Sivut

23.9.2017

Siemennäkkäri


Olin ihan unohtanut siemennäkkärit vähäksi aikaa. Onneksi Tupperi-kutsujen tarjottavia miettiessäni osui silmiini myös tämä addiktiota aiheuttava resepti. Nämä näkkärit ovat siitä ihania, ettei niiden päälle edes tarvitse välttämättä laittaa mitään. Toimivat siis hyvin myös koululaisen eväskekseinä.

Syksykin näyttää alkaneen ihan tosissaan. Syyshortensia peittää jo melkein kolmasosan pihasta ja sen alla asuvat puput pitävät nurmikkoa lyhyenä. Ensin citykaneja näkyi yksi, nyt niitä on kaksi, kohta... Kaipa ne pitää jossain vaiheessa pihalta karkottaa, mutta täydentäkööt nyt syksyistä pihakuvaa hetken aikaa. Isännän tosin kuulemma tekisi mieli kanipaistia...



Siemennäkkäri 

1dl auringonkukansiemeniä
1dl seesaminsiemeniä ja pellavansiemeniä sekoitettuna
hyppysellinen suolaa
runsas 0,5dl vehnäjauhoja
runsas 0,5dl ruisjauhoja
2rkl oliiviöljyä
2dl vettä

Sekoita ainekset keskenään. Anna turvota muutaman minuutin ajan. Levitä ohueksi kerrokseksi leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja kuivata 150 asteisessa uunissa noin 30min. Pistä uuni pois päältä ja jätä sinne vielä noin 10min tai kauemmaksi aikaa, jollei tunnu hyvin kuivuneen On päiviä, jolloin aika ei tunnu riittävän, varsinkin näillä syksyn kosteilla keleillä. 

Ota pois uunista ja jäähdytä. Syö sellaisenaan tai tarjoile erilaisten päällysteiden kanssa. 

Inspiraatioresepti alunperin bongattu Suupaloja-kirjasta 


4 kommenttia:

  1. Siemennäkkärit ovatkin tosi hyviä ,ja koukuttavia:) Yleensä teen raakaversion kuivurissa,mutta joskus myös uuniversion:) Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukuttava on juurikin oikea sana kuvaamaan siemennäkkäriä :-) Onneksi se on niin helppo tehdä.

      Poista
  2. Herkullisen näköistä näkkäriä, ihan varmasti maistuisi, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meillä palaa leipävalikoimaan säännöllisin väliajoin.

      Poista