Dystopiadekkari ? - Antti Tuomainen : Parantaja

Tai siis rikosromaaniksihan tuota kirjassa itsessään tituleerataan. Siinä onkin muuten minua aina välillä askarruttanut kysymys : "Mitä eroa on dekkarilla ja rikosromaanilla ?" Osaavatko viisammat täällä jo suoralta kädeltä vastata ?


En tiedä, mitä oikein odotin. Olen aiemmin lukenut Antti Tuomaiselta hänen viimeisimmän romaaninsa "Synkkä niin kuin sydämeni", josta pidin kovasti. Ehkäpä odotin tarinalle toisenlaista miljöötä ja Tuomainen pääsi yllättämään. Parantajan Helsinki kun on kovin erilainen. Ilmastonmuutos on nostanut vedenpintaa. On tulvia ja jatkuvaa sadetta. Rikkaat linnoittautuvat muurien ja vartijoiden taakse tai muuttavat pohjoiseen. Muiden on selvittävä niin kuin parhaaksi näkevät.

Joku kuitenkin pääsee suojamuurienkin taakse. Useampia hyvin toimeentulevia perheitä on surmattu kodeissaan. Surmaajaksi ilmoittautuu Parantajaksi itseään kutsuvat henkilö, joka selittelee motiivejaan ja sanomaansa toimittajalle lähettämissään sähköposteissa. Kyseinen toimittaja on Tapanin vaimo, Johanna, joka ryhtyy tutkimaan surmien taustoja ja yrittää jäljittää murhaajaa. 

Kun Johanna katoaa, lähtee Tapani puolestaan liikkeelle. Askel askeleelta hän pääsee lähemmäksi ratkaisua, mutta oppii samalla vaimostaan ja tämän historiasta uusia asioita. Olisiko sittenkin ollut parempi jättää kaivelematta tapahtumia ? Pystyykö Tapani löytämään vaimonsa ja mitä sitten ? Onko kaikki ennallaan ?

Parantaja ei ole hurjan paksu kirja ja sen lukee aika nopeasti, mutta sen vaikutus kestää paljon lukukokemusta kauemmin. Huomasin miettiväni bussissa Tuomaisen kuvaamaan maailmaa. Siinäkin ihmiset olivat puheissa ajaneet muutosta, mutta kuitenkin jatkaneet samaa, kulutuksen täyttämää elämää kuin aina ennenkin. Mikään ei ollut muuttunut ennen kuin oli liian myöhäistä. Tätä joulun mainostamista ja markkinahumua katsellessa yhtymäkohta romaanin tarinaan tulee väkisinkin mieleen. Pitäisiköhän sittenkin ostaa enemmän aineettomia lahjoja ?

Kirja avaa mieleen myös ajatuksia siitä, miten hyvin loppujen lopuksi voimme tuntea toisen ja hänen menneisyytensä. Onko lähellä oleva ihminen juuri sellainen kuin kuvittelemme vai onko kyseessä juurikin vain kuvitelma ? Samalla tavalla voi tietysti myös miettiä, miten tarkkaan on kertonut itsestään. Muuttaisiko joku esille tuleva seikka mahdollisesti sitä kaikkein tärkeintä ihmissuhdetta ?

Kolmas kirjan tuoma ajatus on ehkä kaikkein pelottavin. Mitä jos joku läheisistä katoaisi ? Mistä häntä oikein lähtisi etsimään ? Tämä tietysti meillä tulee välillä ihan konkreettisestikin mieleen, kun jompikumpi isommista pojista on myöhässä sovitusta ajasta, puhelin ei vastaa ja ulkona on pimeää... Vaikka sitä järjellä tietää, että kyseessä on todennäköisesti lapsen unohtelevaisuus, niin ehtiihän siinä hermostua. Joskus olen miettinyt, missä vaiheessa sitten voi antaa oikeasti pelon nousta pintaan ja lähteä tosissaan liikkeelle etsimään. Toistaiseksi on onneksi pari puhelinsoittoa tai pieni kävelyretki riittänyt pojan löytymiseen.

Katoaminen tuntuu kiehtovan Antti Tuomaista teemaksi saakka. Sekä Synkkä niin kuin sydämeni että Parantaja perustuvat poissaolevaan, päähenkilöltä kadonneeseen tärkeään henkilöön. Ensimmäisessä kyseessä on Aleksin vuosia sitten kadonnut äiti, toisessa Tapanin vaimo. Liken tapaamisessa kirjailijalta kysyttiin, onko kyseessä tietoinen teeman valinta. Ei ainakaan myöntänyt.

Tuomaisesta on kovaa vauhtia tulossa yksi suomalaisista kansainvälisistä kirjailijatähdistä. Parantajan oikeudet on myyty 26 eri maahan ja sitä on ylistetty eri puolilla maailmaa. Myös Synkkä niin kuin sydämeni on matkalla maailmanmaineeseen. Hieno juttu, että saadaan lisää suomalaisia myös kansainväliselle kentälle kaikkien muiden pohjoismaisten kuuluisuuksien joukkoon.