Sivut

9.3.2014

Pinkkiterapiaa eli puolen pellin Aleksanterit



Kolme poikaa ja mies - välillä tarvitaan jotain pinkkiä. Ymmärrättehän ? Naistenpäivän pinkkiterapiana toimi puolikas annos Aleksanterinleivoksia. En olekaan ennen näitä tehnyt, mutta taidan tehdä toistekin. Hyvää. Varsinkin, kun laitoin väliin "karibialaista omenahilloa", josta saa pientä terää leivokseen imelyyden lisäksi.

Alunperin ohjeen nappasin Ulla Svenskin Unelmakakut kirjasta.

Puolen pellin Aleksanterit

250g voita huoneenlämpöisenä
vajaat 2 dl sokeria
2 kananmunaa (tosin ohjeen mukaan yksi taitaisi riittää)
vaniljaa myllystä
vajaat 5dl venhäjauhoja.

Hiero voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon munat yksitellen reippaasti vatkaten ja kierrä vaniljamyllystä reipas kasa vaniljaa joukkoon. Lisää vielä vehnäjauhoja ja sekoita taikinaksi.

Levitä taikina uunipellille ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Pistele haarukalla ja paista 200 asteisessa uunissa noin 12-15min. Ruskistuu tosi nopeasti, joten vahdi tarkkaan viimeiset minuutit. Nosta jäähtymään.

Leikkaa jäähtynyt levy puoliksi. Levitä toiselle puolikkaalle 1-2dl omenahilloa. Nosta varovasti toinen taikinapuoli päälle.

Sekoita paketillinen mansikkatomusokeria ja runsas 0,5dl sitruunamehua. Tarkoituksena on saada helposti levitettävä kuorrute. Sulata suklaa. Valuta sulatetut suklaaraidat joko muovipussin kulmasta, pursotinpussista tai, kuten minä tein, käytä muffinssien koristeluun tarkoitettua pikkupuolloa pienellä tyllalla. Vedä suklaaraitojen halki kuviot cocktailtikulla. Laita kylmään jähmettymään.

Leikkaa annospaloiksi.






10 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanuuksia ja mikä väri! Aleksanterit ovat kyllä tosi herkullisia,pitäisi joskus laittaa näitä kun tulee vieraita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat yllättävän helppojakin ja levystä saa leikattua riittoisasti pienempiäkin paloja

      Poista
  2. Aleksanterit on tosiaan aivan ihanaisia! Nyt söisin jos saisin!

    VastaaPoista
  3. Aleksanterit <3 Minullakin taitaa muuten olla tuo Unelmakakut-kirja, pitäisikö sitä.... ;) Joskus koulussa aikoinaan näitä tehtiin, joten ei kai se niin vaikeaa voi olla.. Edes minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat paljon helpommat kuin mitä kuvittelin! Siitä vaan toimeen. Hyvää helpolla.

      Poista
  4. Ihanan pirteän värisiä!

    VastaaPoista