Kauhun tasapaino eli kaksi kotimaista

Mia Vänskä: Musta kuu 
Oma hankinta Elisa Kirjasta 

Minä en yleensä ole kauhutarinoiden suuri ystävä. Liian vilkas mielikuvitus saa pelottavat asiat siirtymään elokuvista ja kirjojen sivuilta suoraan uniin. Joskus kuitenkin tekee mieli sellaista pienesti pelottavaa. Mia Vänskän Saattaja oli minulle sopiva pelottavuuden tasollaan, joten uskalsin tarttua saman kirjoittajan toiseenkin teokseen.

Tiedossa on rentouttava mökkiviikonloppu metsän keskellä. Rokkibändi saapuu paikalle selvittelemään välejään ja laulajan villejä tapoja, perheenäiti haluaa hetken aikaa itsekseen ja isä matkustaa eron jälkeen mökille viettämään aikaa tyttärensä kanssa. Kaikki odottavat mukavia kesäisiä hetkiä luonnon helmassa. Vähitellen metsä kuitenkin tuntuu muuttuvan ja tulevan yhä lähemmäksi. Kuun vähetessä saapuvat mustat perhoset ja tuovat kuoleman mukanaan. Toistaako historia itseään, selviääkö kukaan?

Mustan kuun juoni on varsin perinteinen noitakirouksineen. Pidin kuitenkin siitä, miten Vänskä sekoittelee perinteistä mytologiaa, tuttua noitakaavaa ja modernin ihmisen elämässä vaikuttavia paineita. Jokainen meistä kai joskus toivoo jotakin kamalaa, mutta yleensä painamme ajatukset pinnan alle ja käsittelemme ne juuri sellaisina kuin ne ovat: ohimenevinä puuskahduksina, joita ei pidäkään ottaa vakavasti. Vaan, mitä jos joku toteuttaisikin kaikki julmimmat ja hirveimmät toiveemme ajattelematta sen enempää... antaisimme vallan pahalle ?

Musta kuu on siis varsin viihdyttävää kauhua. Eikä se ole liian pelottava. Jopa minä sain luettua ilman perään tulevia painajaisia...


Saattaja 

Huomasin juuri, että silloin aikoinaan on tainnut Saattaja jäädä itse asiassa bloggaamatta, tai ainakaan en itse sitä blogistani äkkiseltään löytänyt. Korjataanpa asia siis pikaisesti.

Kuten Musta kuu, myös Saattajassa pyöritään perinnetiedon maailmassa (ainakin romaanin perinnetiedon siis). Kuolleet on aina saateltu perille ja tehtävä periytyy suvussa. Liljakin saa huomata, ettei kohtaloaan yrityksistä huolimatta aina voi paeta.

Kaikki alkaa, kun Lilja palaa kotitaloonsa. Valot räpsyvät ja tapahtuu muutenkin outoja juttuja. Sitten naapurin vanhus surmataan raa'asti ja Liljan äiti vajoaa koomaan. Liljan odotetaan tekevän jotain, mutta mistä hän saisi tiedon ja voimat tehtäväänsä?

En oikein ihastunut Saattajaan. En kokenut tarinaa oikein eheäksi ja pelottavuuskin vähän hukkui aika epäuskottaviin käänteisiin. Myös henkilöhahmot jostain syystä jäivät minulle vieraiksi. Ehkä siksi kirja jäikin minulta lukuaikana bloggaamatta. Se unohtui niin nopeasti. Eihän se varsinaisesti huono ole, mutta ei ainakaan minulla vastannut odotuksia. En pelännyt, eikä juoni jaksanut oikein muutenkaan kiinnostaa. Elementtejä oli paljon, mutta kokonaisuus jäi heppoiseksi eivätkä eri elementit oikein kohdanneet toisiaan yhtenäisenä kokonaisuutena. Kirja on kuitenkin sen verran helppolukuinen, että luin sen kokonaan ja voihan olla, että odotukseni olivat väärällä tasolla tuon kauhu-nimikkeen takia. Pelkäsin pelkääväni ja sitten, kun en pelännytkään, koin jotenkin tulleeni petetyksi...

Joka tapauksessa, Musta kuu on näistä kahdesta minun suosikkini ja kyllä saman kirjailijan kolmaskin teos eli Valkoinen aura pitää varmaan jossain vaiheessa lukea.