Sivut

17.11.2015

Takaikkuna ja nettiruutu

Pauliina Susi: Takaikkuna
Kustantajalta kevään bloggariklubilla

 Netti on vaarallinen, siellä seurataan, vakoillaan, varastetaan, mutta pahimallakin hakkerilla on sydän jossain ja he taistelevat oikeuden puolesta. Ajatelkaapa vaikka Lisbet Salanderia (jep, minulla on se trilogian neljäs osa parhaillaan kuunneltavana) tai ajatelkaa Anonymous-jengiä, joka tässä viikolla juuri julisti cyber-sodan Isistä vastaan. Kaikkea menestystä heillekin!

Netti on siis ihan kuin reaalimaailmakin- Siellä on hyviä ja pahoja, huijareita ja aitoja ihmisiä, roskaa, valetta ja sisällön helmiä. Siihen pitää vain suhtautua ja pitää pää kylmänä, ihan samoin kuin vaikka illalla kaupungilla kulkiessa. Keinot tietysti ovat ehkä vähän toiset.

Netin osalta pelottavaa onkin ehkä se, että ihmiset pitävät sitä jotenkin itsestään irrallisena, vaikka iso osa päiväaktiviteettejamme ja ihan vaikka virallisia toimenpiteitämme netissä nykyään tapahtuu. Puhumattakaan kaikista rekistereistä, joissa tietomme kelluvat tiedon valtateiden tuntumassa. Ehkä juuri tuon irrallisuuden tunteen takia ei myöskään varota tai ajatella todellisuuden voivan tulla vastaan myös netin kautta. Ei kannata klikkailla kaikkia hauskalta kuulostavia linkkejä eikä jaella salasanojaan ja statuksiaan ihan kaikille. Eihän riskiä aina voi poistaa, mutta netissä on myös paljon kaikkea kivaa ja hyödyllistä. Tasapaino siis olisi löydettävä tässäkin hommassa.

Pauliina Susi mainitsi Bloggariklubilla kirjoittaneensa kirjan, koska häntä alkoi jossain kohtaa hirvittämään kaikki netin riskit. Tieto lisää tuskaa, taustatyön ja tutkimuksen jälkeen pelotti melkein lisää. Silti kirja ei minusta ole kauhean pelottava. Itse asiassa suurin uhka tässä tarinassa tulee niiltä, jotka haluavat netin ulkopuolelle käyttää netin materiaalia omaksi hyväkseen, ei niinkään itse netistä. Vaikka onhan siellä se hakkeri, joka kykenee parilla näppäilyllä poistamaan jonkun elävien kirjoista tai kuolettamaan pankkitilin tai jopa vakoilemaan jokaista liikettämme nettikameran tai puhelimen kameran kautta. Kuulostaako science fictionilta? Se ei itse asiassa taida sitä enää nykyään olla.

Takaikkunan tarina alkaa, kun uusi ministerikokelas erehtyy epäilyttävään keskusteluun Facebookissa. Mahdollinen video on saatava pois ja hommaan ryhtyy poliitikon nuori avustaja. Samaan aikaan televisiossa esiintyvä Leia onnistuu ärsyttämään yleisönsä. Hän on puolustamassa palvelua, jonka tarkoituksena on auttaa seksin ostajia pois huonoilta tavoilta. Ei ihme, että nettimediat kuohahtavat. Samalla Leia saa peräänsä nettistalkkerin, joka yllättäen sekaantuu myös ministerin videojahtiin.

Tarina alkoi ehkä hivenen ärsyttävästi. Minä en oikein jaksanut Leian jahkaamista ja naiiviutta mediareaktioiden suhteen, hakkeristalkkerikin vaikutti lähinnä teinitasolle jämähtäneeltä typerältä nörtiltä ja ministeri oli tyypillinen macho äijä, jollaista tekisi mieli huitaista jollain. No, sitten tarina pääsi vauhtiin ja puolenvälin jälkeen mentiin jo aika lujaa. Henkilöhahmoista löytyi inhimillisyyttä ja karikatyyrit vähän karisivat. Loppuosan kirjasta luin jo melkein ahmien.

Takaikkuna on aiheeltaan kiinnostava, mutta hivenen turhan yksinkertaistettu ja vähemmän hohdokas kuin vaikka juuri Millenium Salandereineen. Teknologian kehityksen vaaroista on kirjoitettu viime aikoina moneltakin kantilta. Parhaiten tässä ehkä nyt muistuu mieleen viime vuoden Finlandia-voittaja eli Jussi Valtosen He eivät tiedä, mitä tekevät, jossa lähestytään jo melkein scifiä. Siitä kirjasta pidin kovasti, varsinkin sen kärjistämästä teknologian vaarojen kuvauksesta. Hassua, miten nimenomaan teknologia niin monesti tuntuu kirjoissa olevan enemmän uhka kuin mahdollisuus. Tekniikkahan ei kuitenkaan tee päätöksiä, vaan sen käytöstä (ainakin toistaiseksi) päättävät ihmiset ja heidän motiivinsa.

Niinpä, vaikka Takaikkunassa puhutaan paljon netistä, on painotus tarinassa kuitenkin ihmisissä. Heidän välisensä suhteet, elämän kulkuun kauaskantoisesti vaikuttavat päätökset ja halu löytää toisesta jotain lämmintä lähelleen, lienevät samat oli teknologian käyttötaso mikä tahansa. Näinhän se tietysti on todellisuudessakin.


4 kommenttia:

  1. Olen tämän romaanin pannut merkille juuri aihepiirinsä vuoksi. Salander on yksi rakkaimpia romaanihenkilöjäni. Kaikki nettihommat kiinnostaa. Tosin eilen tuli kylmää kyytiä vastaan, kun puhuttiin anonymouseista ja tyttäreni totesi: äiti, sä olet kyllä ihan liian vanha ryhtymään hakkeriksi. Hmm. En tiennytkään, että hakkereille on ikäraja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ikäraja? Nuorison asenteellisuutta vaan - käyväthän eläkeläisetkin nettikursseilla :-)

      Poista
  2. Kiinnostava aihe, täytyy painaa muistiin. Internetin aikakautena kasvaneena sen vaaroja on ehditty toitottaa jo melkein kyllästymiseen asti, mutta tekniikka kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia - ja lainsäädäntö sekä keinot pitää hakkerit kurissa laahaavat jäljessä. He eivät tiedä mitä tekevät iski kovaa kun luin sen, senkin takia täytyy kirjata tämä ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kiinnostava. Valtosen käsittely ehkä vähän luovemmasta näkökulmasta, tässä se on aika perinteinen, mielenkiintoista toki silti.

      Poista