Sivut

30.1.2023

Ystävänpäivän lukumaraton 10. - 12.2.2023 - Ilmoittautumispostaus!

 

Kuva: Niina Tolonen 

Se on taas kirjabloggaajien perinteinen LUKUMARATON -aika! Ystävänpäivän lukumaraton on ajoitettu edelliseen viikonloppuun (10.-12.2.2023), jotta mahdollisimman moni ehtii mukaan. 

Maratoonata voi viikonlopun aikana juuri niin paljon ja pitkään kuin sielu sietää, mutta perinteisesti maraton kestää 24h (jotkut ovat halunneet pitää 48h ultramaratonin). 


Alla vielä muistin virkistykseksi (leikkimieliset) säännöt : 

  1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. Kirjaformaatin mukaan voit laskea esim. luettuja sivuja, kuunneltuja minuutteja tai molempia. 
  2. Lukuaikaa on maratonille varattu 24 tuntia (tai 48 ultraajille). Voit pitää taukoja, mutta ne sisältyvät kokonaisaikaan. Jos siis aloitat esim. pe klo 18 - loppuu 24h maraton lauantaina klo 18 - riippumatta siitä paljonko kuluneiden 24h aikana luit. 
  3. Maratonin voi aloittaa esimerkiksi jo perjantaina tai jatkaa maanantain puolelle, kunhan osa maratonista tapahtuu lauantaina tai sunnuntaina 
  4. Osallistua voi niin bloggaajana, Instagramissa, Twitterissä tai millä tahansa muulla somealustalla - tai sitten ilman mitään alustaa. 
  5. Voit julkaista maratonin päätteeksi koontipostauksen omalla kanavallasi (sivumäärä, minuuttimäärä sekä luetut kirjat + muita kommentteja) - Halutessasi voit joko linkittää koontipostauksesi tai vain kertoa tuloksesi tämän postauksen kommenteissa. 
  6. Lukumaratonin hashtag #lukumaraton  tai #lukumaraton2023
  7. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
Minä ajattelin maratoonata lauantaihin jollain tavalla osuvalla ajalla. Ilman paineita ja muun elämän ohessa. 

Tuletko mukaan? 
Ilmoittaudu alla kommentteihin 

Mukaan ovat ilmoittautuneet: 

29.1.2023

(Luku)päiväkirja: Tammikuun luetut eli kukista ja kirjallisista suuntauksista

 Jotain jo olen täällä maininnutkin alkuvuoden kiireistä, mutta ainahan hosuminen on vähän näennäistä. Siksi olen huomannut itse asiassa kuitenkin lukeneeni ihan mukavasti, podcastien kuuntelun lisäksi. 

Joko nyt voi puhua tammikuun luetuista ? Ei kai tässä muutamassa päivässä enää paljon ehdi saamaan loppuun. Tuosta allaolevasta listastakin pitää vielä tunnustaa Passion olevan kesken. Sen verran vähän tosin, että lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon saavani sen loppuun ennen helmikuuta.  

Kaikkiaan luettuja siis oman listauksen mukaan tammikuussa on 11. Goodreadsiin en viitsinyt merkitä paria kertaukseksi kuuntelemaani cozy mysteryä, joten siellä pari vähemmän. Joukossa on 3 äänikirjaa, 5 ekirjaa ja 3 painettua teosta.



Kirjastossa

Ilahduttavasti on tammikuussa mukana myös pari kirjastosta lainattua eli Leena Krohnin Auringon lapsia ja Ville-Juhani Sutisen Kadotettu sukupuolvi. Silmiini osui parikin artikkelia, jossa pohdittiin kirjastojen käyttöasteen laskeneen, joten pitää itsekin ryhdistäytyä ja osallistua toiminnan aktivoimiseen. 

Huomaan tosin joutuvani opettelemaan itselleni vähän vieraan tavan käyttää kirjastoa. Muistan lapsena ja nuorena rakastaneeni kirjastossa haahuilua, silmien ohjanneen kirjoihin tarttumista. Harvoin etsin jotain tiettyä lukemista - annoin sattuman ohjata valintaa. Lähikirjastossa tuo ei onnistu. Siellä on yllättävän vähän kirjoja hyllyssä. Pitää tunnistaa nimi, varata ja käydä sitten hakemassa. Minun kärsimättömälle luonteelleni tällainen spontaaniuden puuttuminen on välillä vaikeaa. 

Opin kuitenkin ja näinhän on oiva mahdollisuus kartuttaa lukulistaa ihan konkreettisesti. Siispä varasin Auringon lapsia jonkun mainittua siitä Goodreadsissa. Sutisen kirja(t) puolestaan päätyivät varauslistalle ihan vain Vaivan arvoista - ihastukseni johdosta. 


Vuoden suloisin kirja jo tammikuussa ? 

Auringon lapsia on luokiteltu lastenkirjaksi ja sellaiseksi se toki sopii vallan mainiosti. Minä kuitenkin nautin kirjan kukista ja Orvokki-tytön kukkalähettitehtävistä ihan näin keski-ikäisenä täti-ihmisenäkin. Jotain ihanan rauhoittavaa näissä pienissä tarinoissa onkin. 

Kuten kaikissa parhaissa lastenkirjoissa, myös Auringon lapsia sisältää monia tasoja. Aikuinen lukee tarinaa tekstin takaa ja jää pohtimaan taustoja tai tulevaisuutta. 

Orvokki käy niin vankilassa kuin suuren diivan luona ja siinä välissä suurperheen hulinassa. Hän näkee paljon sellaista, johon kotikadun varrella ei törmää. Kaikki on kuitenkin kerrottu kukkien kautta ja kauniisti. 

Rakasta kirjoja, jotka lempeästi tuovat maailman lähelle ja avaavat sen kauneuden joskus rujostakin kulmasta. Auringon lapsia on suloinen, muttei tyhjä. 


Historiaa 

Historia oli läsnä tammikuun lukulistalla monestakin kulmasta. Ensinnäkin tulin viimein lukeneeksi jo jokin aika sitten paljon hehkutetun Meri Valkaman Sinun Margot. DDR ja suomalainen perhe ideologian ja rakkauden puristuksessa. Onhan se hyvä. Ehkä kirjoitan siitä joskus lisää, vaikka jotenkin jäin tarinan pinnalle, eikä sekään päässyt ihoni alle. 

Kirjallisuuden (taiteen) historiaa ja samalla myös aikakautta viime vuosisadan suurten sotien välissä kuvasi Ville-Juhani Sutisen Kadotettu sukupolvi - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet. Pariisi, New York, Lontoo ja konventioita haastavat nuoret bileineen ja kirjallisine ambitioineen. Hemingway ja kumppanit, Woolf & Bloomsbury ja New Yorkin Greenwich Village eli hurja lista nimiä, niin ihmisten kuin kirjojen. 

Pidin kovasti kuvauksesta amerikkalaisista Pariisissa - ehkä siksi, että olen lukenut aiheesta ja siitä löytyy paljon tuttuja nimiä, samoin kuin Englannin vastaavasta liikehdinnästä (Virginia Woolf on aina ollut suuri suosikkini). Amerikka on (taas) itselleni vieraampi. Mistä johtuukin, että tunnen amerikkalaisia kirjailijoitakin näköjään enemmän suhteessa Eurooppaan kuin omalta maaltaan ? 

Mielenkiintoinen kirja kaikkiaan. Ahmaisin sen nopeasti ja pidin, vaikka lopussa vähän puuduinkin itselleni vieraampiin nimiin. 

Historialliseksi fiktioksi kai voidaan mainita myös Sonia Parinin Englannin maalaisaatelin pariin 1920-luvulle kirjoitettu cozy mystery -sarja. Hupaisaa ja yllättävästi pääsin melko kevyestikin kolmen osan rajapyykille. Historiaa on täynnä myös Pirkko Saision Passio. Siinä barbaarinen kultakoru matkaa halki aikojen siirtyen kädestä toiseen, välillä muotoaan muuttaen. Katsotaan vielä, minne päätyy. 




Mitä vielä ? 


Dekkareista palaan vielä, kunhan sarja täydentyy. Viihdepläjäys jäänee tuohon listalle, sillä vaikka Julian joulu oli ihan ok, se oli genrensä turhankin tyypillinen edustaja. 

Harrastekirjoissa ovat keittokirjat näemmä siirtymässä neulekirjoihin. Pääsin tuttuni Minnan kirjajulkkareihin mukaan. Ajattoman tyylikkäät neulepuserot jatkaa Minnan Instatilin ja blogin upeiden neuleiden esittelyä. Tosin tällä kertaa myös ohjeet ovat mukana, joten ei tarvitse tyytyä vain ihastelemaan. Täytyy vielä vähän tutkailla kirjaa tarkemmin. Olen viime aikoina lähinnä tehnyt lapasia ja muita nopeita töitä, ehkä olisi aika tehdä vaihteeksi jokin villapaitakin.  Neuloosin vähentämiseen ei Minnan kirjasta ole apua. 

22.1.2023

(Luku)päiväkirja: Vaivan arvoista



Kun Tieto-Finlandian 2022 voittaja kerrottiin, mielenkiintoni heräsi välittömästi. Kirjapalkinnon sai kirja kirjoista. Eikä mistä tahansa kirjoista, vaan "poikkeuskirjoista", sellaisista, joihin voi upota ja jotka jo pelkästään pituudellaan ja jollain erityispiirteeltään kielellisesti, rakenteellisesti tai aiheeltaan, kuuluisivat klassikkokaanoniin, mutta eivät välttämättä löydy listoilta. 

Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista
Storytel palvelusta äänikirjana - lukijana Juha Haanperä

Pakkohan tuohon oli tarttua. En heti tullut hankkineeksi kirjaa, eikä siitä löytynyt ekirjaversiota, joten päädyin kuuntelemaan äänikirjaa. Pelkäsin ratkaisun olevan sopimaton kirjan esseemuotoiseen sisältöön, mutta itse asiassa homma toimi. Kuuuntelin luvun (esseen) kerrallaan. Yleensä yhden päivässä, välillä enemmän. Välttelin illalla kuuntelua, sillä kesken nukahtaminen harmitti ja nämä tekstit vaativat keskittymistä. 

Heti alussa Ville-Juhani Sutinen koukutti minut jatkamaan kuvatessaan poikkeuskirjallisuuden lukemista seuraavasti : 

"Kyse on apokalyptisesta hyggeilystä, joka rentouttaa samoin kuin sähköisku..." 

Kuinka voisinkaan jättää väliin jotain tällaista ? Varmasti vaivan arvoista. (Pun intended) 

Suurimmassa osaa lukuja kuvataan yhtä kirjaa, yleensä suhteessa johonkin ilmiöön, aikakauteen tai lukemiseen liittyvään ominaisuuteen. Rakenne toimii ja lukijan mielenkiinto säilyy. Huomasin myös kirjoittavani muistiinpanoja puhelimeen asioista, jotka pitäisi muistaa blogatessa. Itse asiassa aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta, olin kirjassa vasta vähän yli puolenvälin. 


Ääneen lukemisesta 

Yli puoleenväliin, tarkemmin sanottuna lukuun 10, piti odottaa, kunnes aiheeksi tuli teos, jonka tunnistan ja olen jopa lukenut eli Dostojevskin Karamazovin veljekset. Tuolla se on hyllyssä nytkin, mutta lukemisesta on niin kauan, että muistan vain tuntemuksia (hidas juoni, paljon puhetta, sekopäiset hahmot). En kuollaksenikaan pystyisi kuvaamaan tarinaa ja henkilöhahmotkin muistan kai pääasiassa kirjan nimen vinkkaamana. 

Tuttu kirja ei kuitenkaan saanut minua aloittamaan tätä postausta vaan kappaleen pohdinta ääneen lukemisesta ja äänikirjoista. Kirjallisuushan (tarinat) alunperin oli ääneen kerrottua ennen kirjoituksen kehittymistä ja siksi ääneen lukeminen kai jatkui niin pitkään standardina ennen hiljaa itsekseen lukemisen yleistymistä. Kirjan lukeminen ääneen toiselle on kuitenkin paitsi miellyttävää yhdessäoloa, myös rakkaudenteko. Silloin niin lukija kuin kuuntelija antavat toisilleen jotain arvokasta ja jakavat yhteisen kokemuksen. 

Joululomalla juttelimme Isännän kanssa siitä, miten hän nuorena luki minulle ääneen ranskaksi. Kävimme läpi monenlaisia kirjoja, mutta Alphonse Daudet'n Lettres de mon Moulin tuli käytyä läpi useampaan kertaan ja kai vähän lastenkin tultua kuvaan mukaan. Muistan edelleen ensimmäisen tarinan aloituksen sillä halusin kuulla sen yhä uudelleen ja uudelleen. Siinä kirjailija asettuu myllyynsä ja valmistautuu tarinointiin.

"Ce sont les lapins qui ont été étonnés!... Depuis si longtemps qu'ils voyaient la porte du moulin fermée, les murs et la plate-forme envahis par les herbes, ils avaient fini par croire que la race des meuniers était éteinte, et, trouvant la place bonne, ils en avaient fait quelque chose comme un quartier général, un centre d'opérations stratégiques: le moulin de Jemmapes des lapins..." 

Ääneen lukemisessa on taikaa ja voin kuulla mielessäni rakkaan äänen noita rivejä lukiessani. 

Olen samaa mieltä siitä, että äänikirjojen kuuntelusta puuttuu vuorovaikutus lukijan kanssa, joka livetilanteessa syntyy. Samoin äänikirjojen kanssa on hankala palata mielenkiintoisiin kohtiin, tai tarkistaa esimerkiksi kirjojen nimiä eri luvuista, minkä huomaan vajavaisten muistiinpanojeni myötä hankalaksi myös tämän kirjan osalta. (Siksi ehkä vielä hankin paperiversionkin käsiini).

En kuitenkaan aivan allekirjoita sitä, että äänikirjojen automaattisesti pitäisi olla helppoa kuunneltavaa, tai jotenkin lyhyitä tai uudella tavalla kirjoitettuja. Olen erityisen paljon nauttinut pitkistä äänikirjoista, joihin voi uppoutua samoin kuin olen aina pitänyt tiiliskivistä luettavana. Huomaan myös käyväni päänsisäistä dialogia lukijan kanssa tätä kirjaa kuunnellessani. Väitän sen osittain triggeröityvän juurikin kuuntelun ansiosta - aivan kuin vastaisin keskustelussa esiin tulleisiin aiheisiin. Toki hyvällä lukijalla on vaikutusta ja Juha Haanperän pohdiskeleva tyyli on omiaan kutsumaan ajatauksia esiin myös kuuntelijalta. Aivan kuin hän odottaisikin vastapalloja. 

 

Kirjat matkalla ja matkoista 

Lukemisen tapa ja muoto eivät ole ainoita asioita lukukokemukseen ja kirjan sisäiseen tulkintaan vaikuttavia asioita. Sutisen kertoessa laajoista matkakuvauksista, myös lukupaikka korostuu. Jos sohvannurkassa Kyllikki Villan rahtilaivamatkoista lukeminen (tai kuuntelu) vie minutkin aalloille kirjoittamaan, niin saman kirjan kuuntelu mm. Lissabonissa laajentaisi varmasti kokemusta. Ei ole sattumaa, että Marcel Proust on minulla vuosien ajan ollut osana Etelä-Ranskan lomien lukulistaa. Tosin nykyisessä osassa hän on Pariisissa ja huomaan lukevani kirjaa myös Espoon maisemissa. Tiedä sitten, mitä tuo kertoo mielenmaisemistani. 

Toisaalta kirjan lukupaikka saattaa korostaa lukukokemusta yllättävilläkin tavoilla. Joitakin vuosia sitten päätin kuunnella äänikirjana jo moneen kertaan lukemani Taru sormusten herrasta -trilogian. Osuin junaan Lontoosta Stansteadin lentokentälle samaan aikaan kun Frodo ja Sam vaelsivat Mordorin mustilla rinteillä. Yhä edelleen junan kolke ja ikkunasta näkyvät likaiset takapihat ja radanvarren hiilipinoilta näyttävät, mutta todennäköisesti jotain kiviainesta olevat suuret kasat, yhdistyvät mielessäni kirjan kuvaukseen likaisista ja kuolleista kukkuloista. Oli kuin juna ja liike olisivat vieneet minut jonnekin kahden todellisuuden välitilaan. Aistit herkistyivät ja sormuksen ritarien vaelluksen vaivalloisuus ja kauhut korostuivat. Mielikuva on elävä ja todennäköisesti myös pysyvä, kaikkien muiden kirjoihin liittyvien lukupaikkojen muistojen joukossa. 


Lopun vaikeus 

Vaivan arvoista on täynnä tällaiselle "kirjallisuusmaallikollekin" mielenkiintoisia aiheita, jotka saavat aivosolut liikkeelle. Kirjan muoto on helposti lähestyttävä ja luvut selkeitä. Joissakin arvioissa on Vaivan arvoista luokiteltu hieman elitistiseksi ja etäännyttäväksi. Aivan kuin lukijan lukeneisuuden taso ja kirjallisuuden teorian tietämyksen pitäisi vastata tiettyjä standardeja, ennen kuin voisi tarttua kuvattuihin kirjoihin. Minä en kokenut Sutisen tekstejä aivan noin. 

Toki pääsin hieman nauramaan itselleni, kun koin riemastuttavan tirkistelyhetken Sutisen kuvatessa sitä, miten toisinaan rinnastetaan pitkä teos = vaikeasti luettava = poikkeuskirjallisuus, ja hän miettii kirjoittavatko kirjailijat toisinaan vaikeasti lähestyttäviä teoksia pelätessään epäonnistumista. Oletuksena tuossa kohtaa on, että kovin vaikeaa ja massiivista teosta ei moni jaksa lukea tarpeeksi tarkasti uskaltaakseen arvioida sitä yleensä käytettävillä kriteereillä. Tirkistelyn tunne tuli käytetystä esimerkistä (Miki Liukkonen). Pääsikö maallikko kurkistamaan Suomen kirjallisen maailman jännitteisiin ? 

Loppua kohden Vaivan arvoista kuitenkin muuttui hieman vaikeammin kuunneltavaksi. Tässä kohtaa minun tosiaan pitää hankkia kirja painettuna versiona, sillä viimeiset luvut eivät sen paremmin rakenteellisesti kuin sisällöltään ole mielessäni selkeästi jäsentyneinä. Muisti ei kanna polveilevan ajatuksen seurana ja jäljelle jää vähän fragmentoitunut kokemus. Niin, ja tosiaan, ajatus "Maalaisjärjen aikakaudesta" kirjallisuudessa rinnastettuna pinnalliseen ja henkilökeskeisenä vajaaseen kuvaan maailmasta nykykirjailijoiden tuotoksissa, saattaa tosiaan kuulostaa hieman ylimieliseltä. Tosin minusta siinä katsottiin alaspäin ennemminkin kirjailijoihin kuin lukijoihin.

Kuvittelen silti saavani kiinni ajatuksen hännästä. Vain sisäänpäin, itseyteen ja omiin kokemuksiin katsomalla, ei voi välittää kuvaa ympäröivästä maailmasta, jollei ole vahvaa pohjaa historiasta ja yhteiskunnasta. Konteksti puuttuu tai jää vajaaksi. Ajatuksilla ja tunteilla on arvoa, mutta yksilön kokemus jää kuplaan lillumaan ilman sen positiointia aikaan, paikkaan ja yleiseen ajatteluun. 

Tässä kohtaa olisin taas kaivannut esimerkkejä, joita Sutinen kenties yleisön kiukkua välttääkseen, harmittavasti kieltäytyy antamasta. Hämärästi tunnistan tunteen, mutten kykene sitä kristallisoimaan mielipiteeksi tai yhdistämään johonkin lukemaani. Ehkä tietämykseni ja asiantuntevuuteni ei tässä kohtaa tosiaan riitä.


Mitä jäi käteen ? 

Nautin kirjan kuuntelusta todella paljon. Olen täälläkin monesti kertonut, miten väsymyksen myötä olen usein tarttunut ns. "helppoon luettavaan". Nyt taas muistan, miten virkistävää voi olla hieman venytellä jähmettyneitä aivoja ja haastaa ymmärrystään. Turruttavan virran mukana ajelehtimisen sijasta tarttuu tukkiin ja vetää henkeä. 

Lukulista ei karttunut kirjan esimerkeistä ihan niin paljon kuin voisi kuvitella. Luen mielelläni Sutisen kuvauksia poikkeuskirjallisuudesta, mutten välttämättä itse halua tarttua massiivisiin teoksiin. Ehkä sentään pari pitäisi lukea. Esimerkiksi Dorothy Richardsonin Pilgrimage, jos kerran luen siihen vertautuvaa Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Myös Alan Mooren Jerusalem alkoi kiinnostamaan. 

Aion myös lukea, tai ainakin selata, Vaivan arvoista uudelleen painettuna versiona. Teemoja oli monia. Yllä kommentoin vain ilmeisimpiä ajatauksia herättäneitä. Sosialistisen realismin kuvaus suhteessa nykyajan viihdekirjallisuuteen oli herkullinen vertaus ja varsin osuva. Viime vuosisadan alun Euroopan rajattomuus ja yksilön kulttuurisen vapauden huuma ennen kuin sodat pirstaloivat sekä maantieteen että ajattelun, selittävät osittain kiinnostukseni juuri tuohon aikakauteen. En ollutkaan ajatellut sitä ihan tuosta näkökulmasta. 

Ehkä juuri tuon teeman vuoksi lainasin kirjastosta myös Sutisen teoksen Kadotettu sukupolvi. 


15.1.2023

(Luku)päiväkirja: Taustapeili 2022 - Viimeinen eli osa 3 (lupaan) - Suuremman luokan huijausta ?

Tämä on aina yhtä vaikeaa. Luokittelu nimittäin. Tarinoissa tuppaa olemaan elementtejä eri lajityypeistä ja tulkinta lienee kiinni yhtä paljon lukijan mielentilasta, preferensseistä kuin tähtien asemasta.  Koska kuitenkin itsepäisesti (ja niin ihmiselle tyypillisesti) haluan asiat laatikoihin/ pylväisiin, tässä pientä pohdintaa viime vuoden lukemisista. 

Olen myös täysin tietoinen siitä, että vuosi 2023 on edennyt jo pari viikkoa, mutta koittakaa kestää. Lupaan, että tämä on viimeinen tarkempi vilkaisu taustapeiliin. Puolustuksekseni sanon sen verran, että uuden vuoden vahdikas ja muutostentäyteinen alku on vienyt sekä aivokapasiteettia että energiaa. 

Esikoisen kotoamuutosta jo mainitsinkin. Sen lisäksi työnantajani ilmoitti 10% henkilöstövähennyksistä globaalisti. Amerikoissa tuo tarkoitti sähköpostia koko henkilöstölle, toista niille, joita vähennykset koskevat ja sen jälkeen sähköposti sitten lakkasikin toimimasta "virtuaalisen lapun" käteensä saaneilla. Euroopassa kun on kaikenlaisia hidastavia irtisanomisiin liittyviä lakeja, niin täällä vielä odottelemme mahdollisia vaikutuksia. Sanomattakin lienee selvää, mikä tiimeissä on päällimmäisenä mielessä ja keskusteluissa. 


Lukeminen, kuten aina, rentouttaa ja vie ajatukset toisaalle. Tänä vuonna olen aloittanut sekalaisella kokoelmalla cozy mysteryä, kirjallisuusesseitä, historiatietokirjaa ja romanttista viihdettä, eikä viime vuosi näytä yhtään vähemmän monipuoliselta. 

Taisin jo mainitakin kahden genren hallinneen viime vuoden tilastoja. Tietokirjat ja dekkarit kattoivat melkein puolet luetuista. Kuten käppyräkuvasta kuitenkin näkyy, ei tilanne ole ihan noin yksioikoinen. Tietokirjoissa oli useammanlaista luettavaa ja 14 varsinaiseen tietokirjaluokituksen saaneeseen opukseen mahtuu myös hyvinkin erilaisia aiheita ja lähestymistapoja. Tietokirjojen lisäksi parempi termi saattaisi olla "non-fiction", mutta en ole ihan varma, onko sille hyvää suomenkielistä vastinetta. 

Dekkareissa sama piirre on vielä vähän vaikeammin luokiteltavissa. Onko vampyyrien kanssa rikoksia selvittelevä lankakaupan pitäjä cozy mysteryä vai fantasiaa ? Laitanko 1920-luvun maaseutukartanoissa murhia selvittelevän kreivittären historialliseksi, viihdedekkariksi vai cozy mysteryksi? No, ainakin perinteiset poliisidekkarit ovat selkeitä ? Niinhän sitä luulisi. Vaan minne laitetaan Elly Griffithsin Muukalaisen päiväkirjat, jossa Harbinder Kaur niminen etsivä törmää paitsi rikokseen, myös kuolemaa ennustavaan haamuun ja tunnelma muutenkin on kuin goottilaisessa kauhuromaanissa. 

No, haaste on sama vuodesta toiseen, mutta luokittelupäätökset vaihtelevat. Statistiikka ei siis taida olla varsinaisesti vertailukelpoista, mutta onneksi tämän ei tarvitse olla niin vakavaa. 


Suuremman luokan huijausta? 

Itse asiassa tässä päästään aiheeseen, josta myös työelämässä usein mainitsen. Koskaan ei pidä niellä käppyräkuvia sellaisenaan, ei edes uutisista. Mikäli niiden perusteella haluaa tehdä johtopäätöksiä ja suunnitella aktiviteetteja, pitää myös ymmärtää dataa niiden taustalla. Kaaviot saa nimittäin tukemaan eri tavoitteita vain valitsemalla luokitteluperusteet ja sen, mistä kulmasta dataa näyttää. 

Jo tuo tietokirja- vs. dekkari-määrien vertailu kuvaa hyvin dataymmärryksen tarvetta. Graafia tarkemmin katsoessa huomaa myös, että itse asiassa yksi elementti lukemisessani on selvästi yli muiden, vaikka se ei suoraan luvuissa näykään. 

Keksittekö, mikä ? 

Kyseessä on hallitseva piirre, joka pääasiallisena luokitteluelementtinä käytettäessä olisi muuttanut järjestyksen ihan toisenlaiseksi. 


Sillä aikaa kun mietitte 

Muistellaan tähän väliin erityisesti mieleen jääneitä kirjoja. Tietokirjoja listasin jo aiemmin

Vuoden ärsytys - Haruki Murakami : Vieterilintukronikka  Tätä lukiessani heilahtelin tuntemuksissani suuntaan jos toiseenkin. Tunnistan ja tunnustan kirjailijan taituruuden yksityiskohtien linkityksissä ja tarinan kiemurtelussa. Näin jälkikäteen muistellessa tuntuu kuitenkin siltä, että melkoisen asenteellinen suhtautuminen naisiin (tai oikeastaan sen suhtautumisen puuttuminen) ja lukijan tahallisen eksyttämisen venyttäminen äärimmilleen, on oikeastaan melko ärsyttävää. En tiedä, koska tulen tarttumaan seuraavaan Murakamiin. 

Vuoden vaikuttavin nuortenkirja - Aiden Thomas: Hautausmaan pojat Tämä on luokiteltu nuortenkirjaksi ja henkilöhahmot ovat nuoria, mutta ehkä suosittelisin kuitenkin tätä vähän vanhemmille lukijoille. Hankin tämän alunperin Totolle luettavaksi, mutta itse luettuani ajattelin kuitenkin ehkä vielä jättää odottamaan hetkeksi. Syynä ei suinkaan ole päähenkilön pohdinta sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen - itse asiassa oman itsensä etsiminen ja ympäristön sille luomat haasteet on kuvattu herkällä kädellä ja kauniisti ja kuitenkin kaunistelematta. Totesin vain vilkkaan mielikuvituksen omaavan 11-vuotiaan olevan ehkä vähän altis haamuja, kuolemaa, jengikontekstia ja varsin pelottavaa tunnelmaa sisältävälle tarinalle. Itse pidin kovasti ja pidän hyllyssä tallella myöhempää varten.  

Upottavin tarina - Madeline Miller: Kirke Klassista mytologiaa naisnäkökulmasta ? Aina toisinaan väsyn siihen, miten ihan kaikki pitää nyt väkisin vääntää naispäähenkilöön, naisnäkökulmaan, naissankaruuteen. Se ei aina toimi ja tuntuu turhalta. Keksittäisiin uusia tarinoita. Kirke on kuitenkin ihana poikkeus ja se ehdottomasti piti kirjoittaa. Vahva ja pelottava nainen, herkkä ja tunteellinen, olosuhteiden pakosta noita. Vaikuttava käänteinen tarina, joka ei ota mitään pois alkuperäisen arvosta, mutta näyttää sen, miten kolikolla on aina toinen puoli, eikä miehen tarina välttämättä tiedä naisesta mitään. 

Vuoden trilogiat - Tove Ditlevsen (Lapsuus, Nuoruus, Aikuisuus) ja Rachel Cusk (Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia) Kahden naisen trilogiat. Vähän eri ajalta, eri maantieteellä, eri lähestymistavalla - molemmissa naisen elämä ja sen vaikeus. 

Vuoden hupaisin dekkari - Erin McCarthy/Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama Tarvitseeko tuosta nimen lisäksi sanoa tuon enempää. Aivot narikkaan ja pientä hihitystä. Samassa postauksessa muuten muutama muukin samoihin aikoihin luettu dekkari. 

Herkullista viihdettä - Maija Kajanto : Korvapuustikesä ja Taatelitalvi Vain ensimmäisestä on postauksessa, mutta molemmissa on jotenkin raikkaan romantiikan lisäksi herkullisia reseptejä. Tykkäsin, vaikken kai vielä ole tainnut reseptejä testatakaan. 

Kirjaversen yllätyspari: Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär ja Alice B Toklas Cookbook Pidin kovasti molemmista kirjoista ja peräkkäin luettuna varsinkin Parkkisen kirjan tarina sai ihan uutta syvyyttä. Taustatieto Gertrude Steinistä ja hänen (heidän) elämästään toi omaa sävyään romaanin fiktiiviseen kudokseen. 

Nuo tuossa nyt osuivat ensimmäisinä listalta silmiin, vaikka toki vuoden lukulistalta löytyy paljonkin mielenkiintoista luettavaa. 


Mielenkiinnosta nyt sitten tuohon aiemmin esittämääni kysymykseen. Huomasitteko, mikä piiloutui käppyräkuvioiden taakse ? 

Se on tietenkin FANTASIA! 

Jo kuvaa lukiessa, voi huomata että luokat fantasia/scifi 12, viihdefantasia 8, dekkarien fantasiaelementit 3-4 nostavat fantasiakirjat tasoihin dekkarien kanssa lukuun 24. Niiden lisäksi lienee ilmiselvää, että lasten/nuortenkirjoissa meidän perheessä on fantasiaa useamman kirjan verran. 

Lopputuloksena siis voimme todeta, että fantasia-genre on hyvinkin hallitseva lukutottumuksissani, myös viime vuonna. 

Toivottavasti sain samalla myös konkretisoitua sen, miten tärkeää on pohtia sekä graafin esittäjän tarkoitusperiä että sen pohjalla käytettävää luokittelua ja dataa. 


Tähän päättyyvät vuoden 2022 Taustapeiliin kurkistukset.  Aika hurjaa, jos luit tähän saakka. Kiitos siitä. Jos kuitenkin vielä kaipaat lisää käppyröitä ja pohdintaa, niin aiemmat löytyvät täältä

HYVÄÄ LOPPUVUOTTA 2023! 

6.1.2023

(Luku)päiväkirja: Taustapeili osa 2 - Käppyrät kehiin

Käppyröiden saaminen blogiin saakka kestikin pienen hetken, kun on ollut kaikenlaista puuhaa. Esikoinen nimittäin päätti viime vuoden viimeisellä viikolla muuttaa pois kotoa ja teki niin heti tammikuun tultua. Niinpä vuosi 2023 alkoi rauhallisen kotipäivän sijaan Ikean lihapullilla... Tapa tietysti sekin, eikä taida heti unohtua. 

Vuoden 2022 luettujen kirjojen loppusaldoksi päätyi "loppukirin" jälkeen 109. 

Ihan viimeisenä luin loppuun romaanin Amelian luut. Kyseinen kirja kuvastaa itse asiassa melko hyvin lukuvuotta 2022 sillä aloitin sen jo kuukausia sitten. Sitten eksyin lukemaan ihan muita kirjoja, kunnes päädyin Takakansi-podcastin jaksoon, jossa kirjailijaa haastateltiin. Haastattelu sitten muistutti minua kirjasta ja palasin sen pariin. 

Takakansi-podcast muuten on myös ollut vuoden 2022 löytöni (Raisa Omaheimo-jakson myötä) ja eniten kuuntelemani podcast viime aikoina. 

Mutta siis niitä käppyröitä 


Ei liene yllättävää, että kesäkuukausina luin eniten. Kuvittelin kuitenkin kyseisen piikin johtuvan kävely- ja juoksulenkeistä äänikirjojen parissa, mikä ei pidäkään ollenkaan paikkaansa, kun dataa katsotaan. 

Tarkemmassa tarkastelussa huomaan syyn olevan suhteellisen lyhyissä ja nopealukuisissa trilogioissa (Tove Ditlevsen, Rachel Cusk) ja kevyemmissä viihde- ja dekkarilajeissa. Ei siis tässäkään se muoto, vaan sisältö... 


Itse asiassa huomaan vuosivertailussa äänikirjojen määrän hieman laskeneen suhteessa ekirjoihin. Se on mielenkiintoinen havainto, sillä sormi- tai tässä tapauksessa korvatuntumalla olisin sanonut kuunnelleeni varsin paljon. Tunne ei myöskään selity kuunneltujen kirjojen pituudella, sillä vaikka joukossa toki on pitkiäkin äänikirjoja, olen kuunnellut niitä myös muina vuosina - ja vastapainona on kuuntelulistalla ollut myös lyhyttä ja kevyttä äänikirjaa. 

Todennäköisesti tunne paljosta kuuntelusta johtuu siitä, että kuuntelin vuonna 2022 paljon enemmän podcasteja kuin aiemmin - Bella Table ja jo mainitsemani Takakansi-podcast ensimmäisinä listalla. Niitähän en ole tietenkään kirjalistalle merkinnyt. 


Kielien osalta tilanne on melko samanlainen vuodesta toiseen. Vuonna 2022 suomi on korostetusti edustettuna ja ranska palannut yhtä epätoivoiseen tilanteeseen kuin aina ennenkin. Tosin sen verran sanon kyllä puolustuksekseni, että olen minä Marcel Proustia päässyt melkein taas kirja-osan verran eteenpäin tuon yhden nuortenkirjan lisäksi... 



Kirjailijoiden osalta minun piti niin koittaa lukea tasaisesti mies- ja naisoletettujen teoksia. Homma pysyi suurin piirtein hanskassa vuoden ensimmäiset viikot ja sitten palattiin taas entiseen. Lopputuloksena olen lukenut 18 miehen kirjoittamaa ja 91 naisen kirjoittamaa kirjaa. Osassa toki on ollut useampi kirjoittaja ja siis sekä miehiä että naisia, mutta kuitenkin...  En oikein tiedä, mitä tuohon nyt edes sanoisi. 

Mistä kirjat ?  Bloggasinko? 

Yksi kirjojen lähde on ollut vuonna 2022 ylivoimainen suhteessa muihin ja se on Storytel. Hankin jossain vaiheessa myös Storytelin oman lukijan, joten ekirjat ja äänikirjat taitavat olla suurin piirtein kaikki palvelusta luettuja. 

Arvostelukappaleita luin vuoden aikana 7. Olen kyllä saanut niitä eri tilaisuuksista hieman enemmän, mutta noin monta tuli luettua. Siitä olen tyytyväinen, että olen sentään myös blogannut kaikista lukemistani arvostelukappaleista. 

Bloggaus ei nimittäin ole mitenkään itsestäänselvyys, vaikka kirjan lukisinkin. Vuonna 2022 kirjoitin 47 lukemastani kirjasta enemmän kuin pelkän lyhyen maininnan verran. Se on alle puolet lukemistani kirjoista. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kirjoitin tunnollisesti jokaisesta lukemastani kirjasta. Nykyään en mainitse kaikista edes Instassa - someaktiivisuuteni on luokkaa nolla piste jotain... 

Muuten kirjoja tietysti on tullut ostettua itse (varsinkin Totolle) tai saatu lahjaksi. 

Vielä aion käydä läpi pientä genreanalyysiä viime vuoden kirjoista. Jotain jo taisin tietokirjoista kirjoittaakin. Se jää kuitenkin myöhemmäksi eli ehkä sitten sunnuntaina. Nyt voisin vaikka lukea jotain. Ollaan jo loppiaisessa enkä ole vielä lukenut yhtäkään kirjaa loppuun... Ei lupaa hyvää vuoden 2023 statistiikoille...