Sivut

18.3.2014

Tiistai-illan kesäkurpitsacouscous pikapikkelöidyllä punakaalilla


Tänään syötiin tätä - ihan hyvää, vaikka vähän kuivaa. Kesäkurpitsaa saisi olla vielä enemmän ja sekaan tomaatteja. Meillä söivät lapset kirsikkatomaatit loppuun ennen kuin ehdin laittamaan, enkä jaksanut lähteä enää kauppaan. Fetan perään kyselivät myös, mutta sitä voi laittaa sitten ensi kerralla.

Punakaali oli tosi hyvää ja kirpakkaa.

Pikapikkelöity punakaali 

Siivuta punakaalia. Sekoita joukkoon ripaus suolaa ja sokeria. Kaada päälle vielä puoli desiä valkoviinietikkaa. Puristele käsin tai painele perunanuijalla etikka hyvin kaaliin. Jätä odottamaan.

Kesäkurpitsacouscous

Kaada puoli pakettia couscousryynejä kulhoon. Lisää kiehuvaa vettä sen verran, että ryynit juuri ja juuri peittyvät. Sekoita desi sitruunamehua, puoli desiä auringonkukkaöljyä, suolaa ja pippuria. Kaada ryynien sekaan ja sekoita. Laita kansi päälle ja jätä vartiksi.

Siivuta kolme pientä sipulia. Leikkaa pari pientä kesäkurpitsaa palasiksi. Hienonna pari isoa valkosipulinkynttä. Kuumenna öljyä pannulla ja laita sipulit sekaan. Lisää ripaus suolaa ja kuullota hetki.
Lisää kesäkurpitsa, sekoittele muutama minuutti. Lisää valkosipuli, chilijauhe (ja muut haluamasi mausteet). Sekoittele vielä kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt, muttei lötsöä. Kuumenna lopuksi joukkoon puolikkaat tai kokonaiset kirsikkatomaatit sekä purkillinen kikherneitä.

Sekoita kasvikset couscousryynien kanssa.

Couscous ja punakaali ovat hyvää ihan sellaisenaan. Meillä lisättiin vielä lampaan jauhelihasta perinteisesti tehtyjä lihapullia, mutta ne eivät kyllä ole välttämättömiä.

Jälkkäriksi kääretorttuleivos. Pihistelyviikkojen vakioherkku.

Jälkkärien aatelia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti