(Luku)päiväkirja: Välihuutelua

 

Tulinpa tässä vaan väliin huutelemaan, että olen minä täällä vielä. On vaan ollut vähän kiireitä ja pahemmanlaatuinen bloggausjumi. 

Ensiksimainitusta syytän töiden lisäksi joulunaikaa ja itselle tehtyä lupausta kuntosalin aloittamisesta. Toisesta syytän kahta kirjaa, joiden bloggaus tökkii nyt vakavasti. Vika ei ole kirjoissa sinänsä, vaan niiden käsittelemässä aiheessa, josta  minulle tulee huono olo. Ei kai olisi pitänyt edes niitä lukea, mutta varsinkin toinen pääsi pahasti yllättämään. Luulin lukevani jotain ihan muuta.

Lukeminen yleensä on vähän jäänyt joululahjaneulonnan (ja muiden kiireiden) jalkoihin, mutta olen sentään kuunnellut äänikirjana loppuun Saara Villan äitinsä päiväkirjoista toimittaman Äidin lokikirjan ja lukenut ekirjana Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut. Matkateemalla siis mennään (Mitä olenkaan joskus sanonut kirjaversumin taipumuksesta niputtaa?) 

Äidin lokikirja on aikalailla samanlainen kuin Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista julkaistut muutkin teokset. Ehkä tässä on hieman henkilökohtaisempi ote, sillä Saara Villa myös hieman taustoittaa matkoja, mikä on itse asiassa mukavaa. Matkakohteita on Kreikasta Japaniin ja mukaan mahtuu maailmanympärysmatkakin, jonka aikana jännitystä riittää jumituttaessa Hawaijille odottamaan laivaa suurten satamalakkojen aikaan. 

En oikein tiedä, mikä minua näissä kirjoissa niin viehättää. Ollaan toki eksoottisillakin seuduilla, mutta ei niistä niin hurjasti kerrota. Enemmän mennään jokapäiväisillä pienillä tapahtumilla, matkojen haasteilla (aina on rahat loppu) ja kirjoitustöiden edistymismerkinnöillä. Ehkä juuri tuo vähäeleisyys viehättää. Päiväkirjamerkinnöissä kellutaan jännästi irrallaan. Ollaan Matkalla isolla kirjaimella, vaikka oleillaankin kohteissa enemmän kuin lyhyitä visiittejä. Laivalla etäisyys tuntuu ja liikkuvasta kulkuvälineestä tulee koti rutiineineen. Varsinaisissa kohteissakin luodaan tukikohta, josta sitten vieraillaan muissa paikoissa. 

Minustakin parhaat matkat ovat sellaisia, joissa ei koko ajan kohkata jonnekin tuli pyrstön alla, vaan annetaan uuden paikan tulla lähelle ja ainakin jollain tavalla sulaudutaan ympäristöön. Ehkä juuri siksi niin pidän meidän Biarritzin reissuista. Tullaan tuttuun paikkaan, tuttuihin rutiineihin, ja ollaan silti "muualla". Olisi kiva joskus reissata samalla tavalla vähän enemmänkin - ehkä sitten eläkkeellä. 

Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut puolestaan kertoo kolmesta siskoksesta, jotka syöpään kuollut äiti velvoittaa pyhiinvaellusmatkalle Intiaan. Brittiläistyneet tyttäret ovat kovin erilaisissa elämäntilanteissa ja vieraantuneita toisistaan, eivätkä tietenkään kovinkaan innoissaan pakotetusta matkasta. Jokaisella on myös omat haasteensa ja salaisuutensa, joka pikkuhiljaa paljastuvat matkan edetessä. 

Lopputuloksena voisi olla kliseinen kuvaus kulttuurishokista ja siskosten lähtestymisestä. Sellainen kirja tavallaan onkin, mutta yllätyksekseni se oli myös hauska, kiinnostava ja melko suorasukaisesti kantaaottava. Naisten asema Intiassa on tullut esille monissa lehtijutuissa, mutta oikeastaan vasta tämän kirjan myötä oikeasti havahduin siihen, mitä tarkoittaa, kun ei voi kävellä yksinään ilman "saalistetuksi" joutumista, tai  miten voidaan sanella minän tekemiset ja jopa kontrolloida hänen vartaloaan vanhojen perinteiden nimissä. Se ei tietenkään ollut se kirjan hauska osuus, vaan vauhti kiihtyy tarinan edetessä, ihan kirjaimellisesti, ja päästään jopa eräänlaiseen takaa-ajotilanteeseen. 

Pidin siis Shergillin sisarusten seikkailuista, mutta minään Intian matkailumainoksena kirja ei toimi. Itse asiassa päinvastoin. 

Matkateema jatkuu omalla tavallaan myös nyt iltalukemiseksi ottamani kirjan myötä. Marcel Proustin À la recherche du temps perdu on rytmillisesti rauhoittavaa luettavaa ja siksi levottomalle mielelle sopivaa joulunajan kiireisiin. Matkoihin se minulla liittyy ensinnäkin, koska luen sitä yleensä kesälomalla (ja Ranskassa) jo vuosia kestäneenä ikuisuusprojektina. Lisäksi olen parhaillaan siinä osassa, jossa nuori päähenkilö ei sairastumisen takia pääsekään odottamalleen matkalle, vaan jää Pariisiin - ja sitä kautta tapaa Champs Elyséen varrella leikkitoverin, johon rakastuu palavasti koko pienen pojan sydämellään.