Sivut

13.1.2013

13 kotimaista II - Neiti Soldan iskee kaksi muutakin kärpästä

 Soldanin sisarukset Venny ja Tilly rakastuvat molemmat samaan mieheen, kirjailija Juhani Ahoon. Venny on jo tunnettu taiteilija, Tilly vielä etsii paikkaansa elämässä. Lopputuloksena on vuosikymmeniä kestävä kolmiodraama. Vaimon eli Vennyn ja vaimon siskon eli Tillyn välillä epäröivä Aho pyörii kuin tuuliviiri. Naiset kärsivät, mutta kumpikaan ei osaa lähteä tai sanoa ei.

Tuula Levo on kirjoittanut tarinan kertojaksi Tillyn. Rakkaudesta tietämätön nuori tyttö tuntee vetoa vanhempaan mieheen ja antautuu vieteltäväksi. Tarinan Tilly ei kuitenkaan ole mikään uhri, vaan hyvinkin aktiivinen osapuoli sekä suhteen alussa että sen jatkuessa. Venny jää kirjassa vähän etäiseksi. Hänen suuttumuksensa ymmärtää, samoin kun sen, että sisar on kuitenkin aina sisar.

Vähiten kirjassa saa myötätuntoa kirjalija Aho. Hänet on kuvattu aikamoisen mukavuudenhaluisena heikkona miehenä, joka ei kykene valintaansa tekemään vaan hyvittelee kumpaakin naista, miten kulloinkin parhaiten saa elämänkulkunsa siloiteltua. Nykyajan naisen mieleen tulee nopeasti, että "nakatkaa se äijä nyt jo pellolle", mutta eihän rakkaudelle mitään mahda. Viime vuosisadan alussa ei myöskään naisen ollut ihan niin helppo lähteä omille teilleen kuin nykyisin, varsinkaan lapsen tai lapsien kera.

Kaikkiaan kirja on helppolukuinen ja tuo mielenkiintoisella tavalla lukijan eteen niin aikakauden tapoja kuin poliittisen ja kulttuurielämän henkilöitä ja tapahtumia. Vaikea sitä on varmasti tietää, mitä oikeasti kolmiodraaman osapuolten päässä liikkui, mutta uskottavia olettamuksia Tuula Levo on aiheesta tehnyt. Pidin kirjasta. Kannattaa lukea, jos aikakausi ja siihen liittyvät henkilöt kiinnostavat.

Tyylinsä, aihealueensa ja helppolukuisuutensa ansiosta kirjaa voinee erityisesti suositella vähän vanhemmille koululaisille historiankirjojen oheislukemiseksi.  Siksi kai se löytyy "lukudiplomin" yhdeksäsluokkalaisten kirjatarjottimelta. 13 kotimaisen lisäksi osallistunkin tällä kirjalla myös hdcaniksen lanseeraamaan lukudiplomihaasteeseen. Tylsänä poimin tehtävälistalta sen helpomman eli : "Kirjoita kirja-arvostelu valitsemaasi lehteen" ja totean, että tämä blogi nyt saa ajaa lehden virkaa.

Kolmas kärpänen eli haaste on itselleni asettamani tavoite 25 kirjan lukemisesta TBR100 listaltani. Tämä on järjestyksessä kolmas luettu, mutta toinen blogattu tänä vuonna.

6 kommenttia:

  1. Tätä ei minun kyllä parane lukea, kun valmiiksi jo jarruttaa Ahon kirjojen kanssa, vaikka kuinka yritän motivoida itseni lukemaan pitkästä aikaa jotakin häneltä... :D Tuula Levo on itselleni ihan tuntematon nimi, miten lieneekin jäänyt välistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tämän kirjan perusteella ainakaan Ahosta kovin houkuttelevaa kirjailijapersoonana saa ... On muuten jännä, miten kirjailijan persoona voi vaikuttaa lukemiseen. Minulla jäi Coelho kokonaan lukematta pitkäksi aikaa, kun olin lukenut hänen elämäkertansa.

      Poista
  2. Tätä Juhani Ahon kolmiota olen miettinyt suhteessa Juha-romaanin kolmioon, tai lähinnä Shemeikkaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa viitattiin tuohon - ilmeisesti jotain pohjaa olisi...

      Poista
  3. Olen lukenut Riitta Konttisen kirjoittaman kirjan Venny Soldanista (Boheemielämää), kuten lähestulkoon kaikki elämäkerrat kultakauden ajan maalareista. Tämä Tilly-kirja taisi jäädä kesken, kun jotenkin lähestymistapa tähän surulliseen tarinaan ei iskenyt, ehkä ei tyylikään.
    Suosittelen kirjaa Vennystä.
    Anna Kortelaisen Virginie oli mielestäni kiinnostavaa luettavaa; joku voi olla toista mieltä taas siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä muistaa tuo Venny-kirja. Tässä hän jäi jotenkin kovin kaukaiseksi.
      Minä pidin kovasti tuosta Virginie-kirjasta.

      Poista