Sivut

30.11.2014

Vähitellen taas elävien kirjoissa

Onneksi edes nenäliinat olivat trendikkäitä!
Marraskuun viimeinen viikko meni pahasti niiskutuksen, kröhimisen, päänsäryn, korvasäryn ja muun flunssaisuuden parissa. Tuohon lisää perhekerroin tarttuvassa taudissa... Varmaan ymmärrätte, etten ihan ihan heti kaipaa samanlaista uudelleen? Nyt kuitenkin aletaan taas vähitellen palaamaan elävien kirjoihin.

Kirjoista puheenollen. Sairastamisesta huolimatta oli marraskuu todellinen kirjakuukausi. Luin peräti 16 kirjaa. Joukosta löytyy 2 äänikirjaa, 3 painettua ja loput 11 ovat sitten e-kirjoja. Pitkästä aikaa tuli luettua myös vähän reippaammin englanniksi, tosin sellaista vähän kevyttä hötöä.

Yksi "syyllinen" suureen kirjamäärään on marraskuun #lukuhaaste. Tarkoituksena oli lukea vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta päivässä. Minä vaan en osannut jäädä varmaan yhtenäkään päivänä noihin 30 sivuun. Tosin osa lukemastani on sellaista, etten ole ihan varma lasketaanko niitä juuri kaunokirjallisuudeksi...

Mitä sitten luin? 

Lentokentällä, koneessa ja muutenkin stressaavan kuun kiireiden keskellä tuli luettua peräti 6 historiallista dekkaria. Historiallista, ne siis sijoittuvat tuonne viime vuosisadalle sotien väliin. Kummassakin seikkailee nuori, aristokraattinen neitokainen. Ensimmäisessä sarjassa Honourable Daisy Dalrymple kirjoittaa lehtikirjoituksia upeista rakennuksista ja auttaa siinä sivussa Scotland Yardia (ja sen komeaa Chief Inspectoria) selvittämään murhia. Tällä sarjalla ylitin kolmen osan kirouksen eli luin niitä neljä. Kevyttä ja kuplivaa. Samantyylistä, mutta ehkä vielä astetta hötöisempää, dekkaria edustaa toinen aloittamani sarja. Siinä kuningattaren sukulainen joutuu kamppailemaan sekä rahavaikeuksien että eteen sattuvien rikosten parissa. Her Royan Spyness ja Royal Pain kertonevat jo kirjanniminä tyylilajin.

Dekkareita tuli luettua myös Galbraithin Silkkiäistoukka sekä Alan Bradleyn Kuolema ei ole lastenleikkiä. Ensiksi mainittu on tietysti ihan laadukas, mutta erityisesti pidin Flavia de Lucen toisesta esiintymisestä. Hänen seurassaan on aivan omanlaisensa tunnelma.

Fantasiaa edustivat tässä kuussa Maria Carolen Tulen tyttäriä ja Angie Sagen Septimus Heap -sarjan neljäs osa Kivi. Toki fantasian puolelle menevät myös marraskuun äänikirjat. Taru sormusten herrasta-trilogian ensimmäinen osa eli Sormuksen ritarit kirvoitti ihastuneita huokauksia. Lapsille suunnattu Kummitusjuna taas oli täynnä ihania, vain vähän pelottavia tarinoita.

Muutakin lapsille suunnattua tuli luettua. Lasten e-Tarinat oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus lasten e-kirjasaralla. Niiden avulla sai jopa meillä aikaiseksi hetken rauhaa ja hiljaisuutta.

Jari Järvelän Särkyvää ja Marjatta Lintusen Hulluruohola edustivat marraskuussa uutta suomalaista kirjallisuutta. Molemmista pidin, mutta erityisesti minua viehätti Hulluruoholan vinkeän vinksahtanut maailma, jossa normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat häälyviksi ja rakkaudessa vaikuttaa erityisesti sen poissaolo.

Siinähän se kuukausi sitten menikin. Ai niin, luin minä yhden superhömpänkin. Sellaisen romanttisen ja vähän pseudohistoriallisen. Ei siitä sen enempää.

Hulluruohola

Maritta Lintunen : Hulluruohola
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

Minä en oikein tiennyt, mitä odottaa tältä kirjalta. Se oli hyvä. Sai hypättyä mukaan ja antaa tarinan viedä. Kertomus sopeutumattomien ihmisten, psykiatristen palvelujen toivottomien tapausten kanssa samaan taloon maaseudun keskelle päätyvästä tytöstä olisi voinut olla ihan mitä vain, jännitystarina, kauhutarina, siirappinen parannuskertomus, fantasia tai sitten ei mikään niistä. Kirja ei ollut mikään niistä. En oikein tiedä, mikä se oli.

Sara päätyy Riihen kylän koululle despoottisen isoisänsä toimittamana. Tarkoituksena on saada maailmalla huitelevat pojantytär rauhoittumaan ja ryhdistäytymään ottamalla vastuuta eristäytyneestä hoitolasta. Paikalle lähetetään muutama psykiatrisen hoidon tavoittamattomiin diagnosoitu tapaus sekä topakka taloudenhoitajatar. Sara taistelee aikansa vastaan, mutta vähitellen Hulluruoholan taika saa hänetkin valtaansa, varsinkin kun paikalle saapuu salaperäinen Matias Pohjola.

Kyseessä on siis rakkaustarina? Kyllä ja ei, rakkaudella on kirjassa roolinsa, mutta niitä on useampia. Rakkaus voi pelastaa tai kahlita. Se voi myös tuhota. Rakkaudettomuus puolestaan särkee tai sitten siitä saa eteenpäin vievää voimaa. Rakkaudella on kirjansa rooli, mutta se johtuu vain siitä, että rakkaudella on ihmiselämässä aina rooli. Oli sitä eli ei.

Hulluruohola kertoo myös normeista ja normien ulkopuolisuudesta. Riihen koululle päätyvät ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rikki. Niin ainakin tulkitaan yhteiskunnan määritysten mukaisesti, mutta onko ihminen rikki, jos hän löytää onnensa toisin kuin muut? Pitääkö aina sopeutua? Sitä paitsi, kaikissa meissä on jotain rikkonaista, jos tarkasti tutkitaan. Hulluruoholassa erilaisuuden piirteet nousevat karikatyyrisiin mittoihin kaikissa asukeissa. Lopulta on vaikea erottaa hoitajaa hoidettavasta.

Minä pidin kirjasta hurjasti. Se ei ota kantaa. Se vain kertoo tarinansa ja antaa lukijan reagoida ja tulkita omien lähtökohtiensa mukaan. Se myös kertoo oikean tarinan eikä vain kuvaile eksentristen ihmisten omituisia touhuja. Palasista koostuu kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun joku ei jaksa, kun jollain on liian kiire, kun lapsi oppii näkymättömäksi ja löytää toisen todellisuuden pakopaikaksi. Pidin myös lopun käänteestä, vaikka jotain sellaista hiukan toivoin ja vähän ennakoinkin. Pelkäsin perinteistä ja helppoa loppua, mutta onneksi Lintunen ei sorru vaan tyyli pitää loppuun saakka.

Mikä kirja Hulluruohola sitten oikein on? Omissa luokituksissani kirjaan sen vain tylsästi nykykirjallisuudeksi. Ei se oikein sovi mihinkään lokeroon sen paremmin kuin henkilöhahmonsakaan. Miksi sitä oikeastaan pitäisi edes luokitella? Lukekaa itse, niin tiedätte.



Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

28.11.2014

Sohvaröhnöinen päiväuni sairastuvalla

 Näkemys Sohvaröhnöstä by Kirppu 10v

Kohta viikko intensiivistä sairastamista takana, eikä loppua näy. Kolmella viidestä on antibioottikuuri, mutta silti meillä köhitään, niistetään, valitetaan korvia ja päänsärkyä eikä puolella porukasta ole ääntä ollenkaan.

Pakko silti tehdä vähän töitäkin välillä, tosin riski sohvaröhnöisiin päiväuniin on suuri
.


Sohvaröhnöinen päiväuni

Kahvin tuoksu vipattaa viiksiä. Suklaa sulaa suuhun. Vaaleanpunaiset korvatupsutkin värisevät makeaa.  Kynttilä tönii pimeyttä ulos ikkunasta.  Vielä yksi kirjan sivu, toinen pala suklaata, vielä yksi luku. Mieluummin etsivä Lontoon sumussa , kuin itse pihan sateessa. Peitto tiukemmin jalkojen päälle, hartiat syvemmälle tyynyjen sekaan.

Rivit kiemurtelevat, kirjaimet sekoittuvat toisiinsa. Kohtalokas nainen ikkunassa haihtuu luomien läpi hehkuvaan ikkunatähden valoon.  

PING!  Kolaus! Kopsahdus! Hätkähdän läppärin vierestä.  Puhelin lojuu lattialla. Sähköpostimerkki vilkkuu ruudulla, kirjoittamaton teksti pyytää tallennusta. Vilkaisen sohvan suunnasta tapittavia kirkkaita silmiä. Lumous haihtuu ja otus ryömii sohvatyynyn alle piiloon, kutomaan uutta unta.  Työlista pitenee silmissä. Paljonko vei päiväuni aikaa hukkaan? Pahuksen sohvaröhnö.    



23.11.2014

Ylenpalttista äänikirjahehkutusta ja klassikkohuumaa

Teitä on varoitettu!

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta : Sormuksen ritarit 
äänikirja osin Elisa Kirjalta kuunneltavaksi ja osin omana ostoksena
lukijana: Heikki Määttänen

Olen aiemminkin hehkuttanut äänikirjoja klassikkojen uudelleenkokemisen välineinä. Hobitti sai minut jo innostumaan ja Sinuhe egyptiläinen miltei transsiin. Taru sormusten herrasta... no, olen lukenut sen moneen kertaan ja nauttinut aina. Silti tuntuu, että kuunneltuna tarinaan pääsee oikeasti sisälle. Sitä pelkää metsässä sormuksen ritareiden mukana, tuntee miekkakädens särkyä tai kuuntelee ilo sydämessään haltialauluja.

Kiireisen ja stressaavan työrupeaman aikana Sormuksen ritarit on tarjonnut minulle tervetulleen hengähdystauon ilman aikatauluvahinkoja. Äänikirjaa voi kuunnella paikasta toiseen siirtyessä, tai samalla kun tekee kotitöitä. Sitä voi vaeltaa Morian kaivoksissa vaikka istuukin taksin takapenkillä matkalla lentokentälle.

Äänikirjojen myötä pääsee kokemaan jotain entisaikojen tarinankerronnan taiasta. Kirjojen lukeminen on ihanaa, siitä en luovu, mutta äänikirjojen mukana saa kuitenkin vielä jotain lisää. Toki kokemus on riippuvainen myös lukijan taidosta. Heikki Määttänen lukee aika neutraalilla tavalla, mutta se tuntuu sopivan juuri tähän kirjaan. Ei tämäntasoinen klassikko mitään esittämistä kaipaakaan. Antaa tekstin ja tarinan viedä mennessään.

Mikä tarina tämä onkaan! Joka kerran tempaudun täysillä Frodon ja kumppanien matkaan. Jotkut valittavat kirjaa hidastempoiseksi, mutta minusta juuri matkanteon rytmissä on tarinan voima. Tämä ei ole nykyaikainen toimintaseikkailu, jossa joka toisella sivulla heilutellaan miekkoja. Taru sormusten herrasta vie paljon syvemmälle. Hyvä ja paha vuorottelevat, henkilöhahmot elävöityvät ja heitä oppii matkan varrella ymmärtämään. Äänikirjassa kuvauksellisuus ja kerroksellisuus vain korostuu. Silti Tolkien ei selittele. Hän näyttää, ei kerro.

Yhden pienen mutinanaiheen löydän tämän klassikon äänikirjaversion kohdalla. Se on hinta. Jostain syystä (ehkä alkuperäisten cd-levyjen mukaan) kirjan kolme osaa on jokainen jaettu kahteen. Se tarkoittaa kuutta erikseen ostettavaa äänikirjaa. Ensimmäinen osa kustantaa yli 20 euroa ja loput viisi noin 15 euroa kukin. Siinä tulee koko kirjalle aika suolainen kokonaishinta, vaikka onkin klassikko...



22.11.2014

Jouluruuhkassa - raapale



Kohta se on taas jouluruuhkien aika. Millähän siellä keskellä onnistuisi säilyttämään joulumielensä ?
Ainakin auttaa, kun ulkona on edes vähän valkoista!



Jouluruuhkassa

Lumisella kadulla jouluvalojen alla voi joko ahdistua tai nauttia. Lola ei tiennut kumpaan olisi kallistunut. Jos sulkisi silmät sekunniksi?  Jostain kantautui kilinää. Typerää joulumusiikkia, marraskuussa!

Ei sittenkään tavaratalomusiikkia. Lumihiutaleet kutittelivat poskia, pehmeää tuhahdusta seurasi lämmin henkäys. Lola katsoi. Karvainen kuono värähti. Uusi tuhahdus löyhäytti loputkin hiutaleet pois nenänpäältä.

Katu oli autioitunut lumipyryyn. Lola kohotti kätensä. Silitti poron lämmintä karvaa. Jostain takaa kuului kalahdus ja kohti lensi jokin esine. Vaistomaisesti hän koppasi sen kouraansa. Poro ravisteli. Sarvet heiluivat uhkaavasti ja roiskuvat pisarat pakottivat katseen toiseen suuntaan.


Ympärillä harppoivat taas kiireiset. Lola katsoi kulkusta kämmenellään. Sen voisikin antaa pojalle pikkujoululahjaksi piparitaikinaa tehdessä.

21.11.2014

Järi Järvelän särkyvää - ja arvonnassa voittivat...

Jari Järvelä : Särkyvää
Luettavaksi kustantajalta

Niinhän minä tuon lupasin lukea lukuhaasteen vaatimassa nopeudessa. Itse asiassa olin varsinainen pikakiitäjä, sillä viikon sijaan lukuaikaa kului vain muutama päivä. Osaksi tämä johtuu kyllä kirjastakin. Särkyvää koostuu lyhyistä ja napakoista luvuista, joita ahmii useampia ihan huomaamattaan. Eikä aikaakaan kulu ylenmäärin.

Kun tukeva mies vanhassa Ladassaan ottaa kyytiin nuoren liftaritytön, ei yhteentörmäystä voi välttää. Matkalla Euroopan halki, kohti Pamplonaa ja sen kujilla juoksevia härkiä kohtaavat kaksi vastakohdilta näyttävää toisensa. Asfalttikilometrien kadotessa auton alle hioutuvat kulmat ja pikkuisen pintaa raaputettaessa alta löytyykin paljon samanlaista.

Miehellä, Teemulla, on koko omaisuutensa mukanaan pahvilaatikossa. Tosin laatikossa olevat esineet eivät niinkään kerro omistuksesta, kuin siitä, miten jokainen meistä kantaa mukanaan paloja elämästään. Niistä toiset ovat rikkinäisempiä kuin toiset, mutta painoa löytyy yllättävistäkin asioista. Kirjaa lukiessa tulin miettineeksi, mitä itselläni löytyisi laatikosta, kun kaikki pinnallinen olisi tiputettu pois matkasta. Ainakin vaaleanpunainen nalle pysyisi matkassa, yksi videokasetti, pari pientä tossua... ja tietysti muutama muukin juttu. Aika pieneen laatikkoon ne kai mahtuisivat.

Teemuu on vähän sellainen rassukka, joka myöhäisherännäisenä koittaa ottaa elämänsä haltuun. Miten joku voikin olla ollut noin eksyksissä ja oman elämänsä ulkopuolella? Hän on kuitenkin sympaattinen, eikä lukija toivo hänen saavuttavan matkansa päätä. Liftarityttö Agnes on rosoinen ja rikkinäinen hahmo, josta kuitenkin löytyy voimaa monessakin mielessä. Hänellä on kyky syvempään empatiaan ja olemisen ehdottomuuteen. Hän pärjää. Agnes myös tuo sopivan vastapainon Teemun hahmolle tarinassa. Ilman liftaritytön uhmaa olisi tarina liian pehmeä, nössykkä.

Pidin kirjan rakenteesta. Matkakertomusluvut vuorottelivat Teemun blogikirjoitusten kanssa. Näin bloggaajana sitä myös tunsi myötätuntoa Teemua kohtaan siitä, miten kirjoituksiin tulevat kommentit ovatkin ihan jotain muuta kuin mistä aiheessa puhuttiin. Niinkin voi käydä. Tosin olen kokenut tuon ehkä vielä enemmän FB-postausten kommenttien kuin blogikirjoitusten kiroukseksi tai voihan se tietysti kokea rikkautenakin, että keskustelu velloo.

Särkyvää on näennäisen kevyt kirja, vakavasta aiheesta. Se myös jää mieleen kummittelemaan eikä unohdu niin kuin suurin osa pinnallisesti viihdyttävistä kirjoista. Ihan oli lukemisen arvoinen. Pitänee lukea muutakin Järvelää. Tähän saakka olenkin hänet tuntenut enemmänkin ruoasta ja ruokamuistoista kirjoittavana kolumnistina.


SITTEN SE ARVONTA!

Arvonta suoritettiin perinteisesti paperilapuilla ja laput valitsi Toto 3v. Voittomahdollisuudet olivat varsin hyvät. En päästänyt osallistujia ihan helpolla, joten heitä ei myöskään ollut suuren suurta määrää.

Voitot menivät seuraavasti :

Jari Järvelän Särkyvää lähtee postissa nimimerkille Tiiti66

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein puolestaan kolahtaa postiluukkuun Riitta Alaluusualle.

Voittajille on ilmoitettu sähköpostitse.


ONNEA VOITTAJILLE JA LUKUILOA!


Näillä kirjoilla on helppo vaikka jatkaa lukuhaastetta eteenpäin!

20.11.2014

Silkkiäistoukka - Cormoran Strike #2

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
Oma ostos Elisa Kirjan messutarjouksesta

Toinen osa Cormoran Strike-dekkarisarjasta vie lukijan keskelle kirjakustantamisen julmaa maailmaa. Juonittelut, selkäänpuukottamiset ja menestyksen kadehtiminen eivät anna kovin kadehdittavaa kuvaa.

Kirjailija Owen Quine on kadonnut ja hänen vaimonsa palkkaa Cormoran Striken hakemaan katoamistemppuja aiemminkin harrastaneen miehen takaisin. Vähitellen käy ilmi, että Quine on viimeisimpänä työnään kirjoittanut törkeitä paljastuksia täynnä olevan fantasiakirjan, vaan onko kirjan kunnianloukkauksissa tarpeeksi syytä vaientaa kirjalija lopullisesti ?

Dekkarin juoni on luistava ja tarina kehkeytyy esiin sopivalla tahdilla. Kiemurat ovat ihan mielenkiintoisia, mutta jotenkin en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Ehkä kohtaukset ovat kuitenkin sen verran irrallaan toisistaan, että punainen lanka ei pysynyt ainakaan tällä lukijalla hyppysissä kunnolla. Myös päähenkilöt eli Cormoran Strike ja hänen assistenttinsa Robinin välinen suhde on jotenkin sellaista soutamista ja huopaamista ja ihmettelyä, että hohhoijaa. Sitä ei oikein meinannut jaksaa. Toki asiaan voi vaikuttaa sekin, että luin kirjaa aika väsyneenä.

Kirjan hahmojen nimistä minä pidin. Cormoran Strike on jo mukavan mielikuvituksellinen, Owen Quine tuo jotenkin vähän oudohkoja ja hahmoon sopivia assosiaatioita. Paras on kuitenkin lehtimies Dominic Culpepper, jonka nimestä ranskaaosaaville on hupia ja samalla voi miettiä kirjailijan omaa asennoitumista lehdistöön...

Mitäpä tästä kirjasta muuta? Ihan oli sujuva ja luettavaa, muttei tehnyt sen suurenpaa vaikutusta.

16.11.2014

Sohvaröhnö ja kissa



Jup, viime aikoina ei töistä ole meinannut tulla yhtään mitään, mutta kaikenlaista sälää ovat sormet näppäimistöllä tuottaneet... Bittiotus sohvaröhnö ei jostain syystä jätä minua rauhaan. Ehkä sen toinen nimi onkin lorvikatarri.


Sohvaröhnö ja kissa

Ensimmäisellä tapaamisella kissa ponkaisi kohti tupsukorvia, toisella luimisteli sohvan vieressä. Kolmannella kerralla katti käänsi selkänsä, tassutteli muihin maisemiin.  Sitten oli muutaman päivän hiljaista.

Tänään tein koneen vieressä jotain töiden tapaista. Kahvikuppi oli kylmä eikä suklaakääreen sisältä löytynyt murustakaan.  Ajatukset jumittivat ja nukuttikin niin. Joku pehmeä töni jalkaani kevyesti. Tönin takaisin ja kehotin kissaa menemään päiväunille. Töniminen jatkui.  Katsoessani alas, vastaan tapittivat tummat nappisilmät. Ei sittenkään kissa, vaan sohvaröhnö.

Sohvaröhnö katsoi minuun vetoavasti ja tassutteli sohvan luokse.  Se hyppäsi käsinojalle odottamaan. Viikset sojottivat loukkaantuneina kohti pehmeintä sohvatyynyä. Kurkistaessani selkänojan yli näin röhnön tönivän kerällä silmät kiinni kehräävää kissaa. ”Aja se pois!”.



Sohvaröhnön ensiesiintyminen ja muita raapaleita 


14.11.2014

Lukuhaasteen puoliväliarvonta


Karo Hämäläisen marraskuun lukuhaaste on tosi kiva juttu. Saa melkein niin kuin luvan lukea romaania joka päivä. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että istuu kirjan kanssa sohvannurkassa eikä ole laittamassa pyykkikonetta päälle...

Lukuhaaste onkin jo miltei puolessa välissä. Olen lukenut useamman kevyen dekkarin (murhia 20-luvulla) ja yhden vähän uudemman dekkarin eli Robert Galbraithin Silkkiäistoukka (kirjoitus tulossa, kunhan kerkiää). Lisäksi luin Maria Carolen syksyn uutuuden Tulen tyttäriä, josta pidin kovasti.  Kesken on vielä Septimus Heapin neljäs osa (vähän nuoremmille fantasian lukijoille). Lisäksi olen lukenut enemmän tai vähemmän sekalaista (ja kesken olevaa) kuten Mika Waltarin elämäkertaa tai Lähi-idän konfliktin historiasta kertovaa Holy War: The Crusades and Their Impact on Today's World, mutta nehän nyt eivät kai varsinaisesti ole kaunokirjallisuuteen luettavaa.

Lukemistani kirjoista kaikki, paitsi Septimus, ovat olleet e-kirjoja, mutta kuitenkin vielä perinteisessä tekstimuodossa.  Lasten e-kirjat puolestaan on edustanut uutta kirjamuotoa. Itse asiassa en ole oihan varma voiko näitä varsinaisesti kirjoiksi sanoakaan, mutta mukavia olivat ja lapset viihtyvät niiden parissa edelleen. Samoin olen kuunnellut äänikirjoja ahkerasti.

Matemaattisesti lahjakkaat ovatkin tuosta jo itsekseen laskeneet summana olevan enemmän kuin 30 sivua päivässä, mutta varmistetaanpa kisakunto.
Jotta jatkossakin tahti pysyisi vaaditun mukaisena, ajattelin tässä motivoida itseäni pienellä aikatauluvaateella.

ARVONTA

Seuraavana lukulistallani on Jari Järvelän Särkyvää. Siinä on 219 sivua. Kun sen jakaa 30:llä on lopputuloksena noin 7. Teillä on siis seitsemän päivää aikaa ilmoittautua arvontaan. Kun olen saanut kirjan luettua, arvon sen ilmoittautuneiden blogin lukijoiden tai Facebook-tykkääjien kesken ja lähetän voittajalle. 
Lisäksi arvon jo aikaisemmin lukemani Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein

Näin osallistut arvontaan : 
  1. Ilmoittaudu blogin lukijaksi sivupalkissa tai käy tykkäämässä FBsivusta, jollet vielä ole sitä tehnyt.
  2. Minua kiinnostaa kuulla, mistä tykkäätte lukea. Rullaa siis blogin (klikkaa tästä) etusivua alaspäin ja kerro kommenttina tähän postaukseen, mistä aiheesta pidit eniten. Saat toki katsoa kauemmaksikin. 
  3. Huolehdithan, että minulla on jokin linkki tai sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi tai sitten seuraa blogin postauksia tarkkaan ensi viikonloppuna kaiken varalta.
  4. Tee ylläolevat asiat ennen 21.11.2014 klo 18:00 ja olet mukana arvonnassa!


ONNEA ARVONTAAN!


EDIT: Ilmoittautumisaika on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!


Arvottavat kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajilta

13.11.2014

Kummitusjunan kyydissä

Ritva Toivola : Kummitusjuna
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Ilkka Merivaara 

Olipas kiva äänikirja!

Kummitusjuna on kokoelma lapsille suunnattuja kummitustarinoita,jotka totta puhuen eivät ehkä ole ihan kamalan pelottavia, mutta hauskasti vinksallaan. Tätä kuunteli mielellään ihan aikuisten oikeasti.

Kummitusjuna esiintyy kahdessakin tarinassa. Sen löytää Ouluun matkalla olevan junan pelottavissa äänissä ja huvipuiston jumahtaneessa laitteessa. Mukavasti värisyttäviä juttuja molemmat. Suuria suosikkejani taas olivat koulutehtäviä syövä nettimato sekä outo taksikuski lumisilla teillä.

Tosin on vaikea valita hyvien tarinoiden joukosta sillä niitä on niin monta. Novellit ovat myös mukavan lyhyitä 10-20min noin enimmäkseen, joten ne sopivat mukavasti seuraksi lyhyillä matkoilla tai koululaisen vihdykkeeksi iltapäivän välipalalla. Tarina Saimaan rannoilta löytyvistä luolamaalauksista varmasti kutkuttaa seikkailunhaluisten mieliä ja kiusaaja saa hyvän opetuksen kivimiesten seurassa. Ja vielä oli monia muitakin mukavia juttuja.

Tällaisia hyvin kirjoitettuja ja hyvää mieltä tuottavia kirjoja ei ole ollenkaan liikaa. Ritva Toivola on kirjoittanut ja julkaissut yli 30 lasten- ja nuortenkirjaa. Siinäpä mukava lisä sekä minun että poikien lukulistalle!

Mahdollisesti kiinnostuneille tiedoksi, että tämä kolmen tunnin äänikirja kustantaa 6,90€ Elisa Kirjalla. Sehän on vähemmän kuin elokuvalippu!

Viime aikoina onkin vastaan tullut monia mielenkiintoisia kirjoja lapsille. Viimeisimpänä esim. Lasten e-Tarinat, joilla meidänkin ryhmärämän sai hetkeksi hiljaiseksi.

12.11.2014

Tulen tyttäriä toi liekkinsä sopivasti marraskuun pimeyteen

Nyt on kyllä marraskuun pimeys päässyt läpi jostain puolustusmekanismeista, sillä en meinaa millään saada itseäni aamuisin hereille. Työt ovat tervaa ja yleensä piristävä kokkaus on mennyt vanhoilla resepteillä tai, myönnetään, epäterveellisellä pikaruoalla. Nyt alkaa palautuskausi! Mandariineja ja salaatteja! Niin, ja kirjoja.

Onneksi on kirjat. Hyvä kirja saa mielen piristymään. Oikealla teemalla mieli voi saada sopivia assosiaatioita valon lisäykseen - niin kuin nyt vaikka tuleen liittyvästä kirjasta. Toisaalta hyväkin kirja voi väsyttää. En ole ihan varma, onko marraskuu oikea kuukausi lukea Waltarin kirjoitusuupumuksesta...




Maria Carole : Tulen tyttäriä 
Osuuskummalta luettavaksi

Tuli ihon alla ja levottomuus mielessä. Vahvoja naisia, joiden elämä kuitenkin kulkee muiden määräämää rataa. Kunnes joku sanoo: "Ei, tämä ei käy näin".

Viime aikoina olen löytänyt monia uusia fantasiakirjailijoita. Ilahduttavaa on ollut huomata, joukossa olevan myös naisia ja kirjoissa mukana naisten näkökulmaa. Jos yksinkertaistaen asettaa asteikon välille
aikuiset - nuoret 

ja toisaalta 

mystinen tunnelma - juonellisuus

sijoittuu Maria Carolen Tulen tyttäriä jonnekin keskimaastoon Helena Wariksen ja J.S, Meresmaan välille. Tulen tyttäriä ei ole ihan niin runollisen eteerinen kuin esim. Uniin piirretty polku, mutta toisaalta se ei myöskään ole niin suoraviivaisesti etenevä tarina kuin Mifongin perintö. Tulen tyttäriä ei myöskään ole leimallisesti nuorille tarkoitettu romaani, vaan aikuisempi lukija todennäköisesti löytää useampia tasoja teemoista. 

Vanhemmuus ja lapsen tarve vanhempiin, syntyperään liittyvät rooliodotukset, valinnanvapaus ja rohkeus kulkea omaa tietään nousivat ainakin minulla lukemisen aikana mieleen. Naarnin isä on jumala ja sellaisena kaukainen. Vaikka tuli virtaa Naarninkin suonissa ei häntä pidetä jumalanveroisena. Kun tarpeeksi sanotaan, niin oppii uskomaan. Kun käsketään sotilaaksi, niin sotilaaksi mennään. Kun käsketään naimisiin, niin naimisiin mennään, tai...

Kaiken yllä vallitsee kuitenkin rakkaus tai sen kaipaus. Äidin rakkaus lapseen, miehen rakkaus naiseen, ystävän rakkaus ystävään, naisen rakkaus naiseen - suhteet menevät limittäin ja lomittain ja välillä rakkaus sattuu. Minä pidin siitä, että rakkaus ei ollut kirjassa itsestäänselvyys, vaikka sille ei mitään mahdakaan. Pidin myös eroottisesta latauksesta, joka monissa kohdissa nousee kirjassa kauniisti esille, olematta koskaan karkeaa. 

Henkilöitä kirjassa on paljon, naisia ja miehiä. On soturi Naarni ja hänen lapsuudenystävänsä Anneke, omaa paikkaansa etsivät nuori Livia, huoleton soturi Vanja ja ihmisnainen Emma poikansa Aton kanssa. Naiset ovat pääosassa, mutta on miehilläkin tehtävä, jos ei muuten niin ainakin antamassa vastapainoa. Henkilöhahmoista pitää, mutta jollain tavalla heidän motiivinsa ja päätöksensä eivät aina nouse tarinasta perusteltuina. Ehkä syy on kerronnassa. Näkökulman vaihtuessa tarina välillä töksähtää. Lukijalla kestää hetken päästä mukaan. Voi olla, että kirjoittajan ratkaisu jättää kirja ilman lukuja vaikuttaa. Sitä olettaa jonkin jatkuvan ja huomaakin löytävänsä itsensä metsämökin sijaan vankilalinnakkeesssa. Kovin monessa kohtaa näin ei käynyt, mutta jotenkin olisini toivonut vielä enemmän syvyyttä Naarnin suuren päätöksen taakse. Vaikuttihan se kuitenkin ratkaisevasti niin monen elämään. 

Kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Se oli viihdyttävä ja vetävä tarinaltaan ja virkistävästi sen rakkaustarinat olivat perinteisistä kuvauksista poikkeavia. Enkä tällä tarkoita ilmeistä naisparia, vaan sitä, miten joku voi rakastua salamannopeasti tuoksun perusteella ja toinen taas vasta vähitellen toiseen tottuen. Tulen tyttärien henkilöt ja maailma ovat sellaisia, että niistä olisi mukava lukea lisää. Selvästi tarina jää hiukan kesken. Mitä sitten tapahtui? Mahtaakohan kirjalle tulla joskus jatkoa?


Jos haluaa hankkia laadukkaan syksyn uutuuskirjan luettavakseen kohtuuhinnalla, tässä on hyvä vaihtoehto. Kirjan löytää sähköisenä Elisa Kirjasta luettavakseen alle kympillä.

Painettu versio maksaa 20,95€ Osuuskumman kaupassa, eikä sekään ole uutuskirjaksi ylettömän kallis.


Luettavaksi kustantajalta 

11.11.2014

Sijaistoimintoja eli raapale


Minulla on uusi harrastus. Kun ulkona on mustaa ja märkää, eikä työnteko maistu, saa kummasti kirjoitettua vaikka raapaleita. Kurpitsalyhty vietiin pihalta pois, mutta tonttua ei vielä ole näkynyt. Ehkä pitäisi ripustaa pihalle jouluvalot pimeää vastaan. Tai leipoa niitä pipareita. 


Vahdinvaihto 

Tietämättään taikoen kaiversi veitsi hampaisan irvistyksen ja kolmiosilmät. Liekit hehkuivat tuijotuksen olohuoneen ikkunasta sohvannurkkaan saakka. Kurpitsakeitto valui lämpönä vatsaan, siemensämpylät murenivat hampaissa. Kepposten uhka soi ovikellon rimpautuksessa.  Riiviöt kulkivat ja nauru helisi. Öinen mustuus piilotti kurpitsaukon pyörivän loihdinnan.  

Vaihtui kuu pidemmälle. Pakkanen puri. Kynttilän loimossa irvistys valahti vasemmalle sivulle, katse nuupahti. Liekki sammui ja voima väheni. Ukon taika ei enää pidä marraskuun mustuutta talosta poissa. Oranssit posket lysähtävät räntäsateen alle. Synkkyys levittää lonkeronsa  kynnyksen yli. 

Kurpitsaukko lätsähtää kompostin päälle. Se iskee kerran silmää kulmalla vilahtavalle hiippalakille ja paiskaa kipinän pieneen kouraan. Pihalla loistavat tuikut ja piparituoksu leijuu ikkunoista. Joulutaikojen vuoro. 



Ensimmäinen raapale 

10.11.2014

Hetki rauhaa ja hiljaisuutta? Lasten e-Tarinoilla se onnistui!



Minä olen blogissani hehkuttanut ekirjoja noin yleensä ja kysellyt uudenlaisten kirjamuotojen perään. Nyt saimme kokeiltavaksi Lasten e-tarinat ja kovasti nuo kiinnostivat, kuten kuvasta näkyy. .

Kyseessä on iPadille tarkoitettu sovellus, jonka avulla voi käyttää interaktiivisiksi rakennettuja "kirjoja". Niin, kaipa ne kirjoja tavallaan vielä ovat, ainakin osaksi. Tarinan voi katsoa animaationa, tai sen voi kuunnelle kirjamuodossa kuva ja teksti kerrallaan. Lisäksi kussakin e-Tarinassa on interaktiivisia harjoitteita mielenkiinnon lisäämiseksi. Kyseessä voi olla palapelin kokoaminen, teatteriesityksen rakentaminen, muistipeli tai vaikka piirtäminen. Kaikki tuntuivat testiryhmää kiinnostavan.

Testiryhmä koostui kahdesta nuorimmaisesta (pojat 10v ja 3,5v) Esikoinen 12v ilmoitti heti kättelyssä, että tuo on tarkoitettu nuoremmille. Tosin kyllä hänkin tuntui toisella korvalla tarinaa seuraavan, vaikka coolisti olikin muka lukemassa ihan jotain muuta. Nuoremmat sitten nauttivatkin e-Tarinoista täysin rinnoin, kuten kuvasta näkyy. Oli kiva seurata yhteisiä touhuja.


Pääsimme testaamaan kaikki kolme tarjolla olevaa e-Tarinaa.

"Kuono kohti koulua" oli mukavasti vähän vanhanaikainen tarina hiirten koulupäivästä. Äiti koki tarinan rytmiltään rentouttavaksi ja osansa rauhallisuudelle oli siinäkin, ettei tarvinnut miettiä tulisiko kohta jotain pienempää pelottavaa tai liiallista ryminää. Tarina jaksoi kuitenkin pitää myös kymmenvuotiaan pojan mukanaan. Vähän mietin, miten kaiken maailman Pokemoneihin ja Bakuganeihin tottunut nuori mies reagoi hiirten herttaisiin touhuihin, mutta hyvin näytti kelpaavan. Itse asiassa poika arvioi hiiritarinan kolmesta parhaimmaksi "Kun se vaan on kiva"
Kolmevuotias oli aivan ihastuksissaan.

Toisessa tarinassa Paavo mietti, miten olla reilu kaveri ja kolmannessa tutustuimme postirobottiin, jolle intergalaktinen harhapaketti tuottaa pieniä haasteita. Robottitarinan avaruusmainen tunnelma hiukan hirvitti nuorimmaista ja häntä arvelutti aluksi katsoa tarinaa, mutta lopulta hauskinta oli kuulemma "kun nalle juoksi pakettien kanssa!"

Kaikki kolme ovat kivoja tarinoita, joissa jokaisella on myös mukana pieni opetus. Opetus ei kuitenkaan ollut niin itsestäänselvä, että lapset olisivat kokeneet tulleensa "saarnatuiksi", kuten toisinaan on laita lapsille suunnattujen kirjojen ja animaatioiden kohdalla.

Pientä parannuksen varaa olisi e-Tarinoiden käyttöliittymässä. Äidilläkin kesti hetken löytää kaikki toiminnot ja ymmärtää logiikka. Toki homma alkoi sitten sujua pienen haparoinnin jälkeen.

Parhaimmillaan Lasten e-Tarinat ovat varmaan sellaisilla 5-8 vuotiailla, jotka myös opettelevat itse lukemaan ja voivat jo käyttää sovellusta itsenäisesti. Kolmevuotias Toto oli välillä vähän pihalla interaktiivisten osioiden kanssa, mutta onneksi isoveli oli mukana auttamassa. Kirppu katseli kaikki tarinat kertaaleen, eikä sen jälkeen palannut niihin muuten kuin äidin ehdottaessa. Ehkäpä ne sittenkin olivat kymmenvuotiaalle hiukan yksinkertaisia.

ISOA bonusta oli oikeanlaisen sisällön vaikutus lasten tapaan toimia. Nämä kaksi nuorimmaista saavat yleensä aikaan hurjan metelin ja mesoamisen alta aikayksikön, mutta Lasten e-Tarinoiden parissa sopu ja rauha säilyi yllättävän kauan.

Sovellus on itsessään ilmainen, eivätkä e-Tarinatkaan kustanna kuin 4,49€/kpl. Se on suhteellisen pieni hinta rauhasta ja hiljaisuudesta...

Lasten e-Tarinat löytyvät App Storesta - Lisätietoja voi vilkaista vaikka täältä.

Yhteistyössä Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy

9.11.2014

Isänpäivän interaktiivista taidetta Vasarelyn tapaan

Yksi isännän lempitaiteilijoista on Victor Vasarely. Isänpäivän vierailukohde oli siis itsestäänselvyys. EMMAssa on nimittäin kyseisen taitelijan näyttely vielä 11.1.2015 saakka. 

"Victor Vasarely (1906, Pécs, Unkari–1997, Paris) oli optisen taiteen uranuurtaja, joka abstraktin sommittelun taitajana rakensi maalauksensa geometrisista kuvioista, kirkkaiden värien rinnastuksista, verkostoista ja viivastoista..." sanoo EMMAn esittely. Kuvat olivatkin mielenkiintoisia. Tosin osassa niistä vilisivät värit sen verran vinkeästi, että minun piti katsoa nopeasti toiseen suuntaan huimaamisen estämiseksi. 

WeeGee EMMAn näyttely ei ollut suuren suuri. Museo on kuitenkin siitä kiva, että samalla sisäänpääsyllä saa luvan kiertää kaikki esillä olevat näyttelyt. Tällä kertaa siis kävimme kurkkaamassa myös lelunäyttelin puolelle ja kiertelimme muutenkin. 

EMMA on myös ymmärtänyt lapsiperheiden tarpeet. Vasarelyn näyttelyn alussa oli suuren suuri palapeli, jossa pienet näyttelijänalut saivat tehtyä omia teoksiaan. Suurimmaksi suosikiksi osoittautui kuitenkin alun interaktiivinen videokaleidoskooppi.


7.11.2014

Sohvaröhnö-raapale

Pimeää, mustaa, märkää, kylmää ja pitäisi tehdä töitä. Siispä kirjoitin elämäni ensimmäisen raapaleen. Oli ihan röhnö olo itselläkin...


Sohvaröhnö

Naputan tietokoneen näppäimistöä olohuoneessa, kun sohvalta kuuluu röhnötys. ”Pahuksen kissa”, ajattelen, ”mitä se nyt on kurkkuunsa saanut?”. Nousen tarkistamaan tilannetta, kun katti tuleekin kiehnaamaan jalkoihini.  Sohvalta kuuluu edelleen röhnötystä ja pientä kurinaa.

Kurkistan varovasti selkänojan yli. Samaan aikaan toiselta puolelta nousevät näkyviin vaaleanpunaiset tupsukorvat ja niiden alta mustat nappisilmät. Kärsämäinen suu röhnäyttää vielä kerran. Pitkät viikset värisevät hiljaa.  Tuijotamme toisiamme. Sitten kissa hyppää jaloistani tavoittelemaan korvien heiluvia tupsuja.

Otus vinkaisee, kiepsahtaa ympäri ja haihtuu silmieni edessä ilmaan. Kissa pysähtyy keikkumaan sohvan selkänojalle, rojahtaa siitä maahan jaloilleen ja ryhtyy hölmistyneenä nuolemaan tassuaan. Siitäs sai. Ei kukaan muukaan ole sohvaröhnöä  kiinni saanut. 

6.11.2014

Kevyttä murhaa 20-luvulla


Carola Dunn : Death at Wentwater Court
Carola Dunn: The Winter Garden Mystery
Carola Dunn: Requiem for a Mezzo

Kobon-kaupasta hankittuja

The Honourable Daisy Dalrymple on 25-vuotias, ansaitsee elantonsa kirjoittamalla lehtijuttuja, (tai no, auttaa tädiltä saatu perintökin vähän) ja onnistuu aina jotenkin olemaan paikalla, kun joku on murhataan. Siltä ainakin tuntuu Chief Inspector Alec Fletcheristä. Tosin Miss Dalrymplellä on myös kyky saada asianosaiset uskomaan hänelle salaisimmatkin ajatuksensa, mistä on tutkimuksissa apua useammin kuin kerran.

Epätodennäköinen pari, aatelistyttö ja poliisi, tuntee vastustamatonta vetoa toisiinsa. Ajat ovat sodan jälkeen muuttuneet. Menetykset ja traumat ovat herättäneet tarpeen johonkin uuteen ja samalla myös tavat vähitellen vapautuvat. Tosin Daisykin vielä miettii kauan hiustensa leikkaamista moderniin poikatyttökampaukseen, ja hänen ystävyytensä Alecin kanssa saa useammatkin kulmakarvat ponkaisemaan lähelle hiusrajaa.

Nämä dekkarit ovat kevyitä ja kuplivia. Niiden lukeminen on helppoa ja piristävää, teksti on sujuvaa ja juonenkäänteet nokkelia. Jotenkin olen onnistunut välttämään näiden osalta "kolmen osan" -kirouksen. Siis, luin kolme ensimmäistä osaa sarjasta, mutta neljäskin menisi varmaan ihan kevyesti ja tulenkin sen vielä lukemaan. Väliin vaan vähän jotain muuta, ettei tule kevyen dekkarikirjallisuuden ähkyä. Minulla tuo tarkoittaa sitä, kun alan lukemaan aina vaan nopeammin ja nopeammin. Unohdan kokonaan nauttia tapausten selvittelystä ja pingon sivulta toiselle kohti loppuratkaisua. Pieni tauko yleensä auttaa ja sitten maltan taas keskittyä.

Kirjasarjan kolme ensimmäistä osaa siis on luettu. Jokaisessa tapahtuu omanlaisensa murha. Wentwater Courtin tapauksessa Daisy on kirjoittamassa lehtijuttua upeasta kartanosta, kun samassa paikassa vieraana ollut elostelija löytyy murhattuna. Daisy tutustuu tapauksen tutkimusten aikana Scotland Yardin ylikomisarioon ja sotkeentuu loppuratkaisun aikaansaamiseen useammalla kuin yhdellä tavalla.

Toisessakin osassa Daisy kirjoittaa lehtijuttua talosta. Hänen tutustumiskierroksellaan löytyy talvipuutarhasta nuoren tytön ruumis. Paikallinen poliisi ei tunnu tutkivan tapausta kunnolla pelätessään kartanon lohikäärmemäistä valtiatarta. Daisy huolehtii Scotland Yardin paikalle ja jutussa koetaan monia yllättäviä käänteitä ja vaarallisiakin tilanteita ennen kuin kaikki selviää.

Kolmannessa osassa ollaan Lontoossa. Laulajatar lyyhistyy lavalle kuolleena Alecin ja Daisyn nauttiessa konsertista Albert Hallissa. Murhan uhri osoittautuu varsin häikäilemättömäksi ja inhottavaksi naiseksi, mutta kuka vihasi häntä tarpeeksi tappaakseen? Taas mennään juonessa moneen suuntaan ja Daisy pääsee uppoutumaan poliisityöhön sormenpäitään myöten.

Nämä kirjat ovat omiaan pimeän marraskuun piristykseksi. Ei liikaa jännitystä, ei ylenmääräistä väkivaltaa, mielenkiintoinen historiallinen miljöö. Liika hötöisyys tasoittuu sodan aiheuttamien surujen pohjavireellä. Päähenkilöt ovat sympaattisia ja heille toivoo onnea. Toki he ovat vähän modernimpia ja suvaitsevaisempia ajatuksiltaan, kuin mitä voisi aikakauden ihmisiltä odottaa, mutta se suotakoon. Nämä ovat hyvänmielenkirjoja monella tasolla.

5.11.2014

Lokakuun luettuja, muita kirjajuttuja ja vielä kyselystäkin


Kurkataanpa vielä pikkuisen lokakuun luettuihin. Kiirettä piti, eikä pienentynyt kirjamäärä liene yllätys ollenkaan. Niin kuin ei yllätä sekään, että joukossa on peräti kaksi äänikirjaa, joista toinen on varsinainen mammutti.

Äänikirjoja kuuntelen nykyään koko ajan. Bussissa, metrossa, kävelyllä, kokatessa, siivotessa, sohvalla istuen silmät kiinni, kun muuta ei jaksa. Niinpä tulin kuunnelleeksi Sinuhe egyptiläisen melkein 40 tuntia alle kuukaudessa. Aika hurjaa... siinä on kuuntelua yhden normaalin työviikon verran. Silti ei tuntunut, että olisin jotenkin erityisesti käyttänyt siihen ylimääräistä aikaa. Toki kuuntelun määrään vaikutti myös kirjan mielenkiintoisuus. Sinuhe on ihan omaa luokkaansa. Ikinä ei uskoisi Waltarin kirjoittaneen mestariteoksensa yhden kesän aikana, niin kuin luin juuri Rajalan kirjoittamasta Waltarin elämäkerrasta.

Toinen äänikirja onkin sitten astetta kevyempää. Sophie Hannahin uusi Poirot oli ihan mukiinmenevä, mutta ei siitä klassikkoa tulisi ilman Christie-kytköstä.

E-kirjoja on listalla taas tuttuun tapaan useampi. Murhamystiikkaa oli viihdyttävä kokoelma paranormaaleja dekkaritarinoita. Kuolleiden kirja taas vei minut jännityssarjan keskelle ja heilui sekin ainakin osittain vähän yliluonnollisen rajamailla. Kuukauden historiapläjäyksestä vastasivat Nina Hurman hurmaavat kieltolain aikaan sijoittuvat dekkarit.

Kun kaikkiaan luettuja kirjoja tuli listalle lokakuussa 9, niin jäljellä ovat vielä kolme paperiversiota. Septimus Heap nro 3 vei sarjaa eteenpäin, Wenla Männistö ja Kaikki oikein taas liittyvät lukemisena myös kuukauden suurimpaan kirjatapahtumaan.


Lokakuun SE kirjajuttu

Kyseessä ovat tietenkin Helsingin kirjamessut. E-kirjapaneelia, lukupiiriä ja muuta enemmän tai vähemmän vakavamielistä tohinaa. Kiirettä piti ja kivaa oli.

Muusta kirjoihin liittyvästä aktiviteetista piti huolta työhuoneen ikuisuussiirtoprojekti. Nyt on ainakin kuvan kirjahylly siirretty.


Ja kyselystä

Tuossa männä viikonloppuna innostuin kyselemään ajatuksianne liittyen halloweeniin ja pyhäinpäivän viettoon. Kysymys ei liene mitenkään elämää suurempi, kun ei vastauksiakaan tullut kuin 16. Vain yksi haluaa ehdottomasti halloween-bileet. Perinteiseen pyhäinpäivään keskittyy 6 vastaajaa ja loput yhdeksän sitten menevät kultaisella keskitiellä ja tilanteen mukaan. Ei tästä siis mitään suurempaa riitaa siis saada aikaiseksi. Kukin tavallaan :-)

4.11.2014

Männistön Marjan Wenla ja 7 seitsemän raggaria

Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Luettavaksi kustantajalta 

Minä niin halusin ihastua tähän kirjaan. Toivoin koukuttuvani ja löytäväni jotain ihanan feminististä ja samalla kertaa lempeästi Jukolan jukuripäitä ymmärtävää. Ei se mennyt ihan niin kuin odotin.

Kirjassa ei ole mitään vikaa. Se vain ei ole tyyliä, joka minuun uppoaa, eikä se kerro ihmisistä, joihin ihastuisin. Toki Wenla on kaikessa 17-vuotiaassa topakkuudessaan viehättävä ja toisaalta niin hellyttävän nuori. Jotenkin vain hänen poikiin ja seksiin keskittyvä ajattelunsa ei nyt koukuttanut tätä tätiä. Jukolan veljekset ovat kaikessa renttuudessaan ja kohelluksessaan ihan hupaisia, mutta juurikin niin statisteja kuin mitä naisnäkökulmaisesssa klassikkoversiossa voisi olettaakin.

Pidin poikien äidistä Allista. Hänen pilvenreunalta heittelemät hellät ja kuitenkin jo vähän etääntyneet kommenttinsa kertoivat veljeksistä ehkä enemmän kuin suora kuvaus konsanaan. Myös Wenlan äiti Marja tuntui jotenkin tutulta. Hänelle toivoo hyvää.

Kerronta koostuu näkökulmien vaihtelusta. Äänessä ovat naiset. Wenla, Marja, Alli, saunoittaja Kajsa. Heidän suruistaan ja iloistaan koostuu kokonaiskuva, monta kokonaista elämää. Välillä lyö nuorten dialogi kättä runouden kanssa ja laulujen sanat kertovat mutkan kautta akuuteista iloista ja suruista. Rakenne jäi minulle kuitenkin jotenkin hajanaiseksi. En saanut irti sitä tarinankaarta, jota ehkä odotin. Sain monta tarinaa, mutta kaikki vähän repaleisina. Ne eivät tällä kertaa puhutelleet.

Syitä kylmäksi jäämiseeni lienee monia. Ehkä kirja on liiankin runollisesti rakennettu proosalliselle ja suoraviivaiselle lukijalle. Ehkä ei elämäntilanne sallinut keskittymistä, jonka tarinaan sisällepääsy vaatisi. Ehkä, ehkä tämä nyt vain ei oikein ollut kirja minulle. Ehkä olen jo vanha akka, jolle kuvaus nuorten touhuista jää kaukaiseksi kohinaksi ilman todellista kosketuspintaa.

Feminististä kulmaa voi kai hakea kertojanaisten selviytymisestä ilman miehiä. Tosin tuntui, että jokaisen elämä oli hiukan vajaa ilman kaksilahkeisen läsnäoloa. "Ei heitä siedä, mutta ilmankaan ei voi olla". Vai olikohan se sittenkin ilman rakkautta? Jännästi rakkaus, sen tarve ja puute tai ylenpalttinen läsnäolo nousi minulle tämän kirjan pääteemaksi. Eihän se ole kuin sivujuonteena alkuperäisessä klassikossa. Ehkä tässä on se naisen ja miehen ero? Ainakin kirjallisuudessa.

Mieleenpainuvimpia rakkaudenkuvauksia ovat Allin pohdinnat elämästään ja pojistaan.

"...Minä saan sylin täyteen lapseni ihoa ja kokonaista ihmistä, niin kauan kuin saan. Sitten hauikset kasvavat, halaukset harvenevat ja reidessä tuntuva roikkuvan lapsen paino on aavesärky enää. 
Se pitäisi muistaa joka kerta kun lastaan halaa. Että tämä pehmeä kakkupulla katoaa käsistäni ja niin on määrä."

Kolmen pojan äitinä tuo säräytti jotain kieltä sisimmässä. Siksikin olisin halunut ihastua tähän kirjaan, noiden monen upean ja koskettavan kappaleen takia. Kokonaisuus ei vain tällä kertaa noussut suuremmaksi kuin osiensa summa. Ehkä tämä pitää lukea toiseen kertaan.

Hattua pitää kuitenkin nostaa Riina Katajavuorelle rohkeudesta tarttua suomalaisten miltei pyhään kirjaan ja modernisoida ja kääntää sen näkökulmat vähän nurinperin. Kyllä minäkin klassikon hahmon taustalta tunnistin ja arvostan yrityksen varsin mainioksi. Kyllä tämä ihan kärkikastiin kuitenkin päätyy, kun miettii kaikkia maailmaltakin tuttuja klassikoihin pohjautuvia uusia kirjoja (esim. Austen tai Poirot)

Luettavaksi kustantajalta 

3.11.2014

Päivä sairaalassa, väsyneitä höpinöitä ja #lukuhaasteilua

Kyllä sitä voikin ihmistä väsyttää, vaikkei ole tehnyt päivän mittaan muuta kuin istunut. Se johtuu hermoista ja jännityksestä, ja jännityksen laukeamisesta. Päivä alkoi nimittäin sillä tavalla jännästi, että lähdettiin esikoisen kanssa vauhdilla terveyskeskukseen ja siitä Jorviin sairaalatutkimuksiin. Onneksi lopputuloksena oli, ettei mitään vakavaa. Päästiin säikähdyksellä. 


Siinä penkillä istuessamme kirosimme pojan kanssa molemmat vauhdikasta lähtöä ja olennaisen unohtamista. Minulla ei ollut Koboa mukanani! Poika taas oli ehtinyt taas kerran aloittamaan Harry Potterin toiseksi viimeisen osan ja olisi mielellään "vaikka sitten lukenut" sairaalan odotushuoneessa. Kuten huomaatte, hän ei ollut mitenkään kuolemankielissä, mutta jotain normaalitilasta poikkeavaa oli havaittavissa.

Onneksi minulla oli sentään kännykkä mukanani. Vuorotellen poika pelasi ja äiti kuunteli äänikirjaa.

Koboa kaipailin kahdesta syystä :
  1. Minulla oli kesken viihdyttävä Daisy Dalrymple -dekkari nro2. Olen tykästynyt tänän 20-luvulla poliisin apuna reippaasti häärivään aatelisneitoon. Hänen seurassaan koko päivän kestänyt sairaalakeikka olisi mennyt nopeasti. 
  2. Menossa on Karo Hämäläisen lanseeraama lukuhaaste ja hyvin olisin ehtinyt tehdä päivän osuuteni (ja itse asiassa aika paljon enemmänkin)
Haasteeseen osallistuvien tulee lukea marraskuun aikana joka päivä 30 sivua kaunokirjallisuutta. Sivuja pitää olla vähintään 30 joka päivä. Niitä ei siis voi lukea varastoon, mutta toki päivän aikana voi lukea enemmänkin. 

Haasteesta voi raportoida vaikka sen FB-sivulla tai sitten Twitterissä #lukuhaaste

Tänään on marraskuun kolmas päivä. Minulla on saldona tähän mennessä kaksi kirjaa eli aika reippaasti yli 30 sivua päivässä. Tänäänkin ehdin jo osuuteni lukemaan ja sain Daisyn toisen tapauksen loppuun.

1) Carola Dunn: Death at Wentwater Court
2) Carola Dunn: The Winter Garden Mystery

Jatkoa seuraa...