Northanger Abbey ja tatuoinnit

"Northanger Abbey, Northanger Abbey", toisti hiljainen kaiku mielessäni useammin kuin kerran lukiessani. Oxford, komeat aatelisherrat,  mysteeri, brittiläinen kirjallisuudenhistoria, murha... Siis oikeasti, miten monta ruksia tässä oikein osuu aivan oikeisiin laatikoihin ? Monta. Ei liene ihme, että viihdyin  - ainakin kaiken sen ajan, joka liikeni viikonloppuhommiksi valuneen työviikon keskellä.

Kuva: Gummerus 

Niina Mero : Englantilainen romanssi
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tässä olisi kaikki katastrofin ainekset. Kliseestä toiseen kiitävä romaani voisi pahimmillaan olla tönkkö sarja myötähäpeän ja turhautumisen hetkiä. Näin ei kuitenkaan käy sillä Niina Meron Englantilainen romanssi ei missään kohtaa ota itseään liian vakavasti.

Nora kutsutaan sisarensa häihin Englantiin. Brittiläisen romantiikan aikaisia runoilijoita yliopistossa opiskeleva nuori nainen vastustaa lähtöä, sillä eihän todellisuus voi millään vastata hänen kuvitelmiaan ja vanhojen kirjoitusten tunnelmaa. Lopulta käy kuitenkin ilmi, että toisinaan todellisuus on tarua ihmeellisempää ja juoni tiivistyy kuin missä tahansa romaanissa. Sulhasen aiemmin kadonnut veli ja todelliseksi osoittautuva vaarantunne goottilaisessa aateliskartanossa... Ah, mitä muuta voisi englantilaisen romantiikan ystävä pyytää?

Ainakin tämä brittikirjallisuutta opintojen osana aikoinaan yliopistossa kahlannut lukija kiherteli tyytyväisenä. Nora osoittelee kliseitä ympäristöstään ja ihmettelee silmät ymmyrkäisinä Oxfordin maisemia, kuten minäkin yhdellä reissulla. Minä tosin en törmännyt romantiikan sankareita muistuttavaan kirjallisuudentutkijaan, mutta siinä vaiheessa olinkin jo proosallisesti liikkeellä kolmen muksun kera.

Nora on viehättävästi antisankaritar ja tuo riemastuttavan särön kliseiden kartanomaisemaan. Tatuoinneilla peitetty, maihareissa talsiva ja sosiaalisesti kömpelöitä kysymyksiä viljelevä nuori nainen vastaa ja ei vastaa perinteistä käsitystämme romaanisankarittaresta. Eihän Elizebeth Bennetkään tietysti ollut kaikkein vienoin ja aina parhaiten käyttäytyvä neitokainen, mutta tatuoinnit ovat sentään jo vähän liikaa... Tykkäsin. Särö vain kiillotti kuvaa.

Minä siis viihdyin Englantilaisen romanssin parissa. Onhan siinä tietysti pari hieman töksähtävää käännettä, mutta romantiikka ei ole liian siirappista, mysteerin ratkaisu ei ole itsestäänselvä ja tarina, miljöö ja henkilöhahmot vilisevät tunnistettavia juttuja, jos on vähänkään brittiläiseen kirjallisuuteen tutustunut. Piristystä ja rentoutusta samaan aikaan eli täydellinen viikonloppukirja.