Sivut

22.5.2013

Chorizoa ja papuja


Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tästä salaatista tulee parempaa pienemmillä pavuilla - ettäs tiedätte. Maut ovat paremmin tasapainossa eli toisin sanoen kastike ja chorizo maistuvat paremmin. Pavuthan tunnetusti ovat aika pliisuja sellaisenaan.

Chorizo on tuota kuuluisaa Savuhovin merkin alla myytävää. Toin Turusta Espooseen, kun ei täältä lähikaupoista näköjään millään löydy. Poistaa pahimman himon. Tosin nyt lähikauppakin oli tuota sitten hankkinut kolmen kuukauden pyytelyn jälkeen. Meillä siis syödään lähiaikoina chorizoa vähän enemmänkin. Laitoin myös kyselyä Savuhoville siitä, mistä kyseinen tuote tulee. Vielä en ainakaan ole saanut vastausta. Minun on nimittäin todella vaikea uskoa, että suomalainen valmistaja osaisi laittaa kerrankin tarpeeksi mausteita ja muutenkin olen kuullut tämän olevan tuontitavaraa. Hyvää kuitenkin, niin kuin koko salaattikin.

Papu-chorizosalaatti 

Liotettuja ja keitettyjä valkoisia papuja (tai sitten vaihtoehtoisesti suoraan purkista)
chorizomakkaraa pannulla paloina kypsennettynä
kevätsipulia ja keväistä sipulia (ensimmäinen siis on ihan lajike ja toinen on näitä keväisiä pieniä sipulinippuja) silppuna
nippu persiljaa silppuna sekin

Kastike :
Dijon sinappia
viinietikkaa (punaista mieluiten) 
oliiviöljyä
 suolaa ja pippuria
1-2 valkosipulinkynttä

Tee ensin kastike kulhon pohjalle. Sekoita sinappi ja etikka tasaiseksi. Lisää murskattu valkosipuli ja lorottele joukkoon tuplasti sinapin määrä oliiviöljyä samalla tehokkaasti sekoittaen. Tarkoituksena on saada sellainen pikkuisen emulsifioitunut kastike. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita joukkoon sipulit ja anna maustua vähintään tunnin verran.  Sekoita joukkoon vielä persilja.

Hyvää tämä oli näinkin, mutta mielessä kävi, että raikastukseksi voisi sekaan sekoittaa vielä vaikka kurkkukuutioita ja tomaattikuutioita (ilman siemeniä).

MUISTATTEHAN MYÖS SIVUPALKIN KYSELYN TAI KLIKATKAA VASTAAMAAN TÄÄLLÄ

6 kommenttia:

  1. Olen ostanut noita kyseisiä makkaroita usein ja kerran satuin paikalle, kun tiskiin juuri nostettiin uusi ämpärillinen. Sen päällä oli hitsattuna kelmu, jossa oli espanjankielinen etiketti, en ehtinyt sitä tiirailla sen tarkemmin, mutta muutenkin olen ollut siinä luulossa, että Savuhovi maahantuo Espanjasta noita chorizoja. Aivan mainioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös kuullut, että olisivat Espanjasta. Näin varmaan on :-)

      Poista
  2. Chorizo on kyllä makkaroista se ehdoton ykkönen. varsinkin espanjalainen,iberico possusta tehty hieman mausteisempi versio. Toki naudastakin tehty uppoaa myös iloisesti. Ihmettelen ettei meillä Suomessa moista ole,syöjiä kun tuntuis olevan. Mahtavan ruoan oot taas tehny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset valmistajat tuntuvat pelkäävän noita mausteita. Parilla on jotain chorizon tapaista, mutta ne ovat kyllä aika kauhean pliisuja. Samaa koskee Merguezeja... suomalaiset ovat ihan syömäkelvottomia.

      Poista
  3. Chorizo on kyllä niin hyvää, tänään jätin tosin ostamatta vaikka vaikeaa oli kulkea tiskin ohi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, minä taas ostin lisää, vaikka kotoakin vielä löytyy... mutta kun sitten ei taas saa...

      Poista