Sivut

20.8.2018

Mitä syödään ilman keittiötä ?



Keittiöremontin aikana ruokahuoltoa vaikeuttaa muutama ennakoitu ja pari yllättämään päässyttä juttua:

  1. Ei ole jääkaappia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki kylmää vaativa on syötävä samantien kerralla eikä ruokaa saa jäädä tähteeksi laisinkaan. Tämän toki tiesinkin ja siitä selvitään. 
  2. Ei ole uunia eikä hellaa. Onneksi on vohvelirauta, höyrykeitin ja pihalla grilli. Ruoan kuumennus siis onnistuu tavalla tai toisella. Meillä ei ole mikroa, joten se vähän rajoittaa, mutta selviämme kyllä. Sitä paitsi, kesällä syödään myös paljon salaatteja, eikös? 
  3. Tiskaaminen on yllättävän tuskaista  kylppärissä - varsinkin näin tiskikoneeseen tottuneelle. Tämä pääsi vähän yllättämään. Varsinkin, kun olemme kuitenkin myös syöneet aika paljon poissa kotoa tai noutoruokaa. 
  4. Lapset kyllästyivät hamppreihin kahden kerran jälkeen eivätkä haluakaan ulos syömään! Tätä en osannut ennakoida... Kaksi kertaa hampurilaisia samalla viikolla oli selvästi jo liikaa ja mutinaa oli havaittavissa toisen kohdalla "iänikuisista hamppareista" - Siis mitäh ?
Tuossa kai suurimmat. Ruokaa on kuitenkin saatu eikä kukaan ole valittanut nälkää näkevänsä. Asiaa auttavat tietysti kouluruokailut ja iltapäiväkerhon välipala. Tilannetta puolestaan huonontavat kiireiset aikataulut ja venyvät työpäivät, ylimääräiset remonttireissut (maaliostokset jne...) sekä isännän työmatkat, jolloin ruokahuolto on vain yhden aikuisen varassa.


Mitä sitten ollaan tähän mennessä syöty ? 




Eka viikko:

  • Su jo aloitettiin, kun keittiö oli tyhjennetty ja juhlittiin keskimmäisen synttäreitä eli Sushibuffet 
  • Maanantaina ekat hampparit Mäkkäristä 
  • Tiistaina räjäytettiin pankki ja käytiin Sandrossa 
  • Keskiviikkona äidillä oli budjettimorkkis ja ruokana hätävarakasasta "pikaruokaa" eli pikanuudeleita tai muita purkkeja, joihin lisättiin vain kuuma vesi
  • Torstaina toiset hampparit - taas Mäkkäristä 
  • Perjantaina äiti kuuli valitukset ja tehtiin pihalla kesäkurpitsa-halloumivohveleita 




  • Lauantaina lounas kuitattiin hätävarakasasta löytyvillä purkeilla ja rieskalla - illalla grillattiin, onneksi sillä...
  • Sunnuntaina satoi! Suuntana lounaalle Woolshed Helsingissä (suuri suositus! Rento paikka ja ihan huikean hyvä ruoka) ja illalla... niin, mitäs me taas syötiinkään? Taisi olla vuorossa perinteinen kasvisdippi ja vähän parmankinkkua keksien päällä. Päivän mätön jälkeen ei kellään ollut oikein nälkä. 

Yllättävää tässä koko rumbassa on ollut, että huolimatta parista normitasoa hintavammasta ulkonasyömisestä, ei luottokortin summa ole toistaiseksi paljonkaan tavallista kuukautta korkeampi. Luulen tämän johtuvan siitä, että ruokaan liittyvät heräteostokset ovat tavallista pienemmät. Emme me yleensäkään hirveästi heitä ruokaa menemään, mutta nyt taidetaan kylmätilojen puuttuessa olla entistä tarkempia - tai sitten vaan syödään harvemmin ja vähemmän...

Saa nähdä. Täytyy yrittää pitää sama moodi päällä sittenkin, kun uusi keittiö on käytössä. Tosin pelkään homman levähtävän käsiin ihan vain siitä riemusta, että voi taas kokata vapaasti - tai sitten käy siskon ennustuksen mukaan. Kokkausinto hiippuu kevään tasolle siinä samassa hetkessä, kun keittiön ovi avautuu...

p.s. Päivittäisiä remppakuulumisia voi seurata Instan puolella... Minna Vuo-Cho 

Tervetuloa mukaan! 


4 kommenttia:

  1. Aikoinaan asuin silloisessa asunnossani putkiremontin läpi kolme talvista kuukautta. Sinä talvena tuli syötyä paljon salaattia, leipää, paistettua broilerin fileetä ja pateita suoraan purkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin miehen kanssa varmaan selvittäisiin suht helpolla, mutta nuo kolme junioria tuossa vähän monimutkaistavat asioita ;-) Mutta hyvin pärjätään, vaikka nyt alkoikin satamaan.

      Poista
  2. Luojalle kiitos grilleistä. Meillä rempan aikana oli onneksi hella ja jääkaappi käytössä. Tosin ruoanlaitto oli ällöä kun seisoi keskellä betonipölyä ja piti varoa kuivureita :)

    VastaaPoista