Sivut

11.11.2018

Se mikä ei tapa - James Bond #metoo

Elokuva kutsuvierasnäytännössä WSOYn kutsumana 



Otsikon kommentti on suoraan avecini suusta. Ei siis mitenkään pahalla sanottuna, mutta kieltämättä Lisbeth pelastuu kuolemanvaarasta vähintäänkin yhtä säännöllisesti kuin Bond konsanaan, eikä Lisbethin asenne naisia kiusaavia ja satuttavia miehiä kohtaan ole ainakaan millään tavalla salliva. Uhrin näkökulmaa Lisbethin toimista on kuitenkin vaikea saada esille, enemmänkin hän on sieltä kostopuolelta.

Isäntä oli elokuvissa kylmiltään. Hän ei ole nähnyt aiempia osia sen paremmin minkäänkokoiselta ruudulta kuin lukenut kirjanakaan. Minulla on sentään alla sekä aiemmat osat että myös Se mikä ei tapa  äänikirjana kuunneltuna. Tosin täytyy myöntää, että muutamia välähdyksiä lukuunottamatta elokuva tuntui ihan uudelta tarinalta. Ei sen takia, että siinä välttämättä olisi kirjasta poikettu. Minä en vain kuollaksenikaan muista, mitä kirjassa tapahtui. Että niinkin vaikuttava lukukokemus...

Huolimatta erilaisista lähtökohdista, olimme oikeastaan aika herttaisen yhtä mieltä elokuvasta. Se on genressään ihan viihdyttävä, mutta ei tule jättämään sen suurempia muistijälkiä...  Elokuva on täynnä ryminää, pahiksia, täpäriä pelastumisia, jännää teknologiaa ja tietysti Salander jo melkein yli-ihmisenä. Tietyt kliseet ovat turhankin ilmeisiä, alkaen Salanderin mustista vaatteista pahissiskon kirkkaanpunaiseen jakkupukuun ja korkkareihin. Plussaa kuitenkin pitää antaa siitä, että tarina sentään etenee loogisesti ja kaikelle löytyy jonkinlainen selitys. Mikään ei saa minua raivoihini niin kuin elokuva, jossa sankari yht'äkkiä pääsee jostain eteenpäin eikä katsojalle kerrota ollenkaan, miten siitäkin haasteesta selvittiin. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö uskottavuuden rajoja välillä vähän venytelty, mutta... sen kai voi sallia sankaritarinassa?

Sankaritarina Se mikä ei tapa on aivan selvästi ja sankarina on Lisbeth Salander. Kuten kirjassa, myös elokuvassa minua hieman häiritsee hänen kehityskaarensa ensimäisten osien kapinallisesta ja yhteiskuntaan sopimattomasta desperadosta jonkinlaiseksi oikeamieliseksi superhahmoksi. Toisaalta, mikäs siinä. Voihan tarinaa tietysti viedä siihenkin suuntaan ja elokuvissa saadaan tuolla entistä näyttävämpiä ja vauhdikkaampia kuvioita aikaiseksi, mutta noin henkilökohtaisesti pidin kuitenkin kirjoissa (en ole nähnyt elokuvia) ensimmäisten osien rosoisuudesta enemmän. Ehkä pitäisi katsoa elokuvatkin.

Ei silti, kyllä minä mielelläni voin katsoa tällekin jatkoa, samoin kun olen kuunnellut viimeisimmän äänikirjan. Onhan sitä pakko saada selville, miten Lisbethin tarina jatkuu ja aina välillä rymistely tekee hyvää tarjoten pienen ja kevyen irtioton arjesta. Me karkasimme kutsuvierasnäytäntöön töistä jo ennen viittä, mikä tuntui melkein paheelliselta, mutta tuli tarpeeseen...

Elokuva kutsuvierasnäytännössä WSOYn kutsumana 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti