Sivut

3.11.2014

Päivä sairaalassa, väsyneitä höpinöitä ja #lukuhaasteilua

Kyllä sitä voikin ihmistä väsyttää, vaikkei ole tehnyt päivän mittaan muuta kuin istunut. Se johtuu hermoista ja jännityksestä, ja jännityksen laukeamisesta. Päivä alkoi nimittäin sillä tavalla jännästi, että lähdettiin esikoisen kanssa vauhdilla terveyskeskukseen ja siitä Jorviin sairaalatutkimuksiin. Onneksi lopputuloksena oli, ettei mitään vakavaa. Päästiin säikähdyksellä. 


Siinä penkillä istuessamme kirosimme pojan kanssa molemmat vauhdikasta lähtöä ja olennaisen unohtamista. Minulla ei ollut Koboa mukanani! Poika taas oli ehtinyt taas kerran aloittamaan Harry Potterin toiseksi viimeisen osan ja olisi mielellään "vaikka sitten lukenut" sairaalan odotushuoneessa. Kuten huomaatte, hän ei ollut mitenkään kuolemankielissä, mutta jotain normaalitilasta poikkeavaa oli havaittavissa.

Onneksi minulla oli sentään kännykkä mukanani. Vuorotellen poika pelasi ja äiti kuunteli äänikirjaa.

Koboa kaipailin kahdesta syystä :
  1. Minulla oli kesken viihdyttävä Daisy Dalrymple -dekkari nro2. Olen tykästynyt tänän 20-luvulla poliisin apuna reippaasti häärivään aatelisneitoon. Hänen seurassaan koko päivän kestänyt sairaalakeikka olisi mennyt nopeasti. 
  2. Menossa on Karo Hämäläisen lanseeraama lukuhaaste ja hyvin olisin ehtinyt tehdä päivän osuuteni (ja itse asiassa aika paljon enemmänkin)
Haasteeseen osallistuvien tulee lukea marraskuun aikana joka päivä 30 sivua kaunokirjallisuutta. Sivuja pitää olla vähintään 30 joka päivä. Niitä ei siis voi lukea varastoon, mutta toki päivän aikana voi lukea enemmänkin. 

Haasteesta voi raportoida vaikka sen FB-sivulla tai sitten Twitterissä #lukuhaaste

Tänään on marraskuun kolmas päivä. Minulla on saldona tähän mennessä kaksi kirjaa eli aika reippaasti yli 30 sivua päivässä. Tänäänkin ehdin jo osuuteni lukemaan ja sain Daisyn toisen tapauksen loppuun.

1) Carola Dunn: Death at Wentwater Court
2) Carola Dunn: The Winter Garden Mystery

Jatkoa seuraa... 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti