(Luku)päiväkirja: Lähiaikojen luettuja eli paperiin päin

Olen ollut kauhean huono kirjoittamaan kaikenlaisen huitelun vuoksi, mutta kirjoihin olen kuitenkin tarttunut suhteellisen reippaasti. Mikäs on tarttuessa, sillä ihan jo painettujen kirjojen lukulista eli pino tuossa olohuoneen lattialla, on kasvanut suhteettoman nopeasti, taas jo melkein pelottaviin mittoihin.  Syynä tietysti ne perinteiset eli kirjatapahtumat, -messut ja houkuttelevat opukset kauppojen hyllyillä. 

Lukulistaa siis riittää, mutta minun kurkataan nyt taaksepäin kuukauden luettuja. Otsikossa lupailen jotain lähiajoista, mutta taisi jäädä välistä kertomatta sekä syyskuun että lokakuun luetut, joten koittakaa kestää. 

Syyskuu oli ihan ok lukukuu. 

Luin seitsemän kirjaa ja niistä pari oli painettuja. Tempaisin nimittäin Rob McCoolit alusta alkaen. Minulla jäi sitten kolmas reissun takia kesken, mutta pitää ehdottomasti lukea se loppuun. Olisi nimittäin taas aika yhteispostaukselle Toton kanssa. Hän kertoi kolmannen Rob McCoolin olleen niin hyvä, että on jopa vähän vaikea tarttua seuraavaan kirjaan. 

Itse ihastuin syyskuussa minut viime vuosisadan alkuun mukanaan temmanneisiin Gertrude Steinin ympärille sijoittuviin Neiti Steinin keittäjätär-romaaniin ja hänen kumppaninsa kirjoittamaan keittokirjaan anekdootteineen. Molemmat koukuttivat. 

Matkalle vei myös Aino Huilajan Pakumatkalla. Siinä toimittaja jättää hyvin palkatun ja trendikkään työnsä ja lähtee kulkemaan miehensä ja pakettiautonsa kanssa pitkin Eurooppaa. Toki toimittajan ammattia pystyy myös osittain tekemään töitä reissussa, mutta onhan tuo silti iso muutos, eikä koronapandemia ainakaan auta asiaa.  

Olen näköjään ollut myös innokas bloggaaja syyskuussa, sillä kuukauden ainoasta dekkaristakin olen jo postannut. Tummat vedet oli genrensä tyylikäs edustaja ja tyylikäs oli myös kirjailija videotapaamisesa. 

Alastair Reynoldsin Noidankehä oli vähän varhaisempaa scifi-tyyliä edustava uusi kirja. Kuulostaako oudolta ? No, kirjakin on vähän omalaatuinen. En vieläkään tiedä, pidinkö siitä. Se on jännästi vanhahtava tyyliltään ja edustaa konseptiltaan monesta muustakin tuttua tapahtuman toistumista. Toki juoneen mahtui yllätyksiä ja kiemuroita, mutta silti koin turhaa tuttuutta. Ehkä en vain ole varsinaisesti scifi-lukija. 

Lokakuussa lusmuiltiin 

Puolet lokakuusta olin työn ja loman yhdistävällä reissulla. (Biarritzissa, missäs muualla ;-) Koska vapaa-aikaa oli hieman normaalia enemmän, tulin ehkä lukeneeksikin ihan reippaasti peräti 9 kirjaa. Huolimatta siitä, että koin lukevani jotenkin erityisen vähän. 

Tässä listassa jo vähän näkyy tuo paperikirjojen kertyminen. Painettuina luin mm. viihdyttävän tietokirjan Sydänsurujen historiasta, jonka pariksi sitten kuuntelin viime vuosisadan alun Suomen kultakauden naisista kertovan Säkenöivät ja oikukkaat. Pidin molemmista kovasti. 

Muut painettuina lukemani sisälsivät yhden dekkarin (Kivipuiston tyttö) ja yhden nuortenfantasian eli ensimmäisen osan Nécropolis-sarjasta La tour de l'aigle. Viimeksimainitun luin ranskaksi, mistä saanen ainakin yhden papukaijamerkin. Yritin tarjota sitä Totollekin, mutta hän pitäytyi ranskankielisessä lukemisessä pelkästään mangassa. Täytyy myöntää, että tarina lähti liikkeelle ranskalaisittain kiemurrellen ja kuvaten, mutta kyllä se siitä sitten lisäsi vauhtia. Pitänee tarjota siis uudelleen myös pojalle kielitreeniksi. 

Muuta fantasiaa lokakuussa edusti Viides vuodenaika (Murtunut maailma -sarjasta). Kyseessä on erittäin hyvin kirjoitettu tarina, mutta jotenkin raskas ja alakuloinen. Ehkä maailma on juuri nyt niin sekaisin, etten oikein jaksa keskittyä lukemaan toisesta rikki olevasta universumista. 

Mieltä ilostuttava ja piristävä kuunneltava oli sitten puolestaan Stanley Tuccin elämäkerta ruoan kautta kerrottuna eli Taste: My life through food. Tunnistan näyttelijän joistan rooleistaan (erityisesti Julie & Julia elokuvassa Julia Childin aviomiehenä), mutta muuten hän oli minulle aivan tuntematon henkilö. Siksi olikin mielenkiintoista kuulla italialaisten maahanmuuttajien lapsen matkasta elokuvanäyttelijäksi, käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi ja siinä sivussa hänen elämänsä iloista ja suruista. Kun kaikki, siis ihan kaikki, kerrotaan ruoan ja syömisen kautta sujuvasti ja luontevasti, olen täysin myyty. Erittäin suositeltavaa kuunneltavaa, jos ruoasta puhuminen ei kyllästytä. 

Mitä vielä puuttuu ? Lyhdynkantajat - eli uusin Elly Griffithsin Ruth Galloway. Se tietysti tuli luettua. Lisäksi kuuntelin Jonna Riikosen Nainen on naiselle tuki-kirjan. Siinä erilaiset naiset pääsevät kertomaan, miten vanha sanonta toisia naisia selkään puukottavista naisista ei pidä paikkaansa ja listaamaan omia opastajiaan tai idoleitaan. Pidin kirjan taustoiltaan hyvin erilaisia henkilöitä mielenkiintoisina, mutta en ihan pysynyt kirjassa mukana. Jossain kohtaa se ikäänkuin muuttui toisenlaiseksi ja puhuttiinkin luokkayhteiskunnasta ja ympäriltä löytyvistä epäkohdista. Vaikka aihe sinänsä on mielenkiintoinen, olisin mielelläni kuunnellut enemmänkin naisten tarinoita ja samalla myös kokonaisuus jotenkin rikkoutui.

Että sellaisia listoja tällä kertaa. 

Kiinnostavatko nämä ? 

Toki itselleni on ihan kiva laittaa muistiin, mutta lukeeko näitä kukaan muu ?