Klassikko äänikirjana: Pieni runotyttö

L.M.Montgomery: Pieni runotyttö
Kuunneltavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 
Lukijana Ritva-Liisa Elivuo

Jep taas äänikirja ja taas klassikko. Tällä kertaa kyseessä on hamasta nuoruudestani tuttu Pieni Runtyttö - samalla tämä on ihan uusi tuttavuus suomalaiselta äänikirjayritykseltä Finore Oy:ltä. Heillä on suhteellisen laaja valikoima klassikoitakin Tsaarin kuriirista juurikin Pieni runotyttö-kirjaan. Se on hienoa. Kaikilla kirjoilla on sama lukija eli Ritva-Liisa Elivuo - tämän hienoudesta en sitten olekaan aivan varma.

Äänikirjassa lukijan ääni, sen sävy ja käyttötaito vaikuttavat kuuntelukokemukseen äärimmäisen paljon. Ritva-Liisa Elivuo on varmasti taitava lausuja, mutta lukijana hänellä on ehkä hivenen paatoksellinen tyyli, joka yhdistettynä vähän vanhempaan naisääneen saattaa vaatia pientä tottumista. Ainakin minulta se vaati. Pieni runotyttö on tyyliltään hänen ääneensä aika sopivakin, mutta en ole ihan varma Tsaarin kuriirista... Pitänee kokeilla joskus, miten käy.

Mitä itse tarinaan tulee... no, se on juuri niin ihana kuin muistinkin. Pieni Emilia jää orvoksi ja päätyy arvan kautta täti Elisabethin hoiviin. Täti on ankara ja omaa melko lyttäävät lapsenkasvatusperiaatteet, mutta onneksi on lempeä Laura-täti ja kiltti Jimmy-serkku ja tovereiksi löytyvät rakkaat ystävät. Lisäksi Emilialla on kirjoituksena, joihin hän purkaa mielipahansa ja hehkuttaa ilonsa. Hänen on aivan pakko kirjoittaa, sillä suunnitteleehan hän tulevansa isona kuuluisaksi naisrunoilijaksi.

Jo pelkästään tuo sana naisrunoilija kertoo aikakautensa asenteita heijastavasta tarinasta. Joskus nuorena minua vähän ärsytti, kun tyttöjen piti olla niin tyttöjä ja luokkaerot olivat kirjassa niin häiritsevästi esillä, mutta näin aikuisempana sitä toteaa L.M.Montgomeryn itse asiassa kirjoittavan melkein naisasiatekstiä. Elisabeth-täti on vahva persoona, eikä häntä komentele kukaan mies. Emilia ja Ilse suunnittelevat itselleen tulevaisuutta runoilijana ja lausujana (näyttelijä?), jotka eivät kuitenkaan tainneet olla niitä hyväksytyimpiä ammatteja naisille. Ehkäpä tämän kirjan kautta ovat jo aikoinaan monet tytöt oppineet unelmoimaan ja kurkottamaan korkeammalle kuin mitä ympäristö olisi odottanut. Toki tytöt edelleen pitäytyvät aika naisellisiin toiveisiin, eipä kummallakaan ole esim. tieteellisiä kunnianhimoja, mutta kyse onkin tietysti nimenomaan runotytöstä.

Pieni runotyttö sopi hyvin kuunneltavaksi samalla, kun katselee herkän valkoiseksi ja samalla niin ylettömän ja uhkarohkean runsaaksi muuttuvaa syyshortensiaa. Tuo on minun suosikkini jo ihan sen takia, ettei se suostu taipumaan järjen sanelemaan vaatimattomuuteen vaan joka vuosi kukkii yhä uhkeammin sateiden uhallakin. Saa nähdä pysyvätkö edes jotkin kukat pystyasennossa nyt sadekelien saapuessa.

Ryhmäteatteri Suomenlinnassa - Valheet ja viettelijät

Choderlos de Laclosin Dangerous Liaisons taisi olla ensimmäinen lukemani englanninkielinen kirja. Olimme perheen kanssa Kreetalla lomamatkalla ja minä kahlasin kirjeromaanin läpi sanakirja vieressäni. Sittemmin olen myös katsonut ainakin kaksi tarinan pohjalta tehtyä elokuvaa. John Malkovich on ehdottomasti "aidoin" Valmont minun mielessäni perusteellisen elostelijan elkeineen. Valheet, viettelijät ja viattomat siis on kulkenut mukanani teini-iästä lähtien, vaikken oikeastaan edes tarinasta pidä. Minulle jää siitä aina vähän epämukava olo. Juonittelijat ovat vähän liiankin petollisia, viettelijät turhan suorasukaisia ja viattomat ihan liian naiiveja.

No, silti lähdin tyytyväisenä teatteriin siskon ehdottaessa elokuun teatterikäynnikseni Suomenlinnan kesäteatteria, jossa Ryhmäteatteri esitti tarinan yhtä sovitusta. Mikäs siinä oli Suomenlinnaan lähtiessä, kun aurinko paistoi ja kesäsää helli muutenkin. Katetussa teatterissa tosin oli vilttejä yleisön lämmikkeeksi kiviseinien hohkaavaa kylmyyttä vastaan, mutta väliajan jälkeen niitä ei varsinaisesti enää olisi edes kaivannut.

Itse teatteriesityksestä olen vähän kahden vaiheilla. Aloitus oli vallan mainio. Kolme tanssijaa rymisteli lavalla hevisävyisen musiikin säestyksellä ja kertoi sitten asetelmat kreikkalaisen kuoron tyyliin. Siinä otettiin luulot pois yleisöltä samantien.

Samoin pidin hurjasti esityksen aikana useamminkin käytetystä tekniikasta, jossa kohtaukset etenevät kaanonina. Varsinkin alun kirjeen kirjoitus, jossa Madame de Merteuil aloittaa kirjeen kirjoituksen, jonka Valmontin lakeija jatkaa loppuun lukemalla, ja muutama muu vastaava ketjutus olivat viihdyttäviä ja veivät tarinaa jouhevasti eteenpäin.

Silti olin ennen väliaikaa vähän pitkästynyt. Farssimaiset karikatyyrihahmot ja liioittelevat tunteidenpurkaukset saivat kyllä aikaan hymähdyksiä, mutta osittain ehkä vähän väärissäkin paikoissa.  Lisäksi tarina eteni vähän turhan leppoisaan tahtiin. Asiaa olisi auttanut käytettyjen elementtien hyödyntäminen tarinan ripeyttämisessä. Juonen kohtauksia kuvaavat tanssiesitykset (tanssijoina: Johannes Hiltunen, Karoliina Kauhanen, Justus Pienmunne, Laura Sorvari) olivat hirmuisen hyvä idea, mutta miksi ihmeessä piti sitten sama näytellä vielä selväsanaisesti uudelleen perään. Monessa kohtaa tanssi olisi itse asiassa riittänyt ja tuonut sellaista raikasta vaihtelua tarinankulkuun.

Lavasteet olivat varsin toimivat ja muuttuivat nopsaan makuukammarista, budoaarin kautta salonkiin (ja muutamaan muuhunkin kuvioon.) Aika rohkeita kuvioita makuukammarissa esitettiinkin, ihan juonen mukaisia toki, mutta ymmärrän näytelmän määritelmän "aikuisille". Ei siellä mitään törkeää tietenkään ollut, mutta varmasti kohtia, joissa vitsi menisi nuoremmalta yleisöltä ihan ohi.

Henkilöhahmoista pidin eniten Cécilestä (Sonja Salminen), hän oli oikeasti hauska kaikessa liioittelussaan. Samoin herra Danceny (Paavo Kinnunen) sai suupielet hymyyn. Fabio-karikatyyri Valmont (Antti Virmavirta) vähän nikotutti ensi alkuun, mutta sitten hän inhimillistyi tarinan edetessä ja...

Niin, väliajan jälkeen kerronta vahvistui ja tunnelma tiivistyi. Loppuosa näytelmästä mentiin traagisemmissa merkeissä ja päästiin näkemään oikein draamaa. Se sopi minullekin paremmin. Valmontin lopun kohdalla jopa liikutuin (tosin oli pakko myös vähän hymyillä dramaattisuudelle).

Lopun parantumisen ansiosta jäi esityksestä lopussa hyvä maku. Vähän olisi voinut tiivistää, mutta ainakin taidettiin mennä aika uskollisesti alkuperäisen juonen mukaan. Ihan hyvä kokemus siis, vaikka en minä edelleenkään ole tuon tarinan varsinainen fani.

P.s. Jos haluat tietää, miten päädyin seuraavana päivänä puiden latvojen tasalla - niin kurkkaa täältä.

Klassikko äänikirjana eli The Adventures of Sherlock Holmes

Sir Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
äänikirja laina HelMet Overdrivesta 
lukijana: Ralph Cosman

Se on kumma, miten Sherlock Holmesin tarinoita jaksaa kuunnella aina vaan. Nämäkin olen nähnyt tv-sarjassa ja lukenut joskus aiemmin myös kirjana, mutta ihan yhtä innostuneena seurasin mestarietsivän aivoituksia mitä mielikuvituksellisimmissa tarinoissa. Klassikko on aina klassikko ja äänikirjat tosiaankin nostavat tuttuja tarinoita taas ihan uudelle tasolle.

Dr Watson on kirjannut muistiin Holmesin kiinnostavimpia tapauksia. The Red-Headed League on aina ollut suosikkini, siinä on juurikin sopivan kiemurainen juoni ja Sherlock Holmes äly loistaa kirkkaana. Toinen tarina, joka aina palaa mieleeni Holmesista puhuttaessa on The Adventure of the Speckled Band, johtuen kai ihan kammottavasta murha-aseesta ja murhaajan kurjasta pahuudesta. Muutkin kirjasta löytyvät tarinat ovat taattua laatua ja kestävät, kuten taisin jo sanoakin, useammankin kuuntely-/lukukerran.

Mitäpä tästä muuta sanomaan. Jotkut tarinoista ovat ehkä vähän itsestäänselviä tulokseltaan (varsinkin, kun ne on kuullut/katsonut/lukenut jo moneen kertaan, mutta se ei yhtään vähennä niiden charmia. Sherlock Holmes on kaikessa eksentrisyydessään viehättävän moraalinen hahmo (tehkää niin kuin minä sanon, ei niin kuin minä jne...). Watson herttainen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sir Conan Doyle on onnistunut aikoinaan luomaan parivaljakon, jonka dynamiikka kestänee vielä kauan aikaa.

Ralph Cosman on tuttu jostain muustakin kirjasta, jossa muistan ihailleeni hänen eläytymiskykyään, eikä hän petä nytkään. Tarinan käänteet suorastaan näkee silmissään, eikä lukija kuitenkaan näyttele vaan lukee. Se on aikamoinen taito.

Sherlock Holmesin seikkailut ovat myös sopivan lyhyttä kuunneltavaa vähän väsyneempänäkin. Kaikkiaan siis varsin piristävä ja viihdyttävä paketti, jota voi hyvillä mielin suositella muillekin. Eikä tämän kuuntelu edes maksa mitään, kun on kyse kirjaston palvelusta!

Kesäkirjasuositus eli Vera Valan Tuomitut

Vielä on kesää jäljellä ja joillakin onnellisilla myös kesälomaa. Minulla tänä kesänä jäi lukeminen jotenkin muiden touhujen varjoon, mutta jotain sentään ehdin. Lopullisesti lukujumin selätti viime viikonlopun lukumaraton (surkeasta tuloksesta huolimatta). Silloin sain vihdoin luettua loppuun myös tämän mainion kesäkirjan.

Vera Vala: Tuomitut
Luettavaksi kustantajalta 

Arianna de Bellisin etsivätoimistosta kertova kirjasarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa. Tällä kertaa siirrytään Roomasta Torinoon, kun Arianna saapuu etsimään kadonnutta sukulaistyttöään. Samaan aikaan kulmilla riehuu katolisia pappeja listivä sarjamurhaaja, jonka kintereillä puolestaan kulkee Ariannan veli Ares. Ariannan johtolangat vievät hänet oudon kultin pariin ja pian hän huomaa sisarusten tutkintalinjojen kummasti kietoutuvan yhteen.

Ariannan oma tarinakin aukeaa taas vähän lisää, mutta se ei kyllä selvennä solmuja yhtään. Ennemminkin sekä Arianna että lukija ovat yhä enemmän hämmennyksissään. Mielenkiintoista. Mihin kaikkialle tämä juoni vielä meitä mahtaakaan viedä. Nyt ainakin pläjähti vielä viimeiseksi sellainen pommi, että oksat pois.

Vera Valan kirjasarja on ehdotonta kesälukemiston parhaimmistoa, vaikkei kuitenkaan millään tavalla ylihötöä. Itse asiassa näkökulmien tiuha vaihtelu, useamman kirjan yli kulkeva perusjuoni ja melkoinen määrä henkilöhahmoja aiheuttavat sen, että tämä kirja pitää lukea ihanasti uppoutuen. Siksi minun kestikin aika kauan saada kirja luettua loppuun. Se ei ollenkaan sopinut varttilukurytmiin, jolla minä olosuhteiden pakosta menin melkein koko kesän. Onneksi lukumaraton antoi mahdollisuuden istahtaa sohvankulmaan pidemmäksi aikaa oikein luvan kanssa ja pääsin hyvin Ariannan mukaan.

Jossain toisen kirjan kohdalla vähän haikailin ensimmäisen kirjan kuplivaa keveyttä. Edelleenkin pidän siitä keveydestä, mutta nyt on kyllä tarinassa sen verran kova imu näin vakavampanakin, että ehdottomasti pitää jatkaa lukemista. Eivätkä nämä myöhemmätkään osat mitenkään vailla huumoria ole. Ainoa haittapuoli Veran kirjoissao on lukemisen jälkeinen nälkä. Niin kävi nytkin, vaikka Arianna vieraassa keittiössä kokkasi sentään vähän aiempia osia vähemmän.

Mutta koskas se seuraava Arianna oikein ilmestyykään?

Viime hetken hosuja päätti sittenkin osallistua Blogistanian lukumaratoniin! Ja pyllähti pepulleen...

Työt alkoivat, päiväkoti alkoi, koulu alkoi, ja sitten alkoi kesä... Siinä sitä viimeisimmät. Vaikka ei tämä taida enää todelliseksi kesäksi muuttua, esikoinenkin totesi ulkona tuoksuvan "koulun alulta". Tiedättehän sen sellaisen kevyen, kostean, alkavan mädän hajun, joka tuulen mukana leijuu varsinkin aamulla aikaisin... Metsässä se tuoksuu sieniltä, kaupungissa kostealta asfaltilta ja puiden lehdiltä.

Blogistanian elokuun lukumaraton meinasi mennä ihan ohi, mutta onneksi kanssabloggaajat ovat jo aktiivisesti aiheesta postailleet, joten tällainen mattimyöhäinenkin ehtii vielä mukaan. Siispä, kesäisessä kelissä päätin minäkin yrittää lukea 24h mahdollisimman ahkerasti. Viikonloppuna alkavat kuopuksen tanssitunnit ja pitäisi siirtyä isovanhempien mökille kolmen muksun kanssa, mutta, mutta... yritys on kova ja kirjoja riittää. Katsotaan, miten akan käy.

Aloitan tässä jossain vaiheessa iltaa ja siitä se sitten jatkuu 24h. Mukana on taas mukava joukko lukumaratoonareita. Keitä kaikkia, siitä löytyy lista Oksan hyllyltä -blogissa. Samalla voi virkistää muistia lukumaratonin säännöistä. Vaikka tämän on tarkoitus olla hauskaa, ei lukumaratoniakaan voi suorittaa ihan miten sattuu.

Tavoite? Uskaltaisiko sitä vihdoinkin tavoitella sitä 1000 sivun rajaa? Viimeksi jäin kauas, mutta voihan sitä kunnianhimoisesti ainakin aloittaa.

Aloitus päätetty klo 20.00 perjantaina... kunhan saan jätskin syötyä ja savumakrillisalaatin ruokablogin puolelle :-)


Edit: n. klo 20
Vera Vala: Tuomitut - eikä nyt sen enempää vaan kirjan kimppuun!

Edit2 : n. klo 22
Vera Vala luettu loppuun. Ihanaa, kun sai oikein keskittyä kunnon tarinaan eikä vain lukea vartin pätkissä. Kesäkirjasuosituksen arvoinen kirja, jota tässä tuli luettua 179 sivua. Pieni tauko ja sitten seuraava kirja.

Edit3: vähän jälkeen klo 7
Niin siinä taas kävi, että pakko oli nukkua. Varsinkin, kun tiedän edessä olevan tänään vielä yli kaksi tuntia ratissa. No, sain sentään Vera Valan loppuun ja Saara Turusen Rakkaudenhirviö on jo hyvässä vauhdissa. Kyllä se tästä :-)

Edit4: puoliltapäivin
No niin, arvasinhan minä, että tämä on vähän haasteellista ja haasteellisemmaksi muuttuu. Kuopuksen tanssitunnin aikana sain luettua Olavi Paavolaisen elämäkertaa vähän eteenpäin, mutta äitejä oli paikalla sen verran paljon juttelemassa, että aika vähäiseksi jäi. Nyt hyppään muksujen kanssa autoon ja edessä muutama tunti ratissa. Ehkä siinä saisi vähän äänikirjaa kuunneltua. Katsotaan, miten käy... Niin, ja Akateemisessakin tuli poikettua. Neljällä eurolla pari kirjaa (Sinisalo + End Game) lukulistalle lisää. Lista pitenee nopeammin kuin saan luettua... lukumaratonista huolimatta.

Edit su illalla: No niin- tässä kävi vähän niin kuin pelkäsinkin eli paljon melua tyhjästä. Automatkalla ei äänikirjaa saanut kuunneltua. Kolme lasta autossa  - tiedättehän - kuunneltiin esiteinin Spotify-listoja. Mökilläkin kirjat jäivät odottamaan, kun muut kiireet löivät päälle.

Lopputulos siis kaikkien aikojen surkein lukumaraton-tulokseni eli :
Vera Vala : Tuomitut 179 sivua
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö 124 sivua
Panu Rajala: Tulisoihtu pimeään - Olavi Paavolaisen elämä 72 sivua

Eli yhteensä vain 375 sivua - voihan vihtahousu...

Hetken leikittelin ajatuksella vetää varjomaraton heti perään, eli aloittaa la illalla ja jatkaa siitä su iltaan, mutta kuopuksen kiukuttelupuuska, ämpärillinen mustaherukoita ja odottava kotimatka saivat sitten toisiin ajatuksiin. Onneksi. Toinen samanlainen, tai itse asiassa pahempi, pettymys olisi jo ollut liikaa. En nimittäin olisi saanut luettua kymmentä sivua enempää.

JA nyt loppuu tämä valitusvirsi. Ensi kerralla paremmin. Ainakin sain taas takaisin lukuintoni ja lukujumi näyttäisi olevaan selätetty. Vielä kun joku lisäisi vuorokauteen muutaman tunnin lukemista varten.

Hei, sain kirjan luettua! - Neitsytkivi

Ruksi seinään ja blogiviiri tankoon! Sain kirjan luettua. Siis ihan oikeasti luettua eikä vain työmatkoilla kuunneltua. Johon liittyen muuten vinkki siitä, että Pieni runotyttö alkaa oikeasti tosi surullisesti, joten kannattaa ekat pari tuntia kuunnella jossain muualla kuin bussissa tai metrossa, tai saa outoja katseita osakseen, jollei sitten lopeta lukemista kesken työmatkan. Voitteko kuvitella? Osa matkasta ilman kirjaa? Jep. Niin kävi. Nolotti se vollottaminen liikaa.

Mutta siis, se kirja.

Minulla on kesken aika monta (ihan superhyviäkin), mutta tämä nyt tuli luettua aika rivakkaa tahtia.

Michael Mortimer: Neitsytkivi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Aloittaessani lukemaan kirjaa, en tiennyt siitä oikein muuta kuin, että se kuuluu nyt niin muotia olevien jännittävien luonnonhistoriallisten (tai historiallisten) löytöjen ja ainakin löyhästi tositarinoihin perustuvien jännitys- tai seikkailukirjojen kastiin. Ida saa Nobel-voittajalta oudon kiven, joka hänen pitää kuljettaa isoäidilleen. Samaa kiveä jahtaavat niin venäläiset puolirikolliset tutkijat kuin outo kirjailija ja jättiläismäiset lokit. Nobel-kirjalija kaatuu Idan eteen kuolleena kesken juhlallisuuksien ja siitä alkaa hurja pakomatka halki Ruotsi ja Suomen...

Kyllä, melkein kotinurkille hilpaistiin tässä tarinassa. En tullut katsoneeksi etukäteen, mutta kirjailijanimen takana on ruotsalainen kirjailijakaksikko, joten ehkä maantieteellisen sijainnin voi ymmärtääkin. Niin, ja tieteellisestä yhteydestä vastaa Linné ja hänen luonnontieteellinen luokittelunsa. Lisäksi hommaan tuo modernimpaa vibaa nanoteknologia ja sen tuomat mahdollisuudet luonnon manipulaatioon.

Mielenkiintoinen asetelma siis, monessakin mielessä. Ensinnäkin on kiva lukea "tutuhkoilta" tuntuvista tavoista ja ihmistyypeistä kirjassa, jollaisen yleensä odottaa sijoittuvan jonnekin Amerikkaan tai ehkä Englantiin (kuten vähän samantyyppisen Stonehenge-rymistelyn). Toiseksi, kirjassa oli paljon aikasiirtymiä ja selityksiä, jotka elävöittivät itse tarinaa ja taustoittivat sitä mukavasti. Ainakin osa taisi olla ihan "oikeaa" tieteellistä tietoakin. Kolmanneksi, tämä oli oikeasti ihan jännää luettavaa, vaikka tapahtumat ja päähenkilö Ida mielenkiintoisine perheineen välillä vähän hipoivatkin uskottavuuden tuolta puolta.

Vaan pitääkö viihdyttävän kirjan niin kovin uskottava ollakaan? Voihan reissusta silti nauttia. Aika pitkästä reissusta lieneekin kyse sillä kyseessä on kuulemma peräti kuusiosaisen kirjasarjan aloitusosa. Toinen osa on jo ilmestynyt sekin nimellä Fossiilivaltiatar. Sekin pitää lukea jossain vaiheessa, mutta ehkä odottelen seuraavienkin osien ilmestymistä. Inhoan odottelua keskellä tarinaa, vaikka niinhän tässä tietysti nytkin käy...

Such a Beautiful Book, Such a Cruel Book... Kaikki se valo, jota emme näe

Anthony Doerr : All the Light We Cannot See
Äänikirjalaina HelMet Overdrive

Kun ottaa luettavakseen kirjan, jota on hypetetty siellä ja täällä, hirvittää välillä oikein tosissaan. Odotukset nousevat niin korkealle, että ihan väkisinkin pettyy, ja tiettyyn ikään tullessa osaa jo odottaa ja pelätä tuota pettymystä. Melkein jätin Anthony Doerrin Kaikki se valo, jota emme näe kirjan lukematta - tai kuuntelematta, kun äänikirjasta on kyse.

Onneksi en kuitenkaan jättänyt, sillä Zach Appelmanin lukema toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja kosketti. Olen aiemminkin hehkuttanut klassikoiden nousevan uusiin sfääreihin äänikirjoina. En ole lukenut tätä kirjaa muuten laisinkaan, mutta kuunneltuna se oli kauniilla tavalla julma ja kiehtovaa kuunneltavaa. Sodan kauhu ja ihmisten mielettömyys vyöryvät kuuntelijan ylle ja kuitenkin kyseessä on tarina kahdesta nuoresta, ranskalaisesta sokeasta tytöstä ja saksalaisesta nuoresta sotilaasta St.Malon piirityksen jaloissa maihinnousun aikaan. Tosiasiassa tarina tietysti menee kauemmas ja syvemmälle kuin nuo muutamat päivät.

Marie-Laure kasvaa isänsä kanssa pienestä sokeutuneesta tytöstä nuoreksi neidoksi. Pariisin museon avainsepän tyttärenä, hän kasvaa keskellä luonnonhistorian ihmeitä ja oppii isältään, miten selviytyä ilman näköään. Isän rakentama taidokas kaupungin pienoismalli opettaa kadut Marie-Lauren muistiin, toisen mallin kätkemät salaisuudet tuovat vaaran heidän kannoilleen. Suurin tuhoaja on kuitenkin sota, jonka jaloista Marie-Laure pakenee isänsä kanssa isosedän taloon St Maloon.

Werner kasvaa orpona saksalaisessa kaivoskaupungissa. Hän on kiinnostunut kaikesta, oppii nopeasti ja ymmärtää erityisen hyvin teknologian ihmeitä, joista suurin tuntuu olevan radio. Radion avulla Werner ja hänen siskonsa koskettavat maailmaa kauas Saksan yhä tiiviimmin sulkeutuvien rajojen taakse, aina Ranskaan saakka. Kun Werner sitten joutuu nousevan kansallissosialismin koneistoon ja lopulta sotaan, kantaa hän sielussaan kaiken muuttavaa muistoa.

St Malossa nuorten polut kohtaavat lyhyen hetken verran ja matka tuohon kohtaamiseen vielä läpi poliittisten muutosten, sodan hulluuden, ideologioiden kestämättömyyden. Kaiken yli vievät maailman ääriin ulottuvat radioaallot. Kirjan myötä joutuu väkisinkin pohtimaan pienen ihmisen roolia suuressa koneistossa, mutta myös viestinnän merkitystä ihmisen ajattelun vaikutteena. Ei ole samantekevää, millaista viestiä lähetämme maailmalle. Pienikin ajatuksen kosketus voi muuttaa paljon. Samalla kirja kertoo sydämen voimasta ideologioiden puserruksessa, miten ihminen on kuitenkin aina inhimillinen olento, huolimatta pakkosyötetyistä ihanteista ja asenteista tai turruttavasta väkivallasta.

Minusta kirjan tarina on toiveikas huolimatta kaikesta tuhosta. Ihminen ei ehkä selviä, mutta inhimillisyyttä ei voi tappaa, niin kauan kuin joku jossain välittää. Elämä jatkuu ja on meidän tehtävämme auttaa seuraaviakin sukupolvia välttämään tuhoamasta toisiaan.

Ennen kaikkea Kaikki se valo, jota emme näe, on kuitenkin hyvää kirjallisuutta. Se onnistuu kuljettamaan tarinansa katkeamatta, vaikka aikaperspektiivi ja näkökulmat heittelevät suuntaan jos toiseenkin. Sitä pidättää melkein hengitystään, kun odottaa jatkoa jonkin tietyn henkilön tilanteelle tai ymmärtää myöhemmän tapahtuman syyn. Lisäksi kirja on paljon enemmän kuin kertomus sodasta, sen sisällä kulkee legenda kadonneesta jalokivestä, jota himoavat niin jumalat, sulttaanit kuin saksalaiset sotilaat, vaan kiven omistamisen onneen kätkeytyy kirous.

HelMet Overdrivessa kirja taitaa olla yksi eniten varattuja viime aikoina. Minäkin odotin sen saamista lainaan useamman kuukauden, mutta kokemus oli ehdottomasti odotuksen arvoinen. Loman loppumisessa oli myös se hyvä puoli, että työmatkoilla ehti taas myös paremmin kuuntelemaan äänikirjoja, jolloin kahden viikon laina-aika riitti loistavasti. Ehdottoman kuunneltava kirja tämä. Kannattaa mennä mukaan jonoon, jos ei vielä tätä ole tullut lukeneeksi. Overdrivessa kirja on englanniksi, mutta onneksi kielellisesti sen verran selkeää (sekin hyvän kirjan merkki), että ei-natiivikin pysyi hyvin mukana ja saattoi keskittyä nimenomaan tarinaan, kielellisen kääntämisen sijaan.

Oi voi heinäkuuta ja yksi kesäkirjasuositus lisää

Oi ja voi... Lomalla piti rentoutua ja lukea. Lopputuloksena oli tämän vuoden vähiten luettuja kirjoja kuukaudessa. No, syitä olen jo valitellut (ja tunnustanut) aikaisemmin, eli ei niistä sitten sen enempää.

Luin koko heinäkuun aikana vain 5 kirjaa ja niistäkin oli kaksi kevyenpuoleista fantasiaa, joiden lukemiseen ei yhteensäkään tainnut mennä muutamaa päivää kauempaa. Ei niissä lukemisena mitään vikaa ole. Minä tykkäsin kovasti. Itse asiassa R.L.Naquinin kuusiosainen Monster Haven-sarja oli viihdyttävä alusta loppuun saakka. Se ei ottanut itseään liian vakavasti, mutta piti homman kasassa.


R.L.Naquin: Monster Haven -sarjan kolme viimeistä osaa
HelMet Overdrive 

Zoey jatkaa Aegis-työtään ja suojelee yliluonnollisia olentoja ja auttaa niitä pulassa. Sitten alkaa löytyä muita Aegiseja murhattuina ja Zoey joutuu hurjaan kilpajuoksuun sarjamurhaajan kanssa. Lopulta suuri juoni paljastuu, mutta tietäminen ei välttämättä auta yhtään, kun niskaan kirjaimellisesti alkaa satamaan ihmissusia, vampyyreja ja lopulta zombejakin. Viimeisessä taistelussa kohtaavat toisensa viimeinen Aegis ja uusin kaupunkilegendahirviö.

Kuulostaako oudolta, mutta jännän kiehtovalta. Odottakaapas kun listaan kirjojen nimet: Golem in my Glovebox, Demons in My Driveway ja Phoenix in My Future.  Ehdotonta kesäkirjojen aatelia. Kevyttä, muttei päänsärkyä aiheuttavaa höttöä.


Niin, siis...

Kaksi viidestä oli puhdasta viihdettä ja fantasiaa ja kolmaskin itse asiassa menee itse oikeutetusti fantasiakategoriaan. Olen jotenkin onnistunut jättämään väliin Robin Hobbin kirjat, mutta nyt silmiini osui (taas Overdrivessa) hänen uusimpansa äänikirjana. Fool's Assassin oli aivan mahtava kuunneltava, vaikka hivenen järkälemäisenä aiheuttikin pientä sydämentykytystä ja laskuvirheitä kahden viikon laina-ajassa pysymiseksi. Ehdottomasti kuuntelun arvoinen kirja!

Klassikkohaaste osui kuun loppuun, joten kirjankin sain luettua tietysti heinäkuussa. Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan paikkasi aukon sivistyksessäni. Toisen aukon paikasikin sitten teos Aila Meriluodon päiväkirjoista. En varsinaisesti tunne runoilijaa, mutta päiväkirjojensa ilmaisun rehellisyydestä ja raadollisuudesta pidin.


Siinä ne kirjat sitten olivatkin

Teatteriin sentään ehdittiin ja tykättiin kovasti. Isojen poikien ja siskon kanssa nautimme Turun Kesäteatterin Vartiovuoren mäellä esittämästä Aarresaaresta täysin rinnoin.

Loppuloma menikin sitten mökillä ja kotosalla lasten kanssa tuhtatessa. Kelit eivät rantakellimistä oikein hellineet, mutta näytti tuo loma kuluvan siltikin nopeasti. Ehkä tämä töihinpaluu sitten lisää lukemistakin, kun tuo Neiti Fisherin etsivätoimisotkin taitaa piakkoin olla sarjana loppupuolella. Ainakin työmatkat ovat saaneet mainiosti alkuun äänikirjojen kanssa. Juuri kuuntelin kirjan, joka taitaa pompata vuoden parhaimmiston joukkoon ihan lentämällä.

Elokuun teatteri on vielä päättämättä. Ehdotuksia?