Mustassa marraskuussa seurakseni ilmaantui Sohvaröhnö, joka ei edelleenkään ole suostunut jättämään minua rauhaan. Valokuvaa en ole siitä saanut, mutta Kirpun näkemys on jokseenkin tuollainen kuin kuvassa, eikä siitä nyt ainakaan mitään protesteja ole mallin suunnalta kuulunut. En tiedä, mikä se oikein on, mutta jotenkin tuollainen...
Sohvaröhnön olemus?
Sohvaröhnö on pikkuinen, pörröinen otus. Sillä on
vaaleanpunaiset tupsukorvat, pitkät viikset ja tummat nappisilmät. Se rakastaa
sohvalla loikoilua ja pehmeitä tyynyjä. Kahvin tuoksu saa sen viikset
väpättämään ja suklaa kehräämään kissaa kovempaa.
Sohvaröhnö ilmestyy kirjoittajan korvan takaa selkänojalle
keikkumaan aina kun alkaa väsyttämään tai työ jotenkin jumittaa. Sen suurinta
hupia on kuljettaa koneen vieressä istujan ajatukset työasioista jonnekin ihan
muualle, mielellään päiväuniin tai pilvilinnoihin. Viha-rakkaussuhde vähintäänkin
yhtä mukavuudenhaluiseen kissaan aiheuttaa Sohvaröhnölle päänvaivaa. Taistelu
on toistaiseksi laantunutut asemasodaksi sohvatyynyjen rajoilla.
Parasta sohvaröhnöstä on saada kirjoittajakin sohvalle ja
käpertyä olkapäälle lukemaan samaa kirjaa.
Sohvaröhnökin haluaisi joskus päästä paperille, mutta bittimuodossakin
on etunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti