Sivut

21.5.2013

Fondants au chocolat


Minä olen aina luullut, että suklaa fondant on huisin vaikea tehdä. Olen kuullut huhuja siitä, miten löysän sisuksen saaminen on vähintäänkin hankalaa ja vaatii sekuntikellon tarkkuutta ja pakastimen hyödyntämistä. Huihai. Viimeisimmässä Delicious-lehdessä Raymond Blanc paljastaa kokeilujen myötä löytyneen suosikkiohjeensa, eikä taikinan teko ole tosiaankaan vaikeaa.

Ihanaa on myös se, että fondantit voi tehdä valmiiksi jääkaappiin odottamaan vuorokautta aikaisemmin. Peittää vain vuoat kelmulla ja laittaa jääkaappiin. Kun niiden antaa palata rauhassa (2h) huoneenlämpöisiksi ennen kypsentämistä niin lopputulos on aivan yhtä hyvä, jollei parempikin kuin heti tehdessä.


Jostain fondant on vaikean maineensa kuitenkin ansainnut. Yksi seikka pitää muistaa ja tehdä vieläkin huolellisemmin kuin mitä herra Blanc ohjeessaan kehoittaa ja se on vuokien voitelu ja jauhotus (sokeria ja kaakaojauhetta). Minä pikkuisen taisin hosua ja lopputuloksessa se näkyy. Onnistuin irrottamaan kulhoista vain 3/4 kokonaisina (enkä niitäkään ihan täydellisesti). Osansa saattoi olla tietysti vuokavalinnallakin. Uskoisin, että niillä metallisilla pikkuvuoilla saa paremman lopputuloksen kuin noilla keraamisilla pikkukulhoilla tai kahvikupeilla. 

Makuahan pienet kauneusvirheet eivät haitanneet millään lailla. Aivan uskomattoman täyteläinen suklaaherkku, joka kirjaimellisesti sulaa suussa. Vielä kun olisi älynnyt varata  pienen pallon jäätelöä sulamaan päälle niin...

Ei mennyt kaikki ihan niin kuin Strömssössä...

Tässä resepti niin kuin minä sen tein. Tästä määrästä tuli neljä ihan reippaan kokoista herkkua. Herra Blancin mukaan tähän olisi vielä pitänyt tehdä suklaakastiketta lisäksi, mutta minusta se olisi sitten ollut jo vähän liikaa.

Fondants au chocolat 

voita voiteluun, sokerin ja kaakaojauheen sekoitusta jauhotukseen... älä pihtaile !

100g laadukasta suklaata (Valrhona Caraïbe toimi hyvin) 
100g voita
2 kananmunaa
80g tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
50g jauhoja
1 tl leivinjauhetta

pistaaseja ja koristeita maun mukaan

Voitele ja jauhota vuoat ERITTÄIN huolellisesti.

Sulata suklaa ja voi keskenään. Vatkaa joukkoon munat yksitellen, kunnes seos on tasaista. Lisää tomusokeri, jauhot ja leivinjauhe ja sekoita hyvin tasaiseksi.
Taikina on sellaista pikkuisen tahmaisen oloista.

Jaa taikina vuokiin.

Tässä kohtaa voit laittaa vuoat jääkaappiin. Mikäli haluat kypsentää fondantit heti, niin lämmitä uuni 230 asteseen (kiertoilma 210) ja kypsennä noin 7-8min. Nosta vuoat pois uunista ja odota hetki. Heti kun pystyt käsittelemään vuokia (uunikinnas kädessä tehtiin meillä ) niin vedä veitsellä fondantit hyvin irti vuokien reunoista ja kumoa lautasille. Koristele ja tarjoa heti.


MUISTATTEHAN MYÖS SIVUPALKIN RANTAKIRJAKYSELYN. VOITTE MYÖS KLIKATKAA VASTAAMAAN TÄÄLLÄ

13 kommenttia:

  1. Fondant on ihana jälkkäri. Minun kokeiluissani on ollut ongelmana se, että kun häärään sen kuvattavan annoksen kanssa, ehtivät ne muut jo hyytyä liikaa tai jos ne kumoaa odottamaan, jäähtyä. Kaakaolla jauhottaminen on tosiaan hyvä konsti ja ohuet alumiiniset kupposet toimivat hyvin, jostain verkkokaupasta niitä tilasin. Ne samat eivät toimineet pannacottan kanssa, epäonnistuin niiden kanssa tässä juuri hetkonen sitten. Pitää kokeilla lasiastioihin seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, meillä perhe valittaa tuosta odottamisesta aina kun syödään... Minä en ole edes kokeillut myöskään tuota pannacottaa... odotan sitä sinun huippureseptiäsi :-)

      Poista
  2. Oi, tuo suklaafondant on jumalten herkku. Slurps! Olen aina kuvitellut, että en itse onnistuisi sen tekemisessä, mutta pitäisiköhän kuitenkin yrittää joskus tehdä ohjeesi mukaan. Ei vaikuttanut kuitenkaan ihan äärimmäisen vaikealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku onnistui hyvin, mutta sen jauhottamisen kanssa pitää tosissaan olla tarkkana :-)

      Poista
  3. Aah, nam. Meillä on melkein sama ohje, Antti Vahteran kirjasta. Jauhoja siinä taitaa olla 70 g ja leivinjauhetta olen laittanut vähän 1/4-1/2 tl. Usein tökkään vielä palasen suklaata fondantin sisään ennen uuniin menoa. En ole koskaan uskaltanut kokeilla muulla kuin korppujauhojauhotuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEh, taas näkee miten minä olen reseptin orja. Korppujauhot eivät tulleet edes mieleen, kun kerran reseptissä sanottiin muuta...

      Poista
  4. Oi tuo on niin hyvää! Olen syönyt mutten koskaan tehnyt,mutta ehkä voisin tämän ohjeesi mukaan joskus tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KAnnattaa kokeilla... ja muistaa se tarkka jauhotus ;-)

      Poista
  5. fondantti on kyllä jälkkäreiden kuningas. Ite oon huomannu että 160 astetta ja 15min riittää. Fondanttitaikinan pidän kylmässä yön yli ja sitten vasta pursotan muottiin ja uuniin. Taikinaan laitan myös aina vatkattua valkuaista. Tapoja on monia :) herkullisen näköistä fondantia sulla,maistuis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, miten ohjeet ovat erilaisia ja monella tavalla onnistuu.

      Poista
  6. Ihanan mehevän näköistä. Hyvä tietää, että voi myös tehdä noin etukäteen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etukäteen tekeminen helpottaa varsinkin kun on vieraita tulossa.

      Poista
  7. Minäkin luulin paljon hankalammaksi...

    VastaaPoista