Sivut

9.6.2014

Se on kesä ja valtakunnallinen dekkariviikko

Brunettin rouvan pinaatti-ricottakrepit

Kesä ja dekkarit ovat erottamaton yhdistelmä. Vuosi sitten vietin kesäkuussa blogin virallista dekkarikuukautta ja pohdiskelin, mikä dekkareissa oikein viehättää. Tällä viikolla vietetään valtakunnallista dekkariviikkoa. Mikäli oikein käsitin, niin dekkariviikko on Kirjakauppaliiton ideoima ja lanseeraama teemaviikko. Kyseessä lienee siis ainakin osittain kaupallisiin tavoitteisiin tähtäävä tempaus. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että dekkarit ja dekkaristit ovat viikkonsa ansainneet.

Dekkareita lukiessa saa osalleen jännitystä, pelkoa, oivaltamisen iloa sekä ihmishahmoja, joihin ei normaaliolossaan (toivottavasti) koskaan tutustu. Lyhyesti sanottuna viihdyttävän matkan pois tavallisesta arjesta. Dekkarin jälkeen sitä on taas tyytyväinen omaan tavalliseen elämäänsä ja jättää jännittävät käänteet mielellään vain kirjojen väliin. Dekkareita lukemalla saa perspektiiviä omiin haasteisiinsa.


Miksi tämän postauksen kuvassa sitten on letturullia ? 

No, liekö syynä oma ruokabloggariuteni, mutta olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että dekkareissa ruoalla on usein merkittävä rooli. Kaikki tietävät Outi Pakkasen luoman henkilöhahmon Anna Laineen keittiöintohimon. Christien Poirot oli ja on todellinen herkkusuu, samoin Rex Stoutin Nero Wolfe. Vera Valan Arianna de Bellis kerää keittiöstä ja hyvästä ruoasta usein voimia jatkaa kinkkisen tapauksen ratkaisua eikä Guido Brunetti olisi lainkaan niin taitava poliisi ilman Paula-vaimon loihtimien herkullisten aterioiden antamia energialisiä.

Dekkarihahmojen pohjalta on luonnollisesti kirjoitettu myös keittokirjoja. Anna Laineella on omansa ja viimeksi tulin testanneeksi reseptiä Donna Leonin kirjoihin perustuvasta keittokirjasta. Brunettin rouvan pinaatti-ricottakrepit eivät olleet yhtään hullumpia. Dekkarit myös inspiroivat keittiössä. Minulla on usein dekkarin lukemisen jälkeen nälkä. Arianna de Bellisin kokkailu inspiroi tekemään - no tietysti pastaa.


Pastaa melkein kuin Arianna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti