Puhuva pää eli isä ja äiti vapaalla jalalla

Teimme eilen illalla testin. Jätimme ensi kertaa isoveljet lapsenvahdeiksi siten, että emme olleet ihan kulman takana kaupassa tai kävelyllä, ja lähdimme teatteriin. Hieman jännitti, mutta pitäähän poikiin luottaakin joskus? Sitä paitsi, kotona oli kaikki hyvin vielä palatessamme paria tuntia myöhemmin - ja vanhemmat jaksoivat paremmin pikkuisen mukavuusalueeltamme poistuneina, uutta kokeneina ja virkistyneinä.

Näimme nimittäin puhuvan pään.

Janne Saarakkala : Puhuva pää  
Mad House in Ihana Baari 

Puhuva pää on tunnin esitys, jonka aikana Janne Saarakkala kertoo yleisölle kaikki päässään virtaavat ajatukset ja toteuttaa yhden tehtävän. Show on siis joka kerran erilainen, sillä kuka sitä nyt samoja ajatuksia kerrasta toiseen... (Voi ei, unohdin kysyä toistuvatko teemat ja ajatukset esitysten välillä... no, ensi kerralla)

Enimmäkseen olen käynyt katsomassa perinteistä teatteria. Siinä on käsikirjoitus, joka toteutetaan lavalla ja näyttelijät esittävät ennalta määritellyn tekstin. Tällä kertaa olivat niin yleisö kuin esiintyjä täysin Janne Saarakkalan ajatusten tai ympäriltä kuuluvien äänien varassa. Silmälappujen takaa kuulimme kaikuja muistoista, ajatuksia äänistä ja yleisöstä, muutaman mielipiteenkin...

Ensin kokemus tuntui intiimiltä, vähän ehkä nolostuttavaltakin. Eihän meidän kuulu tietää toisten ajatuksia, ei kukaan voi paljastaa noin paljon (?) Sitten huomasin epäileväni, ettemme kuulekaan kaikkea. Minun oli varsinkin vaikea uskoa, että kukaan ehtisi kertomaan ajatuksiaan tarpeeksi nopeasti. Toki Saarakkala mainitsi jo esityksessä ajatusten kulkevan useammalla tasolla, vain osa päätyy ulos kuultavaksi - ne kaikkei päällimmäisenä tiedostetut. Kysyin epäilemääni asiaa esityksen päätteeksi ja oli mielenkiintoista kuulla kuvausta ajatusten kerrostumista tai jopa siitä, miten ne jonottavat päästäkseen yleisön korviin. Tunnistin nimittäin ilmiön omasta palaverikäyttäytymisestäni. Välillä ikäänkuin varastoin ajatuksia ja asioita vedettäväksi esiin keskustelun edettyä sopivaan pisteeseen.

Mietin myös kielen etäännyttävää vaikutusta. Me olimme kuuntelemassa esitystä englanniksi, mikä toi siihen oman vivahteensa. Kysyessäni asiasta Saarakkala mainitsi ajatusten ehkä virtaavan huulilta hieman hitaammin ja toisaalta kielen muutoksen ikään kuin muuttavan häntä esiintyjänä. Olemmekohan me tosiaan eri ihmisiä riippuen siitä, millä kielellä kommunikoimme?  Ainakin ystäväni välillä näyttävät tunnistavansa jo kaukaa pelkästään elekielestäni, millä kielellä milloinkin kommunikoin. Ehkä sama pätee myös esiintyvään taiteilijaan?

Meneepäs tämä nyt pohdinnaksi. Vielä viimeiseksi kerrottakoon, että Puhuva pää on ollut lavoilla jo melkein viidentoista vuoden ajan. Ainoa muutos on Janne Saarakkalan mukaan ollut esiintyjän jännityksen tason lieventyminen.

Tykkäsin kovasti. Tekee aina hyvää, kun joku herättelee omiakin ajatuksia, vaikka sitten tajunnanvirran voimalla. Pitänee mennä katsomaan tämä vielä uudelleen jossain vaiheessa ja Mad House pitää/kannattaa ehdottomasti muistaa.

Isäntäkin tykkäsi ja lupasi lähteä mukaani vielä toistekin...

Kiitokset siis Mad House bloggaajalipusta ja Janne Saarakkala rohkeasta ja ajatuksia herättäneestä esityksestä. 


Kuva on otettu jo ennen esitystä - olimme huomattavasti sivistyneemmän näköisiä (toivottavasti) sen aikana.

Kuvalla ei ole mitään tekemistä esityksen kanssa, paitsi että me nautimme vapaalla olosta