Sivut

10.1.2014

Täysjyvä-seesamileipää aamiaispöytään


 Tämä leipä on ihan parasta mustaherukkahillon kanssa aamiaispöydässä. Se on myös sen verran tuhtia ja ruokaisaa, että nälkä ei tule ihan heti uudestaan ja aamupalaksi riittää siivu leipää hillon kera. Viereen ehkä vähän hedelmiä. Niin, ja tietysti se puolen litran kuppi vahvaa teetä.

Kuppi on juju myös reseptissä. Tässä ei desilitroja tai grammoja mittailla. Otetaan vain kuppi. Tosin en suosittele sitä puolen litran teekuppia, sillä taikinasta tulee vähän turhankin suuri. Kannattaa ottaa sellainen 2,5dl kahvikuppi.

Täysjyvä-seesamileipä

4 kuppia täysjyväjauhoja (Myllärin Luomu)
1 kuppi ohrahiutaleita (Myllärin Luomu)'
1pss kuivahiivaa
2 rkl mustia seesaminsiemeniä
1 rkl valkoisia seesaminsiemeniä
2,5 kuppia lämmintä vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl suolaa
1 rkl auringonkukkaöljyä

seesaminsiemeniä päälle koristeeksi

Sekoita jauhot, hiiva ja siemenet isossa kulhossa. Sekoita vesi, hunaja, suola ja öljy pienemmässä kulhossa ja kaada jauhojen sekaan. Sekoita nopeasti taikinaksi. Anna nousta lämpimässä paikassa puolisen tuntia.

Sekoita taikinaa vielä hetken ajan. Taikina on kosteaa ja tarttuvaista, joten varsinaiseen vaivaamiseen ei ole tarvetta eikä kunnon mahdollisuuttakaan. Kaada taikina (silikoniseen) leipävuokaan ja anna nousta vielä 30min. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Paista uunissa 175 asteessa noin 45min. Tarkkaile kypsyyttä paistamisen aikana.

Myllärin Luomu tarjosi jauhot ja hiutaleet osana Suomen inspiroivin leipoja kisaa

4 kommenttia:

  1. Oi, varmasti hyvää! Muistaisinpa käydä sesaminsiemeniä jostain, voisi tehdä viikonloppuna tätä. Onko tämä niitä jotka on parhaimmillaan seuraavana päivänä vai heti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sekä että :-) Kannattaa vaan odottaa, että jäähtyy vähän ennen kuin yrittää silikonivuoasta irti... nimim. olen aina liian hätäinen ja sitten yksi kulma jää kiinni... Rakenne on ehkä helpommin leikattava seuraavana päivänä

      Poista
  2. Muistin! Paitsi että ostin vahingossa ohrajauhoja :( Mutta sävellän jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ohrahiutaleet voi hyvin korvata kaurahiutaleilla... niin minäkin aina välillä teen :-)

      Poista