Silmäsalaattia ja aivohyytelöä...

Kuulostaako herkulliselta ? No, ei kuulostanut eilisten 10v-synttärien vieraistakaan. Menu luki kutsukortissa ja jo ovella kuului vähän huolestuneita kyselyjä ruokalistan aineksista.

Alkuruoaksi oli Draculan lempisoppaa ja lepakkoleipiä. Leivät tuntuivat kelpaavan, kunhan saatiin selvitettyä silmien alkuperä (koristegeeli). Keiton punainen väri aiheutti ilmeisesti liian vahvoja assosiaatioita. Verilettuihin ja -palttuun tottumattomat pienet pojat tuskin maistoivat kupistaan. Onneksi oltiin ennakoitu ja tarjoiluastioina olivat pienet espressokupit... Äidille kyllä kelpasi tomaatti-savupaprikakeitto.

Muille noita-äideille tiedoksi, että ohje mustaan pataan pantavaksi löytyy viimeisestä Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Sen verran muokkasin, että lisäsin puoli teelusikallista savupaprikajauhetta mukaan.

Iso-peikon kynnet (rimpsuluut) olivat kaupoista lopussa, joten jouduimme valitettavasti tyytymään pikku-peikon varpaankynsiin ja lepakonsiipiin (marinoituja broilerinsiipiä). Silmämunasalaatti oli taasen sen verran kauhistuttava, että menekki ei ollut suuren suuri. Intoilua ja ihmettelyä riitti sitten senkin edestä. Ei mennyt isännän luova hetki hukkaan...

Arvaatteko, mistä silmämunat tehtiin ? Pojat eivät keksineet enkä itse asiassa tiedä maistoivatko kaikki sen jälkeenkään, kun ainesosa oli paljastettu. 

Jälkkäri nautittiin piraattilimun kera oikeita shamppanjalaseja kilistellen. Kaamean kartanon muffinssit ja aivohyytelö upposivat hyvään tahtiin. Turkinpippuricrushista sai oivan lisän muuten ihan tavallisten muffinssien makumaailmaan eikä voikreemi oikein maistunut voikreemille vihreänä.

Sekä muffinssien koristeet, että aivovuoka on hankittu Confetista ja heidän blogistaan oli myöskin aivokakun ohje. Herkkua, vaikkei heti ehkä kuvaa katsoessa uskoisi. Mariannecrush oli tässä ihan paikallaan, vaikken muuten Mariannekarkkien suureksi ystäväksi tunnustaudukaan. Murustus aivojen ympärillä on muuten ihan vaan minttudominokekseistä kaulimella nuijittua. Pääsi meidän 1,5v osallistumaan kokkauksiin. Oli kyllä vähän turhankin pelottava siinä kaulimella huitoessaan. 

Tekiskö mieli ? 




p.s. seuraavaksi lupaan taas blogata kirjasta. Sain eilen vihdoin ja viimein loppuun  yhden hyvän huolimatta kaikista viime aikojen juhlakiireistä.  
 

Hellapoliisi : ensimmäiset reseptini - Meidän poika kokkaa

Esikoinen täytti tuossa pari päivää sitten kymmenen vuotta. Toiseksi synttärilahjaksi annettiin Hellapoliisin kirja "Ensimmäiset reseptini", kun poika kerran on osoittanut kiinnostusta ruoanlaittoon. Opus menikin heti tarkkaan selailuun ja lopputuloksena saatiin tänään ekaa kertaa ihan itse suunniteltu menu. Se oli melkein itse tehtykin. Mitä nyt äiti vähän valvoi vieressä veitsen käyttöä ja sen sellaista.

Sitä lapsen innostusta ja ylpeyttä on sitten ihana seurata. Niin, ja äidin ylpeydestä ja ilosta on tietysti turha edes mainita. Voi että, että maistui hyvältä :-)

Itse kirjasta mainittakoon sen verran, että ohjeita riittää pitkäksi aikaa. Omista luvuistaan löytyvät niin makeat leivonnaiset, pikkusuolaiset, pääruoat kuin jälkiruoatkin. Sellaisia perusreseptejä, jotka ovat lapsille luonnostaan myös makunsa puolesta kelpaavia.

Resepteissä on hyvää paitsi yleinen yksinkertaisuus, myös vaihekuvat. Ne tuntuivat auttavan tehtävien ymmärryksessä.

Hellapoliisin mukaan kirjaa ei välttämättä ole tarkoitettu nimenomaan lasten kokkailuun, vaan yleensä keittiöhommia aloitteleville. Se näkyy myös ohjeiden esittelyn sävyssä. Turha lässytys puuttuu, mikä ainakin meillä oli vain plussaa. 

Hyvä lahjaostos siis. Oli muuten Suomalaisessa kirjakaupassa peräti alennuksessa vielä viime viikonloppuna.

Tänään oli listalla lohirieskarullia ja kreikkalaista salaattia ja jälkiruoaksi suklaatryffeleitä. Viikonloppuna kuulemma olisi tulossa vielä vaniljapiirakkaa.

Ihan virallisesti ollaan sovittu, että esikoinen saa kerran viikossa iltakokkaukset ihan itselleen... sitä odotellessa taidan hakea itselleni vielä yhden suklaatryffelin.

Tää nyt vaan on niin hyvää... couscoussalaattia v1.0

Tänään iski kamala himo kesän suosikkisalaattiini. Joo, tiedän, keli ei ollut kovin kesäinen. Itse asiassa oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä pakkasta aamulla. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut.

Tämä on helppoa, nopeaa ja herkullista. Pikkuisen "étouffe belle-mère" eli anopin tukehduttajaa, kuten puoliso muistaa aina mainita, mutta minusta tämän pitääkin olla vähän kuivahkoa.

Olen varmaan blogannut tämän joskus aikaisemminkin - ainakin tätä on meillä tehty suhteellisen usein jo muutaman vuoden ajan - mutta tässä vielä kertaalleen. 

Salaattiin sinänsä ei kuulu tuo Chermoula-kana, mutta meillä se ikään kuin kuuluu asiaan.

Chermoula-kana 

Sekoita marinadi (määrät ovat vähän sinnepäin, kannattaa miettiä omaa makua ja muuttaa suhteita sen mukaan) :
1 rkl hunajaa
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl chilijauhetta
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
2 valkosipulinkynttä siivuina

Laita 3 kanan rintafilettä noin vartiksi marinadiin ja sitten uuniin puoleksi tunniksi 200 asteeseen. Anna hetki vetäytyä ja siivuta.

Couscous-salaatti 

Kaada puoli pakettia couscous-jyviä kulhoon ja päälle kiehuvaa vettä sen verran, että juuri ja juuri peittyy. Jätä tekeytymään kannen alle.
Sekoita kastike vajaasta desilitrasta sitruunamehua ja vajaasta desilitrasta viinirypäleensiemenöljyä. Lisää ripaus suolaa ja pippuria. Sekoita kastike couscousiin haarukalla samalla erotellen ryynejä toisistaan.

Paahda pari kourallista cashew-pähkinöitä kuivalla pannulla. Leikkaa 1 kesäkurpitsa palasiksi ja kypsennä pannulla oliiviöljyssä. Leikkaa fetajuustoa palasiksi ja avaa oliivipurkki.

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja levitä päälle kanasiivuja. Halutessasi voit lisätä salaattiin myös tomaattia tai jotain muuta raikasta palasina.

Niinhän siinä sitten kävi lukudiplomihaasteen kanssa...

... että lukuhaasteeseen osallistuu näillä näkymin toistaiseksi vain äiti. Erehdyin mainitsemaan Kunnarista myös esikoisen opettajalle, joka etsi lukemista erityisesti noille neljäsluokkalaisille pojille. Niinpä he sitten ottivat listat käyttöön koulussa. En oikein raaski pakottaa sitten samoille apajille vielä kotona, vaikka tietysti hyvää tekisi. Printattiin jo listakin molemmille pojille, mutta esikoisella taitaa ainakin vähän viivästyä. Kakkosellakin alkoi koulussa lukutoukan keräys, joten ei taida oikein kotona enää innostua.

Äiti kuitenkin ottaa luettavakseen Sinuhe-listalta kirjoja ja osallistuu vaivihkaa myös hdcaniksen haasteeseen.

Sinuhen yhdeksännen luokan listalta otan haasteeseeni ensimmäiseksi luettavaksi Tuula Levon : "Neiti Soldan" tarjottimelta "Menneisyyden tarinoita". Niin, ja esimmäinen tehtävä siis on saada kirja jostakin käsiinsä. Toivottavasti ehdin viikolla kirjastoon ja se sieltä löytyy. Palaillaan.

Uusi ruokalehti Hellapoliisi ja sinihomejuustosämpylät

Lähimarketin lehtihyllystä löytyi uusi ruokalehti. Mitä siis tein ? Kävelin coolisti ohi, kun kerran en ole aikaisemmin Hellapoliisin nettisivuistakaan sen kummemmin innostunut. Enpä tietenkään. Minkäs sitä riippuuvuudelleen voi ? Lehti lähti mukaan.

Eikä se mikään ihan huono lehti olekaan. Mukavia ohjeita sieltä löytyy. Jotenkin vaan näissä suomalaisissa lehdissä tuntuu päällimmäisenä tulevan vastaan sellainen tietty arkipäiväisyys. En minä oikein muutakaan sanaa keksi. Arjessa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta lehteä lukiessa minä kyllä odotan sellaista pientä luksusta mukaan. Siis sen helppouden ja nopeuden lisäksi. En tiedä, miten tuota oikein tarkemmin selittäisi, mutta Glorian ruoka ja viini -lehti on tähän mennessä näistä suomalaisista ollut ainoa, josta tuo arkipäiväisyys puuttuu. Eikä tämä tilanne muuttunut Hellapoliisinkaan kohdalla.

Kokeiltavaa löytyy kyllä tästäkin lehdestä ja ensimmäisenä työn alle päätyivät sinihomejuustosämpylät. Resepti löytyy myös Hellapoliisin omilta sivuilta , joten en sitä tähän kopioi. Kovinkaan vahvaa sinihomejuuston makua en sämpylöistä löytänyt, vaikka sinänsä ihan herkullisia olivatkin, mutta seuraavana aamuna mikrossa lämmitettyinä tuoksu oli aivan mahtava.

Kannattaa kokeilla. Vaikka ei lehteä ostaisikaan, niin myös nettisivuilta löytyy iso liuta reseptejä. Vaikka minusta ei vakiovirailijaa ole tullutkaan, niin ehkä jostakin teistä !

Nyt saa sataa !

Ei, tämä ei ole muuttumassa muotiblogiksi, vaikka kumisaappailla aloitus voisikin olla ihan pikanttia.

Ihan vaan on pakko hehkuttaa, kun tänään sain jo monta vuotta himoitsemani PUNAISET kumisaappaat. Kaiken lisäksi, joko mainitsin (?), tilasin ne netistä eli olen todistettavasti trendikäs !

Kaiken lisäksi nämä Vikingin saappaat tuntuvat hyviltä jalassa. Takana olevien narujen ansiosta jopa tällainen tolppasääri saa vielä housunlahkeetkin varren sisään. Suosittelen. Varsien kapeus kun oli ainakin minulla syynä siihen, että olen ollut useamman vuoden ilman kunnollisia kumisaappaita. 

Nyt saa sataa - ei haittaa.

Sivistynyt... öööö.... hauska... ei kai....

Sivistynyt, britti, homoseksuaali, hillitty, kuivaa huumoria viljelevä, hauska - siinä määreitä, jotka tähän saakka näyttelijä/kirjailija Stephen Fry on mielessäni herättänyt. Enpä tiedä pätevätkö nuo enää.

Ensinnäkään, minusta kirja ei ollut kauhean hauska. Siinä seurataan kuvitteellisen Mrs Fryn edesottamuksia vuoden ajan hänen pitämänsä päiväkirjan mukana. Eivät minua kauheasti naurattaneet lasten ongelmat tai äidin kykenemättömyys ja haluttomuus niihin puuttua. Enkä myöskään hihitellyt rouva Fryn kuvauksille saamattomasta miehestään, jonka lukija kuitenkin tietää olevan menestynyt ja kuuluisa. Lähinnä minua vähän puistatti ja säälitti.

Britti ehkä vielä pätee. Saarivaltakunnan asukkaitahan, erityisesti miehiä, pidetään kaikissa huumoriohjelmissa täynnä estoja olevina ja kuitenkin salaa kaikenlaista "likaista" himoavina hirmuina. Mrs Fryn valituksista miehensä edesottamuksissa tulee useammin kuin kerran vastaan hyvinkin seksuaalisviritteista ja omituistakin toimintaa. Epäsuorasti vihjailtuina tietenkin.

Käsittääkseni Stephen Fry on homoseksuaali. Miksi ihmeessä hän on siis luonut itselleen kuvitteellisen vaimon ? Tai ehkä juuri siksi. Ainakaan hänellä ei kirjan perusteella ole kummoistakaan arvostusta sen paremmin naissukupuolta kuin omaa aviomiesainestaan kohtaan.

Hillitty - no jaa... eipä tässä mitään kauhean suoraan kuvattu, mutta aikamoista sekoilua tuo kirja sisältää. Sivistynyt - tämä kääntyi kysymysmerkiksi. Jostain kumman syystä, minulle tulivat tästä kirjasta mieleen teinipoikien yritykset jäljitellä aikuisten maailmaa. Siis sellaisten keskenkasvuisten, joilla hormonit hyrräävät ja ohjaavat kaikkea tekemistä, eikä varsinaisesta aivotoiminnasta ole oikein näkyviä merkkejä...

Summa summarum - I'm not impressed, mutta tulipahan luettua. Pieninä paloina kolmen kuukauden aikana.

Lukudiplomia jahtaamaan... (melkein) koko perheen voimin ?

Huomasin tässä äsken tosi kiinnostavan haasteen, jonka hdcanis on heittänyt ilmoille. Kyseessä on siis kirjalistoilta valittujen teosten lukeminen ja niihin liittyvien tehtävien suorittaminen.

Kuulostaa tosi kivalta ja toivottavasti niin innostavalta, että saan muutkin meidän perheen kynnelle kykenevät mukaan talkoisiin. Tämä tarkoittaa noita kahta koululaista - isännän suomenkielen taito ei taida riittää eikä puolitoistavuotiaalta kai vielä odoteta lukutaitoa.

Palaan siis haasteseen, kunhan olen saanut suostuteltua, uhkailtua, maaniteltua pojat mukaan...

Tulkaa muutkin !

Marsha Mehran : Ruusuvettä ja lammaspataa

Tässä kirjassa yhdistyvät kaksi lempiharrastustani - lukeminen ja kokkaaminen. Ensiksi mainittu tosin vähän kyseenalaisella tavalla sillä kirja meinasi tosissaan jäädä kesken pari kertaa. Ei oikein napannut. Paitsi se siinä kuvattu ruoka.

Sainkin kirjan kuvaavasti samalla kerralla, kun ystävän luona syötiin siitä löytyvillä resepteillä valmistettu lounas. Ruoka oli herkullista, joten kirjakin houkutteli. Jotenkin vain kuvaus Irlannin takamailla kahvilaa pitävien iranilaistyttöjen tarinasta ei sitten napannutkaan. Keskelle oli ympätty rannalta löytyvää parantajatyttöä, katolista dj-pappia ja rikasta perijää. Aikamoinen sillisalaatti siis. Paitsi, että sillisalaattia on kirjan sivuilta turha etsiä. Niistä tuoksuvat minttu ja korianteri muista lähi-idän mausteista puhumattakaan. 

Lukiessa tuli nälkä. Onneksi kirjan lopussa on myös reseptejä, joista täytyy kokeilla ainakin yhtä ennen kuin pokkari lähtee kiertoon. Ja luinhan minä kirjan loppuun saakka, että ei se nyt niin kamala ollut. Ihan kelpo viihdettä, kun ei odota liikaa.

Lämpimäisiä leivästä

Työkiireet eivät häiritse pelkästään lukuharrastusta, ne myös vaikuttavat suoraan perheen ruokapöytään. Onneksi meillä isäntä tekee ruokaa vähintäänkin yhtä hyvin kuin minäkin. Voin siis luottaa lasten saavan ruokaa, vaikka itse olisinkin jumissa toimistolla.Omaan ruoanlaiton ja leipomisen himoon tuo tosin ei auta. Niinpä oli pakko laittaa leipätaikina alulle, heti kun hiukan hellitti.

Ja mikäs siinä, leivän tuoksu on yksi kaikista parhaista kotoisuuden tuojista, eikä leivänteko oikeasti ole vaikeaa tai edes varsinaisesti työlästä. Varsinkaan, kun käytän vuosien varrella eri puolilta bongattuja luottoreseptejä. Jotta halukkaat saisivat helposti noita luottoreseptejä käyttöönsä, niin aloitin myös uuden sivun tähän blogiin. Sinne kerään omankin muistini virkistykseksi hyväksi todettuja ja usein käytössä olevia reseptejä. Päivitän niitä sitä mukaa, kun ehdin leipomaan...

Ensimmäisenä sieltä löytyy meillä ehkä eniten käytetty ohje neljän tunnin juureen leivotulle sekaleivälle. Tosin viimeksi taisi tuo "seka" tulla enemmänkin vehnäjauhojen eri tyypeistä kuin eri jauholajeista... Alkuperäinen ohje lienee Glorian ruoka- ja viinilehdestä, mutta ei taida enää näin vuosien jälkeen näyttää ihan samalta.

Syksyn väriloistoa...

Minä sitten rakastan tätä ikkunasta näkyvää väriloistoa. Tämän takia meillä ei ole olohuoneessa verhoja-

Howard's End Is On the Landing...

Niin, se toinen viimeisen kahden viikon aikana lukemani kirja on "Howards End is on the Landing : A year of reading from home" by Susan Hill. Se oli minulla kesken pidemmän aikaa, mutta tuli lopulta luettua, luku per ilta.

Susan Hill on kirjailija ja kustantaja, joka tässä kirjassa käy läpi kodistaan löytyviä kirjoja ja luo niiden pohjalta 40 ehdottomasti luettavan kirjan listan. Toisten lukemisesta on aina kiva lukea, vaikka ei ihan joka asiassa olisikaan samaa mieltä. Saa ainakin vinkkejä omalle lukulistalleen.

Susan Hillin kanssa olen samaa mieltä joissakin asioissa ja toisissa taas en. Minäkin pidän Virginia Woolfin joistakin teoksista, tosin en samoista kuin Susan Hill, mutta kuitenkin. E-kirjojen suhteen olemme täysin eri linjoilla. Susan Hillin mielestä kirjaa ei voi kutsua kirjaksi ennen kuin paperiset sivut kahisevat, minusta taas on sisältö tärkein eikä muodolla ole niin väliä. Mielipide-erolla voi tietysti olla alkuperänsä myös elämäntilanteen erilaisuudessa. Kaipa minäkin haluaisin kirjoja hyllyt täyteen, jos niitä hyllyjä olisi useammassa kerroksessa ihanassa englantilaisessa maalaistalossa. Lottovoittoa (tai kahta) odotellessa nautin enimmäkseen siitä, kun katson Koboani ja tiedän, että tuossa ohuessa läpyskässä on nelisenkymmentä kirjaa, jotka eivät koskaan päädy hyllyille ja pöydille pinoja kasvattamaan.

Hieman rasittavaksi kävi myös kirjailijakontaktien hehkuttaminen. Anekdootit ovat kivoja, mutta joukossa oli aika paljon lyhyitä mainintoja "tunsin myös" tai " tuttujeni joukossa on myös..." Ihan kiva, mutta vähän tuli snobbaileva kuva kirjailijasta.

Mielenkiintoinen kirja kaikkiaan ja luettavien listanikin kasvoi muutamalla - vielä kun saisi ne päivitettyä tuonne 100 TBR listaan... Sen verran "vanhahtava" kuva Susan Hillistä kuitenkin tämän kirjan perusteella tuli, että yhtään hänen omaa teostaan ei tällä kertaa lukulistalleni ilmestynyt.

Ehtiikö sitä lukeakaan ? No jotain lyhyttä sentään koiranäkökulmasta ja vähän junista ja...

Siis ehtikö, kun tässä välissä meni pari viikkoa niin, että melkein kaikki hereilläoloaika kului töissä ?

No, itse asiassa kirjojani tutkaillessani huomasin, että kiireestä huolimatta olen lukenyt yhden lyhytromaanin ja saanut kaksi kirjaa loppuun. Tosin ne olivat aika pitkällä jo ennen... Kummasti sitä vaan on sivuja saanut käännettyä. Ei siis mikään ihme, että vähän väsytti ja väsyttää edelleenkin vielä kahden rokulipäivän jälkeenkin.

Tuo koiranäkökulmainen on muuten Spencen Quinnin  "A Cat Was Involved : A Chet and Bernie Mystery eShort Story" En ole aiemmin muistaakseni Chet-sarjaan tutustunut, mutta ihan oli hauska tuttavuus. Kyseessä on poliisikoirakoulutuksessa oleva märkäkuono, joka päätyy hyppykokeessa reputettuaan erään yksityisetsivän kaveriksi. Tässä on kyseessä ensimmäinen osa, jossa kerrotaan, miten pari löysi toisensa.

Koko tarina on kirjoitettu puhtaasti koiran näkökulmasta. Ihan uskottavalta kuulosti koko ajan, sikäli, mikäli minä nyt pystyn tuota yhtään arvioimaan. Ainakin tuli sellainen olo, että tuollaista ne karvakuonot voisivat hyvinkin ajatella.

Ei tämä mitään suurta kirjallisuutta ole, eikä oikein edes varsinainen dekkari, mutta kuriositeettina mainio. Olipa itse asiassa sen verran viihdyttävä, että voisin vaikka lukea joskus toisenkin osan.

Toinen viime aikoina loppuun kahlaamani kirja on Andrew Martinin  "The Necropolis Railway : A  Novel Murder, Mystery and Steam" Siinä kerrotaan rautateille töihin päätyneen nuoren pojan seikkailuista Lontoon rautateillä 1900-luvun alussa, kun höyryjunat vielä vallitsivat raiteilla ja sähköistyminen oli vasta alussa.

Kirjassa tapahtuu murhia useampiakin ja rakkauttakin on ilmassa, mutta pääpaino on selvästi päähenkilön mieltymyksessä juniin ja rautateihin. Minua kun nuo eivät niin hirveästi kiinnosta, niin huomioni herpaantui sivuja kahlatessa useammin kuin kerran. Tarina ei oikein pysynyt kasassa tai sitten minä vain en pysynyt väsymykseltäni perässä rautateiden terminologia-viidakossa. Joka tapauksessa, tämä kuuluu minulla valitettavasti sarjaan "melkein jäi kesken". Kirjaa voi suositella höyryjunista tai muuten matkustamisen historiasta kiinnostuneelle, mutta ihan puhtaasti dekkarien ystävälle voi lukeminen käydä raskaaksi. Sarjaa olisi tarjolla enemmänkin, mutta taitaapa minulta ainakin jäädä väliin.