Kuva Kansallisteatteri, kuvaaja Tekla Inari |
Pirkko Saisio ja Jussi Tuurna
Ohjaus Laura Jäntti
Aron halki puksuttaa juna ja junassa juhlivat valtaapitävät. He nappaavat mukaansa kansan edustajan eli konduktööri Pobedan, joka hakee vankilasta seurakseen veljensä Obedan. Parempaa elämää etsivä veli vie mukanaan idealistiveljensä ja molemmat päätyvät palvelemaan Volodjaa, Botoxista riippuvaista julmaa itsevaltiasta, jonka hulluutta seuraavat raha, kauppa ja kulttuuri. Alkaa Oligarkkien ooppera, jonka pyörteisiin joutuvat myös Iivana Julma, Katariina Suuri ja Juri Gagarin. Niin. ja vielä Conchita Wurstkin. Eivätkä Bolshoin tanssijatkaan välty aikansa muutoksilta
Aivan, Slava on riemunkirjava sekoitus slaavilaisia tansseja, idealismia ja julmaa vallankäyttöä. Näyttämön vilinästä voi nauttia värikkäänä ja hauskana kuvakudelmana. Tanssinumerot ovat vauhdikkaita ja Volodjan elkeet melkein akrobatian parodiaa. Tai sitten voi näytelmää katsoa tutkielmana vallan turmeluksesta ja sokeana seuraavan idealismin vaaroista. Kun uskoo johonkin ihmiseen, eikä hänen ajamaansa asiaan, on edessä väistämätön illuusion rikkoutuminen - ennemin tai myöhemmin, usein valitettavan myöhemmin.
Näytelmä kestää yli kolme tuntia. Väliajan alkaessa minua vähän väsytti. Toki tarinalle pitää luoda kehykset, mutta tällä kertaa asettelu kesti hieman kauan ja eteni hitaasti. Sitten alkoi tapahtua. Toinen puolisko oli yhtä ilotulitusta. Naurua , ihastelua ja, kyllä, myös aitoja kyyneliä silmissäni. Äitien laulu Tuonelan virran rannalla sai minut itkemään. Saa nytkin sitä muistellessani. Tunnelma oli lataukseltaan järisyttävä ja kolmen pojan äidille assosiaatiot kestämättömiä.
Kuva Kansallisteatteri - kuvaaja Stefan Bremer |
Kuva Kansallisteatteri: Stefan Bremer |
Ihania ovat myös konkarit eli veljekset Popeda (Juha Muje) ja Obeda (Puntti Valtonen). Kyllä kokemus sentään on valttia. Koko ajan mennään ihan siinä naurettavan rajamailla, mutta kertaakaan ei raja ylity. Toki veljeksille saa nauraa, mutta silleen lempeästi hymähdellen. Kansa on aina vähän naurettava yksitotisuudessaan ja uskossaan. Jälkiviisaana on niin helppo kysyä historiasta, miksi? Miksi he seurasivat? Miksi he eivät nähneet ja ymmärtäneet? Miksi me teemme nyt niin kuin teemme? Mitä sanovat jälkipolvet meistä? Uskalsimmeko nauraa?
Kaikkiaan Slava on täynnä hupia, politiikkaa, tanssia, lähihistorian viitteitä, lauluja (Tiina Weckström,,, vau) sekä filosofista vallan vaikutusten pohdintaa. Tyranneille nauretaan hohottamalla, tavalliselle kansalle vienommin. Välillä nauruun sekoittuvat kyyneleet. Teatterista poistuessa on vähän typertynyt olo. Olipas siinä...
Slava on ohjelmistossa vielä vuoden loppuun. Tässä saa koko rahan edestä.
Kiitokset taas Kansallisteatterille lipuista. Olipahan elämys!
Kansallisteatterissa vessakäyntikin on elämys |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti