Neidonhius ja ankeita ajatuksia

Mihail Siskin: Neidonhius
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta Kirjamessuilta 

Jo messuilla kirjailijaa kuunnellessani tiesin, että tässä on keskittymistä vaativa kirja. Sen takana tuntui olevan niin paljon ajatuksia, kokemuksia ja historiaa, etten ensin uskaltanut kiireessä koko teokseen tarttua. Joululomalla sitten aloitin ja ihan oikein, pikaluvusta ei ollut kyse. Tarina ja kertojat vaihtuvat, polveilevat ajasta ja paikasta toiseen. Jo pelkästään kelkassa pysyminen vaatii oman huomionsa.

Kirjan ensimmäisestä puoliskosta nautin suuresti. Venäläisen laulajattaren tarina ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan (/vallankumouksen) on mielenkintoinen ja pysähdyttävä. Näin suomalaisena kuvaustapa miltei huimaa. Näkökulma on niin toisenlainen kuin mihin meillä on totuttu. Vallankumous on jonkinlainen sivujuonne ja suurinta tuskaa tuottaa sota. Julmuudet tiedetään, mutta silti shamppanja virtaa ja laulu soi. Vastapainona Sveitsissä asuvan tulkin keskustelut toiveikkaiden immigranttien kanssa kietovat yksilöiden karmaisevatkin tarinat osaksi historia aina antiikin aikaan saakka. Tulkin oma elämä polveilee rinnakkain laulajattaren elämänkaaren kanssa.

Sitten loma loppui ja kiireet alkoivat, enkä saanut tartuttua kirjaan, ennen kuin nyt. Edelleen nautin lukemisesta, mutta sitten tapahtui jotain. Tipahdin siitä kuuluisasta kelkasta. Aika lopussa, mutta kuitenkin, ja kokonaan. Viimeiset parikymmentä sivua menivätkin sitten ihan yli hilseen ja jättivät sellaisen pikkuisen ahdistuneen olon. Olisiko minun pitänyt sittenkin ymmärtää?

Ahdistusta eivät yhtään helpottaneet Brysselin eiliset tapahtumat. Kirjan esiin tuoma väkivallan tarkoituksettomuus ja ihmisten hätä heidän etsiessään jotain parempaa itselleen ja lapsilleen sekaantuivat täysin käsittämättömiin tekoihin lentokentällä ja metroasemalla. Miksi ihmeessä? Minä en ymmärrä.

Ymmärrän, että elämän rakentaminen on vaikeaa. Ymmärrän, että utopia on kautta aikojen toiminut valtaa ahnehtivien käyttövälineenä kärsivien houkuttelemiseksi. Ymmärrän eilistenkin tapahtumien kaivavan osan juuristaan juuri sellaisesta kärsimyksen pohjasta, jota Siskin kirjassaan kuvaa. Enkä silti ymmärrä. Miten kukaan voi missään tilanteessa uskoa täysin sivullisten ihmisten tappamisen oikeutukseen. Historia on täynnä kauhukuvia, eikä ihminen näköjään opi mitään. Masentavaa.

On siis paljon asioita, joita en ymmärrä. Eri mittakaavan juttuja, mutta kirjastahan tämä teksti nyt lähti. Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö Neidonhius olisi mestarillinen. Se vaan on ehkä hieman liiankin älykäs tällaiselle tavalliselle lukijalle. Toisaalta pidin kirjasta kovasti. Sen lukeminen oli nautinnollista  kielen ja rytmityksen vuoksi ja kerrostumat herättivät monenlaisia ajatuksia. Eikä vähiten sen takia, mitä kirjailija puheli messuilla. On ehkä huonoa tuuria, että sain kirjan loppuun samana päivänä, kun uutiset olivat eilisen kaltaisia. Nyt se tulee mielessäni aina yhdistymään niihin, enkä usko koskaan pystyväni ajattelemaan Neidonhiusta tuntematta hiljaista raivoa ihmisten mielettömyyttä kohtaan.