Janet Frame on kirjoittanut romaaneja, mutta myös oman elämäkertansa, joka odotti Kobossa lukuvuoroaan hävyttömän kauan. Nyt oli sen aika, vaikka lukeminen ottikin koville. Harva kirja pääsee ihon alle ja aiheuttaa miltei fyysisesti pahan olon. Ehkä olisi pitänyt odottaa kesän aurinkoa. Tämän "talven" synkkä sadekeli heijasti liikaa varsinkin kirjan alkupuolen tunnelmia. En yhtään ihmettele, että Riitta Jalonen on jäänyt tarinaan niin kiinni, että hänen piti kirjoittaa se ulos omaksi romaaniversiokseen.
Oma ostos Kobosta
Janet Framen kirjoitustavassa on jotain maagista. Ei hänen lapsuutensa ollut sen rankempaa kuin monessa muussakin tarinassa. Sanon tämän mitenkään vähättelemättä ja lähinnä siksi, että kirjallisuudessa on kuvattu paljonkin vanhempien (tahatonta) julmuutta, köyhyyden rajoituksia ja sairautta ja kuolemaa perhepiirissä. Jotenkin vain An Angel at My Table oli ahdistavaa luettavaa. Ehkä kyse on siitä, miten Frame kuvaa olleensa kuitenkin tavallaan onnellinen, kaikesta huolimatta, mutta pinnan alla väreilee jotain...
Nuoruuden aikana kuvaus muuttuu melkein pelottavaksi. Arka nuori nainen piiloutuu skitsofrenia-oireiden taakse ollakseen "joku", kuten ihailemansa taiteilijat - eikä kukaan kyseenalaista diagnoosia tai edes vaivaudu tutkimaan kunnolla. Tilanne etenee niin pitkälle, että Janet Frame pelastuu lobotomia-leikkaukselta vain saadessaan oikealla ajoituksella palkinnon esikoisromaanistaan.
Sairaalavuosien jälkeen sopeutuminen "terveiden" maailmaan ei ole helppoa. Kirjailija lähtee matkalle maailman toiselle puolelle oppiakseen selviytymään. Tässä kohtaa lukeminen helpottui. Vaikeudet, hankaluudet ja ikävät tilanteet tasapainottuvat ystävällisyyden, pärjäämisen ja ennen kaikkea vapaudentunteen kanssa. Lukija melkein tavoittaa saman euforisen tunteen kuin Janet Frame kirjoittaessaan ilman rajoituksia - ja hänen on pakko kirjoittaa. Sanat, kieli ja kirjat ovat kirjaimellisesti hänen pelastuksena ja elämänsä. Kirja on myös kuvaus ulkopuolisuudesta ja siitä, miten erilaisuuden ja irrallisuuden voi kääntää voimakseen. Se vain pitää osata ensin itse ymmärtää ja hyväksyä.
Miksi ihmeessä An Angel at My Table pääsee niin vahvasti ihon alle? Tarina on omanlaisensa ja sen käänteet kiinnostavia, mutta en usko koukun perustuvan juoneen. Luullakseni minuun vetosi kirjoitustapa. Janet Frame kertoo tarinansa toteavasti, dramatisoimatta, tarkalla analyyttisellä silmällä. Näin vain tapahtui. Näin tunsin. Näin tein. Sitten kävi näin. Kirjaa lukiessa on koko ajan tunne totuudesta.
Kyse onkin yhdestä totuudesta, nimittäin Janet Framen. Joku toinen voi tulkita eri tavalla, mutta tässä kirjassa tämä on totuus. Sitä paitsi, Frame osaa kirjoittaa. Kieli on kaunissa, rytmi vie mukanaan. Kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista lukemistani elämäkerroista ikina.
En ole nähnyt elämäkertaan perustuvaa Jane Campionin elokuvaa Enkelin kosketus. Ehkä se pitäisi vielä katsoa.
Minä olen nähnyt tuon leffan ja suosittelen katsomaan sen...kannattaa varata nessuja viereen :)
VastaaPoistaIhanaa sunnuntaita sinulle Minna <3
Kiitos Outi! Pitänee koittaa löytää jostain katsottavaksi. Enkä yhtään ihmettele nessujen tarvetta - tarina on aika rankka kirjassakin
PoistaOlen lukenut teoksen noin 15 vuotta sitten, ruuhkavuosien keskellä. Uusiseelantilainen kirjallisuus tuntui silloin kaukaiselta, ja jotenkin juuri siihen eurooppalaiseen puoleen kertomuksesta oli helpompi suhtautua. Mielisairaalakuvaukseen taisin olla aivan liian herkällä mielellä. Kirja varmasti kestää useammankin lukukerran. Jalosen romaani oli myös hieno, mutta tuntui paikoitellen fanifiktiolta.
VastaaPoistaKirkkaus vaikuttaa tosiaan fanifiktiolta (eikä kirjailija esikuvansa ihailua mitenkään peitellytkään, kun olin kuuntelemassa hänen jutusteluaan). Siksi kai Kirkkaus minut niin vahvasti ohjasikin hankkimaan myön tämän luettavakseni. :-)
PoistaMinun piti tuo Kirkkaus jo lukea, mutta aina se jäi. Kirjaa en omista, joten se pitäisi Suomessa käydessä lainata ja lukea tai ostaa omaksi. Ehkä saan sen käsiini ensi kerralla ja ehdin jopa lukea. Minulla on tuo samainen Janet Framen kirja omassa hyllyssäni (ja eräs muukin), mutta jätin sen aikanaan kesken jo heti ihan alussa (väärä aika). Tässä sitten olen odotellut oikeaa aikaa ja nyt kirjoituksesi perusteella luulen, että jatkan vielä odottamista. En varmaan nyt jaksa mitään liian voimakastunteista luettavaa.
VastaaPoistaTämä meni ainakin minulla ihon alle ja aiheutti jotenkin kummallisen ikävän olon - ainakin kirjan ensimmäisen puoliskon aikana. Se on minun kohdallani aika harvinaista, yleensä en reagoi ihan noin vahvasti.
PoistaSaattaa siis olla ihan hyvä päätös jättää vielä hyllyyn odottamaan, jos ei halua voimakkaita tunteita.
Nyt ei kyllä vaikuta minun tyyppiseltä kirjalta... varsinkin tuo lobotomian väläyttely ahdistaa liikaa. Oletko lukenut Jenni Linturin Jälleenrakentajat? Mulle jäi siitä niin häijy loppufiilis, että väistelen. Iloisempaa kirjallisuutta minulle nyt ;)
VastaaPoistaEn ole lukenut Jälleenrakentajia, enkä varmaan tuon kommenttisi perusteella ihan äkkiä luekaan :-) Minäkin haen tällä hetkellä selvästi mieluummin jotain viihteeseen vivahtavaa. Piristystä tähän flunssakauden keskelle.
Poista