Sivut

28.10.2018

Vieläkin kirjamessuista

Kirjamessut on sitten tältä erää messuiltu. Tein suunnitelman kolmeksi päiväksi ja lopulta päädyin paikalle perjantaina illalla ja lauantaina aamusta iltapäivään. Tänään paistoi aurinko niin kauniisti, että annoimme periksi sen houkutuksille ja lähdimme puistoon ja rantaan messujen sijaan. Tähän aikaan vuodesta on tarvetta valoterapialle ja d-vitamiinitankkaukselle.

Parasta messuviikonlopussa ovat tietysti hyvät esitykset, kirjat ja ennen kaikkea bloggarikollegat, joita onnistuu tapaamaan sopivissa väleissä. Viimeksi mainittujen vuoksi kiirehdin Messukeskukseen heti, kun työpalavereista pääsin irti, vaikka messupäivä jäikin vain Samassa Liemessä - kokkausesityksen seuraamiseen. Onneksi oli sentään tiedossa päivällinen hyvässä seurassa pop up ravintola Messarissa.


Ruoka olikin hyvää. Kasvisversio pääruoasta eli selleriä hasselpähkinöillä oli oikein maukasta ja pöytäseurueen kesken jaettavat lisukkeet täydensivät lautasen mukavasti. Palvelu oli sellaista, jota kai pop up ravintolassa voi odottaa. Ystävällisyydesta pisteen kotiin, mutta nopeudessa ja tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Heti salin täytyttyä sai jälkiruokaa odottaa tuskallisen kauan ja laskun maksamisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Toki kahdeksan hengen erilliset laskut ovat vaikea yhtälö, mutta nyt kyllä mentiin vähän turhan monella korjauskierroksella.

Yhden kirjan ostin perjantaina eli Sabrina Ghayouirin Persiana-keittokirjan. Olin sitä ostamassa jo viime vuonna, mutta se loppui ennen kuin ehdin paikalle. Nyt sitten, ja vieläpä halvemmalla...



Lauantai alkoi sitten perinteisesti bloggariaamiaisella. Kyseessä on jo vuosia jatkunut perinne ja ainakin minulle oikeastaan messujen kohokohta. Silloin istutaan bloggariporukassa kuuntelemassa WSOYn, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita vaihtelevalla kattauksella. Ei ole hälinää, tuoli löytyy ja aamisestakin voi nauttia.

Tänäkin vuonna lista oli mielenkiintoinen:
Anja Snellman : Kaikkien toiveiden kylä 
Antti Heikkinen : Kehveli 
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan - luulen
Veera Nieminen : Ei muistella pahalla
Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö

Aamiaisen jälkeen suuntasin Senaatintorille (siis isoin lava messuilla...). Tarkoituksenani oli kuunnella ensin vain keskustelua suomalaisten tyttöjen sankaritarinoista. Häpeäkseni en ole lukenut noita trendinmukaisia tyttöjen esikuvakirjoja vielä yhtään, mutta kuulostavat kyllä kiinnostavilta. Niistä löytyy varmasti kaikille ihan uusiakin nimiä. En esimerkiksi vieläkään muista kuka oikein olikaan Suomen ensimmäinen naiseläinlääkäri.
Taru Anttonen & Milla Karppinen : Sankaritarinoita tytöille 
Ida Salminen & Riikka Salminen : Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa 

Keskustelun jälkeen huomasin käytännössä jumittuneeni istumaan ihmisten keskelle, enkä halunnut lähteä tunkemaan pois. Jäin siis suosiolla kuuntelemaan Antti Tuiskua. Mikäs siinä. Kyseessä on sympaattinen laulaja, joka tasapainoilee tavallisen ihmisen ja poptähden identiteettien yhdistämisen kanssa. Kaikki ei aina ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella, tähdilläkään.
Antti Aro & Antti Tuisku : Antti Tapani 

Sitten oli pakko etsiä juotavaa. Koska kahville oli niin pitkä jono, päädyin ostamaan lasillisen shamppanjaa. Sen voimin jaksoin sitten kuunnella Risto Siilasmaan haastattelun. Nokian hallituksen puheenjohtaja kertoi vähän samoja asioita kuin kirjassaan, eli tällaiselle kirjan jo lukeneelle ei ollut jutuissa sinänsä mitään uutta, mutta onhan se aina mielenkiintoista kuulla "piireistä" näkökulmia. Monta asiaa voin sanoa tunnistaneeni, mutta oli siellä jotain vähän uuttakin. Kirjasta lisää sitten vielä jossain kohtaa.
Risto Siilasmaa & Catherine Fredman: Paranoidi optimisti 

Sitten ajattelin poiketa ruokapuolelle, kun lounaskin oli jäänyt väliin. Kävin hallin ovella ja käännyin takaisin. Ihan liian paljon porukkaa.
Hetkeksi istahdin juttelemaan tutun kanssa pressihuoneeseen ja suuntasin sitten kotiinpäin syömään.

Yhtään kirjaa en tullut lauantaina ostaneeksi, mutta sainpa Tammen ja WSOYn juhlavuoden julkaisut kustantajalta:



Kumpaakaan en vielä ollut lukenut, joten hyvät kirjat osuivat. Heti tartuin Märta Tikkasen teokseen.

Vaikka messuilta ei mukaan tällä kertaa tarttunut kirjoja senkään vertaa kuin Turusta, niin varsinaisesti halvaksi ei tämä kirjamessukuukausi ole tullut. Elisa Kirjan messuale on osoittautunut  kohtalokkaaksi...

  • Tommi Kinnunen : Pintti (ekirja) 
  • Jo Nesbo: Macbeth (ekirja) 
  • Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä (äänikirja) 
  • Raija Oranen : Marsalkan ruusu (äänikirja) 
  • Christoph Ribbat: Ravintolassa (ekirja) 
  • Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti (ekirja) 
  • Sinikka Nopola/Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri, Risto Räppääjä ja Yöhaukka (äänikirjoina kaikki) 
  • Jessica Townsend : Nevermoor - Morriganin koetukset (ekirja) 
  • Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (äänikirja) 
  • Maria Veitola: Veitola (äänikirja) 
  • Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (äänikirja) 
  • Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (ekirja) 

Että silleen. Ei lopu lukeminen ihan heti kesken...

6 kommenttia:

  1. Aika hyvin olet kyllä ottanut messut haltuun. Tuntuu, että nykyään messuille tulee ihan hurjasti ihmisiä ja tarjontaakin on kyllä kaikkeen makuun.
    Rentouttavaa iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuossa luin, että Helsingin kirjamessuilla saavutettiin uusi yleisöennätys. Hurja määrä siellä olikin porukkaa, mutta kirjapuolella oli kuitenkin väljemmän oloista kuin ruokapuolella. Ehkä siellä oli aseteltu lavat ja standit jotenkin eri tavalla, tai porukkaa tosiaan kertyi lavojen viereen ryppäiksi eri tavalla.
      Mukavaa alkavaa työviikkoa!

      Poista
  2. Kiva oli tapailla, sopivissa väleissä :-) Pop up -ravintolan ruoka oli oikein hyvää, mutta hämmentävää se laskutussotku, joka tosin ystävällisesti mutta monimutkaisesti ja turhien mutkien kautta hoidettiin, kuten sanot. Bloggariaamiainen ja lukupiirit ovat mainioita ideoita, joista jälkimmäiset avoimia kaikille: hetken rauha hälinästä, vain valittuja kirjailijoita ja kirjaa käsitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä. Tuo onkin kirjamessuissa ihan parasta, kun näkee tuttuja ja voi vaihtaa kommentteja matkan varrella :-)

      Poista
  3. Hyviä ostoksia olet tehnyt. Samoissa tilaisuuksissa ollaan oltu, mutta en sattunut sinua huomaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka paikassa on niin paljon ihmisiä, että ei sieltä millään näe yksittäisiä :-) Messujen jälkeen aina lukemista riittää, mikä tietysti on ihana asia.

      Poista