Maaliskuu oli jännä kuukausi. Tuntuu, että tein vain töitä ja istuin
akvaarion vieressä. On se edelleenkin hieno. Kalojen katseleminen on jotenkin meditatiivista. Siinä ne sulavasti kiertävät akvaariota ja käyvät välillä kurkkimassa takaisin lasin takaa. Olisi jännä tietää, mitä ne oikein ajattelevat.
"Hitsit, että on sekainen huone pojalla. Eikö tuo äitikin voisi tehdä jotain?"
"Koska on ruoka-aika"
"Ovat nuo ihmiset hitaita ja kömpelöitä. Tuokin tuossa vaan kököttää ja toljottaa. Tekisi jotain"
" Antaisi edes ruokaa"
"Mennäänkö tuonne kasvien taakse piiloon, niin se ei näe?"
"Missä se ruoka viipyy...?"
Työrupeaman lopputulosta pääsevät monet koittamaan maanantaina. Upouusi järjestelmä odottaa siellä jo käyttäjiään. (Ei, en ole ollenkaan tekninen osaaja - kunhan määrittelen, miten asioita tehdään ja miten järjestelmien pitäisi tekemistä tukea)
Kaiken lisäksi luin maaliskuussa 10 kirjaa. Tosin täytyy myöntää, että
keittokirjoiksi meni. Peräti kolme on aika puhtaasti ruokaan liittyvää, vaikka niistä kahdessa oli kyllä paljon muutakin lukemista.
Kaksi maaliskuun kirjoista vei eteenpäin hyvissä fantasiasarjoissa. Tiedättekö, mikä on aika huvittavaa? Aika tarkkaan kolme vuotta sitten selittelin, miten oli lukeminen mennyt ihan keittokirjoiksi ja fantasiaksi - sama jatkuu, ei ole tapahtunut sitten niin minkäänlaista edistystä. Paitsi, että olen päässyt kyseissä
Benedict Jackan sarjassa tämän maaliskuun aikana taas osan eteenpäin. Lisäksi aloitin viimein varsinaisen Throne of Glass-sarjan. Löysin jatko-osat Overdrivesta näin kohtuullisesti
1,5 vuotta suunniteltuani. Hiljaa hyvää tulee ja tuohon kertoo vain siitä, että hyvää lukemista on todella paljon.
Tai sitten se kertoo siitä, että kärsin taas hyppelytaudista. Hyppelen kirjasta toiseen, mutta mitään en meinaa saada loppuun. Nytkin on kesken varmaan kymmenkunta hyvää kirjaa. Huonot olen jo pistänyt pois pinosta.
Mainittakoon kuitenkin, että sain sentään luettua Siskinin Neidonhius-romaanin loppuun. Säästelin sitä siihen "kun olisi aikaa", mutta totesin sitten, että ei se aika itsestään tule - ja valvoin muutaman illan. Univajeen hankkiminen kannatti. Tykkäsin
kirjasta, vaikka se saikin minut välillä tuntemaan itseni jotenkin tyhmäksi.
Äänikirjoja maaliskuussa kului kolme kappaletta, kaikki upeita klassikoita.
Christietä Lars Svedbergin lukemana (
toinenkin) ja
Tove Janssonia Tytti Paavolaisen äänellä. Muuta ei kai tarvitse sanoakaan?
Vielä yksi jäljellä ja sekin matkoihin liittyvä. Jostain syystä maaliskuun kirjoissa melkein kaikissa matkustettiin jonnekin.
Anna Kortelaisen Huonon matkailijan päiväkirja kertoi ihan konkreettisestikin niin matkoista kuin elämästä matkana tai tutkimuksesta matkana, ihan miten vain. Tykkäsin. Alkoi tehdä mieli Pariisiin, mutta siihen Pariisiin, joka löytyi ennen sotia tai niiden välissä, viime vuosisadan alkupuoliskolla kuitenkin. Juuri siihen Pariisiin, josta niin monet taiteilijatkin etsivät inspiraatiotaan. Yksi tällä hetkellä käsissäni olevista kirjoista on Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi, eikä se yhtään auta tähän matkakuumeeseen.
Pariisiin en taida kuitenkaan huhtikuussa ehtiä, mutta yksi pieni reissu on tiedossa ja ainahan sitä pääsee teatterissa vaikka ihan muihin maailmoihin. Maaliskuun kuukauden teatteri oli Kansallisteatterin
Mahdolliset maailmat - aivan huikea ja kerroksellinen esitys, joka taitaa olla lempparieni kärkikahinoissa koko
haasteen ajalta. Huhtikuussa on tiedossa sitten vielä jotain kokeellisempaa. Tuskin maltan odottaa.