(Luku)päiväkirja: Siitä jää pitkät jäljet

HUOM! Spoilerivaroitus - en piilottele kirjojen tapahtumia, vaan kommentoin nimenomaan niiden teemaa

Kirjaversumilla on vähän kieroutunut huumorintaju. Olen aiemminkin ihmetellyt sitä, miten samantyyppiset tai aiheeltaan samanlaiset kirjat tuntuvat etsiytyvän samaan lukusumaan. Toisinaan näin tapahtuu täysin odottamatta ja nyt osui vähän ikävästi. En ollenkaan odottanut itselleni vähän vaikeaa teemaa Paperipalatsi-roomaanissa, joten se lävähti kasvoille. Luulin lukevani ihan toisenlaista romaania. 

Kyse on lasten (tyttöjen) seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja nimenomaan toisten lasten tai nuorten tekemänä. 

Ei, en ole itse kokenut samanlaisia asioita kuin kirjojen nuoret tytöt. Se ei mennyt niin pitkälle. Olin kuitenkin luokallani aikoinaan ensimmäinen tyttö, jolle kasvoivat näkyvät rinnat, mikä johti jatkuvaan huomautteluun ja kosketteluun. Pahimmillaan minut kaadettiin oppilaspiirin keskelle maahan kopeloitavaksi koulun käytävällä. 

Kukaan ei koskaan sanonut mitään tuota vastaan. Itse kielsin, tönin pois, kunnes lopulta oli kertoja, jolloin hysteerisesti nauroin/itkin samaan aikaan. Ehkä jostakusta näytti, että olin peräti huvittunut. En ollut. Kielloilla ei vain ollut ollut vaikutusta, enkä enää hallinnut reaktiotani. 

En muista milloin tuo loppui, ehkä samalla kun lukio alkoi ja luokka hajosi. Mutta vaikutukset jäivät. En edelleenkään halua, että minua edes leikillä estetään lähtemään esim. halauksesta sillä sekunnilla, kun liikahdan siirtyäkseni. Ahdistaa liikaa. Onneksi oma mies ymmärtää. 

Jotenkin kummasti tilanteet ja olosuhteet muistetaan eri tavoin. Luokkakokouksessa aikoinaan oli 8:lla kuulla raskaana ja siis melkoisen muhkeassa kunnossa keskivartalon tienoilta. Silti sain kuulla, että olin yhtä seksikkään näköinen kuin aikoinaan ja miten minut muistettiin nimenomaan tuosta kuvitellusta (ihaillusta) seksikkyydestä. En muista mitä vastasin. Käsittämätön kommentti. Minä en todellakaan pukeutunut näyttävästi tai mitenkään seksikkäästi (päinvastoin), olin ennemmin nörtti kuin suosittu keskipiste, en käynyt bileissä jne... Joku vain oli jossain huomannut, että minusta oli tulossa nainen ja siitä lyötiin leima päälle. 

Mutta siis nuo kirjat 

Susanna Hast: Ruumis/huoneet

Arvostelukappale kustantajalta 

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saanut Ruumis/Huoneet kertoo raadollisen tarinan siitä, miten hyväksyntää ja hellyyttää kaipaava nuori tyttö joutuu teinihimoissaan pahasti hakoteille harhautuvien poikien leikkikaluksi. On karmeaa luettavaa, miten ehkä sinänsä "normaaleista" nuorista löytyy peto, jonka teoille ei tunnu olevan rajoja. En lainkaan usko siihen, etteivät he olisi ymmärtäneet tekevänsä väärin, mutta jokin ympäröivässä yhteiskunnassa aukaisi portin teoille, joita ei pitäisi tehdä, eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan. 

Miten on mahdollista, ettei kukaan muka tiennyt tai arvannut ? Miten on mahdollista, ettei kukaan tarkistanut tai puuttunut ? No, en muista kenenkään, koskaan sanallakaan maininneen kiusaamiseni olevan jotenkin väärin - ainakaan minun kuulteni. Ja se tapahtui sentään melkoisen julkisesti. 

Kirjana Ruumis/huoneet on repivä. Tarinalla ei ole varsinaista juonta tai aikajanaa, kuten ei kirjailijan kertoman mukaan hänen muistissaankaan.  Silti tapahtumilla on seurauksensa ja vaikutuksensa ja niiden mustuus jatkuu edelleen. En taida olla nyt millään tasolla objektiivinen arvioija tällekirjalle, mutta se oli vaikuttava. Lukiessa tuli huono olo, ja niin kuuluukin. Jos kykenet lukemaan tämän kirjan tuntematta vähintäänkin lievää pahoinvointia ja suuttumusta, on sinun syytä pohtia omia käsityksiäsi sallitusta tai tarkistaa lääkekaappisi sisältö.

Kirjailijatapaamisessa ja useammassa artikkelissakin Susanna Hast (kuvassa keskimmäinen kirjailija) kuvasi teostaan terapiakirjaksi ja sitä se varmasti on ollut. Kirjailijan omien kokemusten kautta lienee kirjaan liienee tullut juuri tuo lukijaa riipivä repivyys, mutta ehkä pieni etäisyys olisi tehnyt siitä helpommin luettavan ja selkeämmän, vähemmän sekavan. En tosin tiedä, miksi olisi tarvinnut. 

Ei siis mitään kevyttä luettavaa, mutta ehkä tämä pitäisi ottaa kouluissa jossain kohtaa lukulistalle. En nimittäin usko, että vastaavaa käytöstä tai tuollaista kohdalleni osunutta lievempää ei enää olisi missään. Seuraukset pitäisi selkeästi kuvata ja teot tuomita mahdollisille tekijöille, tuki ja rohkaisu korostetusti kertoa mahdollisille uhreille. Jos saataisiin edes jossain jotain loppumaan, tai jäämään alkamatta. 

Toinen samaan aikaan ja teemaan sattuneista kirjoista on Paperipalatsi.

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

E-kirja Storytel-palvelusta

Minä luulin lukevani nuoruudenrakastavaisten suhdekarikoista keski-ikäisessä elämäntilanteessa, tahoilleen eksyneinä. Sitten huomasin lukevani hyväksikäyttötapausta ja taas pohdittiin tapahtumien vaikutusta vielä vuosikymmenten jälkeen. 

En oikein pidä tällaisista yllätyksistä, enkä ole ihan varma, miten onnistuin välttämään aihekuvauksen kaikista hypetyskirjoituksista huolimatta. Kävi kuitenkin niin, että tarina naisen epäröinnistä ihanan nykyisen aviomiehensä ja aina rakastetun lapsuudenystävänsä välillä alkoi käydä vähän yksitoikkoiseksi. Miten tuollaisesta paikassa yleensä voi valita ? Valintahan on tehty jo aikaisemmin. En oikein ymmärtänyt kirjan saamaa hypetystä. Vähän harmitti, kun olin ollut niin valmis  nauttimaan lukemastani. Tunnistin kyllä taitavasti kudotun tarinan, mutta ehkä jotenkin arvasin jotain kamalaa tapahtuvan. 

Sitä en ajatellut, että kyse olisi lapsenraiskauksesta. Enkä tuon jälkeen olisi välttämättä halunnut lukea kirjaa enää yhtään, mutta pakkohan tarina oli pakko viedä loppuun. Toki teeman paljastuminen selitti muutenkin vähän harmaata lapsuudenkuvausta. Tuollaiset kokemukset kai vievät värit maailmasta ja haalistavat muistot tunnistamattomiksi. Jotain sellaista koin kirjassa olevan ja kai sen olisi pitänyt varoittaa.

Nyt en kuitenkaan kirjoita kirjasta yhtään enempää. Itse asiassa haluan lopettaa tämän aiheen ajattelun vähäksi aikaa. 

Olenkin vaihtanut johonkin paljon hilpeämpään ja luen parhaillaan 1600-luvun True Crime tutkimusta kaivoon piilotetusta ruumiista eli Mirkka Lappalaisen tietokirjaa .Smittenin murha. Se on hyvin kirjoitettu, mielenkiintoinen ja, kyllä, omalla tavallaan ihan hauskakin. Lappalaisen kirjoitustyyli tuo murhatarinaankin pientä huumoria, olematta millään tavalla vitsikäs.  Raakaa ajankuvausta tietysti, eikä tyttöjen ja naisten asema ollut häävi, mutta miesten pikkumaisuus ja kärttyisä käräjöinti ovat monessa kohtaa yllättävän viihdyttävää luettavaa.