Sivut

17.3.2020

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Tämä kirja odotteli hyllyssäni jo jonkin aikaa. Kuvaus kuulostin hampaita vihlovan sokeriselta, joten jätin sen suosiolla odottelemaan oikeaa hetkeä. Jostain syystä huomaan nimittäin ärsyyntyväni nykyään vaaleanpunaiseen normitohinassa. Mitä lie vaihdevuosioireilun alkua.

Nyt kuitenkin kaikki Korona-uutisointi ja yleinen negatiivisuusaalto vaati vastatoimia. Mikäs sen parempaa kuin herttainen hömppä ?

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja 
Pyytämätön ennakkokappale kustantajalta 

Tässä kirjassa on houkutuksena myös Skotlantilainen maaseutu ja kirjakauppa. Yep, minulla on kehittynyt kyseiseen komboon jonkinlainen heikkous Kirjakauppiaan päiväkirjan jälkeen. Tosin tässä ollaan aika kaukana vähän sarkastisen kirjakauppiaan muistelmista.

Nina menettää työnsä Birminghamin kirjastossa. Tulevaisuutta pohtiessaan hän äkkiä huomaa omistavansa vanhan leipomoauton ja kiertävänsä Skotlannin maaseutua myyden kirjoja lukemisennälkäisille kyläläisille.

Asetelma siis on herkullisen idyllinen, eikä kirja petä kuvatessaan kyliä ja siellä asuvia hivenen eksentrisiä hahmoja, puhumattakaan tietysti junalla ohi ajavasta romanttisesta mekaanikosta tai äreästä maanviljelijä-vuokranantajasta, jotka tietenkin ovat myös sietämättömän komeita.

Arvannette asetelman ja ehkäpä myös lopputuloksen. Minä arvasin. Ennalta-arvattavuuteen liittyy  myös kirjan heikko kohta. Kun se kauan odotettu hetki sitten saapui, loppui kylän ja Ninan kirjakauppatouhujen kuvailu kuin seinään ja päädyttiin mökin seinien sisäpuolelle - tylsää...! Noin lukijan kannalta, Ninalla tuntui olevan hauskaa, vaikkei sitäkään kovin tarkasti kuvailtu.

No, kaikkiaan tämä oli nopeasti luettava ja viihdyttävän piristävä sunnuntaipiristys. Onneksi loppuratkaisu on juuri nimensä mukainen, eli melko lopussa kirjaa tuleva osa. Iloista seikkailua kesti siis mukavan aikaa - eikä siinä lopun asetelmassa tietysti mitään vikaa ole. Niinhän se piti juuri mennäkin.

6 kommenttia:

  1. Minä kuuntelin tämän äänikirjana ja sellaisena se toimi hyvin, lukija oli just sopiva, eläytyi, muttei vetänyt överiksi. En ehkä olisi pitänyt yhtä paljon paperikirjana.

    VastaaPoista
  2. Herttainen hömppä silloin tällöin tekee oikein hyvää!
    Kivaa iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
  3. Jos nyt tarttuisin herttaiseen hömppään, valitsisin tämän, koska päähenkilö on kollega ja olen jopa käynyt Birminghamin kirjastossa ja koska kirjakauppoihin liittyvät tarinat ovat yleensä kiinnostavia. Ehkä voisin kuunnella tämän kunhan saa kaksi keskenolevaa ensin kunneltua. Kirjan nimi on kyllä tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juurikin tuota herttaista hömppää eivätkä kirjat romaanin aiheena ainakaan häiritse :-)

      Poista