Lempeää tipukirjallisuutta : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
(on muuten tarjouksessa maaliskuun loppuun näköjään)

Olin tämän kirjan suhteen pikkuisen epäluuloinen. Chicklitiä, jonka on kirjoittanut yksi Suomen kirjallisuuden uusista kirkkaista tähdistä ja joka on julkaistu lehden jatkokertomuksena. Sen on pakko olla sellainen vähän väkinäinen purskahdus, jossa myötähäpeä on enemmänkin kirjailijan kuin kirjan päähenkilön puolesta. Sitten luin muutaman positiivisen puolelle kallistuvan blogikirjoituksen kirjasta ja kävi niin kuin monesti ennenkin. Oli pakko lukea ja muodostaa oma mielipide.

Tämä on erilainen Pulkkinen. Aiemmin lukemani Raja ja Totta eivät oikein täysin vakuuttaneet. Ihan hyviä ja hyvin kirjoitettuja, mutta... Iiris Lempivaaran luettuani aloin miettimään häiritsevän tunteen tulleen siitä, että Pulkkisen ääni tuntuu melkein olevan omimmillaan tällaisessa vähän kevyemmässä tyylilajissa. Ärsyttikö aiempia lukiessa minua juuri se, että kirjoittajan äänen pieni pirskahtelevuus ja kerronnallisuus mielessäni yhdistyvät kuitenkin enemmän viihdekirjallisuuteen kuin "vakavaan nykykirjallisuuteen"? Tiedä häntä. Sen tosin tiedän, että syy on kyllä tuossa tapauksessa täysin lukijan aiemmissa lukukokemuksissa ja aivoitusten kiemuroissa eikä kirjoittajan taidoissa.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on lempeää chicklitiä. Päähenkilöllä on vaikeaa - kyllä. Kulta jättää 7 vuoden yhteiselon jälkeen ja samalla tuntuu katoavan päähenkilön elämän kiintopiste. Päähenkilö joutuu hieman outoihin ja noloihin tilanteisiin - yllä juu, aina välillä, mutta silti tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse kiemurrella myötähäpeän kourissa. Iiris kyllä selviää ja mikä ei tapa se kasvattaa, vai miten se meni?

Kirjassa on myös paljon herkkyyttä. Kuvaus sisarentyttären syntymästä on yksi kauneimpia synnytyskertomuksia, joita olen lukenut. Ei siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ollut ja kertojanakin oli itse on onnistunut tavoittamaan jotain oleellista maailman ihmeellisimmästä ja samalla maailman tavallisimmasta tapahtumasta.

Ihan perustipuilua Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ei ole. Päähenkilön pohdinnat ulottuvat hitusen vaatekaappia ja miesten silmien väriä syvemmälle. Vakavammat aiheet uivat lähempänä pintaa kuin yleensä saman tyylilajin kirjoissa, jotka käsittelevät niitä ehkä enemmän tapahtumien ja käänteiden kuin päähenkilön ajatusten ja toimien kautta. Siinä taitaa näkyä Pulkkisen "vakavan nykykirjallisuuden" tausta. Hänen käsittelytapansa ei kuitenkaan yhtään tuhoa viihteellisyyttä. Se tekee tarinasta (varsinkin lopusta) perinteisiä viihdeloppuja hämärämmän, mutta sehän ei välttämättä ole yhtään huono asia.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta