Neiti Marplen viimeinen juttu

No niin, jospa sitä yrittäisi kirjoittaakin jotain. Tämä pääsiäisloma alkoi pitkäperjantain päänsäryllä, joka pakotti pysymään silmät kiinni ja sängyn pohjalla ihan koko päivän. Liekö tuo sitten sattumaa vai tunnollisen työntekijän merkki, kun vapaalla sairastaa, mutta ainakaan en saanut tehtyä yhtään mitään pitkästä listasta kotihommia ja kivojakin juttuja, joita perjantaiksi olin varannut. 

No, tänään on päivä uusi ja lankalauantai. Katsotaan, miten käy. Ainakin voisin taas vaihteeksi hehkuttaa äänikirjoja, Lars Svedbergiä ja Agatha Christien dekkareiden lumoa 

Agatha Christie : Neiti Marplen viimeinen juttu 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

lukijana: Lars Svedberg

Neiti Marple on ehkä iäkäs, mutta ihan yhtä skarppi kuin aina. Tämä on viimeinen neiti Marplesta julkaistu juttu, muttei onneksi mikään "jäähyväistarina". Agatha Christie oli kirjan kirjoittanut toisen maailmansodan aikaan nimenomaan neiti Marple tarinoiden päätökseksi. En ihan tarkkaan tiedä, miksi. Ehkä siksi, että kirjassa neiti Marple on entistä iäkkäämpi ja hänellä on vyöllään jo useamman murhaajan päänahka. Marplet ovat kaikki hyviä, mutta tämä taitaa kuitenkin olla yksi suosikeistani. Huolimatta siitä, että olen sekä lukenut kirjan että nähnyt ainakin yhden tv-sovituksen, kuuntelin tarinan tyytyväisenä. Minä siis muistin murhaajan, mutta silti jaksoin innolla loppuun saakka. Se kertoo jo jotain.

Ainakin se kertoo hyvin kirjoitetusta tarinasta, jonka juonen kiemuroihin ei kyllästy. Gwenda saapuu Uudesta Seelannista Englantiin etsimään taloa. Erään kylän läpi ajaessaan hän tuntee vetoa vanhaan rakennukseen ja ostaa sen. Talo tuntuu tutulta ja kummallisesti Gwenda huomaa tietävänsä siitä asioita, jotka eivät näy paljaalla silmällä. Kummitteleeko talossa vai onko juttuun jokin arkisempi syy?

Syitä tietysti löytyy ja tutkimukset vievät yhä hurjempiin paljastuksiin. Neiti Marplen neuvo "ei pidä herättää nukkuvaa murhaa" osoittautuu oikeaksi, vaikka eiväthän nuoret vastanaineet vanhan neidin ohjeita tietenkään seuraa. Epäiltyjä on liuta, vaikkei uhrin olemassaolostakaan ole varmuutta, mutta lopulta kaikki tietenkin selviää. Tietenkin, eihän tämä muuten olisi neiti Marple-tarina. 

Hyvän tarinan lisäksi vaaditaan kuitenkin muutakin, jotta minut saa pysymään tutun jutun parissa. Tällä kertaa siihen vaikutti (tietysti) myös äänikirjan lukija. Lars Svedbergin lukemana taitaisin kuunnella puhelinluettelonkin tyytyväisenä pariin kertaan. Nämä Svedberg-Christiet ovat oikeita aarteita. Oikein harmittaa, että olen tainnut ne kuunnella jo kaikki, tai ainakin melkein. 

Muillekin Svedberg-faneille  muuten vinkkinä myös Sinuhe egyptiläinen - äänikirja. Äärimmäisen hyvä sekin. Nousee siinäkin tuttu klassikko aivan uusiin sfääreihin hyvän lukijan kertomana. 

(Jos muuten haluaa kuunnelmatyyppisenä Sinuhen, niin siitä on Elisa Kirjassa nyt tarjous päällä - itse en ole tuota kuunnellut, mutta sinänsä kiinnostava muoto tuokin)