Sivut

5.1.2022

(Luku)päiväkirja: Ei edes yhtä, paitsi ehkä Utrio

Keskiviikkona 5.1.2022

Kyllä nyt menee huonosti ainakin lukujen valossa. Ollaan jo menty viisi päivää tammikuusta eikä minulla ole luettuna yhden yhtä kirjaa loppuun saakka.  

Kuten aina statistiikkojen osalta, ei pidä katsoa pelkästään numeroita vaan dataa niiden takana, jotta tulkinta olisi edes sinnepäin oikein. Toki on ollut kiirettä töissä, mutta olen minä lukenutkin. Nyt vain sattuu olemaan niin, että kesken on useampi järkäle ja savottaa jäljellä vielä melkoisesti ennen viimeistä sivua. 

Tällä hetkellä minulla siis on (enemmän tai vähemmän) aktiivisessa luvussa seuraavat opukset. Eteneminen on hitaammanpuoleista paitsi mahtavan sivumäärän vuoksi, myös kunkin kirjan vaatiman keskittymisen takia. Yksikään ei ole sisällöltään nopeasti luettavaa välipala-ainesta. 


  • Haruki Murakami Vieterilintukronikka, josta luettuna 151s/744s
  • Ritva Kylli : Suomen ruokahistoria, josta luettuna 186s/470s
  • Anna-Liisa Haavikko : Kaari - Kirjailija Kaari Utrion elämä. Erja Manton lukemasta äänikirjasta kuunneltuna 18h18min ja jäljellä noin 50min. 
Ei siis hätää. Kyllä minä luen. Sitä paitsi, Taustapeili-postausten ihmettelyssäkin meni hetki. 

Ensimmäisenä taidan näillä näkyvin saada loppuun tuon Kaari Utrion elämäkerran, todennäköisesti jo myöhemmin tänään. Aion nimittäin nauttia pitkän viikonlopun alusta lukemalla rauhassa normaalia myöhempään. 

Kaari - Kirjailija Kaari Utrion elämä on osoittautunut ennakko-odotuksiani vielä paljon mielenkiintoisemmaksi. 

Olen toki Utrioni lukenut jo varhaisteininä ja nyt taas vähän tiheämmässä viime vuosien aikana kuunnellut äänikirjoina. Nuorena ahmin keskiaikaa, näin vanhempana olen tykästynyt 1800-luvun tapakomedioihin. Molemmat ovat olleet runsaasti aikansa kuvausta sisältäviä, romantiikkaa tihkuvia ja tapahtumia täynnä olevia historiallisia romaaneja. 
En ole ihan varma uskaltaudunko tarttumaan enää noihin keskiaikaisiin "rouvasporno"-romaaneihin, kuten 70-80-luvulla vanhoilliset ja kateelliset Utrion kirjoja kuvasivat, mutta vielä taitaa olla jäljellä noita  myöhäisempiäkin. Vanhempien teosten uudelleen lukemisen välttelyn syynä on ehkä vähemmän rohkeiden kohtausten pelko kuin nuoruuden lukuelämyksen laimentuminen aikuisen kokemuspohjalta. 

En varmastikaan ole ainoa, jolla Utrio on kulkenut mukana melkoisen nuoresta lukijasta tähän päivään. Siksi hänen elämäkertansa onkin niin mielenkiintoista luettavaa. Useampi kirja tuntuu tutulta ja sen syntytarina syventää yhteyttä. 

Lisäksi, harva kirjailija tai yleensäkään minkään ammatin edustaja, on niin laaja-alaisesti ja aktiivisesti osallistunut myös aikansa keskusteluihin ja tapahtumiin. Onhan Utrio vaikuttanut mm. aktiivisena kirjoittajana, paikallispoliitikkona, presidentin valitsijamiehenä (tai -henkilönä kai nykyään pitäisi sanoa), erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä ja Kirjailijaliitossa, puhumattakaan laajasta kontaktiverkosta ja roolista Suomen kulttuurielämässä. Haavikko on osannut kirjailijan elämäkerran lisäksi luoda aiheelleen sopivasti myös kontekstina suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja tapahtumia 40-luvulta tähän päivään. Erityisen kiinnostavaa oli lukea myös suomalaisen kirja- ja kustannusalan kehityksestä. Onhan Kaari Utriolla ollut alusta alkaen Tammen perustajan tyttärenä myös erityisen läheinen suhde kyseiseen toimialaan. 

Kirja etenee enemmän tai vähemmän kronologisesti. Välillä vähän hypätään ja sitten taas palataan taaksepäin aiheesta riippuen, mutta suurilla linjoilla edetään vuosikymmenestä toiseen. Välillä tarina menee juonenkaareltaan loogisemmin, välillä hajaudutaan yksittäisiin aiheisiin ja lyhyisiin lukuihin, mutta koko ajan pysyy aihe kasassa. 

Erja Manto lukijana on tietysti taitava ja sopii tähän kirjaan erittäin hyvin. Hän lukee elävästi, muttei teatraalisesti. Tapahtumat ja henkilöt suorastaan syntyvät kuvina silmien eteen. 

Olen siis nauttinut elämäkerran kuuntelusta valtavasti. Tämä taitaa olla yksi parhaita lukemiani/kuuntelemiani. Osansa on tietysti mielenkiintoisella päähenkilöllä, mutta paljon on vaikutusta myös hyvin taustoitetulla käsittelytavalla. Tätä voi suositella niin historiasta, kirjallisuudesta kuin ihan vain ihmiselämästä kiinnostuneelle lukijalle. 

6 kommenttia:

  1. Kaari oli kyllä mielenkiintoinen kuuntelunautinto! Vau, sinullapa on monta muhkeaa kirjaa luvun alla…. Minä luen melkein aina vain yhtä kerrallaan. Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paksuja opuksia ovat :-) Tosin nyt otin äänikirjaksi vähän kevyempää ja lyhyttä vastapainoksi.

      Poista
  2. Aion vielä lukea Kaarin elämäkerran, kun ehdin. Luin nuorena hänen kirjojaan ahkerasti. Tykkään keskiajasta ja viikingeistä. Blogista löytyy vain pari hänen teostaan, mutta minusta ne ovat parhaimpia, Vendela ja Yksisarvinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella hyvä elämäkerta eikä pelkästään mielenkiintoisen henkilön vuoksi.
      Minun pitäisi varmaan lukea joku noista keskiaikaromaaneista, mutta jotenkin pelottaa palata nuorena tykättyyn... yleensä siinä käy huonosti.

      Poista
  3. Jos mietin koko aikuisikänäni lukemiani romaaneja, niin Kaari Utrio sijoittuu kyllä paitsi lukumäärällisesti myös merkityksellisesti sinne ihan kärkipäähän. Tuntuu olevan ikuisuus siitä kun nuorena naisenalkuna luin Haukka, minun rakkaani ja muita samoina aikoina ilmestyneitä utrioita ja rakastin, pakahduin! Siinä mielessä, ellen olisi niin onneton elämäkertojen lukija, tämä olisi täsmäisku minulle ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Utriota nuorena ja nyt sitten taas keski-ikäisenä. Silloin keskiaikaa nyt enemmänkin noita 1800-luvulle sijoittuvia. Aika monta Utriota on kyllä tullut luettua ja tämä elämäkerta oli ihan täsmäisku.
      En muuten ole minäkään lukenut elämäkertoja kauhean montaa vuotta, mutta nyt olen tykästynyt. Paitsi sellaiset fanikirjoitustyyliset kyllä ottavat päähän, enkä jaksa.

      Poista