Sohvaröhnö-raapale

Pimeää, mustaa, märkää, kylmää ja pitäisi tehdä töitä. Siispä kirjoitin elämäni ensimmäisen raapaleen. Oli ihan röhnö olo itselläkin...

Sohvaröhnö

Naputan tietokoneen näppäimistöä olohuoneessa, kun sohvalta kuuluu röhnötys. ”Pahuksen kissa”, ajattelen, ”mitä se nyt on kurkkuunsa saanut?”. Nousen tarkistamaan tilannetta, kun katti tuleekin kiehnaamaan jalkoihini.  Sohvalta kuuluu edelleen röhnötystä ja pientä kurinaa.

Kurkistan varovasti selkänojan yli. Samaan aikaan toiselta puolelta nousevät näkyviin vaaleanpunaiset tupsukorvat ja niiden alta mustat nappisilmät. Kärsämäinen suu röhnäyttää vielä kerran. Pitkät viikset värisevät hiljaa.  Tuijotamme toisiamme. Sitten kissa hyppää jaloistani tavoittelemaan korvien heiluvia tupsuja.

Otus vinkaisee, kiepsahtaa ympäri ja haihtuu silmieni edessä ilmaan. Kissa pysähtyy keikkumaan sohvan selkänojalle, rojahtaa siitä maahan jaloilleen ja ryhtyy hölmistyneenä nuolemaan tassuaan. Siitäs sai. Ei kukaan muukaan ole sohvaröhnöä  kiinni saanut.