Sivut

16.10.2023

(Luku)päiväkirja: Kuukausien luettuja

Goodreadsin Reading Challenge taitaa olla ainoa tehtäväkseni ottamani haaste tänä vuonna. Siis, jollei lasketa tuota Levoton lukija Marcel Proust lukupiirihaastetta, mutta se menee jonnekin ensi vuoden puolelle vielä. Sinänsä tietysti huvittavaa, että otan toiseksi haasteeksi mastodontin lukemisen ja toiseksi kirjojen lukumäärähaasteen, mutta kuka väittää tämän olevan loogista touhua? 

Sitä paitsi, Goodreadshin haaste on jokseenkin hyvässä jamassa eli sadasta kirjasta olen Goodreadsiin merkinnyt luetuksi jo 93 kirjaa - oman kirjanpitoni mukaan olen lukenut jo 104 kirjaa eli aika monta on näköjään jäänyt syystä tai toisesta kirjaamatta Goodreadsiin. Useimmiten syynä lienee se, ettei kirjaa löydy tietokannasta, mutta toki varsinkin nopeita välipalakirjoja jää yksinkertaisesti merkitsemättä. 

Yleensä olen tehnyt jonkinlaisen summeerauksen luetuista noin kerran kuukaudessa, mutta nyt tämän ylenmääräisen blogilaiskuuden seurauksena on merkitsemättä peräti kolmen kuukauden luetut listat. Tässä siis heinäkuu, elokuu ja syyskuu 2023. 


Heinäkuun luetut 



Heinäkuussa en näköjään kuunnellut yhtään ainoaa äänikirjaa. Voi olla tottakin. Heinäkuu oli lomakuukausi ja muutenkin vähän erilainen tänä vuonna. 

Melko monipuolisesti kuitenkin luin. Löytyy 2 tietokirjaa: Naisia valtaistuimella ja David Suchetin Omaelämäkerta valokuvien kautta -  molemmat mielenkiintoisia. Kaksikin mielenkiintoista fantasia-avausta jo aiemmin suosittuja sarjoja julkaisseilta eli Salatun tiedon seura Leigh Bardugolta (Varjo ja riipus, Korppien kehä) ja Maan ja veren huone Sarah J. Maasilta. Ahmaisin molemmat tyytyväisenä

Minna Rytilän Jenny Hill oli hyvin kirjoitettu, mutta olen tainnut lukea sen vähän nopeaan, kun en oikein muista siitä enää mitään.  

Kiltin tytön murhaoppaan muistan, sillä nuortenkirjaksi se oli jotenkin yllättävän jännittävä. Hyvin kirjoitettu ja hypensä arvoinen. Terhi Tarkiaisen Peto irti muistuu mieleen ihan jo senkin vuoksi, että se oli edelleen täysin arvaamaton ja omassa omituisuudessaan hulvatonta luettavaa. Täytti odotukset. 

Muuten mentiin aikalailla viihteen ja cozy mysteryn parissa. 


Elokuun luetut 


Elokuussa puolestaan kuuntelin 1920-luvulle sijoittuvaa cozy mystery-sarjaa, jossa Lady Adelaide selvittelee rikoksia apunaan uskottoman aviomiehensä haamu. Kuulostaa uskomattomalta, mutta nämä olivat varsin viihdyttäviä. 

Proust näköjään pääsi hyvin alkuun, mutta muuten mentiin ihan viihteellä. Fantasia pienellä mysteerimausteella ja Tampere chick litiä. Viihdyttävää.


Syyskuun luetut


Proustissa jäin pahasti jälkeen lukupiiritahtia... Lukupiirin vetäjältä kuitenkin tulin kuunnelleeksi hänen lukutapojaan ja -historiaansa kuvaavan Levoton lukija kirjan. Ihan mielenkiintoinen sekin. Lukemisesta kertoi myös Suurteoksia, jossa kirjailijat olivat kirjoittaneet esseitä heihin vaikuttaneista kirjoista. 

Aloitin myös uuden äänikirjaprojektin, eli kuuntelemaan Donna Leonin Brunetti-sarjaa alusta. Ei ehkä liene yllättävää, että 30vuoden taakse sijoittuvat (ja silloin ilmestyneet) kirjat käsittelevät samoja aiheita (ympäristöä, suvaitsevaisuutta jne.) kuin monet kirjat nykyäänkin, mutta tapa kuvata niitä tuntuu välillä jotenkin vanhentuneelta. Mielenkiintoista - ja Brunetti on edelleen ihana. 

Kahdesta syyskuun kirjasta sain jopa jotain kirjoitettua

J&B kohtauksia eräästä avioliitosta tuntui osin tirkistelyltä, osin vaimon yritykseltä selittää miestään, joka onnistui yllättämään vielä kuolemansa jälkeenkin. Bitte Westerlundin elämä Jörn Donnerin rinnalla ei taatusti ole ollut helppoa. 

Sarah Penner on kovin kiitelty kirjailija, mutta minun täytyy sanoa, etten ole oikein vakuuttunut. Myrkynkeittäjä on minulla edelleen kesken ja Lontoon salatieteellinen seurakin jätti kylmäksi. Kirjassa on jotain vähän samaa sävyä kuin romaanissa Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä. Uskon, että naisten pitää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja miesten joutua vastuuseen teoistaan, mutta kirjoista huokuva kylmyys ja jonkinlainen toivoton turvautuminen väkivaltaan tuntuvat surullisilta tavoilta viedä tasa-arvoa eteenpäin. Täytyy olla muita keinoja kuin oman sielunsa menettäminen prosessissa. 

Mitäs muiden tuli luettua viime kuukausina ?


3 kommenttia:

  1. Samoja luettuja ainostaan Kiltin tytön murhaopas, josta pidin kans ja pidin jatko-osastakin. Ootan trilogian päätösosaa kovasti!

    Oon lukenu myös Suurteoksia. Tykkäsin paljon. Kakkososa oottaa kirjahyllyssä mun tarttumista siihen.

    VastaaPoista
  2. Tässä kuussa on tullut luettua aivan minimaalisesti. Luin Sentencedin elämäkerran uudelleen ja Annie Ernaux'n Isästä/Äidistä. Eilen yllätin itseni, ja poimin luettavaksi kirjan omasta hyllystä.

    VastaaPoista
  3. Your reading journal for the month is such a delightful idea! It's always inspiring to see how others organize and track their reading progress.
    matte collection coupons

    VastaaPoista