mukaan jatkaa vielä maanantaillekin, joten katsotaanpa lopputulosta näin tiistain iloksi. 

Kivan aktiivisia lukijoita meillä maratonilla olikin. Minua erityisesti ilahdutti maratoonareiden erilaiset lähestymistavat - oli minimaratonia, pelkkiä äänikirjoja, kirjahyppelyä ja sitten ihan perinteistä pidempää linjaa. Ihan parhaita esimerkkejä siitä, että kirjoista voi ja on lupa nauttia kunkin omalla tavallaan.  Mikä sen paremmin sopisikaan myös viikonlopulle osuneeseen lukurauhan päivään. 

Ilmoittautuneiden maratonsuorituksista voi lukea heidän omilla sanoillaan seuraavien linkkien takaa. Oli tosi kiva huomata, että esim. Facen kautta mukana oli muitakin ja ehkä hengessä lukevia löytyy lisää! Laittakaa kommentteihin, mitä luitte, jos näin on ! 

Luettuja kirjoja maratonilta löytyy listattuna alta. Kaikkia ei toki luettu kokonaan, mutta edes muutaman sivun verran olivat valikoituneet maratonlistalle. Monenlaista tuossa onkin - sarjakuvasta tietokirjaan, lastenkirjoista dekkareihin. Ihanan monimuotoista tässäkin. Löytyykö jokin kiinnostava seuraavaksi omalle listallesi ? 

  1. Elina Backman: Musta joki 
  2. Cara Hunter: Vimma 
  3. Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet 
  4. Sari Raunio / Juha Rautaheimo : Vaeltavat vainajat 
  5. Sonia Parin: Murder in the Cards 
  6. Silja Koivisto : Sataman kapakan Hilda 
  7. Bo Carpelan : Kesän varjot 
  8. Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat 
  9. Abir Mukherjee: A rising man
  10. Minna Salami : Aistien viisaus 
  11. Ilkka Virolainen & Harri Virolainen : Vapaudu tukahdutetuista tunteista 
  12. David Mitchell : Pilvikartasto 
  13. Carmen Baltzar ja Aurora Lemma (toim.) : Ohi 
  14. Sirpa Kyyrönen : Nimesi on Marjatta 
  15. Keigo Higashino : Myrkyllinen liitto 
  16. Rhea Ewing Fine - a comic about gender 
  17. Chimanda Ngozi Adichie: Surumerkintöjä 
  18. Janne Puhakka, Risto Pakarinen : Ulos kopista 
  19. Cristal Snow: Penny Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus 
  20. Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen 
  21. Graeme Simsion: Vaimotesti 
  22. Elina Hirvonen: Punainen myrsky 
  23. Vesa Sisättö: 103 kummallista juttua 
  24. Tuire Malmstedt: Lumihauta 
  25. Linda Bondestam: Elämäni pohjalla - Yksinäisen aksolotin tarina
  26. Mark Janssen: Ottaisin yhden yksisarvisen, kiitos!
  27. Tuomas Marjamäki, Antti Nikunen: Nollis - Maailman ainoa nollasarvinen
  28. Anna Hallava,Roosa Hepomäki : Liljan yksisarviset 
  29. Vuokko Hurme, Tiina Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto
  30. Nancy Penan: Madame Cat
  31. Siiri Viljakka: Kohti sumua
  32. Thi Bui: The best we could dp
  33. Mikael Viima: Verijälki
  34. Rosa Meriläinen, Kari Häkämies: Epäpyhä liitto 


13.2.2023

(Luku)päiväkirja : Passio

 

Pirkko Saisio: Passio
Ekirja Storytelista 

Ajatus italialaisen ruhtinattaren pakanallisen komean kultakorun matkasta kautta historian on kiehtova. Erilaiset henkilöhahmot ja historialliset tapahtumat kietoutuvat toisiinsa ja kelluvat ajan virran vietävinä. Kuolema korjaa ja tunteet leiskuvat, eikä korukaan selviä koskemattomana tai edes kokonaisena. 

Nautin kirjan tarinoista suunnattomasti noin vähän yli puoleenväliin. Runsas ja vähän makaaberi historiankuvaus,  intohimoiset ja pikkuisen karikatyyriset henkilöhahmot ja vauhdilla tapahtuvat korusiirrot kädestä toiseen pitivät otteessaan. 

Sitten tapahtui jotain. Ehkä korun siirtyessä pohjoisemmaksi tunnekuohut laimenivat ja värit katosivat tarinasta. Katkos tipautti ainakin minut vauhdista ja olo oli kuin kirjasta toiseen vaihtaessa. Kertomukset olivat edelleen täynnä yksityiskohtia ja henkilöhahmot hankkiutuivat vaikeuksiin tunteidensa vietävinä, mutta minä en enää ollut tarinassa sisällä. Harmi. Olikohan koru jo liian sirpaleina, jotta taika ulottuisi lukijaan saakka. 

Silti Passio on kokonaisuutena aivan mahtavaa luettavaa. Pitkästä aikaa käsissäni oli tiiliskivi, johon saattoi upota ja antaa mennä. Luin aikoinaan Saision Punaisen erokirjan, johon en varauksetta ihastunut. Siinä oli jotenkin sellaista vimmaa, jonka koin itselleni vieraaksi. Nyt samanlainen vimma valtasi tarinan alusta lähtien, mutta tällä kertaa se oli jalostuneena piiloutunut raadollisen henkilökuvauksen alle ja vei lukijaa tarinan virrassa vahvasti eteenpäin. 

Kirjan henkilöt etsivät kaikki onnea (rakkautta?) omalla tavallaan, mutta kummallisesti toisensa ohittaen  ja nähden vain oman kaipauksensa ja halunsa. Samalla myös historian, tai paremminkin historiassa toimivien ihmisten julmuus hakee vertaistaan. Juurikin kai tuo onnen tavoittelu estää huomaamasta tekojen vaikutusta eteen osuviin, kunnes ei enää estäkään ja onni kaikkoaa lopullisesti (?) - ainakin joidenkin kohdalla. Toiset taas oppivat tyytymään ja löytämään onnensa toisten onnelliseksi saattamisesta. 

Kaikkiaan siis rikas ja huikea tarina, jonka vietäväksi kannatti heittäytyä, vaikka kirja tuntuikin hajoavan keskeltä kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi. Molemmilla on omat ansionsa. Minä ehkä nautin enemmän alun leiskunnasta, joku toinen pitänee parempana jälkipuoliskon tyylikästä liukua. 

11.2.2023

Ystävänpäivän lukumaraton - päivittyvä postaus

 


N.Y.T. - Nyt se alkaa eli tasan kahdeksalta perjantaina illalla  Tosin ei kirjaan tarttumalla, vaan blogia päivittämällä. 

Ensin ajattelin, että ehkä otankin suunnitelmista huolimatta mustan hevosen ja lähden liikkeelle kirjastosta mukaani nappaamalla 101 tapaa tappaa aviomies, mutta taidan kuitenkin nyt aloittaa toisella tietokirjagenreen sopivalla teoksella eli Tutankhamonin salaisuudet. 

Voimia ainakin pitäisi riittää - vai mitä tuumitte kuvan perjantaiherkusta? 

Tästä se lähtee eli 


Kuva : Niina Tolonen 

Jos sinulle nyt tulee sellainen olo, että haluat mukaan, ilmoittaudu mukaan täällä. Voit ajoittaa maratonisi 24h mihin kohtaan tahansa viikonloppua. 


Lauantai 16:30 

Olen niin keskittynyt lukemiseen, että päivitys on jäänyt vähemmälle. 

Eilen illalla pääsin hyvin eteenpäin Tutankhamonin salaisuudet kirjassa ja luin 70 sivua. Tarinaa muinaisesta Egyptistä, faaraoista ja heidän edesottamuksistaan lukee mielellään. Jotenkin tuntuu hauskalta myös lukea tutkimukseen perustuvaa kuvausta aikakaudesta, kun Waltarin Sinuhe on iskostettuna mieleen useamman lukukerran jälkeen. Yllättävän paljon siinä on yhteneväisyyksiä, vaikka fiktiossa tietysti oikaistaan mutkia monessa kohtaa. 

Aloitin illalla myös lukemaan Sari Raunion ja Juha Rautaheimon (R&R) Mortui non silent - dekkarisarjan toista osaa Vaeltavat vainajat. Luin ja kävin aina välillä taittelemassa hapanjuurileivän taikinaa. Yhdistelmä toimi varsin hyvin. 

Aamulla jatkoin dekkaria vaikka ikävä pieni päänsärky teki tuloaan. En ilmeisesti ole oikein tottunut näin yhtäjaksoiseen lukemiseen työpäivän päätteeksi. Sain kuitenkin dekkarin loppuun ja koossa on sen osalta siis 400 sivua. 

Lisäksi olen välillä kuljetusvelvollisuuksien aikana ja ruokaa laittaessa kuunnellut taas yhtä Evie Parker Cozy Mysteryä. Murder in the Cards on edennyt 2h17min. Kyseessä on sopivan kevyt luettava puuhailun lomaan. Tosin koen kahden päähenkilön välisen dialogin aina välillä jokseenkin "kököksi" - Sillä ei ole varsinaisesti muuta tarkoitusta kuin korostaa heidän välistään kiusoittelua, eikä sitä jaksa kovin paljon. Evie ei myöskään tunnu olevan ajatuksissaan kauhean johdonmukainen, vaikka sitten on muka niin hyvä ratkaisemaan murhia... No, ihan viihdyttävää kuitenkin. 

Vielä on muutama tunti maratonia jäljellä. Keskimmäinen leipoo suklaakeksejä ja siihen perään pitää minun huolehtia leivät uuniin. Illalla syödään hampurilaisia. Ehkä tässä välissä ehtisi vielä joko jatkamaan Tutankhamonia tai peräti aloittamaan uuden kirjan. Kävinhän minä tuossa kirjastossakin juuri hakemassa varauksessa olevan Virginia Woolfin päiväkirjan Osa 1. Samalla mukaan tarttui Bestseller lainana Sataman kapakan Hilda. - Ehkä joku noista. 

Sunnuntai 

Siinä kävi sitten silleen perinteisesti, että lukumaratonin päättyessä klo 20 eilen illalla laitoin kirjan kiinni, nojasin pääni taaksepäin ja samantien nukahdin sohvalle. Siitä sitten hipsin myöhemmin sänkyyn nukkumaan. 

Aamulla lähdettiin vauhdilla tervehtimään mummia ja pappaa Turun suuntaan, joten kirjaaminen jäi tänne iltaan.

Ei siinä mitään, lukumaratoonausaikaahan oli koko viikonloppu ja nyt on hyvä hetki summeerata minun lopputulokseni. 

Luin siinä viimeiseksi Silja Koiviston Sataman kapakan Hildaa ihan reippaasti eteenpäin eli päädyin sivulle 111. 

Kaikkiaan siis tämä rennompi Ystävänpäivän lukumaraton meni ihan mukavasti. 


Luettuja sivuja 581 ja kuunneltua äänikirjaa 2h17min


Kirjaan vielä lopun koontipostauksen muidenkin maratonkirjoista, mutta muuten ruvetaan kai odottelemaan kesälukumaraton-päiviä! 

10.2.2023

(Luku)päiväkirja: Kadotettu sukupolvi sivupoluilla


 Ville-Juhani Sutinen : 
- Kadonnut sukupolvi  - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet 
- Sivupolkuja - kirjoituksia kirjallisuudesta ja paikasta 
Kirjastosta 

Vaivan arvoista - kirja sai minut taas muistamaan, miten virkistävää on haastaa aivojaan eri elementtejä yhdistävällä kirjallisuudella. Ehkä olen myös vähän vähemmän väsynyt - kuntoilu ja oman ajan priorisointi on tehnyt tehtävänsä - ja siksi vastaanottavaisempi muullekin kuin kevyelle  ja ajattelun puutteen anteeksi antavalle kirjallisuudelle. 

Siispä siirryin Vaivan arvoista-teoksesta joustavasti Sutisen aiempiin kirjoihin, jotka saapuivat kirjastoon nopeasti haettavaksi. Toinen kertoi minua aina erityisesti kiinnostaneesta aikakaudesta ja täsmensi paljon aiemmin sirpaleista ja romaaneista keräytynyttä tietoa. Toinen konkretisoi esimerkkien kautta kiehtovaa ajatusta paikan vaikutuksesta lukukokemukseen tai paikan vaikutuksesta tarinoissa ja/tai niiden kirjoittamisen rakenteessa. Minulla tämä ajatus on  usein kietoutunut yhteen "Kirjamuistojen" pohdiskelun kanssa. 

Kadotettu sukupolvi 

Kirjallisuuden (taiteen) historiaa ja samalla myös aikakautta viime vuosisadan suurten sotien välissä kuvasi Ville-Juhani Sutisen Kadotettu sukupolvi - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet. Pariisi, New York, Lontoo ja konventioita haastavat nuoret bileineen ja kirjallisine ambitioineen. Hemingway ja kumppanit, Woolf & Bloomsbury ja New Yorkin Greenwich Village eli hurja lista nimiä, niin ihmisten kuin kirjojen. 

Pidin kovasti kuvauksesta amerikkalaisista Pariisissa - ehkä siksi, että olen lukenut aiheesta ja siitä löytyy paljon tuttuja nimiä, samoin kuin Englannin vastaavasta liikehdinnästä (Virginia Woolf on aina ollut suuri suosikkini). Amerikka on minulle vieraampi. Mistäköhän johtuu, että tunnen amerikkalaisia kirjailijoitakin näköjään enemmän suhteessa Eurooppaan kuin omalta maaltaan ? Näin on aina ollut ja tulee ilmeisesti aina olemaan. Amerikkalaisessa tyylissä on monesti jotain minulle vierasta, se ei kosketa. 

Mielenkiintoinen kirja kaikkiaan. Ahmaisin sen nopeasti ja pidin, vaikka lopussa vähän puuduinkin itselleni vieraampiin nimiin. 

Sivupolkuja

Sutinen lähestyy paikan käsitystä kirjailijoiden ja heidän teostensa kautta. Ajatukset siitä, että kirjailijan kirjoituspaikka heijastuu tarinassa, fyysinen kaupunki voi toimia tarinan rakenteena tai vanha kirja kertoa maantieteellistä historiaa, ovat kiehtovia. Sinänsä on varsin loogista, että todellinen ympäristö jollain tavalla soluttautuu kirjailijan teoksiin - ainahan ihmisen mielikuvitus heijastaa koettua todellisuutta jollain tasolla - mutta en ole koskaan tainnut pohtia paikkoja kirjallisuudessa niin moninaisista näkökulmista kuin tässä kirjassa. Taidan tästä lähtien lukea kirjoja taas hieman eri tavalla. 

Kirjan ja kirjailijan paikkakokemuksen lisäksi nousee esille lukijan sijainti ja erityisesti lukukokemuksen syventyminen lukijan liikkuessa kirjan kuvaamissa tai kirjailijan omissa maisemissa. Pidin empiirisesta otteesta Sutisen matkustaessa oikeasti fyysisille paikoille etsimään kirjojen maisemia ja pohtimaan paikan merkitystä kirjojen tulkinnassa. 

Kuten aina, luvuista saa eniten irti, kun on itse lukenut aiheena olevan teoksen tai muuten tietää kirjailijasta enemmänkin kuin nimen. Yllättäen Sivupolkuja sisälsikin useamman minulle enemmän tai vähemmän tutun kirjailijan. Dostojevskin Pietarissa olen aikoinaan käynytkin, vaikken toki varsinaisesti kaupunkia tunnekaan pikaisten työvisiittien jälkeen. Silti huomaan tunnistavani tietyn tunnelman, jokien vaikutuksen ja suurkaupungin yllättävän ahtauden tunteen, joka välittyy myös Rikos ja rangaistus -romaanin sivuilta. Muista paikoista olen käynyt Berliinissä, mutta Berlin Alexanderplatzia en tunnista nähneeni - en tosin olen lukenut kirjaakaan. 

Pidin myös siitä, miten kirjassa pääsi esille niin kirjailijan elämä, teosten suhden paikkoihin kuin varsinaisten fyysisten paikkojen historia ja se, miten tunnettu kirjailija ja hänen teoksensa ovat edelleen tunnistettavissa ja tunnustettuja. Varsinkin Virginia Woolfin kohdalla hänen elämänsä ja kävelynsä englantilaisella maaseudulla kietoutuvat jännittävästi yhteen teosten sisällön ja jopa rytmin kanssa. Huomaa Sutisen tuntevan Woolfinsa, eikä ihme, onhan hän suomentanut myös tämän päiväkirjat. (Ensimmäinen osa odottaa minua kirjastossa...) 

Leonard Cohenin tunnistan omasta nuoruudestani lähinnä laulujen (sanojen) osalta. Itse taiteilijasta en ole tiennyt oikeastaan mitään, joten oli mielenkiintoista lukea hänen suhteestaan Hydran saareen kreikassa. Nyt tekisi mieli tutustua hänen tuotantoonsa enemmänkin. 

Huomasin kuitenkin kirjan viimeisen luvun resonoivan minussa kaikkein eniten. Olen aiemminkin miettinyt, miksi Kyllikki Villan matkakirjat vaikuttavat minuun niin vahvasti. Ehkä kyse on juuri siitä, miten hän "asuu matkalla". Villa on samaan aikaan poissa kotoa, Matkalla isolla kirjaimella, mutta kuitenkin "paikassa" oleillessaan kohteissa pidempiä aikoja. Varsinkin laivoilla etäisyys tuntuu ja liikkuvasta kulkuvälineestä tulee kiinteä paikka rutiineineen, jonkinlainen koti kuplassa. Sekavaa. Tunnetta on vaikea selittää.

Kuten tästä hyppivästä selostuksestani voinee päätellä, pidin Sivupolkuja-kirjasta ja sen tavasta sulauttaa kirjat, kirjailijat, lukija ja maantiede keskenään. Nautin sekoituksesta kovasti, varsinkin siitä, kuinka jokin yksityiskohta, kirjan tapahtuma tai vaikka junan kolke raiteilla saattoi herättää myös minun ajatuksissani uusia linkityksiä asioiden välille tai tuoda muistoon teoksesta tai kirjailijasta jotain ihan uutta. Ihan parasta virkistystä väsyneille aivoille. 

5.2.2023

Lukumaraton tulee - oletko valmis ?

Lukumaratonit ovat hauskoja ja olen niitä harrastanut jo vuosien ajan. Ajatus oikein "luvalla" vain lukemiseen keskittyvästä vuorokaudesta on houkutteleva. Stressiäkään ei maratonista synny, kun suoritusta ei ole tarkoitus ottaa haudanvakavasti. 

Itse asiassa Blogistanian lukumaratonien parasta antia on usein ollut niiden yhteisöllisyys. Aiempina vuosina osallistujia oli kymmenittäin ja maratonpäivänä piti kiirettä, kun kävi tsemppaamassa kanssamaratoonaajia ja seuraamassa heidän edistymistään. Taisin itse asiassa itse emännöidä yhtä kaikkein suurimmista kesällä 2016. Silloin mukaan ilmoittautui 95 osallistujaa ja 75 raportoin tuloksensa. Itse asiassa jouduin oikein kehittämään erillisen vastauslomakkeen, sillä koontipostauksen kirjoittaminen olisi muuten käynyt ihan mahdottomaksi. 

Oi noita aikoja! Ihan tässä herkeää nostalgiseksi. Ajat lienevät muuttuneen (ja toki vuodenaikakin vaikuttaa), kun tällä hetkellä taitaa seuraavalle eli ystävänpäivän lukumaratonille ilmoittautuneita olla vain kolme itseni lisäksi. Olisi kiva saada muitakin mukaan, eli osallistuisitko vaikka sinä ? 

Mukaan voi ilmoittautua täällä



Lukumaratonille voi osallistua myös spontaanisti ja olen itsekin niin tehnyt useamman kerran, yleensä olosuhteiden pakosta. Nautinto on kuitenkin vielä suurempi, jos ehtii vähän myös valmistelemaan maratonpäivää. Suurimmalla osalla on kai kirjoja valmiina enemmän kuin vuorokaudessa ehtii lukemaan, mutta oma viehätyksensä on suunnitella valmis (ja muutoksille altis) lista. Unohtaa ei sovi myöskään energiansaantia ja maratonpäivän herkkulista on tärkeä osa valmistautumista. Tankkaus on tarpeellista! 

Lukulistan laatiminen vaatii keskittymistä. Jotain, mihin voi uppoutua. Jotain kevyttä välipalaksi. Äänikirjoja pakollisia kotitöitä ja tarpeellista ulkoilua silmällä pitäen. Ensi lauantain maratonille olen suunnitellut alustavasti jotain seuraavanlaista: 

  • Minna Silver - Tutankhamonin salaisuudet jatkunee 
  • Ulpu-Maria Lehtise - Kalmanperhon kutsu on odottanut lukulistalla jo luvattoman pitkään. Lukumaratonilla ehtisi keskittyä. 
  • Anna Englund - Lautapalttoo vaikuttaa mielenkiintoiselta ja olisi sopivan lyhyt maratonpäivään 
  • Rakel Lignell - Kevätuhri olisi hyvä vähän samasta syystä. Näiden kahden kanssa saisi merkittyä kirjoja myös loppuun luetuksi 
  • Ilkka Auerin - Kymnaasi tuntuu ehkä vähän vähemmän pelottavalta muiden kirjojen keskellä luettuna
Nuo ovat painettuja. Ekirjoissa ja äänikirjoissa painotus lienee näillä näkymin dekkareissa 

  • R&R - Vaeltavat vainajat : Mortui non silent II on listalla, koska pidin kovasti sarjan ensimmäisestä osasta. Tätä olen säästellyt ilmestymisestä lähtien sopivaksi lukumaraton nautinnoksi. 
  • äänikirjana Vera Valan Pimeyden paratiisi
  • tai sitten jatkan historian tietokirjalinjalla eli Naisia valtaistuimella: Kuningattaria ja keisaririnnoja uuden ajan alun Euroopassa
Tuossa lienee lukemista jo pidemmäksikin aikaa kuin vain 24 tunniksi. 
Enkä myöskään suostu ottamaan painetta. Luen, minkä luen, eikä varsinkaan nukkumisesta tingitä. 

Eväät ovat vielä ihan alkupohdinnassa. Jotain hyvää, jotain virkistävää ja tietysti energiaa. 


Millaisia muistoja tai ajatuksia teillä herää lukumaratoneista ? 
Osallistutteko? (nytkin?)

4.2.2023

(Luku)päiväkirja: Ikä ei ole hidaste eikä mikään eli harmaantuneet dekkarisankarit

Kun tässä itselläkin kertyy ikää (joka päivä päivän verran - eikös se niin mene ?), niin onhan se mukava nähdä vähän vielä itseänikin vanhempia hahmoja tositoimissa. Minna Lindgrenin Ehtoolehto lienee tuttu monille jo vuosien takaa ja ensimmäisen osan olen minäkin aikoinaan lukenut. Ihan varsinaiseksi dekkariksi en sitä sanoisi, mutta on siinä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ikäihmisten tyyliin. 

Viiime aikoina olen tullut tarttuneeksi pariin uudempaan sarjaan, jossa päähenkilöt eivät ole sieltä nuorimmasta päästä, mutta joissa ikä ei todellakaan ole este eikä edes hidaste. 

Osman: Hutiluoti
Storytel ekirja 

Ehtoolehdon vauhti ja vaarallisuus ei ole mitään verrattuna englantilaisen luksusluokan eläkeläiskylän asukkaiden seikkailuihin. Torstain murhakerho - sarjan kolmannessa osassa (Torstain murhakerho, Mies joka kuoli kahdesti) meno jatkuu toisen osan tapaan uskottavuuden tuolla puolen, mutta se ei oikeastaan vähennä viihdyttävyyttä laisinkaan. 

Tällä kertaa Torstain murhakerho pohtii 12 vuotta aiemmin kadonneen toimittajan tapausta, kun Elisabeth kidnapataan. Vakoojamestarin menneisyys ja tulevaisuus lyövät kättä ja tarvitaan niin vankilassa istuvan pahiksen kuin vanhan KGB-agentin apua, jotta pinteestä selvitään ehjin nahoin ja kidnappaaja saadaan ruotuun. 

Kuten edellisestä lauseesta huomaa, niin kirja toimii kunnollisen vakoojaleffan teemoilla ja myös tapahtumilla. Sankareina vain ei ole lihaksikkaita könsikkäitä ja hemaisevia tytsyjä (oi että välillä on ottanut päähän jotain tuollaista elokuvaa katsoessa) vaan kasikymppisiä eläkeläisiä. No, on siellä tietysti Bogdan (könsikäs) ja Donna (kaunis poliisi) ja myös Donnan vähän nallekarhumainen esimies, mutta heillä on lähinnä statistin rooli, kun vanhukset pistävät hösseliksi. 

Tapahtumat sinänsä eivät vaikuta yhtään sen uskottavammilta kuin mielikuvituksellisissa vakoojaleffoissa. Ryminää ja räjähdyksiä on ehkä vähän vähemmän. Juoni on kaikkine genreviittauksineen ihan mielenkiintoinen, mutta parasta ovat kuitenkin henkilöhahmot ja heidän välisensä lojaalius - niin, ja se miten kaikki on mahdollista. Tahtia ei hidasta sen paremmin ikä kuin muistin katoaminen. Jos vastaan tulee rajoitteita, ne korvataan kokemuksen tuomalla varmuudella. 

Kaikki kolme Torstain murhakerhon osaa ovat siis viihdyttäviä, mutta pidän ehkä kuitenkin eniten ensimmäisestä. Siinä ei olla ihan vielä niin agenttikiemuroissa. Aion kuitenkin jatkaa sarjan lukemista edelleen. 

Toinen alkuvuonna aloittamani sarja on The Marlow Murder Club, josta on tähän mennessä suomennettu ensimmäinen osa ja toinen tulossa keväällä. 


Robert Thorogood : Thamesjoen murhat 
Storytel ekirja

Judith Potts (77v) elää itsenäistä elämää kartanossaan Thames-joen varrella. Erään illan uintimatka saa dramaattisen käänteen, kun hän kuulee vastarannan naapurin tontilta laukauksen. Mitään ei näy, mutta sitten naapuri löydetään kuolleena. Poliisi epäilee itsemurhaa, mutta Judithin mielestä koko homma haiskahtaa epäilyttävältä. 

Niinpä Judith ryhtyy selvittämään, olisiko kyseessä kuitenkin murha. Yllättäen epäiltyjä löytyy useampia ja sitten tapahtuu uusi murha. 

Alkuasetelma siis on herkullinen ja samoin Judith päähenkilönä on mielenkiintoinen. Hän saa avukseen myös koiranulkoiluttajan sekä kirkkoherran rouvan. Kolmistaan naiset tutkivat tapahtumia eteenpäin ja verkon kiristyessä myös vaara tulee todelliseksi. 

Kyseessä siis on kelpo cozy mystery, joka ei edes yritä olla mitään muuta. Luin sen ihan mielelläni, mutta kummallisesti en ollut kuitenkaan oikein ihastunut. Jotenkin koko homma vesittyy (pun intended) ylenmääräisen edestakaisin kohkaamiseen. Johtolangat ovat varsin heikkoja ja päättelyketjut jäävät epäselviksi. Ehkä vähän Christiemäinen tyyli (tai oikeastaan miljöö) nosti odotukset turhan korkealle. En tiedä. 

Jospa sarja pääsee kunnolla vauhtiin sitten seuraavassa osassa? Varmasti tulen senkin lukemaan. Lähtihän Torstain murhakerhokin uskottavuuden tuolle puolen vasta toisesta osasta lähtien. Jotenkin Osmanin sankareiden seikkailut kuitenkin pysyvät kaikesta vakoojahäsläyksestä huolimatta paremmin kasassa, kuin Thorogoodilla, mutta saapa nähdä. Ehkä ensimmäinen osa on harjoittelukappale.  

Joka tapauksessa on ilahduttavaa, miten ikäihmiset ovat tulleet ryminällä mukaan seikkailuihin, eikä ollenkaan Neitin Marplen hiljaiseen ja pohdiskelevaan tapaan, vaan aktiivisina toimijoina ja sankareina. Älkääkä käsittäkö väärin, arvostan Neiti Marplea suunnattomasti, mutta on virkistävää naureskella ja samalla ihailla kokeneita konkareita, jotka kuitenkaan eivät ota itseään liian vakavasti. Antaa toivoa omaankin tulevaisuuteen, vaikka kyse onkin fiktiivisistä hahmoista. Asenne ratkaisee. 

1.2.2023

(Luku)päiväkirja : Olenkohan minä lukenut Nobel-kirjailijoita ?

Satuinpa tässä Turusta kotiin ajellessani kuuntelemaan samalla (taas) Takakansi-podcastia. Osuin jaksoon, jossa Marko Suomi keskusteli  Nobel tai ei mitään podcastin tekijöiden (Rasmus Tillander, Vehka Kurjenmiekka) kanssa Nobel-palkinnon saaneista kirjailijoista ja mm. siitä, miten vaikeita heidän kirjansa ovat. Jakso on mielenkiintoinen, suosittelen. (Linkkejä täällä

Listauksesta tajusin, että paljon on Nobel kirjailijoita minulla lukematta, mutta huomasin myös todennäköisesti lukeneeni heitä enemmän kuin olen tiedostanutkaan. Siispä päätin ihan tarkistaa, missä menään - ja ehkä jopa suunnitella jotain tämänhetkisen listan jatkoksi. 

Wikipedian lista Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneista kirjailijoista näyttää minun osaltani seuraavaa. 

  • 1905 Henrik Sienkiewicz : Quo Vadis (löytyy jopa hyllystäni) 
  • 1929 Thomas Mann  - lasketaanko se, että aloitin novellikokoelmaa Kuolema Venetsiassa? En koskaan päässyt paria novellia pidemmälle. Kokeilin kumminkin... 
  • 1946 Herman Hesse : Arosusi, Narkissos ja kultasuus, Lasihelmipeli, Siddharta - yksi nuoren Minnan suosikeista 
  • 1954 Ernest Hemingway : Vanhus ja meri, Nuoruteeni Pariisi, novellikokoelma Ensimmäiset 49 kertomusta, Käärme paratiisissa Viimeksimainittu on ollut vuosi(kymmenten) ajan kesälukemistoani. Uppoan Etelä-Ranskan ja Espanjan kuumuuteen samalla kun ihmisten väliset sidokset natisevat, napsahtelevat poikkia ja solmiutuvat uuteen järjestykseen. 
  • 1958 Boris Pasternak : Tohtori Zivago toinen nuoruuden suosikki
  • 1962 John Steinbeck: Eedenistä itään, Travels with Charlie Yliopiston pääsykokeessa (englantilaiseen filologiaan) piti tuo viimeksimainittu lukea - ihan paras pääsykoekirja ikinä
  • 1973 Patrick White: Voss 
  • 1982 Gabriel Garcia Marquez : Rakkautta koleran aikaan (taas yksi nuoruudensuosikki), Sadan vuoden yksinäisyys (en ymmärtänyt yhtään)
  • 1983 William Golding: Kärpästen herra (karmaiseva)
  • 2003 J.M Coetzee: Michael K:n elämä (julma tarina, josta kirjoittamani essee sai yliopistolla parhaan koskaan saamani arvosanan) 
  • 2007 Doris Lessing: The Grass is Singing 
  • 2017 Kazuo Ishiguro : Pitkän päivän ilta, Haudattu jättiläinen, Yösoittoja 
  • 2018 Olga Togarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli 
Vain 13/117 kirjailijaa siis - ja niistäkin viimeisen 15 vuoden aikana uusina vain Olga Togarczuk ja Kazuo Ishiguro. Mitähän minä olen lukenut ? Toki vanhoilta tutuilta on tullut listalle jotain lisää kuten Nuoruuteni Pariisi, Sadan Vuoden yksinäisyys - mutta kuitenkin ? Onneksi päätin, etten ota itselleni mitään haasteita (Goodreadsin lukumäärähaastetta lukuunottamatta), muuten voisi tulla houkutus tehdä joku Nobel-haaste... 

Mites muut ? Oletteko lukeneet näitä samoja ?