Choderlos de Laclosin Dangerous Liaisons taisi olla ensimmäinen lukemani englanninkielinen kirja. Olimme perheen kanssa Kreetalla lomamatkalla ja minä kahlasin kirjeromaanin läpi sanakirja vieressäni. Sittemmin olen myös katsonut ainakin kaksi tarinan pohjalta tehtyä elokuvaa. John Malkovich on ehdottomasti "aidoin" Valmont minun mielessäni perusteellisen elostelijan elkeineen. Valheet, viettelijät ja viattomat siis on kulkenut mukanani teini-iästä lähtien, vaikken oikeastaan edes tarinasta pidä. Minulle jää siitä aina vähän epämukava olo. Juonittelijat ovat vähän liiankin petollisia, viettelijät turhan suorasukaisia ja viattomat ihan liian naiiveja.
No, silti lähdin tyytyväisenä teatteriin siskon ehdottaessa elokuun teatterikäynnikseni Suomenlinnan kesäteatteria, jossa Ryhmäteatteri esitti tarinan yhtä sovitusta. Mikäs siinä oli Suomenlinnaan lähtiessä, kun aurinko paistoi ja kesäsää helli muutenkin. Katetussa teatterissa tosin oli vilttejä yleisön lämmikkeeksi kiviseinien hohkaavaa kylmyyttä vastaan, mutta väliajan jälkeen niitä ei varsinaisesti enää olisi edes kaivannut.
Itse teatteriesityksestä olen vähän kahden vaiheilla. Aloitus oli vallan mainio. Kolme tanssijaa rymisteli lavalla hevisävyisen musiikin säestyksellä ja kertoi sitten asetelmat kreikkalaisen kuoron tyyliin. Siinä otettiin luulot pois yleisöltä samantien.
Samoin pidin hurjasti esityksen aikana useamminkin käytetystä tekniikasta, jossa kohtaukset etenevät kaanonina. Varsinkin alun kirjeen kirjoitus, jossa Madame de Merteuil aloittaa kirjeen kirjoituksen, jonka Valmontin lakeija jatkaa loppuun lukemalla, ja muutama muu vastaava ketjutus olivat viihdyttäviä ja veivät tarinaa jouhevasti eteenpäin.
Silti olin ennen väliaikaa vähän pitkästynyt. Farssimaiset karikatyyrihahmot ja liioittelevat tunteidenpurkaukset saivat kyllä aikaan hymähdyksiä, mutta osittain ehkä vähän väärissäkin paikoissa. Lisäksi tarina eteni vähän turhan leppoisaan tahtiin. Asiaa olisi auttanut käytettyjen elementtien hyödyntäminen tarinan ripeyttämisessä. Juonen kohtauksia kuvaavat tanssiesitykset (tanssijoina: Johannes Hiltunen, Karoliina Kauhanen, Justus Pienmunne, Laura Sorvari) olivat hirmuisen hyvä idea, mutta miksi ihmeessä piti sitten sama näytellä vielä selväsanaisesti uudelleen perään. Monessa kohtaa tanssi olisi itse asiassa riittänyt ja tuonut sellaista raikasta vaihtelua tarinankulkuun.
Lavasteet olivat varsin toimivat ja muuttuivat nopsaan makuukammarista, budoaarin kautta salonkiin (ja muutamaan muuhunkin kuvioon.) Aika rohkeita kuvioita makuukammarissa esitettiinkin, ihan juonen mukaisia toki, mutta ymmärrän näytelmän määritelmän "aikuisille". Ei siellä mitään törkeää tietenkään ollut, mutta varmasti kohtia, joissa vitsi menisi nuoremmalta yleisöltä ihan ohi.
Henkilöhahmoista pidin eniten Cécilestä (Sonja Salminen), hän oli oikeasti hauska kaikessa liioittelussaan. Samoin herra Danceny (Paavo Kinnunen) sai suupielet hymyyn. Fabio-karikatyyri Valmont (Antti Virmavirta) vähän nikotutti ensi alkuun, mutta sitten hän inhimillistyi tarinan edetessä ja...
Niin, väliajan jälkeen kerronta vahvistui ja tunnelma tiivistyi. Loppuosa näytelmästä mentiin traagisemmissa merkeissä ja päästiin näkemään oikein draamaa. Se sopi minullekin paremmin. Valmontin lopun kohdalla jopa liikutuin (tosin oli pakko myös vähän hymyillä dramaattisuudelle).
Lopun parantumisen ansiosta jäi esityksestä lopussa hyvä maku. Vähän olisi voinut tiivistää, mutta ainakin taidettiin mennä aika uskollisesti alkuperäisen juonen mukaan. Ihan hyvä kokemus siis, vaikka en minä edelleenkään ole tuon tarinan varsinainen fani.
P.s. Jos haluat tietää, miten päädyin seuraavana päivänä puiden latvojen tasalla - niin kurkkaa täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti