The Luminaries - Valontuojat

Eleanor Catton : The Luminaries 
Oma ostos Kobosta 
 
Viktoriaaninen mysteeriromaani sijoitettuna Uuden Seelannin kultakentille on kai se lyhyin ja selkein määritys tälle kirjalle. Kuollut erakko, oopiumin takia tieltä tainnoksissa löytynyt huora ja kadonnut kullankaivaja muodostavat kolmikannan, jonka kulmasta toiseen tarina pyörii yhä kiihtyvällä tahdilla. Kirjan sieppaa lukijansa liukuun pitkin spiraalia, jossa tapahtumat lähenevät toisiaan, henkilöhahmoista paljastuu uusia puolia ja ydin - miksi ja miten kaikki lopulta tapahtui - kiitää kohti huimaavaa vauhtia.

Eihän tämä helppo luettava ole. Alkuun mielessä kävi, päästäänkö juonessa ollenkaan asiaan. Catton heittää eteen henkilöhahmon henkilöhahmon perään ja pelkästään kokonaisuuden hahmottaminen on työn takana. Myös aikajanalla hypitään välillä hämmentävästi. Sitten alun tarinankerronta hämärässä pubissa vaihtuu kertojan ääneen. Samalla spiraalissa siirrytään pienemmälle kierrokselle ja tarinan poljento muuttuu nopeammaksi. Kun lukija saa juonesta kiinni ja ymmärtää, miten tarinan rakenne etenee, on loppuosa kirjasta yhtä nautintoa. Pitää vain hypätä mukaan ja antaa painovoiman viedä. 

Kirjan ansiot eivät kuitenkaan pelkästään kiinnostavassa rakenteessa. Uuden Seelannin kultakuume ja sen tuoma ihmisten irrallisuus levittäytyy lukijan eteen kaikessa karuudessaan. Huijarit, poliitikot, huorat ja kullankaivajat apulaisineen ovat pohjimmiltaan kuitenkin ihmisiä. Jokainen on hieman eksyksissä ja etsii paikkaansa uudessa maassa. Kohtalon käänteet heittelevät heitä ryysyistä rikkauksiin. Kukaan ei ole puhdas pulmunen, mutta motiivien vaihtelu saa lukijan pitämään toisista enemmän kuin toisista.

Eleanor Catton voitti kirjallaan Booker -palkinnon viime vuonna. Huomattava romaani siis on kyseessä. Kirja olikin pitkästä aikaa erilainen lukukokemus. Se vaati vähän pureskelua ja pohdintaa myös jälkikäteen ihan vain selvittääkseni, pidinkö vai en. Pohdinnan lopputuloksena oli, että pidin. Minusta on mahtavaa, ettei lukijaa päästetä helpolla.  Jotenkin Catton on onnistunut kirjoittamaan maagista realismia ilman niitä maagisia tapahtumia. Onhan kirjassa jotain pientä yliluonnollisuuden vibaa, mutta noin periaatteessa pysytään realististen tapahtumien piirissä. Silti...   Kirjan luvutkin on nimetty tähtimerkkien sijaintien mukaan ja tähtien asentojen vaikutukseen ihmiskohtaloihin viitataan itse tarinassakin. Tähdistäkö kaikki sitten lopulta johtuikin ?

Kirja vaatinee vielä toisen lukukerran. Siltala julkaisee suomennoksen keväällä 2014 nimellä Valontuojat. Pitänee lukea sekin jossain vaiheessa.

Norkkukin ehti tämän jo lukemaan. Hänen ajatuksensa ovat aika lailla linjassa omieni kanssa.