Uusi dekkarisuosikki : Martha Grimes

Aarrepinostani löysin loman aikana pari Martha Grimesin dekkaria. Tosi mielenkiintoinen tuttavuus onkin.
Minulla kesti ensimmäisen kirjan puoleenväliin tajuta, että kyseessä on tarina, joka sijoittuu 90-luvulle. Jotenkin rytmi ja kuvaukset veivät ajatukseni ennemminkin viime vuosisadan alkupuolelle. Tai sitten henkilöhahmojen kuvaus ja keskinäiset suhteet toivat mieleen vanhanaikaisen luokkayhteiskunnan, joka ei sitten ilmeisesti niin vanhanaikainen olekaan.

The Anodyne Necklace kertoo murhasta ja päällekarkauksesta, jotka Komisario Jury (vai miten tuo Superintendent oikein pitäisi suomentaa ?) yhdistää toisiinsa ja aiemmin tapahtuneeseen arvokkaan korun varkauteen. Kirja vilisee mielenkiintoisesti kuvattuja henkilöhahmoja, jotka kirjoittajaa tuo eläviksi yllättävänkin vähällä kuvauksella. Ennemminkin hahmojen ajatukset, tavat ja olemus tulevat tutuksi tapahtumien kautta.

"Someone was locking each of the doors, locking the horses in. Somene was locking her in. There must have been an electric torch switched on down at the far end, because she saw the play of reflected light dimly on the boards and ceiling.
Why was she being locked in ? " Jännitystarinaa pienen tytön näkökulmasta.

The Old Contemptibles kertoo perheestä, jossa tapahtuu yksi kuolemantapaus liikaa. Varsinkin kun viimeisin uhri on Juryn oma naisystävä, jota hän suunnitteli kosivansa. Jury lähettää nummille tutkimustehtäviin hyvän ystävänsä Cavernessin Jaarlin, Melrose Plantin ja taas saa lukija nauttia upeista henkilö- ja miljöökuvauksista samalla kun eri kuolemantapauksia ja elävienkin tulevaisuutta ratkotaan.

"I'll put my teeth in when I damned well feel like it," said Adam Holdsworth to one of the tastefully dressed nurses who comprised part of the Castle Howe staff.
No uniforms here, but they still talked nurse-talk."Come now, Mr Holdsworth" Henkilöhahmojen toinen ääripää eli iäkäs, rikas isoisä.

Taitavasti kirjoitettuja kirjoja lukee mielikseen ja tarinatkin kehkeytyvät oikein kunnon perinteisen dekkarin tapaan. Pengoin jo hyllyn ja siellä on tosiaan vain kaksi Grimesin kirjaa - täytynee koittaa löytää jostain vielä lisää. Olen aivan ihastunut Komisario Juryyn...

Kurpitsanurmikkoa

Meillä tuo nurmikon leikkaaminen tuntuu jotenkin jäävän muutenkin, mutta nyt meillä on muutama oikea "tekosyykin". Vai mitä sanotte tästä pihanurmikosta ?

Aikaisessa ovat kurpitsat tänä vuonna kypsymisen kanssa...

Tänään heräsin taas sateen ropinaan. Pihaa ei ole tarvinnut kastella kohta pariin viikkoon, kun joka päivä saadaan vettä taivaalta. Tuleekohan syksystä yhtä märkä kuin mitä kesä oli kuiva ? Ja kylmäkin jo on... Koko viikon minulla oli töissä sukat jalassa ja takkikin harteilla. Mihin se kesä katosi?

Clarissa DIckson Wright : Spilling the Beans

Kovasti on tullut näköjään taukoa blogin pitämiseen töiden alettua. Kiire on tietysti hyvä tekosyy, mutta kyllä voi syyttää vähän inspiraation puutettakin. Lukeminenkin on takkuillut. Olen iltaisin on lähinnä kaatunut petiin heti, kun olisi mahdollisuus hetki istahtaa. Ruokalehtiä on tullut vähän selailtua...

Jotain on sentään tullut luettua, kuten nyt esimerkiksi Clarissa Dickson Wrightin "Spilling the Beans". Kuvassa muuten näkyy myös suuri ylpeyden aiheeni, kesälomamatkalla hankittu Staubin "Cocotte". Syksyn tulo ei harmita yhtään, kun tietää pääsevänsä testailemaan uutta lelua pataruokien ajan koittaessa. :-)

Väkivaltainen ja alkoholisoitunut kirurgi- isä, rakastava äiti (australialainen perijätär) ja lahjakas tytär - siinä lähtökohdat "Two Fat Ladies"-duon toiselle puoliskolle. Clarissa Dickson Wright kirjoittaa kaunistelematta ja kauhistelematta. Oma menestys nuorena opiskelijana ja asianajajana ja sitä seurannut rankka alkoholisoituminen saavat molemmat samanlaisen, melkein lakonisen kuvauksen.

Kirjaa lukiessa jää pakostakin miettimään sitä, oliko Clarissan alkoholisoituminen geneettistä vai toteuttiko hän vain opittua mallia. Ilmeisesti suvussa alkoholin liikakäyttö oli kovastikin yleistä. Usein kai alkoholistin lapsista tulee joko absolutisteja tai sitten kääntyvät itsekin pullon puoleen. Aiheesta lienee monenlaisia tutkimuksiakin.

Joka tapauksessa tarina (tähän mennessä :-) saa onnellisen ja toiveikkaan lopun. Ruoanlaitto ja englantilaisen maaseudun puolustaminen antava Clarissan elämälle tarkoituksen pullon jäätyä historiaan.

Minä kovasti tykästyin "Two Fat Ladies"- sarjaan ja oli mielenkiintoista lukea vähän henkilötaustaa. Sinänsä en ole mikään suuri elämänkertojen fani - aina välillä tuntuu, että niissä joko idolisoidaan tai haetaan esille kaikki skandaalilta vivahtava, mutta tämä tuntui tosi realistiselta ja uskottavalta. Yhtä mutkaton ja suora kuin miltä kirjoittajakin vaikuttaa.

Ei mikään prinsessasatu, mutta mielenkiintoinen henkiinjäämiskertomus.

Tykkää, ei tykkää, en tiedä - ainakaan en halua luostariin - Sarah Dunant : Sacred Hearts

Vaikka ei se elämä luostarissakaan varmaan olisi ihan samanlaisa nykyaikana kuin 1570 Italiassa. Upeaääninen Serafina toimitetaan luostariin vastoin tahtoaan hänen aloitettuaan kielletyn suhteen musiikinopettajansa kanssa. Tästä alkaa sitten sarja juonittelua, raivoa ja välissä kaunista laulua täysin luostarin muurien sisäpuolelta nähtynä ja myöskin siellä tapahtuvana.

Kukapa olisi uskonut, että rauhalliselta näyttävä uskonnollinen yhteisö olisi sellaisten tunnekuohujen näyttämönä. Joukkoon mahtuu sekä ihmeiden tulkintaa uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa ja paavillisen politiikan pauloissa, sekä jännitystä siitä, miten käy rakastavaisten.

Miljööltään mielenkiintoinen kirja. Eipä ole vastaavaa tullut aiemmin eteen. Vähän jäi hämmentynyt olo - eikös luostarien pitänyt olla seesteisiä rauhan tyyssijoja - vai puhummekohan jostain eri uskonnosta ?

Olenpas minä ollut aktiivinen...

Työt eivät edelleenkään innosta, mutta tänään sain mentyä piiiitkääästä aikaa jumppaan !

Kaikenlisäksi, ja tätä ei sitten ole tainnut ennen tapahtuakaan, olin vatsalihasjumpan jälkeen vielä niin puhtia täynnä, että jäin vielä tanssiaerobiciin... Kotiin tullessa oli nälkä ja nyt sitten illan mittaan tuntuvat vanhan lihakset vähän kärsineiltä - mutta, mutta olo on edelleen auvoisa.

Suosittelen...

Ilman kuvaa postauksessa tällä kertaa, mutta menköön. Piti vaan tulla tätä harvinaista tapahtumaa heti hehkuttamaan.

Tuhkimotarina - Stella Gibbons : Nightingale Wood

Siis, joo, satu... 1930-luvulla kirjoitettu mukaelma tuhkimotarinasta. Tosin Tuhkimo on hiukan yksinkertainen ja heikolla tahdonvoimalla varustettu nuori leskirouva ja prinssikin vain hatarasti prinssimäinen. Onhan hänellä linna ja upea auto, mutta samalla hän ainakin nykynaislukijasta vaikuttaa pahasti sovinistisella asenteella varustetulta.

Violan aviomies on kuollut ja hän joutuu varattomana turvautumaan tämän perheeseen. Elämä synkässä vanhassa talossa pakkomielteisesti rikastumista miettivän apen ja hänen komentoihinsa sopeutuvien anopin ja kahden kälyn kanssa ei ole kovinkaan iloista, mutta Viola ei oikein tiedä, mitä tekisi asian muuttamiseksi.

Metsän toisella puolella asuu Victor. Hän on kaupungin kaikkien nuorten naisten unelmien kohde - kukapa ei olisi kuvitellu astuvansa ulos kirkon ovesta hänen käsipuolessaan. Entisenä myyjättärenä ja kaiken lisäksi leskenä Violalla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia edes tavata Victoria, vai miten ne tuhkimotarinat taas menivätkään ?

Herttainen tarina kirpakoilla henkilökuvauksilla. Stella Gibbons ei tosiaan hahmojaan säästele ja lienee kuvannut hyvinkin osuvasti aikansa asenteiden kasvatteja. Ei suurta kirjallisuutta, mutta ihanan viatonta kesäloma-viihdykettä.

Vaatehuonetta siivotessa

Onko teillä koskaan sellainen olo, että välillä on ihan selkeästi liian kiire ?

Meillä ainakin oli viime joulun aikaan - muistan, että avasimme Ranskasta tulleen paketin ja pikapikaa piilotimme, etteivät lapset näe tulleita joulupaketteja. Tällä viikolla vaatehuoneen alahyllyä siivotessani, tuli vastaan iso kirjekuori ja sisältä löytyi... kaksi pakettia, toinen isännälle ja toinen minulle.

Minun paketistani ilmestyivät nämä ihanat lasisammakot, jotka tänään sitten päätyivät nuorimmaisen synttäreillä pöytäkoristeiksi. Tosin taitavat oikeasti olla humoristisia veitsenpidikkeitä hienommille illallisille..

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta ensi vuonna täytyy olla vähän tarkempana...

Tulipahan luettua - Dan Brown : The Lost Symbol

Da Vinci-koodi taisi saada maailmanmainetta lähinnä siksi, että Vatikaani älähti. Ihan hyvin kirjoitettu kirja täynnä detaljitietoa symboliikasta, raamatuntulkinnasta ja yleensä historiasta, muttei minusta sen enempää. The Lost Symbol jatkaa samoilla linjoilla, mutta tällä kertaa on tiedossa rautaisannos nippelitietoa (jonka todenmukaisuutta en aikonut kyseenalaistaa enkä myöskään lähteä tarkistamaan) Vapaamuurareista ja Washingtonin arkkitehtuurista.

Tarina etenee, mutta käänteet ovat aika tavanomaisia. Välillä meinasin väsähtää kaikkeen opettavaiseen. Robert Langdon on aina symppis.

Ei siis mikään suuren suuri elämys, mutta tulipahan luettua.

Onnea on rauhallinen aamupala pihaterassilla

Sitä on sitten mukava muistella sateisina aamuina, kuten tänään. Terassillamme ei ole kattoa, joten en pääse edes nauttimaan lämmöstä kastumatta. Tällaisina aamuina tuo puute harmittaa erityisesti.

Aamuhetken aikana tuli pihaa tarkasteltua muutenkin. Kaikki on kasvanut taas aivan valtavasti. Ihmetystä tuottavat erityisesti kesäkurpitsat. Siemenpussin mukaan niiden pitäisi olla keltaisia, mutta kyseisestä väristä ei näy vielä pilkahdustakaan. Mokomat kasvavat vain kokoa. Kuvassa pilkahtava kesäkurpitsa on jo kyynärvarren mittainen ja reiden paksuinen, mutta keltaista ei löydy hakemallakaan.

Olikohan siemenpussissa vääriä siemeniä vai olenko vain kärsimätön ?

Oranssia pihalta löytyy maan sisältä. Keväällä lapset halusivat väen vängällä kylvää porkkanoita. Siinä menivät äidin viimeiset mahdollisuudet kesäkukkien kasvattamiseen ja väriloiston sijasta olemme ihmetelleet kukkapenkin korkeita naatteja. Nyt sitten saamme lisää ihmeteltävää, kun maan sisältä löytyy oransseja herkkuja. Hyviä nuo ovatkin, vaikkeivat kaiketi minkään EU standardin mukaisia ;-)

Kurpitsatkin olivat ihan villiintyneet lomamatkan aikana ja nyt meillä löytyy Halloween-lyhtyjen alkuja pitkin pihanurmikkoa. Aja siinä sitten ruohonleikkurilla...

Kesäklassikkona Ernest Hemingway : Käärme paratiisissa

Tämän kirjan olen lukenut ainakin 20 kertaa. Ja mistäkö tiedän ? No siitä, että olen saanut kirjan vuonna 1990 ja sen jälkeen olen lukenut sen vähintään kerran kesässä. Niin myös tänäkin kesänä.

Kaikkein parasta kirjassa on kuvaus Etelä-Ranskan maisemista ja tunnelmasta. Alkujaan taisin lukea sitä vain päästäkseni niistä nauttimaan. Myöhemmin lukuhetkiin ovat tuoneet uudenlaista tunnetta omakohtaiset kokemukset samoilta alueilta.

Myös tarina on mestarin tapaan mestarillisesti kirjoitettu. Avioliitto, rakkaus, seksi, mielen järkkyminen ja uusi alku kietoutuvat toisiinsa. Kerrankin myös tarinan lopusta löytyy toiveikkuutta paremmasta tai ainakin elämän jatkumisesta. Ehkäpä juuri siksi tämä on ainoa Hemingwayn tarina, josta pidän (siis niistä, joita olen tullut lukeneeksi). Huolimatta kolmiodraamasta ja ajoittain myös julman selkeästä kuvauksesta seksuaalisen identiteetin ja samalla mielen järkkymisestä ja sen vaikutuksesta tärkeään ihmissuhteeseen, tuntuu lopulta kaikki kääntyvän parhain päin.

Kirja julkaistiin vasta 25 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Osittain syynä oli ilmeisesti se, että se perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Koska ketään mahdollisia todellisuuden esikuvia ei enää ole elossa, jää todenmukaisuuden aste arvailuksi.

Ehdottoman suositeltava kesäkirja.

JacquesTournier : Des persiennes vert perroquet

"Papukaijanvihreistä ikkunaluukuista" olisi kaiketi kirjan nimen suora käännös. Yritin netistä tutkailla olisiko tätä jopa suomennettu, mutta toistaiseksi ei onni ole sen suhteen suosinut. Kirjastojen HelMet-kannastakaan ei löytyny yhtään tämän kirjailijan suomennettua teosta (ruotsiksi yksi).

Harmi sinänsä, sillä ainakin minä koin kirjan varsin mielenkiintoiseksi. Kyseessä on kokoelma lyhyitä tarinoita erilaisten kuuluisien miesten rakastetuista. Diderot & Sophie Vollant, Molière & Armande, Racine & la Champmeslé... Näkökulma on mielenkiintoinen sillä ainahan me kuulemme miesten näkemyksen rakastetuistaan - tässä mietitään enemmän naisten elämää, miehen kirjoittamana tosin. Historiallisia faktoja en ole lähtenyt tarkistamaan, mutta eivätköhän ne ole ainakin sinnepäin.

Hyvinkin suositeltava harjoitus ranskankielentaitoisille, sillä kieli ei myöskään ole ylivaikeaa...

Backlogia purkamassa - Jane Austen ja zombiet

Kesäloma lähestyy uhkaavasti loppuaan - vielä tämä viikko ja pari päivää ensi viikolta. Sitten pitää palata töiden pariin, vaikka mielelläni jatkaisinkin lomailua vielä muutaman viikon, tai kuukauden...

Kovasti ollaan loman aikana oltu liesussa perheen eri kokoonpanoilla. Kirjoja on tullut luettua, mutta nettiyhteyden puutteen vuoksi on suurin osa jäänyt bloggaamatta. Nyt sitten pitäisi vähitellen ryhtyä purkamaan "backlogia". Englanninkielinen termi siksi, että luetut kirjat ovat näköjään olleet melkein pelkästään englanniksi, mahtuu joukkoon sentään yksi ranskankielinen. Toinen syy termin käyttämiseen on se, etten nyt tähän hätään kuollaksenikaan muista vastinetta suomeksi. Onko sellaista ? Pitänee oikeasti ruveta panostamaan suomenkieliseen luettavaan, ettei äidinkielen taito ihan pääse ruostumaan.

Ensimmäisenä listalta löytyvät Steve Hockensmithin "Pride and Prejudice and Zombies - Dawn of the Dreadfuls" ja Seth Grahame-Smithin "Pride and Prejudice and Zombies". Ideanahan näissä kirjoissa on se, että otetaan klassinen mestariteos ja väännetään siitä mahdollisimman omituinen tarina täynnä zombeja ja itämaisia taistelulajeja.

"Dawn of the Dreadfuls" keskittyy aikaan ennen Mr Darcya eli Bennetin neidot ovat nuorempia. Zombie-virus ilmaantuu uudelleen piinaamaan Englantia ja Mr Bennet joutuu kaivamaan vanhat itämaiset taistelutaitonsa takaisin muistin perukoilta. Tyttöjen kohdalla alkaa armoton koulutus, jonka Mr Bennet on aiemmin laiminlyönyt antamalla rouvalleen vallan kasvattaa tyttäristä ns. "hienoja naisia". Veren, hien ja kyynelten lisäksi myös Zombien ruumiinosia vilisevä romaani on hupaisa tuttavuus. Kirjoittaja on säilyttänyt Austenin henkeä romaanissa ja samalla tehnyt siitä ihan omannäköisensä.

"Pride and Prejudice and Zombies" seuraa juonena tunnontarkasti Austen originaalia, mitä nyt zombiet tuovat vähän lisäväriä. Pidin tästä huomattavasti vähemmän kuin edellisestä. Onhan tässäkin käytetty mielikuvitusta, että zombiet on saatu istutettua juonenkäänteisiin, mutta, mutta... menee vähän kikkailun puolelle. Austenin alkuperäisen kirjan tuntijoille tämä on ihan luettava puhtaasti kuriositeettina ja onhan muutoksia hauska bongailla tarinasta. Ihan sellaisenaan ei kyseessä ole mikään mestariteos. Sen verran päälleliimatuilta osa tarinan muutoksista tuntuu.

Mielenkiintoisia tuttavuuksia molemmat ja sopivan karmivaa kesälukemista, mutta taidan silti jättää suosiolla kirjakauppaan tuon vastaavan "Sense and Sensibility and Sea Monsters" version...