Dramatisointi ja ohjaus Juha-Pekka Mikkola
Kesä ja kesäteatteri kuuluvat tiukasti yhteen, yleensä tietysti sateessa. Tällä kertaa sade koitti kastella meidät jo ennen teatterille ehtimistä, mutta itse teatterihetki vietettiin kauniin aurinkoisessa iltasäässä. Eikä sade Turun Vartiovuoren teatterissa yleisöä häiritsekään sillä katsomo on katettu. Näyttelijöitä voikin sitten huonolla säällä sääliä, sillä lavalle näytti taivaan tuotoksilla olevan ainakin osittain vapaa pääsy.
Meitä oli teatterireissulla äiti, täti ja kaksi vanhinta poitsua (12v & 10v). Aarresaarta katsoessa kaikilla oli hauskaa. Emmekä olleet ainoita. Koko katsomo hörähteli ja kikatteli säännöllisin väliajoin. Pienemmille oli tarjolla housut kintuissa huumoria, kolisevaa taistelua, hupaisia ilmeitä ja näyttäviä hyppyjä ja kaatumisia. Vanhempi väki nautti erityisesti viitteistä elokuviin (mm. kapteeni Flintin ulkonäöstä verrattuna Jack Sparrown habitukseen), kirjoihin tai musiikillisiin viitteisiin (arvaatte varnaan ainakin pari väistämätöntä). Esiteinimme tipahti vähän huumorilajien väliin, mutta viileän ilmeettömänä näytelmän katsottuaankin totesi kuitenkin nauttineensa esityksestä. "Oli tosi hyvä"
Robert Louis Stevensonin kirjan ilmestyttyä 1800-luvun lopussa, ovat Jim Hawkinsin seikkailut kapteeni Flintin aarretta etsimässäviihdyttäneet lukemattomissa versioissa niin televisiossa, valkokankaalla kuin näytelminä. Tällä kertaa tarina säilyy, mutta tekstit ja laulut oli kirjoitettu uudelleen. Näytelmän parasta antia olivatkin kielelliset kiemurat, joiden oivalluksista sai riemua vielä jälkikäteen. (Kyllä armas sisareni, sana "reivaus" voi tosiaan tarkoittaa pariakin asiaa, kuten seuraavana päivänä ansiokkaasti muistitkin..) Lauluja ja niihin liittyvää koreografiaa kuunteli ja katseli tosi mielellään. Ne viihdyttivät ja välillä vähän liikuttivatkin, mutta ennen kaikkea sopivat tarinaan. Komeaa laulua näyttelijöiltä ja kyllä "movitkin" välillä lähentelivät jo melkein akrobatiaa.
Pientä hämmennystä ja vähän harmitustakin välillä aiheutui ainakin meille siitä, että äänentoisto ei oikein pysynyt näyttelijöiden vauhdissa. Osa repliikeistä puuroutui ja silloin taisi mennä muutama osuva laukaus ihan ohi. Vika saattaa tietysti olla laitteissa, mutta toisaalta tuntui siltä, että rytmityksessä olisi ollut vielä hieman viilaamisen varaa. Alkuosa näytelmästä välillä vähän junnasi ja tarinan odotti pääsevän vauhtiin. Sitten kiihdytettiin niin, että mutkissa jo suti ja repliikit muuttuivat osittain epäselviksi. Ei tuo varsinaisesti häiritsevää ollut, mutta huomasimmepa kuitenkin.
Näyttelijäcasting on oikein onnistunut. Hannes Mikkelsson Jim Hawkinsina on juuri nin suurisilmäinen ja viattomalta koltiaselta näyttävä kuin pitääkin. Rooli kantoi loppuun saakka ja erityismainintana täytyy sanoa, että Mikkelssonin repliikeistä sai kyllä aina selvää - olivat ne nopeita tai eivät. Rytmitys oli hyvin hallussa ja punchlinet selkeitä. Merirosvoista poikiemme suosikeiksi nousivat näytelmässä alun Billy Bones (Samu Loijas), jonka rouhea merirosvomaisuus jäi mieleen ja Dick (Antton Kainulainen), jonka nimen jostain syystä kaikki kuulimme koko ajan Digi boyksi... olikohan tuo tahatonta referenssiakrobatiaa? Tiedä häntä, mutta meistä se oli kuitenkin hauskaa...) Minä pidin kapteeni Smolletin (Sami Saikkonen) jäykästä jazzbaletista (ja muustakin esiintymisestä) ja tokihan John Silver on aina John Silver (Jukka Leisti), vaikka täytyy sanoa Tuttiritarin mieleenpainuvan hahmon ehkä hieman häirinneen keskittymistäni väliajan jälkeen, kun sisko yhteydestä minulle tuli maininneeksi... voi noita aivosolujen synapsiliittymiä...
Heinäkuinen teatteri-iltamme oli siis oikein onnistunut. Nauroimme, jännitimme, liikutuimme ja nautimme musiikin ja kielellisen iloittelun ilotulituksesta. Samassa näytännössä oli mukana myöskin Kujerruksia-blogin Linnea siippansa kanssa ja väliaikakommenttien mukaan hauskaa oli heilläkin. Meillä pojat innostuivat niin, että ryhtyivät jo suunnittelemaan ensi kesäksi seuraavaa Vartiovuori-keikkaa.
Niin, ja näin ruoastakin bloggaavana pitää lisäpointsit antaa erityisesti myös väliaikatarjoilujen markkinoinnista. Kojun edessä kiemurteleva jono, kertoi selvää kieltä tuoksujen hyödyntämisen vaikutuksesta. Vähän ennen taukoa katsomoon hiljalleen kiemurrellut grillimakkaran tuoksu veti katsojat vastustamattomasti väliajalla herkuttelemaan - meidätkin. Hyviä olivat.
Kuukauden teatteri-haasteeni siis etenee tasaista tahtia, vaan vielä on elokuun teatteri päättämättä. EHDOTUKSIA?
Muita Kuukauden teatteri-postauksia voit lukea vaikka tästä
Turun Kesäteatterin kotisivu täällä ja FB-sivu täällä - vielä ehtii katsomaan. Esityksiä on 10.8. saakka.
Sami Saikkonen yllätti minut roolissaan erityisen positiivisesti ja Mikkelson oli eittämättä loistava Hawkins. Veikkaan muuten, että äänentoisto kuului katsomon eturiveihin paremmin, sillä kakkosrivillä ei repliikkien puuroutumista esiintynyt. Oli hauska törmätä makkarajonossa ja kiva että teinikin tykkäsi esityksestä!
VastaaPoistaOli tosiaan hauska sattuma törmäillä, kun ei ihan täällä kulmilla kuitenkaan ollut :-) Voipi muuten olla, että ulkoilman äänet pääsevät vähän sotkemaan äänentoistoa taaempien rivien kohdalla.
Poista