Klassikkodekkareita äänikirjanautintona

Viikonloppuna juuri kirjailin hömppälukemisista ja kysäisin samalla Instagrammin puolella, kumpia mieluummin otetaan laiturilukemistoon, dekkareita vai hömppää. Arvaatteko vastauksen ?

Mielipiteet jakautuivat ihan tasan 50 - 50!
Mikäs siinä. Minäkin oikeastaan luen kesällä mielelläni kumpia vaan ja luulenpa molempien lajien olevan omiaan kesälukemiseksi ainakin osittain sen takia, että niillä on kyky kiinnostaa tarpeeksi, jotta todellisuus katoaa. Sitä uppoaa tarinaan niin, että hetken on jossain ihan muualla.  Toki muillakin kirjoilla tämä kyky on, mutta ehkä se on kaikkein helpoiten löydettävissä näissä kahdessa genressä, vai mitä tuumitte?

Ja kyllä se vaan on niin, että klassikot ovat klassikoita hyvästä syystä. Olen viime aikoina kuunnellut kaksi dekkarikaanonin tyylipuhdasta edustajaa ja nauttinut. Molemmat toimivat niin työmatkoilla ajanvietteenä, kuin kotitöitä sulostuttamassa. Olenpa istunut luurit korvissa illalla sohvallakin, kun yleensä silloin tartun Koboon tai painettuun opukseen.

Agatha Christie: Vaarallinen talo 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana  Lars Svedberg 

Christie nyt on aina Christie ja Lars Svedbergin lukemana nousevat nämä dekkarit vielä pykälää korkeammalle minun suosikkiasteikollani.

Poirot on mielestään eläkkeellä ja lähtenyt Hastingsin kanssa viettämään leppoisaa vapaa-aikaa merenrantahotelliin. Hotellin lähettyvillä on vanha talo ja Poirot tutustuu sattumalta sen emäntään. Nuori nainen on lähiaikoina pelastunut kummallisista onnettomuuksista ja pian mestarietsivä ottaa tehtäväkseen pelastaa hänet murhaajan yrityksiltä.

Olen kirjan toki lukenut joskus aiemminkin, mutta huterapäinen kun olen, ei minulla ollut kuin hämärä aavistus syyllisestä. Aavistus toki osoittautui oikeaksi, mutta se ei haitannut kuuntelun nautintoa. Tässä kirjassa ratkaisu ei ole se tärkein, vaan millaisilla käänteillä sinne saavutaan.

Kuten niin usein muissakin dekkareissaan, Christie on parhaimmillaan kuvatessaan henkilöhahmoja ja pyörittäessään epäiltyjen piiriä tapahtumasta toiseen. Toki joukossa on pieniä epäloogisuuksia, mutta noin kuunnellessa niihin ei edes ehdi kiinnittämään huomiota.

P.D.James : Dalgliesh ja kuolema 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Markus Niemi 

Yhdessä vaiheessa työuraani lensin Brysseliin vähintään kerran viikossa. Kotiinpalatessa pysähdyin aina lentokentällä kirjaostoksille ja voinkin kertoa, että P.D.Jamesin ja Ruth Rendellin kirjat ovat pituudeltaan noin Brysseli-Arlanda-Turku matkan pituisia. Yleensä luin vauhdilla viimeisiä sivuja koneen pyörien tömähtäessa Turun kentän asfalttiin.

Tämänkin klassikon olen ehkä jossain kohtaa noina kiireisinä vuosina tullut lukeneeksi, mutta en ensi katsomalla löytänyt hyllystä, eikä minulla ollut oikein mitään mielikuvaakaan, joten pääsin kuuntelemaan tarinan freesinä.

Jos Agatha Christie on perinteisen "who dunnit" - dekkarin kuningatar, on P.D.James ihan omaa luokkaansa kiemuraisten ja juonellisesti välillä ihan muuta kuin dekkaria muistuttavien rikosromaanien mestari. Tässäkään kirjassa ei edes tiedetä rikoksen tapahtuneen jossain puolivälissä.

Alan Dalgliesh on luullut kuolevansa leukemiaan, mutta diagnoosi osoittautuukin vääräksi. Kuoleman läheisyys saa poliisitarkastajan epäilemään haluaan jatkaa ammatissaan ja hän päättää lähteä Dorsetiin tapaamaan isänsä vanhaa kappalaista, joka on pyytänyt apua mieltään painavan asian selvittämiseen.

Kuolema kuitenkin tuntuu seuraavaan Dalglieshiä myös syrjäiseen parantolaan, jonka pappina hänen isä Baddeley on ollut viime vuodet. Tahtomattaan hän joutuu sekaantumaan uskonnollisia elementtejä ja modernia sairaanhoitoa yhdistävän laitoksen kiemuraisiin ihmissuhteisiin ja yllättävien kuolemien vaikutuksiin.

Kirjan tunnelma vaihtelee kirpakan ihmiskuvauksen ja epätodellisen, lähes yliluonnollisen tunnelman välillä. Lukija ei ihan helposti arvaa, miten juttu lopulta ratkeaa, mutta pysyy mukana koukussa koko matkan.

P.D.James on juurikin niin hyvä kuin muistin ja Markus Niemi oivallinen lukija. Hän saa tarinan eläväksi ilman sen kummempia kommervenkkeja ja kuuntelin useita pitkiä rupeamia. Ajomatka Turusta Espooseen sujui jouhevasti ja väsymättä, kun korvassa Dalgliesh pohti kuolemantapausten yhteyksiä toisiinsa.


Ehdottoman suositeltavia molemmat laiturinnokkaan niille, joiden lempilaji kesällä keikkuu sinne dekkarien suuntaan. 

Hömppäpömppää laiturilukemistoon

Aina välillä, oli sitten kesä tai joku muu vuodenaika, on mukava lukea tarinaa, jonka tietää loppuvan onnellisesti, jossa ei yleensä ole väkivaltaa ja jonka lukeminen käy keveästi, ilman ylenpalttista keskittymistä. Minulla tällaiset kirjat ovat yleensä joko keveitä viihdedekkareita tai sitten enemmän romanttiseen kallistuvaa hömppää.

Hömppä ei muuten ole millään tavalla halveksiva termi tässä kontekstissa. Huonosti kirjoitettuja tai juoneltaan jo tapahtumattomia tai idioottimaisia kirjoja en siedä ja niitä on valitettavasti tarjolla ihan liian paljon. Minä vaadin laadukasta ja mielellään vähintään pientä hihitystä aikaansaavaa tekstiä ja juonen, jossa myötähäpeäkin pysyy siedettävissä rajoissa.

Suosikeissani parasta ovat usein värikkäin siveltimenvedoin kuvatut monipuoliset henkilöhahmot, sekä yllättävät juonenkäänteet heidän elämässään (toki lopputulema on usein vähemmän yllättävä).

Lukemani viihdekirjallisuuden voi jakaa muutamaan ryhmään:

1. moderni ihmissuhdekirjallisuus
2. viihdefantasia 
3. kotoiludekkarit romanttisella viballa 
4. historiallinen romantiikka 

Mitä unohdin tai mitä itse suosittelisitte laiturilukemistoon viihdepuolelta ? 

Historiallisen romantiikan kärkinimiä ovat listoillani tietysti Kaari Utrio, Paula Havaste ja Milja Kaunisto, joiden kirjat ovat paitsi viihdyttäviä, myös tarkasti aikakauttaan kuvaavia. Nämä ovat laiturilukemiston aatelia.

Kotoiludekkarit eli Cozy Mysteries ovat minulle aika uusi tuttavuus. Niissä yleensä omalla tavallaan "normaali" (eli ei poliisi tai etsivä) nuori nainen, joutuu vähän vahingossa ratkomaan murhia tai muita rikoksia. Monet näistä sopivat myös kohtaan kaksi eli niissä on jonkinlaisia yliluonnollisia tai fantasiaelementtejä. Viime aikoina luetuissa on erityisesti ratkottu rikoksia haamujen enemmän tai vähemmän ystävällisellä avustuksella, kuten vaikka C.C.Dragonin, Angie Foxin tai Kitty Frenchin kirjoissa. Suomenkielisiä en ole tainnut edes löytää, eli englanti rulettaa lukukielenä.

Viihdefantasiakin on yleensä rikkaampaa kuin ketä tykkää kenestä pohdintaa. Taistelut ja ongelmanratkaisu kuuluvat asiaan. Näistä viime  aikoina olen tullut tykästyneeksi erityisesti Ilona Andrewsin kirjoihin.

Meni monta vuotta ennen kuin edes tulin uudelleen tarttuneeksi suomalaiseen "normaalielämään" sijoittuvaan ihmissuhdekirjallisuuteen. Sain nuorempana jonkinlaisen yliannostuksen, kun kyllästyin vähän turhan kaavamaisiin kuvauksiin (se käy tylsäksi, kun ei ole  muita "hupielementtejä" piristämässä). Viime aikoina olen kuitenkin yllättänyt itseni nauttimassa mm. Sari Luhtasen ja Veera Vaahteran kirjoista. Erityisesti viimeksimainittu on näköjään vakiinnuttanut asemansa niin työmatkalukemistossani kuin kesän rentoutuskirjoissa.

Veera Vaahtera : Sattumalta sinun 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Anni Kajos

Karoliina on saanut viimeinkin työtä, joka saattaa johtaa vakinaiseen toimeen. Hänen tehtävänään on ryhdistää yliopiston filosofian laitos ja saada se tuottamaan niin valmistuneita opiskelijoita kuin tieteellisiä artikkeleita. Samaan aikaan hän totuttelee elämään ilman pitkäaikaista poikaystävää Villeä ja tämän moninaista sukua.

Työ ei tietystikään osoittaudu helpoksi, sillä aika stereotyyppiset filosofian laitoksen kammioihinsa piiloutuneet professorit ja muissa hommissa huitelevat opiskelijat eivät ihan helposti taivu moderniin tavoitteellisen tieteentekemisen ajatteluun. Sydänkään ei ole tottelevainen ja Ville pyörii kuvioissa mukana säännöllisesti huolimatta töissä laiskottelevan Matiaksen aiheuttamista väristyksistä.

Pieniä kiemuroita tietysti saadaan aikaisekai, mutta kaikkein tärkein saavutetaan eli elämä menee eteenpäin ja Karoliinakin oppii hiukan päästämään irti peloistaan ja epävarmuudestaan.

Sattumalta sinun on taattua Vaahteraa, mutta en tainnut pitää päähenkilöstä ihan niin paljon kuin aiemmista lukemistani kirjoistaan. Karoliina oli minulle ehkä hiukan liian angstinen ja hieman liiankin epävarma, vielä kollegoitaankin enemmän eksyksissä. Silti kirja on viihdyttävä ja äänikirjaksi varsin sopiva. Anni Kajos tekee lukijana tasaisen varmaa työtä, vaikka alkuun hieman jouduinkin hänen tyyliinsä totuttelemaan. Lopulta se kuitenkin sopi kirjaan kuin nappi silmään ja Karoliina kuulosti elävältä.

Laiturilukemistoon (tai kuunneltavaksi) Sattumalta sinun on oiva valinta, eikä vaadi liiallista keskittymistä, mutta vielä enemmän ehkä suosittelisin kuitenkin Vaahteran Kevyesti kipsissä romaania, jossa varsinkin paljon lukevat löytänevätt enemmänkin samaistumiskohteita. Rakkautta vahingossa puolestaan aiheutti taksikuskia ihmetyttäviä hihityskohtauksia Kööpenhaminaa edestakaisin suhatessani.

Myrkkykeiso eli Martta-dekkari

Dekkariviikko taisi olla ja mennä minulta ohi melkein huomaamatta. Onneksi on kanssasomettajat, jotka herättelivät. Olen minä tietysti dekkareita lukenut tänäkin vuonna ja löysin jopa ihan uuden dekkarigenrenkin - vai miksi te kutsuisitte kirjaa, jossa salaperäistä katoamista selvittelee Martoissa ahkerasti toimiva rouvashenkilö ? 

Toki tätä voisi kutsua Cozy-genreenkin kuuluvaksi (onko tähän jotain hyvää suomennosta?), mutta Martta-dekkari lienee tuon alalaji. Tiedättehän, puuhakas täti-ihminen, joka on ylivertaisen hyvä huushollaamisessa tai puutarhanhoidossa ja ratkaisee siinä kitkemisen tai pullanpyörittelyn keskellä pari  murhaakin... Kaikki kunnia Martoille - arvostan suuresti heidän osaamistaan ja työtään.

Eppu Nuotio : Myrkkykeiso

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Ellen Lähde rakastaa puutarhoja ja osallistuu Marttojen avustustoimintaan. Toiminnan kautta hän päätyy lapsenvahdiksi Mirkka Kairikon perheeseen, äidin lähdettyä viettämään omaa aikaa mökille. Jostain kumman syystä hän ei sitten kuitenkaan palaakaan kotiin ja katoamisajan pidentyessä alkavat muutkin kuin Ellen haistamaan palaneen käryä.

Pidin Myrkkykeisosta kovasti. Ellen Lähde onnistuu olemaan puuhakas, muttei ärsyttävä. Ylilyönneiltä vältytään myös sattumien ja ajatuskuvioiden osalta. Uskottavuuden tuolle puolen ei astuta kuin ehkä välillä piirun verran viivan yli. Lisäksi Ellenin apulaisena toimiva teinipoika on varsin hellyttävä, eikä hänen elämässään pyöriville miehille voi kuin vähän nauraa. Hyvä Ellen! Kyllä nainen voi vähän vanhempanakin olla aktiivinen ja pyörittää miehiä melkein huvikseen. 

Muutenkin kirjan parasta antia ovat ihmiset alkaen päähenkilöstä ja päätyen kadonneen pieneen pikkutyttöön ja nahjusmaiseen puolisoon. Eikä pahistakaan lopulta arvaa ihan niin helposti kuin jossain kohtaa kuvittelin, vaikka olihan tuo sitten ihan lopulta looginen valinta. 

Kaikkiaan siis mukava kesädekkari luettavaksi vaikka seuraavalla kesälukumaratonilla (7.7.) - Eilenkin oli maratonpäivä, mutta siihen en ehtinyt mukaan. Katsotaan, miten käy heinäkuussa, mutta laittakaa tekin se jo kalenteriin. 

Tässä vielä muutama kesädekkariehdotus alkuvuonna lukemistani : 

Agatha Christie: Vaarallinen talo - yksi ehkä eniten pitämistäni Christeistä, jossa Poirotiakin pistetään vähän halvalla. Äänikirjana oikein hyvää kesäviihdettä. 

Alan Bradley : Flavia-sarja - Minulla on kaksi osaa vielä bloggaamatta.  Sarjan edetessä tahti ehkä pikkuisen väsähtää, mutta kyllä nämä kesädekkareista menevät. 

Timo Sandberg: Mustamäki  - historiallista dekkaria kansalaissodan jälkeisiltä ajoilta. Hyvin kirjoitettua ja äänikirjana varsin kuunneltava. 

David Lagercrantz : Tyttö, joka etsi varjoaan - Millenium-sarjaan taas jatkoa. Tämän kuuntelin mielelläni ihan vain siksi, että Lisbeth Salander on niin tosi "badass"

Anniina Tarasova : Venäläiset tilikirjani - Virkistävän erilainen dekkari venäläisestä bisnesmaailmasta. Lähenee myös chick litiä, sen verran kepeästi kirjoitettu. Erittäinkin sopiva kesälukemiseksi laiturinnokkaan. 

C.C.Dragon : Deanna Oscar paranormal mystery -sarja - Hulvaton sarja murhaajia telepatialla ja haamujen näkemisen avulla jahtaavasta nuoresta naisesta. Jos luet englanniksi ja kaipaat hauskaa, kepeää ja kuitenkin jännää luettavaa, niin tämä sarja on oiva ehdokas kesälukulistalle. Omiaan lomalle, kun on aikaa lukea muutama osa peräkkäin. 

P.D. James : Dalgliesh ja kuolema - Tämä on minulla vielä kesken, mutta jo nyt parin tunnin kuuntelun jälkeen tiedän, että dekkariklassikko on klassikko myös äänikirjana. Tämä on minun kesäkirjani niinä harvoina hetkinä, kun ehdin rauhassa kuuntelemaan. Saa nähdä kumpi loppuu ennen - työt ennen lomaa vai Dalgliesh... 

Kesäkatsausta ja keittiöremppaa

Tänä vuonna kesä tuntuu jo kestäneen ikuisuuksia. En minä valita. Nämä kelit ovat olleet balsamia muutaman edellisenä kesänä aurinkoa epätoivoisesti kaivanneelle mielelleni. Onkin muuten kumma, miten sitä vanhetessaan alkaa huomata auringon puuttuvan. Olivatko lapsuuden ja nuoruuden kesät oikeasti niin paljon aurinkoisempia, vai kasvaako valontarve iän myötä ?

Eikä kesäloma ole vielä edes alkanut! Vielä kolme kokonaista työviikkoa ennen kuin voi pistää läppärin kiinni ja työpuhelimen reppuun odottamaan. Noihin kolmeen viikkoon mahtuu vielä vuoren verran tekemistä, mutta en minä valita (ainakaan kovin paljon). Toki sitä olisi kiva niinsanotusti laskeutua lomaan vähitellen tahtia hiljentäen, mutta loman saapuminen kai on tärkeintä ? Vaikka siihen sitten tipahtaisikin totaaliromahduksella?

Töitä on tosiaan taas riittänyt, kuten blogin hiljaisuudesta kai on voinut päätelläkin. Lisäksi (kun ei vissiin ollut tarpeeksi tekemistä) aloimme suunnittelemaan keittiöremonttia. Päätin kerrankin tehdä asian kunnolla, eli nyt on kuvia ja suunnitelmia hiottu huolella ja pieteetillä. Olen muistuttanut itseäni impulsiivisten päätösten vaaroista ja onhan suunnittelu tietysti myös hauskaa puuhaa.

 Tällä hetkellä on vastakkain kaksi vaihtoehtoa, jotka totta puhuen kyllä jostain kumman syystä muistuttavat rakenteellisesti toisiaan todella paljon. Eroa on lähinnä värimaailmassa ja liesituulettimessa...

Kumman ottaisi ? 

Vaaleanharmaan ja valoisan peruskeittiön vaiko antrasiittiovet ja vaaleaa puuta? Vaikea päätös. Jälkimmäinen on enemmän chic ja aikuismainen, mutta ensimmäinen taas ainakin kuvissa toisi pimeään keittiöön enemmän valoa.

Tässä muuten huomataan teknologian vaikutus myyntitilanteissa. Toisen toimittajan suunnitteluohjelma on selkeästi kuviensa suhteen parempi, värit ja valot toistuvat selkeämpinä. Toisaalta käy mielessä myös, voiko tunnelmaan luottaa. Meidän keittiöömme ei tule samalla tavalla valoa ikkunasta kuin kuvissa...

Toisen toimittajan kuvat taas ovat liian harmaita, enemmänkin rakennekuvia, mutta heidän kaupassaan on mahdollisuus makustella keittiötä virtuaalitodellisuuden avulla. Se onkin ehdottoman hyvä tapa tarkastella suunnitelmaa, sillä keittiöelementtejä pääsee kiertelemään, jolloin huomaa monta kuvissa helposti huomaamattomaksi jäävää juttua. Paitsi ne värit eivät taaskaan toistu oikein. Heidän onnekseen juuri nuo värit olivat kaupassa näytekeittiössä, muuten olisin hylännyt vaihtoehdon samantien.

Saa nähdä, miten käy. Pian pitäisi tehdä päätöksiä, jos haluamme remontin käyntiin heti kesälomien jälkeen...

Samassa liemessä ja parsa-perunafrittataa

Voiko tämän kauniimpaa väriä ollakaan ? 

Tänä keväänä on ruoanlaitosta pitäviä hemmoteltu oikein urakalla aivan mahtavilla keittokirjoilla. Eikä pelkästään kirjoilla, vaan alkuvuonna televisiosta sai seurata myös pitkästä aikaa kiinnostavaa ja (harvinaista herkkua) kotimaista ruokaohjelmaa.

Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä nousi nopeasti minun ja kuopuksen lempiohjelmaksi, joka tallennettiin ja josta Toto valitsi viikolle ruokaohjeita kokeiltavaksi.

Ei siis liene ihme, että hankin sarjaan liittyvän keittokirjan aika nopeasti sen ilmestyttyä (varsinkin, kun sain alennusta kustantajan kirjallisessa illassa). Hankinta ei ollut turha. Jotenkin tuo rento ja huoleton kokkaus sopii meidän kiireiseen elämäämme.  Ohjeet eivät yleensä ole työläitä ja niitä saa kivasti yhdisteltyä muuhunkin kokkausinspiraatioon.

Erityisesti kirjasta löytyvät muutamat kastikkeet, ovat päätyneet riisikulhojen ja salaattien mausteiksi säännöllisin väliajoin, mutta toki muitakin reseptejä on tullut kokeiltua.  Punajuurihummus, Dukkah-lohi, sobasalaatti, riisisalaatti ja sen "confit de canard" ovat vuorollaan komistaneet ruokapöytäämme ja huomaan selailevani kirjaa inspiraation puutteesta kärsiessäni.

Inkiväärinen riisisalaatti ja rapsakkaa ankkaa 

Kirja toimii mainiosti ihan itsenään ja sen kuvat tuovat esiin sen saman kesäisen tunnelman, joka koukutti Toton television ääreen. Kreetta Järvenpään kuvat ovat kauniita ja eniten pidin alun tunnelmakuvista. Niitä olisi saanut ripotella joukkoon enemmänkin.

Tarinointia olisi kirjasta ollut kiva lukea vielä lisää, sillä molemmilla tekijöillä riittää varmasti paljon ruokamuistoja jaettavaksi. Toki jotain kirjasta löytyykin ja tv-sarja vielä täydentää, mutta kuitenkin.

Kaikkiaan Samassa liemessä on lunastanut kevään aikana paikkansa ruokakirjahyllyssäni yhtenä eniten käytetyistä opuksista ja useampi resepti päätynee toistuvasti ruokalistalta löytyviksi kotiklassikoiksi. Ainakin Dukkah-lohta on syöty meillä jo ainakin viisi kertaa... Vahvat ja vaihtelevat maut takaavat sen, ettei kirjan resepteihin kovin helposti kyllästy.

Samassa liemessä kirjan reseptejä voi myös soveltaa. Trendikkäästi lähes jokaisesta viime aikoina julkaistusta keittokirjasta löytyvä hummus taipuu moneksi, samoin salaatit ja kastikkeita voi tietysti valutella melkein mihin vaan. Perinteinen frittatakin saa näiden naisten käsissä trendileiman ja minäkin tietysti sitten tein oman versioni - tekohetkellä sopivasti kauppaan saapuneista vihreistä parsoista.

Kylmäsavulohi ja parsafrittata - toimii 

Parsa-perunafrittata

muutama vihreä parsa
5 keitettyä perunaa
(1rkl Dijon siemensinappia)
suolaa, pippuria
10 kananmunaa
(parmesaaniraastetta)

Kiehauta kattilassa vettä ja laita trimmatut parsat muutamaksi minuutiksi kiehumaan. Nosta nopeasti kylmään veteen.

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen.

Sekoita keskenään kananmunat, suola, pippuri ja sinappi. Sinappi ei ole pakollinen.

Vuoraa vuoka (korkeareunainen, ei liian iso) leivinpaperilla.

Kaada hieman munaseosta pohjalle ja lado siivutettua perunaa päälle tasaisesti. Kaada loppu munaseos päälle ja asettele lopuksi puoliksi leikatut parsat pinnalle. Voit halutessasi ripotella päälle vielä parmesaaniraastetta. (En laittanut tällä kertaa)

Laita uuniin noin 40min ajaksi. Nosta pois ja anna jäähtyä haaleaksi ennen tarjolle asettamista.

Mitäs tässä...

On työmatkoilla kauniitakin hetkiä - Pariisin auringonnousu 

Aika kuluu, kesäkin oli ja meni (ainakin kelin puolesta) - ehkä on vielä edessä encore. Minä huomaan unohtaneeni uudenvuodenlupaukseni työtahdin järjellisestä tasosta. Kuin varkain ovat tuntimäärät kasvaneet, harrastukset jääneet ja flunssa pesiytynyt krooniseksi merkiksi levon tarpeesta.

Perjantaina kävin lääkärissä. Sain antibiootit ja saarnan sairasloman tarpeudesta. Palasin kotiin ja pistin kuulokkeet korviin. Musiikkia? Äänikirja? No, eihän toki. Muutama puhelinpalaveri siinä hujahti ja samalla tuli valmisteltua maanantain lentoliput työmatkalle. Kesälomaan on vajaa kuukausi.

Kirjojakaan en ole lukenut, siis kokonaan. Meno on lipsunut pahasti kirjahyppelyn puolelle. Onneksi toukokuun listä näyttää oivalta, vaikka jotain kai kertoo, että kirjoitaan toukokuun luetuista kesäkuun 10. päivä...


Toukokuussa luinkin peräti 12 kirjaa. 

Listalta löytyy peräti 5 äänikirjaa ja 6 e-kirjaa. Painettuja sain loppuun peräti yhden ja sekin oli keittokirja. Keleihin sopivasti laitettiin jäätelökone hommiin ja Jäätelökirja tuli tietysti luettua kannesta kanteen pariinkin kertaan, niin minun kuin poikien.

Haukilahden rannan kivitaideteoksiakin ehdittiin ihailemaan

Äänikirjoista peräti kolme kertoo Puluboin ja Ponin seikkailuista. Toto on tykästynyt Veera Salmen kirjoihin oikein tosissaan ja parhaillaan mietin, mitä oikein seuraavaksi...

Muuten äänikirjat olivat lennoilla hyvänä ajankuluna (kävin toukokuussa Pariisissa ja pari kertaa Köpiksen kautta Etelä-Ruotsissa). Varsinkin sitten, kun sain hankittua uudet kuulokkeet lentokentän elektroniikkaliikkeestä. Yhdet piuhalliset ja yhdet Bluetoothilla. Taas kelpaa kuunnella.

Työmatkoilla lukeminen menee perinteisesti kevyemmällä linjalla, joten lukulistan sisältö ei liene yllätys, hömppää ja dekkaria.

Veera Vaahteran Sattumalta sinun ja Agatha Christien dekkari Vaarallinen talo olivat oivaa kuunneltavaa lentokoneessa ja taksien takapenkeillä.



Lisää hömppäfantasiadekkaria ja vähän sentään muutakin

Kesä on aikaisessa tänä vuonna 

Työtahti kiristyi huhtikuusta lähtien tasaisesti, joten toukokuussa mentiin paljon kevyellä. Löysin taas uuden hömppäfantasiadekkari - sarjan, joka huvitti mukavasti. Angie Foxin Southern Spirits sarjassa petollisen sulhasen vuoksi vararikon partaalla keikkuva Verity kaataa vahingossa entisen gangsterin tuhkat ruusupuskaansa ja saa sukutaloon seurakseen vähän rasittavan haamun. Sitten on tietysti kaikenlaista pelottavaa ja rikollista ja lisää kummituksia. Varsin viihdyttävää ja toukokuussa viihdyin kolmen kirjan verran.

Hyvin viihdyin myös Eppu Nuotion uuden dekkarisankarittaren parissa. Ellen Lähde on vähän iäkkäämpi Martta, jonka auttamishalu laajenee perinteistä kodinhoitoa ja lapsenvahtitointa laajemmaksi esim. Kadonneiden henkilöiden ja murhan selvittelyyn. 

Myös Alan Bennettin Epätavallinen lukija oli herttainen, vaikkakin myös pikkuisen pistelevä kuvaus lukemaan ryhtyvästä kuningattaresta.  Kyun-Sook Shinin Jään luoksesi edusti toukokuun listallani vähän vähemmän kevyttä tyylilajia. Kertomus nuorista Korean opiskelijalevottomuuksien aikaan ja traagisten tapahtumien vaikutuksista tuleviin aikoihin oli mielenkiintoinen ja vei minut mukanaan aikaan ja paikkaan, joista en ole oikein tainnut ennen lukeakaan.


Entäs nyt ? 

Tocan ruoat olivat upeita!

No, blogattavaa tietysti olisi vaikka kuinka paljon rästissä, mutta lukeakin pitäisi. Kauhukseni huomasin, etten ole tässä kuussa saanut vielä luettua kuin kaksi kirjaa. Toton kanssa kuunneltiin loppuun Puluboin ja Ponin komerokirja ja keittokirjana nautiskelin Taikinakirjan eli Mari Moilasen uusimman (siitä pian lisää, kunhan ehdin jotain reseptiä kokeilemaan).

Toukokuun kohokohtana muuten olivat Taikinakirjan julkkarit Toca-ravintolasta, joihin ajoin taksilla suoraan lentokentältä. Onneksi ajoin, sillä leivonnaisten pohjalta inspiroituneet ruokalajit olivat aivan upeita ja seura tietysti ihan mahtavaa!

Kirjoja on kesken luvattoman pitkä lista, eikä edistystä oikein meinaa tapahtua, kun hyppelen tarinasta toiseen. Ehkä kesäkuussa saan edes kuunneltua edes äänikirjoja. Näyttää nimittäin siltä, että olen työreissuilla harva se viikko kesälomaan saakka... lentokoneistumista tiedossa siis.