Maailmassa on aina ollut naisia, jotka uhmaavat sovinnaisia tapoja ja odotuksia, rikkovat ympärilleen rakennetut kehykset ja matkustavat vaikka maailman ympäri. Heistä ei vain aina kirjoiteta "virallisessa" historiankirjoituksessa, tai he ovat sivulauseessa, alaviitteessä, kätkettyinä oman vaatimattomuutensa viittaan.
Mia Kankimäen edellinen kirja Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, kertoi kirjailijan oman tarinan naisesta, joka nelikymppisenä jättää viran ja lähtee japaniin etsimään sekä tietoja tutkimuskohteestaan että itseään. Jo sitä lukiessani koin kateuden piston sydämessäni.
Naiset, joita ajattelen öisin vei muutoksen kaipuun vielä astetta pidemmälle. En enää oikein nuku, vaan säpsähtelen sudenhetkenä työasioiden herättämänä. Viime aikoina olen työntänyt työn sivuun ja ryhtynyt miettimään yönaisia - sitä lohdullista ajatusta, että muutos on minun vallassani.
Jostain syystä käsiini osuu tällä hetkellä kirjoja, joissa lähdetään, vaihdetaan maisemaa ja elämää. Houkutus kasvaa suuremmaksi, mutta eihän sitä nyt kolmen lapsen äiti voi noin vain pakata ja kadota (enkä edes taida halutakaan)
En tiedä, onko kyse vain väsymyksen tasosta, muutaman vuoden päässä häämöttävästä viidenkympin rajapyykistä, vai vain pimeän vuodenajan sysäyksestä haaveiluun. Alkaa vain tuntua yhä enemmän siltä, että jotain pitäisi tehdä toisin - vähän yönaisten malliin.
Mia Kankimäki: Naiset, joita ajattelen öisin
Oma ostos Elisa Kirjasta
Kankimäen kirja alkaa kannaltani vahvasti. Minä olin Karen Blixen fani jo ennen kuin Minun Afrikkani valtasi valkokankaan. Liityin joskus hamassa nuoruudessani (tarkemmin sanottuna vuonna 1986 - olin kirjoittanut nimisivulle) Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäseneksi ja liittymisetuna valitsemieni kirjojen joukossa oli Judith Thurmanin Karen Blixenistä kirjoittama elämäkerta. Se kolahti. Myöhemmin huomasin ihastuvani varauksettomasti myös kirjailijan itsensä kirjoittamiin teoksiin.
Blixen oli urhea, lahjakas ja uskomattoman sinnikäs. Toki hän oli myös itsekeskeinen, vähän vastuuton ja monella (ei aina hyvällä) tavalla aikansa lapsi. Silti, tai ehkä juuri sen vuoksi, fanitan. Hän ei antanut minkään estää itseään unelmien seuraamisessa.
Samoin tekivät myös Kankimäen seuraavaksi kuvaavat maailmanmatkaajaat - Aasiaa, Afrikkaa, kurjia oloja, cowboy-elämää. Naiset pystyvät siihen kaikkeen, vaikka sitten korsetissa ja pitkässä mekossa. Yhtään huonommiksi intohimoissaan eivät jää myöskään aikansa ennakkoluuloja vastaan taistelleet naistaiteilijat... eikä kai voi unohtaa kirjailijaa itseään seuraamassa yönaisia maasta ja taiteilijaresidenssistä (tai muusta majoituksesta) toiseen.
Kirjana Naiset, jota ajattelen öisin on ehkä rakenteeltaan hieman hajanainen. Blixenin osuus painottuu enemmän kuin yhdenkään muun naisen, lyhyempien elämätarinoiden kiivan rytmin jälkeen jäädään leijumaan Kankimäen omien kokemusten seurantaan. En oikein tiedä pidänkö rakenteesta, vai ei. Sitäkään en osaa sanoa, onko sillä edes väliä. Tämän kirjan ansiot ovat sen herättämissä ajatuksissa ja tunteissa, sen aiheuttamassa halussa muuttaa, muuttua ja lähteä.
Oli kirjallisista ansioista mitä mieltä tahansa, yönaiset voimaannuttavat. Jos muut naiset pystyvät siihen, miksen minäkin voisi muuttaa elämääni? Eikä melkein viisikymppisenä ole ollenkaan myöhäistä, varsinkaan nykyään, kun elinikäodotukset ovat korkeammat kuin vaikka Blixenin aikaan.
Vielä kun keksisi, millainen muutoksen pitäisi omalla kohdalla olla? Jos vaikka aloittaisi siitä, että töiden pitää antaa tilaa asioille, jotka saavat minun sydämeni lyömään nopeammin...
Olisiko jo aika uudenvuodenlupaukselle ?
Yönaiset on kauttaaltaan nautittavaa luettavaa, mutta minustakin teos on hieman hajanainen. Minua Blixen on myös kiinnostanut jo kauan, mutta koko ajan toivoin, että alkuosa päättyisi ja saisin sukeltaa muiden yönaisten elämään. No, siitä huolimatta rakastin tämän lukemista.
VastaaPoistaTämän kirjan tärkein anti on sen herättämissä ajatuksissa ja levottomassa kaipauksessa, eivät ehkä niinkään sen kirjallisissa ansioissa. Pidin teoksesta kovasti ja ihastuin jokaiseen yönaiseen, vaikka jälkeen jäikin epämääräinen pettymys itseeni.
Poista