Sivut

22.9.2014

Värittömän miehen mukana Hämeen saloilla ja muita kirjasta nousseita ajatuksia

Haruki Murakami : Värittömän miehen vaellusvuodet 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi 

"Lammaskirjasta" tykkäsin sen absurdin riemukkaan irrottelun vuoksi, Kafka rannalla oli perushyvä ja ajatuksia herättävä tarina, IQ84 lumosi minut maagisuudellaan ihan täysin eikä päästänyt irti pitkään aikaan viimeisen sivun jälkeenkään. Odotukset siis olivat korkealla tarttuessani Murakamin uusimpaan.

Värittömän miehen vaellusvuodet onkin hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti eikä missään kohtaa tekisi mieli laskea kirjaa käsistään. Silti olen pikkuisen pettynyt. IQ84 oli niin mahtavan maaginen, että tämän kirjan suorastaan realistinen lähestymistapa ei oikein tunnu miltään. Itse asiassa kaikken kauimmaksi todellisuudesta päästään tässä tarinassa vain unien kuvauksessa.

Tsukuru Tazaki elää väritöntä elämää. Hän toteuttaa lapsuutensa unelmaa olemalla töissä rautatieasemia rakentavassa virastossa. Hän tapailee mukavaa naista, Saraa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan kohdallaan.  Tsukuru on kokenut HYLKÄÄMISEN. Toisena opiskeluvuotena hänet potkaistiin ulos lukiotovereiden tiiviistä ringistä. Ihan noin vain hänelle kerrottiin, ettei tarvitsisi enää soittaa, eikä kukaan toisista neljästä ystävyksestä haluaisi nähdä häntä enää. Saadakseen elämänsä raiteilleen, Tsukuru lähtee Saran kehoituksesta selvittämään, mistä moinen oikein johtui.

Matka kuljettaa Tsukuroa ensin kotikaupunkiinsa ja sitten vielä kauas Suomeen (!). Suomalainen lukija nauttineekin erityisesti tunnistaessaan tai kuvitellessaan tunnisavansa kuvattuja paikkoja. Myös mökkitunnelma Hämeen saloilla on jotenkin niin kovin tuttu. Matka on myös täynnä symboliikkaa vanhojen tarinoiden soittajien, kuusisormisten ihmisten, sekä tietysti, musiikin kautta. Murakamille tuntuu olevan musiikilla aivan oma erityinen merkityksensä. Tässäkin kirjassa tietty Lisztin kappale tuo mieleen muistoja kadonneesta neidosta kullekin ryhmän jäsenelle eri tavoin. Sekin merkitsee jotain, jos kappale ei muistu mieleen.

Kirjaa lukiessa ei kannata kiirehtiä juonenkäänteiden perässä jotta tunnistaisi kaikki rengasreferenssit tarinan sisältä. Siis ne, kun yhden ihmisen kertomus sisältää elementin, joka toistuu unessa ja sitten taas tulee esille keskustelussa satunnaisen tuttavan kanssa. Musiikkikappale on yksi, kuusisorminen käsi toinen, myös ystävyyden kahlitseva vaikutus tai äkillinen loppuminen toistuvat miltei syklisesti. Murakami on mestari rakentamaan hienovaraisia linkkejä näennäisesti erillisten juonenpätkien välille. Tarkkana ollessaan voi saada erityistä nautintoa huomatessaan hämähäkinverkon hiljaiset väreet lukujen välillä. Oikein skarppina voi miettiä myös erilaisia symbolisia merkityksiä kullekin linkitykselle. Näin lasten flunssakauden rikkonaisten öiden keskellä voi lähinnä todeta, että pitänee lukea kirja joskus uudelleen paremmassa vireystilassa.

Minä siis pidin kirjasta, huolimatta pienestä poikkeamasta ennakko-odotuksiini nähden. Silti en voi estää itseäni ikävöimästä kahden kuun maan vinksahtaneeseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa mikään ei oikeasti ollut miltä näytti ja sattuma tönäisi tarinaa milloin mihinkin suuntaan, vaikkei välttämättä ollut sattuma ollenkaan.


Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

2 kommenttia:

  1. Minä taas ihastuin Murakamiin Norvegian Woodia lukiessa,niin että piti kirjan jälkeen se elokuvakin katsella....Minulla on tabletissa tuo IQ84,enkä ole vieläkään sitä lukenut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, sinulla on IQ84 vielä edessä. Olen melkein kade... Minä taas en ole lukenut vielä Norvegian Woodia.

      Poista