Sivut

9.7.2013

KESKIYÖLLÄ SE ALKAA !

Kuva napattu blogista Le masque rouge...

10.7.2013 Kello 00.00 alkaa elämäni ensimmäinen lukumaraton. Ja komeasti alkaakin, sillä osallistun kirjabloggarien yhteismaratoniin, joita heinäkuussa järjestetään peräti kaksi !

Maratonhan tarkoittaa sitä, että kerrankin saa lukea hyvällä omallatunnolla ihan koko päivän (tai vuorokauden - oman kunnon mukaan). Minäkin sain ihan virallisen luvan, kun ajoissa kauniisti pyysin, kaikkien kolmen lapsen kesälomasta huolimatta. (Pitääkin muistaa tauoilla tsempata isäntää... hänellä on todennäköisesti aika rankka päivä edessä)

Koska lukumaratoniin osallistuu useampi blogi, niin meillä on säännöt (tosin aika joustavat sellaiset)

Säännöt :

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa.

Kansainväliseen tyyliin otamme mukaan myös minihaasteita. Yksi sellainen on nimeltään Kitalaenpuhdistusnovelli. Ideana on lukea maratonin lomassa (kenties kirjojen väleissä) novelleja, joista pikaisesti postataan!

Mukaan ovat ilmoittautuneet seuraavat blogit - jos vielä alkoi tehdä mieli osallistua niin pistäkääpä viestiä ! Niin, ja seuraava maratonhan on ihan pian eli 24.7., jos tämä tulee vähän äkkiä.

10.7.2013

Booking it some more
Kaikkea kirjasta
Kirsin kirjanurkka
Kirjasfääri
Mitenköhän tässä käy ?
Ja kaikkea muuta
Le masque rouge
Kuuttaren lukupäiväkirja 
Elegia 
Bibliofiles
Kirjavalas 
Ilselä
Aberdeen Diaries 
Kirjakko ruispellossa
Kirjainten virrassa
Satun luetut 
Kaleidoscope
Erjan lukupäiväkirja
Lonkeropiirakka 
Kirjojen salainen puutarha 
The Review Factory 

Itse aloitan "oikeaoppisesti" keskiyöllä, tosin varmaan ajastetulla bloggauksella unten mailla. Siitä on sitten hyvä aamulla aloittaa ensimmäisestä kirjasta.

Kirjoja on niin pinossa kuin Kobossa valmiina varmasti tarpeeksi. Niistä sitten valikoin sen mukaan, miltä tuntuu. Silmiä ajattelin lepuuttaa jossain vaiheessa äänikirjakävelyllä.

Niin, ja kissavahtipalaveri tuo yhden pakollisen tauon, mutta pitäähän sitä muutenkin sentään jotain syödäkin. Enkä oikein usko lasten muistavan äidin lukumaratonia ihan koko päivää, isännän yrityksistä huolimatta. Varsinkin Toto 2v saattaa aiheuttaa ylimääräisiä tauon paikkoja - tai sitten niissä väleissä luetaan lastenkirjoja ääneen.

Lisätaukoja tuo sitten maratonista raportointi ja tietysti, toistenkin maratoonareiden seuraaminen !

TERVETULOA MUKAAN TSEMPPAAMAAN ! 

KESKIYÖLLÄ SE ALKAA...

14 kommenttia:

  1. Kivaa! Minä aloitan aamusella vasta. Lomarytmi on lopulta saavuttanut minutkin, ja olen heräillyt viime päivinä vasta kahdeksalta, mutta huomenna voisi koettaa hieman aikaistaa. Aamu on kuitenkin paras lukuaika. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Älyttömän hauskan kuuloinen juttu! Mahtavia lukukokemuksia:) Hauska tuo kielenpuhdistusjuttu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa juu. Tosin tänään täytyy varmaan rajoittaa sekä lukemista että netissä roikkumista että silmät saavat vähän levätä

      Poista
  3. Minä yritän kanssa aloittaa klo 0.00 kun olen aamu/aamuyöihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vaan niin kaavoihin kangistunut, että seuraan vuorokauden tunteja ;-) Ei vaiskaan, näin ajattelin saada pisimmän hereilläoloajan putkeen

      Poista
  4. Hyvä on varata liian suuri kuin liian pieni pino luettavaa ;) Tankkaustauoilla tulee varmaan lueskeltua muiden kisakuulumisia, ja täytyyhän sitä silmiä välillä lepuuttaa ja käydä pihallakin...
    Keskiyötä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sitten äänikirjaa käyttänytkään ollenkaan. Yllättävän hyvin sitä jaksoi lukea. Ja oli tosiaan hyvä, että oli valinnanvaraa kirjoissa - välillä joutui oikein miettimään.

      Poista
  5. Mie meinasin aloitella vasta aamupäivällä, mutta koska olen aika varmasti hereillä vielä keskiyöllä, voisin oikeastaan aloittaa jo silloin. Mutta katsotaan nyt. Ja muiden maratoneja tulee kyllä myös välillä seurattua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kivaa ja mielenkiintoista kierrellä muitakin blogeja.

      Poista
  6. Oij, sinä aloitatkin jo yösydännä. Tsemppiä kovasti, itse liityn joukkoon aamusella. :)

    VastaaPoista