Sivut

29.9.2014

Taivaalta pudonnut eläintarha ja arjen reaalifantasiaa


Pasi Ilmari Jääskeläinen : Taivaalta pudonnut eläintarha
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Minulta oli Jääskeläisen kirjoista lukematta tämä varhaistuotannon novellikokoelma, mutta nyt on sitten sekin epäkohta korjattu. Mikäs siinä, kokoelmasta löytyi useampi suosikki, vaikka sitä toki vaivaa jälkikäteen aiemmin ilmestyneistä tarinoista kootun kirjan helmasynti eli epätasaisuus. Joukossa on niitä, jotka antavat selkeästi ymmärtää jatkotuotannossa odottavia nautinnollisia lukuhetkiä. Sitten siellä on sellaisia "nojaa" -juttuja.

Jo kirjailijan esipuheessa lipsahdetaan maagisen realismin, tai kirjailijan sanoin reaalifantasian puolelle. Kertokaapa muuten joku, mikä ero noilla termeillä on? Vai onko kyseessä vain eri käyttäjien suosimat vaihtoehdot? En mielestäni ole tuohon reaalifantasia-termiin varsinaisesti törmännyt aikaisemmin.

Kun kirjailijan kohtaloa on hetki selvitelty, päästään itse asiaan eli novelleihin. Suosikeikseni nousivat ajan ominaisuuksilla ja rinnakkaisulottuvuuksien yhteensopivuudella leikittelevä Kohtaamisia kirjastossa sekä alun spiraalimainen Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1. Ensiksi mainitussa mietitään, mitä elämä olisikaan, jos voisimme unissa elää toisia elämiä ja tuoda ne todellisuuteen. Aika sekavaksi näytti menevän loputtomien elämän valinnanmahdollisuuksien kanssa tasapainottelu. Kummitustalo on mukavasti sisäkkäisistä palikoista koostuva, pikkuisen pelottava tarina. Se on tavallaan perinteinen kummitustarina, mutta höystettynä pienellä lopussa riemastuttavalla rakenteellisella kiepsautuksella.

Pidin myös "Morfeuksen kolikot"-novellin vertauskuvallisuudesta. Se on malliesimerkki siitä, miten kaikki ymmärtävät, vaikka mitään ei sanota suoraan - jopa tarinan lapsi tietää. "Olisimmepa mekin täällä" taas kertoo aika julmastikin ihmisen kyvystä pettää muita ja itseään. Se pelottelee teknisillä mahdollisuuksilla ja sillä, miten vaikeaa on yhdistää ihmisen sielunelämä bittien prosesseihin. Omalla tavallaan se myös kuvastaa sielun ja ruumiin välistä yhteyttä. Haluammeko sittenkään taivaaseen?

Pidin siis kokoelmasta kaikkiaan, vaikka siitä toki puuttuukin pidempien romaanien houkutteleva upottavuus. Novellit ovat lyhyitä, siis ihan jo määritykseltään, ja minä jotenkin pidän enemmän siitä, että saan oikeasti paneutua juonenkäänteisin ja henkilöhahmojen kehitykseen. Siksi onkin aika huvittavaa, että viime aikoina olen lukenut aika montakin lyhyempien tarinoiden kokoelmaa - kaiken lisäksi ne ovat olleet aika hyviäkin ja olen nauttinut niiden seurasta.


Vielä kerran muistutus myös Elisa Kirjan blogin lukijoille tarjoamasta latausedusta. Katse siis oikeaan päin ja lukekaa ohjeita sivupalkista! Alla vielä otteita iltapäivän satumatkasta... 


Arkielämän reaalifantasiaa

Syksyn värit ovat sitten ihania. Ulkona kävellessä pääsee helposti sellaiseen vähän satumaiseen tunnelmaan. Tarhamatkalla pikkupeikko menninkäinen kiipeää vakiopuuhunsa päivä päivältä taitavammin. Se on kai sitä arkielämän reaalifantasiaa.





Kirja luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta - videolla suosiollisesti esiintyy oma pikkupeikko 

28.9.2014

Hobitti - vanha ystävä uudessa muodossa

J.R.R.Tolkien : Hobitti - matka sinne ja takaisin 
lukijana : Lauri Komulainen
Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena fantasiana Elisa Kirjalta

Automatkoilla, bussissa, ruokaa laittaessa - Hobitin seurassa viihtyy aina. Olen aina pitänyt kirjasta, mutta nyt äänikirjana se nousi taas jotenkin ihan uudelle tasolle. Jännä, miten kuunnellessa keskittyy tarinaan eri tavalla ja kuulee eri asioita. Aiemmin luettu kirjakin tuntuu ihan uudenlaiselta. Hobitin kohdalla tarina tuntui jotenkin syvenevän ja kerrottuna seikkailuissa tunsi olevansa itsekin aivan mukana. 

Bilbo Reppuli saa teevieraita ja huomaa yht'äkkiä lähteneensä SEIKKAILUUN. Miten pärjää rauhaa rakastava ja herkutteluun taipuvainen hobitti haltijoiden, kääpiöiden, velhojen ja ennen kaikkea lohikäärmeen kanssa? Useimmat meistä kai jo tietävät, miten käy. Ne, jotka eivät vielä ole tarinaan tutustuneet juoskoot kipin kapin hankkimaan kirjan (tai jos ei jaksa lähteä ovesta ulos, niin ladatkaa Elisa Kirjasta äänikirjana). 

Kirja sopii sekä aikuisille että lapsille ja kestää useammankin luku- tai kuuntelukerran. Meillä kirjaa kuunteli äiti lasten kanssa. Eniten siihen jäi koukkuun kirjoja muuten kaikin voimin kaihtava Kirppu 10v. Hän jo kovasti odottaa, että äiti saisi aikaiseksi ladata tarinalle jatkoa. Tiedättehän, sen kolmiosaisen jättiteoksen... 

Äiti taas...  No, äiti aloitti tänään toisen järkäleen eli suomalaisen klassikon.  Äänikirjojen lataaminen on niin helppoa ja puhelimella kuunteleminen niin koukuttavaa, etten voi olla enää ollenkaan ilman. Edessä on egyptiläistä draamaa melkein 40h verran, mutta kaipa sitä tuon Kirpun himoaman trilogiankin voisi ladata. Kuunnelkoot iPadilla samalla kun äiti kulkee puhelimen kuuloke korvassa. Onnistuu se niinkin. Vaikka kyllä yhdessä kuuntelemisessa sentään on jotain taikaa. 

Elokuvia en ole vielä nähnyt, vaikka kansikuva siihen viittaakin. Petyin sen verran TSH-filmatisointiin, ettei ole houkuttanut. Mitäs olette muut tykänneet?




OLETTEKO JO LADANNEET ELISA KIRJAN TARJOAMAN ILMAISEN KIRJAN? 

SHIMO SUNTILAN SATA KUMMAA KERTOMUSTA ON KOKOELMA VIIHDYTTÄVIÄ SADAN SANAN TARINOITA ELI RAAPALEITA. 

EDUN SAAT ELISA KIRJAN SIVULLA KOODILLA KUMMAAETU JA SE ON VOIMASSA VIELÄ 12.10 SAAKKA!


Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

26.9.2014

Vaikkei ehdi lukemaan, sitä voi silti tehdä lukulistoja


Vaikkei aika muka riitä lukemiseen, niin lukulistoja näköjään ehtii aina tehdä. Mihinkähän opukseen seuraavaksi tarttuisi. Siis sitten kun taas tilanne rauhoittuu.

- Nimimerkillä nukahdin eilen illalla sohvalle kirjan viereen - TAAS -

Eilen ihmettelin kirjahyllynsiirto-operaation jäljiltä olohuoneen lattialla oleilevia, monen raa'an valintaprosessin läpäisseitä kirjoja. Mika Waltarin Suuri Illusioni sieltä taas vilkutteli, mutta taidan Waltarin osalta pitäytyä vähäksi aikaa äänikirja-Sinuhen ja miehen elämäkerran parissa (ensimmäiset seuraavina lukulistalla).

Muuten olen vilkuillut syksyn uutuuksia ja luettavien lista kasvaa hengästyttävää vauhtia.

  1.  Nina Hurman historiallisen dekkarisarjan toinen osa Hatuntekijän kuolema on ehdottomasti luettava. Ensimmäisen osan tunnelma oli sen verran koukuttava. 
  2. Uusi Poirot kai on pakko lukea, vaikken ihan täysin Sophie Hannahista vakuuttunutkaan. 
  3. Riina Katajavuoren tulkinta Seitsemästä veljeksestä naisnäkökulmasta houkuttaa suuresti.
  4. Hannu Rajaniemen Kausaalienkeli on ihan pakko lukea
  5. Aki Raatikaisen Luolamadonna ja sarjan ensimmäinen osa Kristallikuningas kuulostavat oikein luettavilta
  6. Antti Tuurin historiallinen Alkemistit-sarja kiinnostaa myös kovasti. Se kun on kuulemma vähän toisenlainen kuin mihin häneltä olemme yleensä tottuneet. 
  7. Kåre Halldenin Cavakuningas kai pitää lukea ihan vain aihepiirinsä takia
  8. Elias Koskimiehen Ihmepoika olisi minulle jonkinlainen genrehyppäys
  9. Kate Mortonin Hylätty puutarha pitää tietysti lukea. Jos ei muuten, niin siksi että pääsee repostelemaan samankaltaisuutta muiden kirjailijan tuotosten kanssa.
  10. Sinikka Paavilaisen Samaa Unta - kihlaparin kirjeitä sodan keskeltä kuulostaa mielenkiintoiselta ja lähiaikoina on ilmestynyt monia muitakin ei-fiktioita, joihin pitäisi tutustua...
Ja tuo lista syntyi vain pikaisella mietinnällä. Lisäksi ovat sitten ne kaikki jo ladatut ja Kobossa odottavat herkut, sekä kaikki ne, joita en tähän hätään heti muistanut. 

Mitä siis unohdin? Mitä pitää vielä lisätä listalle? 

Ei tämä(kään) "stressi" tästä enää pahene. Antakaa tulla vaan... 

25.9.2014

Kun ei ole muuten tarpeeksi tekemistä

Haa, kun ei ole muuten tarpeeksi tekemistä, niin ruvetaan siirtämään kirjahyllyä. Onneksi saa nakitettua lapset kantotyövoimaksi. Ovat jopa motivoituneita, kun lopullisena tavoitteena on muuttaa työhuone esikoisen huoneeksi...

Ei silti, tää on ihan kivaa hommaa, kun löytyy kaikenlaista kivaa. Tässä ensimmäisen hyllytason saalista.


23.9.2014

Vaarallisia naisia fantasiasta dekkareihin

by George R.R. Martin, Gardner R. Dozois : Dangerous Women novelliantologia 
Äänikirjana Helmet/Overdrive - monia lukijoita (katso alta)

Ihan ensimmäiseksi pitää todeta, että R.R, Martinin kirjassa viimeisenä oleva tarina on hyvä esimerkki tekstityypistä, joka EI sovellu äänikirjaksi. Hirmuinen määrä henkilöhahmoja ja paikannimiä ja taisteluja ja lohikäärmeitä ja kaikkea mahdollista saivat minut kadottamaan punaisen langan jossain puolessa välissä. Kai minä suurin piirtein ymmärsin, mitä sodassa lopulta tapahtui. Ainakin siinä kuoli kamalasti ihmisiä.

Kaikkiaan kokoelma on aivan mahtava. Tarinoiden yhdistävänä tekijänä ovat naiset, jotka ovat jollain tavalla vaarallisia tai ainakin vahvoja. Heidän kanssaan ei pelleillä, eikä heidän nenilleen hypitä. Siinä se yhtenäisyys sitten olikin. Tarinoiden tyylilajit vaihtelevat historiallisesta romaanista maagisen realismin kautta fantasiaan ja scifiin ja taas dekkareihin tai kauhuun. Kokoelma on myös oikeasti todella pitkä. Siinä on 26 osaa, joista jokainen kestää noin tunnin ja vartin. Normaali kahden viikon laina-aika ei todellakaan riittänyt. Onneksi sain kerran uusittua.

Minä en pysty nimeämään joukosta suosikkiani, mutta on muutama, jotka jäivät parhaiten mieleen. Joe Abercrombien "Some Desperado" kertoo lännenfilmin tyyliin tytöstä, joka näyttää takaa-ajajilleen tupenrapinat. Carrie Vaughnin tarinasta "Raisa Stepanova" en ehkä niin hurjasti pitänyt, mutta se oli mielenkiintoinen kuvaus toisen maailmansodan venäläisistä naislentäjistä. Brandon Sandersonin "Shadows for Silence in the Forests of Hell" oli oikeastaan aika pelottava haamumetsineen ja palkkionmetsästäjineen. Caroline Spectorin "Lies My Mother Told Me" taas vei suoraan sarjakuvien supersankareiden maailmaan.

Kaikki tarinat ovat keskimääräistä parempia, ovathan kirjoittajat alansa palkittuja huippuja. Pituudestaan huolimatta kokoelma on siis varsin viihdyttävää kuunneltavaa, paitsi ehkä juurikin tuo viimeinen Martinin juttu. Kaikki kunnia kirjailijalle, mutta äänikirjana se jäi kyllä reippaasti jälkeen kollegojen kertomuksista. Kannattaa siis ladata kokoelma kuunneltavaksi - vaikka sitten useammassa erässä, jos pituus hirvittää. Tarinat ovat niin erilaisia ja erillään toisistaan, että rikkonaisempikaan lukutapa ei haittaa ollenkaan.

Tässä vielä listaus tarinoista  :

“Some Desperado” by Joe Abercrombie
“My Heart Is Either Broken” by Megan Abbott
“Nora’s Song” by Cecelia Holland
“The Hands That Are Not There” by Melinda Snodgrass
“Bombshells” by Jim Butcher
“Raisa Stepanova” by Carrie Vaughn
“Wrestling Jesus” by Joe R. Lansdale
“Neighbors” by Megan Lindholm
“I Know How to Pick ’Em” by Lawrence Block
“Shadows for Silence in the Forests of Hell” by Brandon Sanderson
“A Queen in Exile” by Sharon Kay Penman
“The Girl in the Mirror” by Lev Grossman
“Second Arabesque, Very Slowly” by Nancy Kress
“City Lazarus” by Diana Rowland
“Virgins” by Diana Gabaldon
“Pronouncing Doom” by S.M. Stirling
“Name the Beast” by Sam Sykes
“Caregivers” by Pat Cadigan
“Lies My Mother Told Me” by Caroline Spector
“Hell Hath No Fury” by Sherilynn Kenyon
“The Princess and the Queen” by George R. R. Martin


22.9.2014

Värittömän miehen mukana Hämeen saloilla ja muita kirjasta nousseita ajatuksia

Haruki Murakami : Värittömän miehen vaellusvuodet 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

"Lammaskirjasta" tykkäsin sen absurdin riemukkaan irrottelun vuoksi, Kafka rannalla oli perushyvä ja ajatuksia herättävä tarina, IQ84 lumosi minut maagisuudellaan ihan täysin eikä päästänyt irti pitkään aikaan viimeisen sivun jälkeenkään. Odotukset siis olivat korkealla tarttuessani Murakamin uusimpaan.

Värittömän miehen vaellusvuodet onkin hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti eikä missään kohtaa tekisi mieli laskea kirjaa käsistään. Silti olen pikkuisen pettynyt. IQ84 oli niin mahtavan maaginen, että tämän kirjan suorastaan realistinen lähestymistapa ei oikein tunnu miltään. Itse asiassa kaikken kauimmaksi todellisuudesta päästään tässä tarinassa vain unien kuvauksessa.

Tsukuru Tazaki elää väritöntä elämää. Hän toteuttaa lapsuutensa unelmaa olemalla töissä rautatieasemia rakentavassa virastossa. Hän tapailee mukavaa naista, Saraa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan kohdallaan.  Tsukuru on kokenut HYLKÄÄMISEN. Toisena opiskeluvuotena hänet potkaistiin ulos lukiotovereiden tiiviistä ringistä. Ihan noin vain hänelle kerrottiin, ettei tarvitsisi enää soittaa, eikä kukaan toisista neljästä ystävyksestä haluaisi nähdä häntä enää. Saadakseen elämänsä raiteilleen, Tsukuru lähtee Saran kehoituksesta selvittämään, mistä moinen oikein johtui.

Matka kuljettaa Tsukuroa ensin kotikaupunkiinsa ja sitten vielä kauas Suomeen (!). Suomalainen lukija nauttineekin erityisesti tunnistaessaan tai kuvitellessaan tunnisavansa kuvattuja paikkoja. Myös mökkitunnelma Hämeen saloilla on jotenkin niin kovin tuttu. Matka on myös täynnä symboliikkaa vanhojen tarinoiden soittajien, kuusisormisten ihmisten, sekä tietysti, musiikin kautta. Murakamille tuntuu olevan musiikilla aivan oma erityinen merkityksensä. Tässäkin kirjassa tietty Lisztin kappale tuo mieleen muistoja kadonneesta neidosta kullekin ryhmän jäsenelle eri tavoin. Sekin merkitsee jotain, jos kappale ei muistu mieleen.

Kirjaa lukiessa ei kannata kiirehtiä juonenkäänteiden perässä jotta tunnistaisi kaikki rengasreferenssit tarinan sisältä. Siis ne, kun yhden ihmisen kertomus sisältää elementin, joka toistuu unessa ja sitten taas tulee esille keskustelussa satunnaisen tuttavan kanssa. Musiikkikappale on yksi, kuusisorminen käsi toinen, myös ystävyyden kahlitseva vaikutus tai äkillinen loppuminen toistuvat miltei syklisesti. Murakami on mestari rakentamaan hienovaraisia linkkejä näennäisesti erillisten juonenpätkien välille. Tarkkana ollessaan voi saada erityistä nautintoa huomatessaan hämähäkinverkon hiljaiset väreet lukujen välillä. Oikein skarppina voi miettiä myös erilaisia symbolisia merkityksiä kullekin linkitykselle. Näin lasten flunssakauden rikkonaisten öiden keskellä voi lähinnä todeta, että pitänee lukea kirja joskus uudelleen paremmassa vireystilassa.

Minä siis pidin kirjasta, huolimatta pienestä poikkeamasta ennakko-odotuksiini nähden. Silti en voi estää itseäni ikävöimästä kahden kuun maan vinksahtaneeseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa mikään ei oikeasti ollut miltä näytti ja sattuma tönäisi tarinaa milloin mihinkin suuntaan, vaikkei välttämättä ollut sattuma ollenkaan.


Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

20.9.2014

Loppuuko lukeminen?

Syksyn kiireet paukahtivat vauhtiin näköjään pienellä viiveellä. Ennen on koulun alku merkinnyt tahdin kiihtymistä. Nyt juoksuvauhtiin päästiin vasta syyskuun puolella.
Ohi ovat iltapäiväiset lyhyet lukutuokiot kahvikupin kera, poissa illan rauhalliset sohvahetket. Sängyssäkään lukeminen ei onnistu, kun silmät painuvat väkisin kiinni jo parin sivun jälkeen...

Loppuuko lukeminen? No ei kai - ja ainahan ovat jäljellä vielä äänikirjat, joita voi kuunnella suhatessaan julkisilla paikasta toiseen. Tänään koneelle latautui Waltarin Sinuhe Egyptiläinen Elisa Kirjan tarjouksesta. Siinä sitä on 39h laatukuunneltavaa - muutaman kävelyn, työmatkan ja kotitöiden verran.

Onneksi on nuo äänikirjat. Muuten voisi tosiaan lukeminen jäädä aika vähäiseksi. Kaipa tässä muutenkin taas ainakin iltalukeminen piristyy, kunhan saadaan rutiinit kunnolla pyörimään ja toivottavasti alkusyksyn flunssakierre taltutettua. Yöunien puute vaikuttaa jonkin verran keskittymiskykyyn tai lähinnä sen puutteeseen.

Ja ainahan sitä voi hyödyntää kotitouhutkin kirjallisiin ja elokuvallisiin viitteisiin tutustumiseen. Vai mitäs arvelette meidän tehneen, kun harjoittelimme esikoisen mukaan "jediritarin ranneliikkeitä"... ?

15.9.2014

Mitä pojat lukevat vai lukevatko ollenkaan?



Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa julkaistiin juuri haaste poikien lukemisen puolesta. Minun on tietysti pakko osallistua haasteeseen. Kotoa kun löytyy moisia otuksia peräti kolme.

Yleisesti ottaen pojat kuulemma lukevat aika vähän. Minä voin hyvin uskoa tuon väittämän, sillä meillä ei keskimmäistä saa kirjojen pariin kuin pakolla eikä aina sittenkään. Tosin viime aikoina olen yllättänyt Kirpun 10v. selailemasta Vakoojan käsikirjaa... ehkä olenkin aina vain tarjonnut vääränlaisia kirjoa.

Tai väärässä formaatissa - vilkasta poikaa on vaikea saada istumaan paikoillaan kirja kädessään, mutta äänikirja vapauttaa kropan ja silmät muihin hommiin, vaikka korvat kuuntelisivatkin. Sysimetsä jo kuunneltiin yhdessä, samoin Me Rosvolat ja nyt on Hobitti hyvässä vauhdissa. Kovasti tuossa suunnittelivat, että Taru Sormusten Herrasta sitten seuraavaksi...

Niin, siis suunnittelivat yhdessä esikoisen (kohta 12v) kanssa ja äiti hurraa hiljaa oven takana kuunnellessaan. Tosin esikoisen olen saanut aina välillä jotain lukemaankin. Hän on jo kahlannut Tolkieninsa ja Potterinsakin melkein kaikki. Nyt viimeksi tuuletin palattuani kirjastosta ison nuortenfantasiapinon kanssa, kun pinosta kelpasi esikoiselle sentään edes yksi luettavaksi...


Derek Landy : Keplo Leutokalma ja Keplo Leutokalma - leikkiä tulella
Kirjastosta äidille ja pojalle


Stephanie tutustuu luurankoetsivä Keplo Leutokalmaan setänsä kuoltua. Kirjailijana menestynyt setä testamenttaa Stephanielle talonsa ja sen myötä avaa hänelle oven maagiseen alamaailmaan. Alkaa seikkailu, jonka aikana selviää nimien tärkeys, kohdataan monia pelottavia vihollisia ja yhtä pelottavia ystäviä.

Keplo Leutokalma on astetta tummempaa fantasiaa kuin monet nuorille suunnatuista. Hahmoissa on paljon makaabereja elementtejä, mikä todennäköisesti onkin juuri se nuoria poikia viehättävä piirre. Sinänsä hauskaa, että vaikka päähenkilönä on tyttö, minustakin tämä on enemmän kuitenkin poikien kirja. Siis mitenkään haluamatta vahvistaa mitään ennakkoasenteita, jotenkin tunnelma vain on hauskasti poikamainen.

Ihan hauskaa luettavaa nämä kaksi ensimmäistä osaa olivat äidillekin. Esikoisella on koulussa pulpettilukemisena menossa se kolmaskin, mutta sitten kuulemma loppuu. Kyseessä lienee monia sarjoja vaivaava vitsaus: Parin ensimmäisen jännän osan jälkeen tarina alkaa toistamaan itseään. Kolme nuorta poikaa kiinnostavaa osaa on kuitenkin jo erinomainen saavutus. Noin 99% äidin tarjoamista (tai kirjaston esittelemistä) kirjoista kun saa tyrmäävän tuomion jo takakannen perusteella.

Tällä postauksella siis osallistun haasteeseen Pojat, lukemaan!
  1. suosittelemalla pojille luettavaksi Derek Landyn Keplo Leutokalmaa - sopivin varmaan juuri tuollaisille ala-asteen lopussa, yläasteen alussa oleville miehenaluille.
  2. ehdottamalla vilkkaille vilperteille erilaisia äänikirjoja. Elisa Kirjasta olen ladannut kaikki lasten kuuntelemat äänikirjat - ne saa helposti puhelimeen tai iPadiin kuunneltavaksi. Hintakaan ei ole liian suolainen. Hobitin saa ladattua hintaan 14,90€ (sillä saa melkein 11h viihdytystä). Me Rosvolat kustantaa vajaat 20€. 
p.s. se kolmas eli Toto 3v on kirjojen kanssa edelleen vaiheessa Barbapapat ja Tiikerin loikka. Tänään yritin tarjota Nalle Puhin juhlakirjaa flunssapotilaan viihdykkeeksi, mutta se tönäistiin pois ja tilalle nostettiin (taas) Barbapapa... 

Osan äänikirjoista olen saanut Elisa Kirjalta vapaavalintaisina kuunneltaviksi ja blogattaviksi

13.9.2014

Nice Girls Don't...

Omena ei liity tekstin tarinaan, vaikka voikin viitata satuun ja fiktiiviseen kerrontaan

Nice Girls Don't Have Fangs
Nice Girls Don't Date Dead Men
Nice Girls Don't Live Forever
by Molly Harper 

Joko te olette ihan kyllästyneet kaikkiin viihteellisiin vampyyri-ihmissusi-viritelmiin? Tässä nyt kuitenkin yksi lisää, joka jotenkin onnistuu taas olemaan virkistävästi viihteellinen. Charlaine Harrisiin Sookieen verrattu Molly Harperin Jane on mukava tuttavuus ihan jo senkin takia, että ainakin näin kolmessa ensimmäisessä kirjassa hän on herttaisen uskollinen yhdelle miehelle. Minä ainakin jo väsyin tarinoihin (varsinkin Sookieen), joissa sankaritar häilyy kahden tai useamman miehen väliä eikä osaa päättää kenelle sydämensä (ja puolet sängystä valtakunnan puutteessa) antaisi.

Jane on kirjanörtti (!!!), joka menettää työnsä kirjastonhoitajana. Läksiäislahjaksi inhottava esimies antaa lahjakortin paikalliseen juottolaan kultaisen kädenpuristuksen sijaan. Muutaman neuvoa antavan jälkeen Jane tapaa komean, salaperäisen muukalaisen... No joo, aika ennalta-arvattavaa, mutta tarina ei sitten etenekään ihan perinteisesti vaan Jane päätyy vampyyriksi eräänlaisen metsästysonnettomuuden seurauksena.

Nice Girls on aika kesyä viihdettä. Tarinassa keskitytään Janen sopeutumisvaikeuksiin, rakkaustarinaan vampyyrimestarinsa kanssa sekä vaikeisiin perhesuhteisiin. Vai mitä sanotte kummittelevasta isotädistä, kontrolloivasta äidistä, aviomiehistä sarjassa selvää tekevästä isoäidistä ja niin edelleen. Toki tarinasta löytyy myös Janen henkeä vaaniva pahis ja kapakkatappelu, mutta silti meno on leppoisaa. Kirjojen viehätys ei olekaan jännityksessä vaan hauskuudessa. Henkilöhahmot ovat mukavasti liioiteltuja ja kommellukset kirjoitettu niin, että myötähäpeä ei hillitse hihittelyä. Virkistävää.

Molly Harperin kirjat ovat mukavan kevyttä iltalukemista silloin, kun ei oikein jaksa keskittyä lukemaansa kuten minulle on käynyt viime aikoina melkein joka ilta. Jotain kertonee sekin, että olen jo lukenut sarjan kolme ensimmäistä osaa ja voin hyvin kuvitella jatkavani neljänteen. Yleensähän viihdesarjat tökkäävät minulla viimeistän kolmannen osan kohdalla...

9.9.2014

Beautiful Mystery

Louise Penny: Beautiful Mystery
Helmet/Overdrive 
Read by Ralph Cosman

Kanadalainen, Quebecin alueelle sijoittuva dekkari tarkoittaa äänikirjana englantia höystettynä pienillä ranskankielisillä sanonnoilla, englantiaksentilla tietysti. Miellyttävää kuunneltavaa silti.

Eristäytyneen luostarin priori murhataan ja suljetut ovet aukeavat ensimmäistä kertaa ulkopuoliselle. Chief inspector Arnaud Gamache astuu sisään parhaimman tutkijansa Jean-Guy Beauvoirin kanssa selvittämään selittämätöntä tapahtumaa. Kuka saattoi kantaa kaunaa priorille, veljeskunnan musiikkimestarille niin paljon, että murskasi tämän pään?

Kaunis mysteeri tarkoittaa gregoriaanisen laulun kautta saavutettua yhteyttä Jumalaan. Saint-Gilbert-entre-les-Loups on laulajien veljeskunta, jonka ylimaallinen kuorolaulu on saavuttanut suuren suosion maailmalla levinneen levytyksen myötä. Musiikki on jumalan palvelemisen ohella tärkeimpiä asioita munkkien elämässä. Toisinaan toista ei voi edes erottaa toisesta. Kun mielipide-erot jakavat luostaria, ollaan sen perustuksia järistyttävien kysymysten äärellä.

Tapahtumien kulun hiljalleen auetessa tutkijoille, saa lukija tietoonsa myös paljon yksityiskohtia heidän omasta elämästään. Kyseessä on jo sarjan kahdeksas osa, mutta aiempien osien lukemattomuus ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemusta. Sen verran hyvin Penny rakentaa henkilöhahmonsa ja valottaa menneitä tapahtumia niiden aiheuttamien seuraamusten kautta. Kirja toimi siis varsin hyvin yksinään, paitsi lopun osalta. Siinä oli sellainen koukku, että tekisi mieli kuulla jatkoa.

Kirjassa oli jännittävä tunnelma. Luostariympäristön kuvaus ja tapahtumat loivat miltei unenomaisen tunnelman, jota kielen käyttö tarinan tehosteena vain korosti. Kielen rytmi loi toiston avulla keinuvaa tunnetta ja oli miltei runollista. Runoja muistutti myös vertauskuvien ja rinnastusten käyttö. Vaikka osa oli varsin kliseisiä, ne loivat kuitenkin oman osansa tunnelmaan.

"Fishermen - casting, reeling in, casting, reeling in" vs. "Policemen - casting, reeling in, casting, reeling in..."

Minä pidinkin kirjassa nimenomaan tunnelmasta, joka sopi erityisen hyvin kuvattuun miljööseen. Itse rikosjuoni ei välttämättä ollut mikään kovin kummoinen, vaan huomio kiinnittyi erityisesti henkilöiden oman historian vaikutuksiin heidän toiminnassaan. Samoin rakenteellisesti samantyyppisten haasteiden rinnastaminen luostarin hengellisessä elämässä ja poliisilaitoksen toiminnassa, loivat omaa mielenkiintoaan tarinalle, vaikkakin oli samalla ehkä vähän helppo ja jo aiemmin luetusta tuttu ratkaisu.

Kaikkiaan siis miellyttävä kuuntelukokemus. Olen aiemminkin sanonut, että englanninkielisissä kirjoissa lukijat tuntuvat olevan tosi ammattilaisia. Tämäkään kirja ei tee poikkeusta. Teksti oli luettuna selkeää, huolimatta ranskankielisistä teholauseista. Myös kirjan rakenne sopi erityisen hyvin äänikirjaksi. Tapahtumapaikkojen lukumäärä oli rajattu ja samoin henkilöitä ei ollut liikaa, tai heidät esiteltiin tavalla,joka helpotti muistamista jatkossakin. Molemmat tärkeitä seikkoja, jotta kuuntelu onnistuu.

8.9.2014

Mukaan lukuhaastekampanjaan!




Minä muistan sen edelleen selvästi. Tanu ja Panu kirjaa oli minulle luettu ahkerasti. Monena päivänä tuijotin ensimmäisen sadun ensimmäistä sivua. En ihan tarkkaa muista, mitä oikein siinä yritin. Ehkäpä koetin selvittää, miten noista mustista merkeistä voi löytyä tarinoita. Miten äiti sen oikein teki?

Sitten eräänä päivänä taika aukesi minullekin. Kirjaimet aivan kuin heilahtivat paikoilleen. Yht'äkkiä ymmärsin satukirjan salaisuudet. Tuon jälkeen en ole lakannut lukemasta. En osaa edes kuvitella, millaista olisi ilman lukutaitoa.

Meille lukutaito on itsestäänselvyys. Kaikki pääsevät kouluun, kaikki oppivat. Näin ei ole kaikkialla.
Maailmassa 11,8% miehistä ja 21,1% naisista ei osaa lukea. Sodat ja levottomuudet estävät koulujen toiminnan tai köyhyys pakottaa etsimään ruokaa opin sijasta. Toisinaan vanhat tavat elävät tiukassa, eikä kaikkia päästetä oppimaan.

Lukutaito on kuitenkin välttämätön elämänlaadun parantamiseksi. Erityisten naisten lukutaidon lisäys parantaa koko perheen mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon.

Suomen Pakolaisapu järjestää lukutaitokoulutusta eri puolilla maailmaa.
Tänään 8.9 vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää ja polkaistaan käyntiin Lukutaitokampanja, jolla kerätään varoja lukutaitokoulutuksen tueksi.

Osallistu sinäkin - se on helppoa!

Osallistumisohjeet 
  1. Lue kirja, lehti, artikkeli tai muu teksti.
  2. Lahjoita euro jokaista lukemaasi tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588. 
  3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste 
  4. Haasta myös ystäväsi ja blogisi lukijat mukaan


7.9.2014

Kello

Jyrki Heino: Kello
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Luutnantti Wennehielm joutuu puoliksi pakosta tutkimaan Kustaa III:n sodassa palvelleen nuoren majurin katoamista. Tutkimukset vievät hänet ympäri Suomea ja aina Pietariin saakka, mutta tapaus muuttuu aina vain monimutkaisemmaksi ja siihen näyttää sekaantuneen yhä laajeneva joukko henkilöitä aina Venäjän salaiseen palveluun saakka. Lopulta peli muuttuu jo hengenvaaralliseksi ja luutnantti joutuu pohtimaan ratkaisun avaimen löytyvän ehkä lähempää kuin luulisikaan.

Kellari kiilasi aikoinaan samantien suosikkieni joukkoon, kun sen luin. Luutnantti Wennehielm on kaikkine traumoineen varsin sympaattinen henkilö ja hänellä on kyky ympäröidä itsensä yhtä mielenkiintoisilla ja mukavilla ihmisillä, kamalista rikollisista puhumattakaan. Jotenkin vain Kello ei ihan yltänyt samalle ihastuksen tasolle.

Jotenkin Kellon tarinan poljento oli vielä Kellariakin hitaampi ja välillä vähän tuntui junnaavan paikoillaan. Paikkakunnat vaihtuvat, henkilöhahmoja kertoo ja murhaajankin ajatuksiin päästiin kurkistamaan, mutta jotenkin jäin kaipaamaan napakkuutta tarinan tapahtumiin. Rikoksen ratkaisukin myös jäi jotenkin pikkuisen hajanaiseksi. Ehkä tarinaan liittyviä paikkoja, ihmisiä ja ajanjaksoja oli vain yksinkertaisesti vähän liikaa yksinkertaiselle dekkarilukijalle.

Pidin kirjasta kuitenkin kovasti. Turku 1700-luvulla (ja muutkin paikkakunnat) ovat aina yhtä kiinnostavia ja Jyrki Heino saakin aikakauden eläväksi. Samalla lukija saa rautaisannoksen tietoa historiasta. Tavat ja tapahtumat nousevat mielenkiintoisesti esille juonen seassa häiritsemättä tarinan kulkua. Itse asiassa historialliset henkilöt ja tapahtumat nivoutuvat juoneen hyvinkin tiiviisti.

Samoin minusta on mukava lukea kuvauksia kirjan henkilöhahmoista. Heitä mahtuu joukkoon niin kansan syvistä riveistä kuin aateliston huipulta. Kaikki ovat inhimillisiä ja useimmiten varsin sympaattisia, vaikkakin aina säätynsä aitoja edustajia.

Myös kirjan kieli on mielenkiintoista. Se on toki modernia suomea, mutta poljennossa on jotain mukavasti vanhahtavaa. Sitä tuntee itsekin solahtavansa aikaan, jossa vuodenajat ja aurinko säätelivät suurelta osin elämänrytmiä. Ei yhtään hullumpi tunnelma kiireisen viikon päätteeksi.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta


5.9.2014

Hopea-arkun metsästäjät eli dekkarimaista veijarikummaa


Tuomas Saloranta : Hopea-arkun metsästäjät 
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Minusta on tullut suomalaisen kumman uskollinen fani. Mitä enemmän näitä tulee luettua, sitä enemmän niistä pitää. On jotenkin aika uskomatonta, miten paljon herkullisia tarinoita löytyy ihan kotimaisilta kirjoittajilta. Vieläkin vaan vähän mutisen siitä, miten halpoja nämä kirjat ovat. Antaa väärän mielikuvan laadusta. Voisi sitä nyt uutuuksista velottaa edes sen 10 euroa. No, lukijathan tästä hyötyvät, jos eivät anna halvan hinnan hämätä. Tällä kertaa halvalla saa hyvää...

Hopea-arkun metsästäjät -kirjaan tartuin odottaen jotain vähän vinksahtanutta veijaritarinaa pienellä fantasiaviballa. Enkä pettynyt. Hurlannin metsiin rakennetaan itäisellä rajalla varustuksia. Paikalla on tietysti monenlaista työmiestä ja veijaria, sekä tietysti palkkahopeoita vartioivat ja joukolle kuria pitävät sotilaat. Muurin portista sisään astuu myös nuori velho Taavetti Rummukainen, joka paikallisessa tavernassa törmää kovaääniseen retostelijaan eli Retuperän Aapoon. Kun hopea-arkku yöllä varastetaan, värvätään sekä Taavetti että Aapo varkaiden perään lähetettävään partioon. Yhdessä tiukan upseerikokelas Anders Kippelströmin, jäljittäjä Oravan sekä apupappi isä Jeremiaksen kanssa he lähtevät uhmaamaan metsän peikkoja ja Pohjan akan partioita hankkiakseen hopeat takaisin.

Seikkailu on huima ja täynnä suomalaisen mytologian hahmoja. On linnuksi muuttuvia akkoja ja muita nahanvaihtajia ja velhojen kilpalaulantaa suohon. Kaikki on kuorrutettu sellaisella vähän letkeällä veijarimeiningillä ja miltei dekkarimaisella juonenkululla. Kuka hopea-arkun oikein varastikaan ja millaisia motiiveja kukin sydämeensä lopulta kätkee?

Tarina etenee jouhevasti, juoni luistaa ja teksti on sujuvaa. Henkilöhahmot pysyvät uskottavina kaikesta uskomattomuudestaan huolimatta. Vähän yksipuolisina ja karikatyyrimaisina he kirjassa remuavat, mutta ehkäpä syvyyttä löytyy lisää sarjan jatkuessa. Tämä nimittäin mainittiin ensimmäiseksi osaksi.

Pitäisi uskoa enemmän kotimaisiin kykyihin. Minulla oli ennen vähän sellainen kuva, että nämä kumman kirjoittajat olisivat sellaisia harrastelijakynäilijöitä ja kirjojen laatu turhankin epätasaista. Ilokseni myönnän erehtyneeni. Pidin kovasti Steampunk-tarinoiden kokoelmasta, Stepanovin koodeksi oli kiehtova, Ilmari Rautapää toimi äänikirjana ja niin edelleen. Myös lkka Auer, Helena Waris, J.S.Meresmaa, Petteri Hannila ja monet muut (jotka tästä listalta näin äkkiseltään unohdin) ovat tarjonneet viihdyttäviä ja jännittäviä lukuhetkiä.

Suomalainen kumma ja fantasia on voimissaan ja hyvä niin!


EIKÄ PIDÄ UNOHTAA Shimo Suntilaa ja Sataa kummaa kertomusta. Sen saa nyt ladattua ilmaiseksi Elisa Kirjasta. Kurkkaa koodi ja osoite sivupalkista! 
Muutakin kummaa tuolta tietysti löytyy, vaikka juuri tämä Hopea-arkun metsästäjät.


Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta - Kuoriaiskirjat

4.9.2014

Kotimaista kummaa lahjana blogin lukijoille

Shimo Suntilan Sata kummaa kertomusta oli viime vuonna yksi kirjavuoteni piristävimmistä tuttavuuksista. Jos et vielä ole lukenut, niin nyt kannattaa - Elisa Kirja (ja Kuoriaiskirjat-kustantamo) tarjoaa kirjan ladattavaksi ilmaiseksi allaolevalla koodilla..



Löydät kirjan TÄÄLTÄ. Kirjaudu sisään asiakkaana ja syötä tilauslomakkeessa koodi 

KUMMAAETU (koodi on voimassa 12.10.2014 saakka)

Kuten jo sanoinkin, niin minä tykkäsin kirjasta kovasti. Ajatuksiani kirjasta voi lukea joulukuisesta artikkelista. Kirja on myös uusintakierroksella lukulistallani. 

Kirjan tarjoaa lukijoille Elisa Kirja 

2.9.2014

Elokuun kirjoja ja kyselyjä

Taas meni kuukausi. Nyt ollaan jo syksyssä. Koulut ovat alkaneet, harrastukset pyörivät melkein rutiinilla ja päivät sujahtavat ohi entistä nopeammin. Lukemistakin tuntuu riittävän - uusia ja vanhoja kirjoja. Vielä kun löytäisi jostain lisää tunteja...

Elokuu oli kirjarikas kuukausi. Tulin lukeneeksi (tai kuunnelleeksi) peräti 14 kirjaa. Elokuu oli myös lasten lukukuukausi. Keskimmäinen koukutettiin äänikirjoihin ja esikoinenkin löysi vaihteeksi kiinnostavan sarjan luettavakseen (Keplo Leutokalma - siitä lisää joskus myöhemmin.)


Äänikirjakuukausi 

Äänikirjat tekivät elokuun aikana vaikuttavan esiinmarssin lukulistallani. Liekö syynä julkisen liikenteen ahkera käyttäminen vai mikä, mutta elokuun luettujen listalta löytyy peräti 4 äänikirjaa. Kaksi niistä kuuntelin Kirpun kanssa (yhdessä ja erikseen) eli Sysimetsän ja Me Rosvolat. Molemmista 10v poika innostui niin, että seuraavana on vuorossa Hobitti. I have an evil plan... Suunnitelman mukaan koukutetaan äänikirjoihin Hobitin myötä myös esikoinen ja johdatetaan Kirppu eteenpäin fantasian jännittävälle polulle. Arvannette mitä seuraa?

Kirpun kanssa kuunneltujen lisäksi käytin ahkerasti HelMet/Overdrive -palvelua. Rose Harbor in Bloom oli varsin viehättävää viihdettä ja If God Is a Woman, then Who Am I? taas varsin mielenkiintoinen osittain fiktiomuotoinen tutkielma naisen uskosta. Vaikkei samalla tavalla ajattelisikaan, on aina ajatuksia herättävää tutustua toisen vakaumukseen ja sen perusteisiin.


Pelkkää fantasiaa?

No ei nyt sentään. On siellä joukossa vähän viihdettäkin. Itse asiassa kuukausi oli kaikkiaan kevyemmän puoleinen. Luin kesäklassikkoni (Ernest Hemingway: Käärme paratiisissa) ja lisäksi Sarah Watersin Vieras kartanossa voitaneen luokitella joksikin muuksi, vaikka ihan viihdyttävä sinänsä olikin. Muuten mentiin fantasian ja erityisesti nuortenfantasian parissa.

  • Kanen aikakirjat-trilogian luin loppuun
  • Septimus Heap sarjasta luin pari ensimmäistä osaa
  • Samoin tutustuin Keplo Leutokalmaan, jonka osalta ymmärrän esikoisen lukuinnon. Se oli taas ihan omanlaisensa. 
  • Vähän aikuisempaa fantasiaa edustivat Nice Girls Don't Have Fangs (hupaisa) ja Hopea-arkun Metsästäjät. Viimeksi mainittu oli taas taattua suomalaista vinksahtaneisuutta, joka on niin nautinnollista luettavaa. 


Viihteestä piti e-kirjapuolella huolen Sophie Kinsellan Hääyöaie ja dekkarien minimikiintiöstä Markus Ahosen Jäljet. Siinäpä se kuukausi sitten olikin - luettujen osalta nimittäin.


Elokuvissakin käytiin. 

Elokuun elokuva varasi kirjatoukalle yllätyksen. Ensimmäistä kertaa nimittäin elokuva oli selkeästi kirjaa parempi. Minä en ainakaan muista näin käyneen aikaisemmin. No, kerta se on ensimmäinenkin ja elokuvakokemus oli lempeän herttainen ja viihdyttävä.

Elokuvan myötä palasin myös nuoruuden ihastuksiin ja Blixenin maailmaan.


Niin, ja se kysely

Heinäkuussa minulta kysyttiin, tekevätkö dekkarien lukijat paljon sanaristikoita. Enhän minä sellaista tiedä, joten pitipä oikein kysyä.

Jos luet dekkareita, täytätkö myös ristisanatehtäviä?

Kysymykseen tuli 49 vastausta. Vastaajista 30 eli 62% sanoi tekevänsä ristisanatehtäviä, kun loput 19 eli 38% eivät myöntäneet.  Näyttäisi siis vahvasti siltä, että dekkarien lukijoilla olisi taipumusta myös ristisanatehtävien täyttämiseen. Toisaalta, mikäköhän mahtaa olla vastaava jakauma dekkareita välttelevien joukossa ? Tästä ei vielä selviä, ovatko dekkarien lukijat mitenkään keskivertokansalaisesta poikkeavia tässä asiassa...


P.s. Elokuussa kokattuja ja kokeiltuja juttuja voi tuttuun tapaan tarkastella Tätä (keittiö)elämää blogin puolella. Testissä ollut palvelu osoittautui myös hyväksi tutkimusmatkaksi omiin olettamuksiin...