Sivut

28.4.2019

Selkä rikki ja Audible-äänikirjat

Oi, mikä ihana kevät meillä onkaan! Aurinko on hellinyt niin luontoa kuin meitä ihmisiä. Valkovuokotkin jo leviävät mattona puiden juurella, vaikka äitienpäivään on vielä pari viikkoa. Tekee mieli ulos, koko ajan ja kaikkialle.

Kyllä minä olen ulkona kävellytkin, vaikkakin hitaasti ja pieniltä kierroksilta kotiin välillä lepäämään poiketen. Yskiminen on nimittäin vaarallista. Tuossa viikolla yhtenä aamuna kävelin olohuoneessa, yskin ja tunsin alaselässä ikävän napsahduksen... Sen jälkeen on sitten menty lihasrelaksanteilla, varovaisella joogalla ja jatkuvalla kävelyllä.

Vaikka tilanne on vähän parantunut, taidan huomiseksi varata kuitekin lääkärin. Ei tule töistä mitään, jollei pysty istumaan varttia kauempaa (niin kuin ei muuten ole tullut bloginkirjoittamisestakaan...)

Kummasti sitä näköjään saa kuitenkin kirjapalveluja vaihdettua... 

Minulla oli  muutaman kuukauden Elisa Kirjan kuukausitilaus. Sitten kuitenkin totesin, että löydän huomattavasti paremmin luettavaa Elisa Kirjan tarjouskampanjoista kuin kuukausitilauksen krediiteillä. Sitten kävi kuitenkin niin, että ennen kuin ehdin varsinainsesti säästöä saamaan aikaiseksi tilauksen lopettamisella, kehui sisko Bookbeatista kuuntelemaansa äänikirjaa...

En ole itse tainnut Raymond E.Feistin Magician-kirjoja koskaan lukea. Miten lie jäänytkin väliin. Nyt kuitenkin alkoi houkuttelemaan. Tuoreessa muistissa on vielä Robin Hobbin Fitz and the Fool -trilogia, joka äänikirjana kuunneltuna nousee heittämällä viiden parhaan joukkoon ja tässäkin on kuulemma tarjolla seikkailua pitkällä kaavalla ja taitavalla lukijalla.

Hetken pohdin Bookbeatia, mutta en ikimaailmassa tule yhdellä kuukausimaksulla kuuntelemaan 36h äänikirjaa, joten kertamaksu olisi parempi. Kobolla on nykyään Suomeenkin saavailla äänikirjoja, mutta hinta oli vähän turhan suolainen. Sitten muistin Audiblen. Kuukausimaksu (n.8£), mutta kirjat saa omaksi. Kuukausimaksulla saa krediitin, jolla voi lunastaa minkä tahansa äänikirjan valikoimista ja tilauksen voi lopettaa milloin vain.

Siinä se oli! Ratkaisu! - Ei muuta kuin Elisa Kirjan kuukausitilaus poikki ja Audiblen ensimmäinen ilmainen kuukausi kehiin ja taikuri luureihin. Kyllä tämä digiajan rahankulutus sitten on helppoa ja minä taitava perustelemaan ostoksia itselleni! Tämäkin on minun logiikallani melkein kuin säästöä... 

Audiblen kuukausimaksulla saa myös kuunneltavaksi erilaisia podcasteja ja dokumentteja, mutta niiden valikoima on ehkä hivenen turhan skandaalinhakuinen ja englantilainen. Aloitin kuuntelemaan Stephen Fryn lukemaa Victorian Secrets sarjaa, mutta väsähdin aika nopeasti. Se oli jotenkin vain aika tylsää tirkistelyä viktoriaanisen ajan makuuhuoneisiin.

Silti olen Audibleen tosi tyytyväinen - tai siis tällä hetkellähän Audible tarkoittaa minulle lähinnä tuota Magician-kirjaa ja se on juuri niin viihdyttävä ja koukuttava kuin sisko mainosti.  Jaksaa kävellä hiljalleen selkää norjistaen...

19.4.2019

Northanger Abbey ja tatuoinnit

"Northanger Abbey, Northanger Abbey", toisti hiljainen kaiku mielessäni useammin kuin kerran lukiessani. Oxford, komeat aatelisherrat,  mysteeri, brittiläinen kirjallisuudenhistoria, murha... Siis oikeasti, miten monta ruksia tässä oikein osuu aivan oikeisiin laatikoihin ? Monta. Ei liene ihme, että viihdyin  - ainakin kaiken sen ajan, joka liikeni viikonloppuhommiksi valuneen työviikon keskellä.

Kuva: Gummerus 
Niina Mero : Englantilainen romanssi
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tässä olisi kaikki katastrofin ainekset. Kliseestä toiseen kiitävä romaani voisi pahimmillaan olla tönkkö sarja myötähäpeän ja turhautumisen hetkiä. Näin ei kuitenkaan käy sillä Niina Meron Englantilainen romanssi ei missään kohtaa ota itseään liian vakavasti.

Nora kutsutaan sisarensa häihin Englantiin. Brittiläisen romantiikan aikaisia runoilijoita yliopistossa opiskeleva nuori nainen vastustaa lähtöä, sillä eihän todellisuus voi millään vastata hänen kuvitelmiaan ja vanhojen kirjoitusten tunnelmaa. Lopulta käy kuitenkin ilmi, että toisinaan todellisuus on tarua ihmeellisempää ja juoni tiivistyy kuin missä tahansa romaanissa. Sulhasen aiemmin kadonnut veli ja todelliseksi osoittautuva vaarantunne goottilaisessa aateliskartanossa... Ah, mitä muuta voisi englantilaisen romantiikan ystävä pyytää?

Ainakin tämä brittikirjallisuutta opintojen osana aikoinaan yliopistossa kahlannut lukija kiherteli tyytyväisenä. Nora osoittelee kliseitä ympäristöstään ja ihmettelee silmät ymmyrkäisinä Oxfordin maisemia, kuten minäkin yhdellä reissulla. Minä tosin en törmännyt romantiikan sankareita muistuttavaan kirjallisuudentutkijaan, mutta siinä vaiheessa olinkin jo proosallisesti liikkeellä kolmen muksun kera.

Nora on viehättävästi antisankaritar ja tuo riemastuttavan särön kliseiden kartanomaisemaan. Tatuoinneilla peitetty, maihareissa talsiva ja sosiaalisesti kömpelöitä kysymyksiä viljelevä nuori nainen vastaa ja ei vastaa perinteistä käsitystämme romaanisankarittaresta. Eihän Elizebeth Bennetkään tietysti ollut kaikkein vienoin ja aina parhaiten käyttäytyvä neitokainen, mutta tatuoinnit ovat sentään jo vähän liikaa... Tykkäsin. Särö vain kiillotti kuvaa.

Minä siis viihdyin Englantilaisen romanssin parissa. Onhan siinä tietysti pari hieman töksähtävää käännettä, mutta romantiikka ei ole liian siirappista, mysteerin ratkaisu ei ole itsestäänselvä ja tarina, miljöö ja henkilöhahmot vilisevät tunnistettavia juttuja, jos on vähänkään brittiläiseen kirjallisuuteen tutustunut. Piristystä ja rentoutusta samaan aikaan eli täydellinen viikonloppukirja.

14.4.2019

Marsalkan ruusu

Marsalkka Mannerheim on hahmo, jonka kaikki varmasti vähintäänkin tietävät, mutta ainakin minulle hän on jäänyt aina vähän etäiseksi. Muistan toki viikset ja tallennuksen syntymäpäiväjuhlista, joille Hitlerkin saapui kuokkimaan. Samoin tiedän hänen olleen alunperin Venäjän armeijassa upseerina, eikä Louhisaaren kartanokaan tietysti pääse unohtumaan - onhan se kesäisen mökkitiemme varrella.

Näin vaalipäivänä sitä kai on taas hyvä muistella Suomen itsenäisyyden alkuaikoja. Ei se niin itsestäänselvää ollut, että meillä tänään on maa, jossa kansa itse päättää asioistaan ja osoittaa vapaasti kantansa poliittisiin aiheisiin.



Raija Oranen : Marskin ruusu 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukija : Eero Saarinen 

Kirjassa Marsalkka on jo vanha mies, presidentti pakotetussa maanpaossa, "terveyttään hoitamassa" Portugalin rannalla pienessä hotellissa. Stressinoireista oireilevaa vatsaansa hoitava Marsalkka pohtii Suomen tilannetta ja valintojaan, samalla kun tuskailee hiljaisuutta Suomen suunnalta. Onko siellä ehkä jouduttu jo bolsevikkien vallan alle, osaksi suurta naapuria ? Olivatko kaikki sodan kärsimkset ja ponnistukset turhia?

Hotellin seinustalla kasvavat yllättäen ruusut. Onhan nyt jo melkein sydäntalvi. Marsalkka käy ihailemassa ja vaalimassa ruusuja päiväkävelyillään. Ne johtavat ajatukset menneisiin tapahtumiin ja varsinkin menneisiin naisiin. Sota - tai sodat - ja niitä ennen ja niiden välissä elämä. Pettymyksiä, rakkautta ja ennen kaikkea vasta itsenäistynyt maa harjoittelemassa olemistaan.

Kyseessä on tietysti fiktio, mutta Raija Oranen on saanut Marsalkan eläväksi, samoin kuin Suomen historian. Vaikka tapahtumia ja ihmisiä katsotaan vain yhden miehen näkökulmasta, eikä aikajana ole millään tavalla kronologinen tai edes täysin selkeä, nousee Suomen alkuaikojen historia värikkäänä ja mielenkiintoisena kuulijan mieleen. Aika paljon tapahtumista ja ihmisistä tiesin, paljon tuli myös uutta. Mielenkiintoista sisältöä ihan asiamielessä.

Myös päähenkilö osoittautuu mielenkiintoiseksi ja vähän ristiriitaiseksi henkilöksi. Hän pysyy koko ajan hieman etäisenä, mutta silti  myös inhimilliset tunteet löytävät tiensä valtavien paineiden alla vuosia työskennelleen miehen muistoihin. Armollisesti todetaan kaikkien tehneen parhaansa, valinneen huonoista vaihtoehdoista sen kuitenkin pienimmältä pahalta vaikuttavan. Aikamoista tasapainoilua Suomen tilanne varmasti on Saksan ja Neuvostoliiton välissä ollutkin sotien aikaan.

Totuuttahan me emme Marsalkan ajatuksista tiedä, eikä tiedä Oranenkaan, vaikka toki hänellä on takanaa laaja tutkimus käytössä olevista kirjallisista lähteistä. Hieman siloitellulta kuva vaikuttaa, mutta kaikkiaan kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu.

Marsalkan ruusu toimii myös oivasti äänikirjana. Eero Saarinen saa äänellään herätettyä päähenkilön eloon ja huomasin uppoutuvani muisteluihin mielelläni ja pitkiä pätkiä kerrallaan. Alussa minulla tosin oli pieniä vaikeuksia ja kuuntelu takkuili. En meinannut millään päästä tahtiin mukaan, mutta sitten lähti sujumaan. Ehkä piti ensin vain vähän tutustua Marsalkkaan ennen kuin charmi puri.

13.4.2019

Katsaus kuuloketilanteeseen


Kuulokekatastrofi on selätetty, mutta ei tässä vielä auvoisesti äänikirjoja kuunnellen auringonlaskuun ratsasteta. Tosin hevospelkoni tekee sen, etten varmaan ratsastaisi muutenkaan. Kahdet kuulokkeet ostin Sudio-verkkokaupasta. Tuohan on ainoa merkki, jonka Bluetooth korvakuulokkeet ovat minulla kestäneet puolta vuotta kauemmin...

Sitten huomasin, ettei kuulokkeiden ostaminen ole vielä tarpeeksi. Ne pitää myös muistaa ottaa mukaan! Lähdin muutaman päivän työmatkalle vain huomatakseni lentokentälle saapuessani, ettei mukana ole  yksiäkään kuulokkeita... Kentän elektroniikkakaupassa oli onneksi ale, jossa nappikuulokkeet piuhan kera maksoita alle 15€ ja mukaan sai vielä kuljetuskotelon. Nyt on sitten työlaukussakin kuulokkeet valmiina odottamassa seuraava unohdusta...

Lentokoneessa istuessa piuhakuulokkeet ovatkin oikeastaan se kaikkein paras vaihtoehto. Minua aina hieman häiritsee, kun lentokonetilaan laitettuna puhelimesta menee Bluetooth pois päältä ja sitten se pitää laittaa kuulokkeita varten uudelleen päälle. Mitä, jos kone putoaakin sen takia, että minä halusin kuunnella kirjaa ? Tiedän, mitä nyt ajattelette, mutta minkäs sitä tuntemuksilleen voi ?

Sudion kuulokkeista toiset (mustat) olen ostanut erityisesti ulkoiluun ja työmatkoille. Sudio Trettonin kuulokemuotoilu on vähän erilainen kuin yleensä. En ole ihan varma, pystyvätkö nuo lopulta yhtään paremmin kuin muunmalliset, mutta ääni on selkeä ja miellyttävä ja toiminnot helppoja. Piuha ei mene solmuun, mutta toisaalta se on pikkuisen raskas, mikä vaikuttaa osaltaan kuulokkeiden paikoillaan pysyvyyteen. Silti olen varsin tyytyväinen ostokseeni.

Valkoiset kuulokkeet ostin kotikäyttöön. Klar-malli on myös vastaäänikuuloke, mutta valitettavasti en kyllä huomaa suurtakaan eroa oli ominaisuus päällä tai ei. Yleisesti ottaen tykkään näistäkin kuitenkin kovasti.  Tämänmalliset pysyvät hyvin paikoillaan, eivätkä nämä paina korvia liikaa.

Nyt ei siis ole mitään syytä jättää äänikirjoja lukematta, paitsi ehkä non-stop työpäivien jättämä väsymys, jonka myötä uni tulee yleensä viisi minuuttia tarinan alkamisen jälkeen.

Jotain sentään olen saanut kuitenkin kuunneltua. Töistä irtautuminen onnistuu aina yhtä helposti Agatha Christien dekkarien parissa. Viimeksi kuuntelin tutun tarinan Kuolema Niilillä.


Kansikuva WSOY


Agatha Christie : Kuolema Niilillä 
Oma ostos Elisa Kirjasta
lukija : Lars Svedberg 

Yhtään ei haitannut, vaikka itse asiassa muistin ratkaisun. Christien tapa luoda tarinalle taustaa ja pohjaa ja rakentaa rikos vasta henkilöiden ollessa tuttuja ja juonen jo tihentyessä pelkästään heidän välistensä jännitteiden vuoksi, on taiturillinen ja polveilevaa tarinaa on nautinnollista seurata, vaikka sen periaatteessa jo muistaisikin.

Kun lukijana vielä lisäksi on Lars Svedberg... no, työasiat jäävät mielestä aivan varmasti ja todellinen rentoutuminen voi alkaa. Tämän parissa en edes nukahtanut kesken. (Tosin en myöskään kuunnellut sitä kesken rankanpuoleisen työmatkan).

Hercule Poirot on lähtenyt lomamatkalle Egyptiin. Laivamatkalle Niilin nähtävyyksiä katsomaan kokoontuu sekalainen joukko matkustajia, joiden väliset yhteydet yllättävät. On juuri avioitunut miljönääriperijätär miehensä kanssa, tuoreen aviomiehen entinen kihlattu, liikemies, italialainen arkeologi, asianajaja, kirjailijatar tyttärineen, seurapiirirouva seuraneitinsä kanssa ja nuori mies äitinsä seurana. Kaikki henkilöhahmot kuvataan elävinä ja värikkäinä. Tuttuun tapaan kavalkadi on runsas ja Egyptistä huolimattaa hurjan englantilainen.

Samoin myöskään rikoksista ei ole pulaa. Poliittista kiihotusta, koruvarkauksia, petoksia ja tietysti murha, Poirotilla on mistä valita niin rikosten kuin rikollisten joukossa.  Lukija voi tehdä omia olettamuksiaan ja nauttia tarinasta. Kuolema Niilillä on yksi suosikeistani, jonka tulen varmasti kuuntelemaan vielä joskus uudelleen.

7.4.2019

Bloggariklubilla: Kaikki hienot jutut

Kiitos Kansallisteatterille mahtavasta teatteri-illasta 


Bloggariklubien illat ovat ihan parhaita. Alkuun keskustelua mielenkiintoisista aiheista ja sitten teatterin katsomoon. Tälläkin kertaa molemmat osiot virkistivät töistä väsynyttä mieltä.

Alkuun kuulimme Kansallisteatterin ohjelmistoon syksyllä tulevasta Sapiens-näytelmästä. Yuval Noah Hararin menestynyt tietokirja ei käänny näytelmäksi kovin helposti. Miten ihmeessä historian kulkua ja eri tilanteiden tulkintaa muka voisi saada jollain tavalla ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi teatterin lavalle ?

Toteutus kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta. Tarkoituksena on kuulemma luoda "luontodokumentti ihmiseläimestä" Avara luonto-tyyliin eli lavalla visualisoidut tapahtumat kertoo yleisölle taustanauhalta kuuluva ääni - ihan niin kuin telkkarissakin! Dramaturgi Minna Leino ja ohjaaja Anni Klein ovat teoksesta silminnähden innostuneita eikä ihme. Minäkin haluan aivan ehdottomasti tämän nähdä!

Kirjaesittelyssä puolestaan oli vuorossa Emma Puikkosen Lupaus (WSOY), jossa päähenkilö sairastuu ilmastoahdistukseen. Kyseessä on siis varsin ajankohtainen aihe, joka tuo hienosti oman osansa nyt niin runsaana vellovaan ilmastokeskusteluun.


Kuva Kansallisteatteri : Kastehelmi Korpijaakko 

Kaikki hienot jutut 

Myönnän. Tarjolla olevista kahdesta teatterivaihtoehdosta valitsin sen, joka esilteltiin lempeäksi ja jonka arvelin olevan kestoltaan ajallisesti lyhyempi. Rakastan teatteria, mutta työpäivät ovat taas päässeet venymään ja alkuviikon työmatkakin verotti voimia. Ennakoin, kevensin ja päädyin kokemaan jotain kaunista, miltei puhdistavaa.

Jossain vaiheessa esitystä huomasin kyynelten valuvan poskilleni. Nauroin, mutta kyyneleet tulivat jostain syvemmältä. Nauroin, koska en muuta voinut samalla kun sisällä särähtelivät ja helähtelivät myötätunnon ja ahdistuksen kielet.

Päähenkilö on 7-vuotias, kun hänen äitinsä yrittää itsemurhaa ensimmäistä kertaa. Lapsen mieli ei asiaa oikein käsitä, onhan niin paljon asioita, joiden vuoksi elää. Ne pitää kertoa äidille ja niin syntyy lista kaikista hienoista jutuista. Tarinan jatkuessa ja lapsen kasvaessa, myös lista pitenee, mutta onko kaikista elämän hienoista asioista kuitenkaan häivyttämään perittyä tuskaa ja taipumusta ?

Kuva Kansallisteatteri : Kastehelmi Korpijaakko

Ei ole lavaa. On vain näyttelijä ja hänen ympärillään ryhmä ihmisiä kuulemassa tarinaa - Ei, nyt sanoin väärin.  Ei vain kuulemassa, vaan osallistumassa, elämässä mukana. Yleisöllä on oma roolinsa ja äänensä näytelmässä. Tarina tulee iholle ja jää sen alle. On pakko avata sekä suunsa että sisimpänsä, kun jännittää oman vuoronsa tulemista ja myötäelää rooleihin mukaan hyppäävien katsojien lievää hämmennystä ja ihailee heidän rohkeuttaan. 

Tällaista teatteri on parhaimmillaan. Se tempaa mukaansa jonnekin aivan muualle, herättää ajatuksia (mukana on myös paljon niin tilastotietoa kuin tutkimustuloksia itsemurhan vaikutuksista tekijän ympäristöön) ja kääntää vähän nurinpäin, sisimmän ulos ja altiiksi. Kaikki hienot jutut tekee kaiken tuon, mutta lempeästi. Julmaa, karmeaa aihetta käsitellään niin herkästi, sormenpäissä hellien, että elämän kauneus ja arvo jää mieleen päällimmäisenä. Upea rakenne ja teksti (Duncan Macmillan, yhteistyössä Jonny Donahuen kanssa).



Näyttelijän tehtäväksi jää pitää yleisö hyppysissään. Pääroolissa vuorottelevat Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen. Meidän iltanamme oli Marin vuoro. Oli huikeaa seurata ammattitaiteilijan heittäytymistä. Tämä ei kai ole se kaikkein helpoin rooli, mutta vuorovaikutus yleisön kanssa oli saumatonta. Olimme kaikki mukana ja Mari vei meidät matkalle niin yhden ihmisen elämään, yhden perheen tarinaan, kuin omaan sisimpäämmekin. Kiitos.

Nyt mietin, että tämä pitäisi nähdä uudestaan Iljan vuorolla. Onkohan tarina erilainen "pojan" silmin ? Ainakin kokemus muuttuisi, sillä yleisö on toinen.


Kiitokset Kansallisteatterille mahtavasta teatteri-illasta